Kunnan suunnitelmat

Himmelistä kuuluu kummia. Kunta on käynnistänyt kokoomuksen aloitteesta selvitystyön, voitaisiinko kölsänpuroon rakentaa vesivoimalaitos. Siitä saataisiin halvalla sähköä uuteen jäähalliin.
1631209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 163

Vanhimmat

Tuohan on hyvä idea, siihenkin varmaan saa avustusta.
Kun jäähalli muutenkin on muodostumassa varteenotettavaksi tulolähteeksi, on verkosta riippumaton sähköntuotanto oiva lisä terveeseen bisnekseen.
Vaikka kyyjärviset suutuksissaan patoaisivat vesien tulon yläjuoksulta Kyyjärveltä päin ja Kiminginjoki kuivuisi, valot ei sammuisi jäähallista.
Kiekot menee ihan mihin sattuu hämärässä lätkiessä..
On lujalla pohjalla, on..

Äänestä

Nyt on pylkkönen entinen tai nykyinen oikealla asialla. Me oikealta hommasimme kunnalta ja valtiolta rahat halliin ja kyllä sitä valon rahaa piisaa myös vesivoimalaitokseen. Lisäksi Ympäristöministeri Niinistö sekä kaimansa Kultarannasta on valjastettu asialle. Yrittäjävetoisena markkinoitu halli saadaan näin mukavasti veronmaksajien kontolle ja me saamme harrastaa maailman ylivoimaisesti suosituinta lajia: jääkiekkoa.

Äänestä
  • Vetoinen hallista voi tulla, yrittäjävetoisuudesta ei niinkään varmuutta.
    Terve bisnes sinänsä ei avustuksia tarvitsekaan, siitä jäähallit esimerkkinä.
    Hjalliksen halli tosi on sen verran syrjässä, että se tarvitsi kaikki mahdolliset avustukset. Huonon sijannin, mitättömän väestöpohjan ja melko olemattoman julkisuuden vuoksi, sekä köyhien sponsoreiden ( Hartwall) takia halliyhtiö tekikin muutaman miljoonan tappiot. Jos Hjallis-halli olisi tehty alunperinkin terveelle bisnespohjalle kuten Karstula-areena, ei olisi ollut huolen häivää.
    Mutta kuten jo todettu, dynamo Kölsä-koskessa sopii oiken hyvin yritysryppääseen.
    Olisikohan kotijoukkueen nimeäkin harkittava uudelleen?
    Olisihan se kansainvälisen oloista touhua, jos avausottelussa pelaisivat vastakkain Kölsän Dynamo ja Suolahti Traktors.

    Äänestä

  • Wetka kirjoitti:

    Vetoinen hallista voi tulla, yrittäjävetoisuudesta ei niinkään varmuutta.

    Vakuuttava analyysi halli- ja voimalaitosprojektin toimivuudesta.
    Hallihanke näyttää päätyneen fiskaalisesti ja toiminnallisesti oikeaan lopputulokseen. Nimim. Wetkan kaltaiset syvästi talouden lainalaisuuksista perillä olevat lähteet pystyvät osoittamaan helpohkosti oikeaksi hallihankkeen vetäjien perusteelliset laskelmat.
    Vahinko, että Harkimolla ei ollut aikanaan käytössään yhtä päteviä analyytikkoja, olisi hänkin säästynyt monelta murheelta ja tehnyt hallillaan muhkeat vuosittaiset tulokset nyt syntyneiden tappioiden sijaan.

    Äänestä

  • Töölön Pallo kirjoitti:

    Hei Töölön Pallo!

    Mitä sinä ole tehnyt tai yrittänyt tehdä kunnan ja sen asukkaiden hyväksi? Kaikki on pers***stä, jos se suoranaisesti kohdistu omaan hyvinvointiin. Eikö vain?

    Äänestä

  • Wetka kirjoitti:

    Vetoinen hallista voi tulla, yrittäjävetoisuudesta ei niinkään varmuutta.
    Terve bisnes sinänsä ei avustuksia tarvitsekaan, siitä jäähallit esimerkkinä.
    Hjalliksen halli tosi on sen verran syrjässä, että se tarvitsi kaikki mahdolliset avustukset. Huonon sijannin, mitättömän väestöpohjan ja melko olemattoman julkisuuden vuoksi, sekä köyhien sponsoreiden ( Hartwall) takia halliyhtiö tekikin muutaman miljoonan tappiot. Jos Hjallis-halli olisi tehty alunperinkin terveelle bisnespohjalle kuten Karstula-areena, ei olisi ollut huolen häivää.
    Mutta kuten jo todettu, dynamo Kölsä-koskessa sopii oiken hyvin yritysryppääseen.
    Olisikohan kotijoukkueen nimeäkin harkittava uudelleen?
    Olisihan se kansainvälisen oloista touhua, jos avausottelussa pelaisivat vastakkain Kölsän Dynamo ja Suolahti Traktors.

    Avajaisiin ovat tulossa Kapanen ja Mertaranta.
    Kapanen pelaa avausottelussa Dynamon riveissä. Mertaranta hoitaa puhepuolen.
    On kylläkin suunniteltu melko lailla räväkämpää avausta, vastakkain pelaisivat yllättävät joukkueet, neuvottelut ovat vielä hieman kesken...

    Äänestä

  • Wetka kirjoitti:

    Vetoinen hallista voi tulla, yrittäjävetoisuudesta ei niinkään varmuutta.
    Terve bisnes sinänsä ei avustuksia tarvitsekaan, siitä jäähallit esimerkkinä.
    Hjalliksen halli tosi on sen verran syrjässä, että se tarvitsi kaikki mahdolliset avustukset. Huonon sijannin, mitättömän väestöpohjan ja melko olemattoman julkisuuden vuoksi, sekä köyhien sponsoreiden ( Hartwall) takia halliyhtiö tekikin muutaman miljoonan tappiot. Jos Hjallis-halli olisi tehty alunperinkin terveelle bisnespohjalle kuten Karstula-areena, ei olisi ollut huolen häivää.
    Mutta kuten jo todettu, dynamo Kölsä-koskessa sopii oiken hyvin yritysryppääseen.
    Olisikohan kotijoukkueen nimeäkin harkittava uudelleen?
    Olisihan se kansainvälisen oloista touhua, jos avausottelussa pelaisivat vastakkain Kölsän Dynamo ja Suolahti Traktors.

    Jokohan chearleaderit on valittu?
    Onko tästä oltu yhteydessä marttakerhoon?
    Ilman silmänruokaa tuntuu tauot aika valjuilta.
    Tämä pitäisi ottaa huomioon ja myös esille viimeistään syyskokouksessa.
    Aivoriihtä pukkaa...

    Äänestä

Onko Uuraisten lahja Karstulalle tämän neronleimauksen takana?
Peuran Tauno tuskin ainakaan.
Kouluaikaan poltettiin välitunnilla tupakkia Kölsän rannan pusikossa, oli siinä kosken kuohuja katsellessa mukava pössytellä.
Mutta on oiva tuuma laittaa joiutavana kohiseva koski tuottamaan sähkövaloa.
Talvellahan jäähalli pysyy jäässä kun pitää ikkunoita raollaan, kesällä ei niinkään.
Laittaako Sauranen sitten jotain putkia sinne lattian alle, että pysyy kesälläkin viileänä.

Äänestä
  • Kelsanpurossa oli muistaakseni myös 50-luvulla jopa koskenlaskukilpailut. Paikallinen mieskuoro lauloi rannalla Niemistön Ossin johdolla ja päätenorina oli eturivissä Pohjosahon Martti. Lionsit möivät makkaraa. Peltolan Eelis voitti muistaakseni useammatkin kisat. kun oli nastat saappaissa.
    Toivottavasti ei kosken suojelijat tyrmää tätä voimalaitoshanketta. Saattaa löytyä vaikka suojeltavia salakoita purosta.

    Äänestä

  • kelsaan ihastunut kirjoitti:

    Kelsanpurossa oli muistaakseni myös 50-luvulla jopa koskenlaskukilpailut. Paikallinen mieskuoro lauloi rannalla Niemistön Ossin johdolla ja päätenorina oli eturivissä Pohjosahon Martti. Lionsit möivät makkaraa. Peltolan Eelis voitti muistaakseni useammatkin kisat. kun oli nastat saappaissa.
    Toivottavasti ei kosken suojelijat tyrmää tätä voimalaitoshanketta. Saattaa löytyä vaikka suojeltavia salakoita purosta.

    Tämän minäkin muistan hyvin, aika tosin kultaa muistoja, mutta sittenkin..
    Hiilos-Heikki piti palovahtia penkalla, pojankossit oli silloinkin tupakkiensa kanssa pusikoissa.
    Opettajan asuntolasta tulivat Ruusa ja Kusti katselemaan myös. Ruusa päivitteli, että donnerwetter, että on salskeita nuo tukkilaiset.
    Kusti notkisteli polviaan ja bongaili perhosia virran rannasta.
    Vannisen Lasse kävi ryypyllä puskassa Kuoppalan Heimon kanssa. Oikein mukava kotiseututunnelma muutenkin. Oi niitä aikoja...

    Äänestä

  • historian havinaa kirjoitti:

    Lerssin Eino oli ajanottajana ja Peuran Tauno tuomarina, kuinkas muuten.
    Tauno kun tiesi ne säännöt.

    Äänestä

On täällä katkeraa porukkaa. Kertakaikkiaan.

Äänestä
  • On juotu, mutta ei se siitä tokene, mieluummin päin vastoin.
    Mentäis natoon, siellä olisi kalja halvempaa kuin EU:ssa.
    Lupasivat euhun mentäessä, että halpenisi, mutta paskat..

    Äänestä

  • allan vallan kirjoitti:

    On juotu, mutta ei se siitä tokene, mieluummin päin vastoin.
    Mentäis natoon, siellä olisi kalja halvempaa kuin EU:ssa.
    Lupasivat euhun mentäessä, että halpenisi, mutta paskat..

    Juokaa pontikkaa yli 60% jotta tulee kunnanjohtajallekin silloin sillille järki päähän... jäähallihanke, noniin jos KOKOOMUKSEN kansanedustajat ja VAPAAMUURARIT maksavatat tuon jäähallin rakentamisen sekä 20v kustannukset sen ylläpidosta, niin sitten voi rakentaa.

    Mitä sanoo Kokoomus ja Vapaatmuurarit?

    Äänestä

Absolutisti jo vuodesta 2007. Siis kunta ja valtio antavat rahaa n. 1 miljoonaa euroa, veronmaksajien rahoja. Hankkeen virittäjät kertoivat, että hallista tulee yrittäjävetoinen. Ei ole yrittäjän nimeä kerrottu vaikka halli on jo pystytysvaiheessa. Kohta alan veronmaksajana juomaan viinaa. Hyvältä näyttää!

Äänestä
  • Minä kuulin taasen huhuja, että venäläiset ostaa koko jäähallin ja jäähallissa aletaan järjestää rusettiluisteluja 50-luvun malliin. Naiset tulee Pietarista.

    Äänestä

Voi olla, että sen suuntaisia neuvotteluja on käyty halliyhtiön johdon kanssa. Ainakin omat intressinsä on suomenruotsalaisella Hjalliksella. Nähty kuulemma konsultin roolissa Nättijussissa eilen. En pysty huhua vahvistamaan. Pääasia, että halli tulee ja me päästään pelaamaan lätkää jonkun piikkiin.

Äänestä

Kyllä rahoitus on hanskassa. Sen verran ammattimaisia jäseniä on yhtiön hallituksessa. Ei tulla tarvitsemaan enää yhtään yhteiskunnan rahaa, päin vastoin saatetaan kunnalle jotain jopa tilittää. Pojat pistävät tarvittaessa vaikka omasta pussistaan rahaa harrastukselleen.

Äänestä

Hyvä kuulla, saa siinä epäilijät korvilleen. Itsekin jo tuossa aiemmin järkevyyttä veronmaksajien kannalta epäilin, näköjään täysin suotta. Totta on, että halliyhtiön jäsenet ovat julkisuudessa luvanneet, että halli ei jää yhteiskunnan kontolle. Ja nämä kaverit pitävät sanansa ja näyttöä yrityselämän onnistumisista löytyy. Pyörii ihan omalla painollaan, eikä tartte naapurienkaan apua. hieno juttu.

Äänestä

Hyvin on louskuttaja asian ytimessä. Koskaan en ole tavannut henkilöä joka ei ensisijaisesti ole kiinnostunut omasta navastaan tai muusta ruumiin osasta kuten louskuttaja. Me olemme täällä hoitaneet hommat hienosti ja saatu mukavat joulurahat veronmaksajilta. Nyt odotellaan vaan, että päästään pelaamaan pienen porukan kesken lätkää, tuota maailman suosituinta joukkuelajia. Töölössä elikkä Sipoossa ei vain ollut kyllin taitavaa talousihmistä. Suvun perinnöillä tai julkkisakkoja vonkaamalla ei fiskaalitalous tai edunvalvonta edisty. Onneksi tuli veli venäläinen apuun. Louskutti tarpeeksi leukojaan tuo suomenruotsalaisten ylpeys; Hjallis.

Äänestä

Kyllä kunnalle on tulossa isot rahat halliln myötä. Jos kerran Hjallis on ollut asialla. Teboilin baarissa ovat ihan duunarihommissa olevat kuumana hallin suhteen. Tiskillä on kuultu talouspolitiikkaa, josta Kataisen Jyrki olisi kateellinen. Hyvä, että paikkakunnalta löytyy osaamista talouspolitiikassa. Sauli Niinistö on tulossa hallia avaamaan nuoren puolisonsa kanssa. Kylän poikamiehet käyvät kuumina, eikä syystä!

Äänestä
  • Ei meillä Karstulassa ja Suomessa mitään hätää ole. Kun kuuntelee Teboilin juttuja ja lukee näitä juttuja, niin katsomovalmennus on maailmanhuippuluokkaa! Tosin samassa paikassa taidetaan myös hivenen juoruta ja peuhata toisten asioita. Taitaapi myös asiat saada uusia muotojakin. Siellä itämaan tietäjät kokoontuvat! Hitto kun nuo pääsisivätkin päättämään asioista...

    Äänestä

Huippua on ja toisten rahoilla on mukava peuhata. Päättäjät päättivät juuri niin kuin halusimme, joten mitä sitä turhaan iltojaan Himmelissä istumaan. Vai on Sauli tulossa avaamaan hallia! Jenni voikin sen ajan istua meidän lätkämiesten seurassa Nätissä. Hätätapauksessa Teboilikin käy.

Äänestä
  • Eiköhän jääkeskuksen päätösprosessit on avattu jo lainmukaisuuden selvittämiseksi. Eräs gubbe on ottanut elämäntehtäväksi pistää hantiin tässä asiassa. Ja jokaisessa muissakin. Oikeus on asioita tutkinut ja todennut koko prosessin lainmukaiseksi. Joten, pulinat pois ja ottakaa aamukalja hermoille.

    Äänestä

  • Veskarimies kirjoitti:

    Eiköhän jääkeskuksen päätösprosessit on avattu jo lainmukaisuuden selvittämiseksi. Eräs gubbe on ottanut elämäntehtäväksi pistää hantiin tässä asiassa. Ja jokaisessa muissakin. Oikeus on asioita tutkinut ja todennut koko prosessin lainmukaiseksi. Joten, pulinat pois ja ottakaa aamukalja hermoille.

    Juu, juridisesti ok, mutta pitääkö talous, kuten on hankkeen vetäjät luvanneet?
    Melko vahvoja epäilyjä on...

    Äänestä

  • .ahnöwqq kirjoitti:

    Juu, juridisesti ok, mutta pitääkö talous, kuten on hankkeen vetäjät luvanneet?
    Melko vahvoja epäilyjä on...

    Mutta siitä syystähän sä et hallinto-oikeuteen valittanut.

    Äänestä

Monenkohan GIGAWATIN vesivoimalan ne kölsänpuroon meinasi sitten rakennella?

Äänestä

Vesivoimalaitoksen rakentamis neuvottelut ovat käynnissä. Yhteydessä on oltu Fennovoimaan, Fortumiin, E Oniin ja Rosatomiin, mutta koska neuvottelut on kesken, ei niistä voi kertoa vielä. Alueelta on löytynyt kylläkin suojeltu raitakampasäpikäs ja vanha pontikkatehas, mutta ne on jo myrkytetty ja hävitetty, joten suojeltavia kohteita ei enää ole.
Asiakkaita on kuitenkin jo sitoutunut hankkeeseen,mm. jäähalli, Nätti, vaivastalo, helluntaiseurakunta, perunajauhotehas, hiljan kuppila, eräs isäntä Kieräperältä ja Mulikasta, jne.
Tiedote on luvassa syksymmällä.

Äänestä
  • Jotain oli tekeillä, minä arvasin tämän.
    Asioista perillä olevista nimettömistä lähteistä on näemmä tullut tietoa.
    Vai olisikohan kyseessä tahallinen tietovuoto, jolla jäähalliyhtiöryppään osaketta vedätetään ylös?
    Siinä tekee mm. Hilja ja Vanninen mukavan tilin , jos pääsee myymään osakkeensa vedätyksen huipulla.
    Nämä on mutkikkaita nämä finanssihommat, ei viitsi niihin sotkeutua, riittää kun täyttää lottolapun Topsalla..

    Äänestä

  • ö43o3o3p kirjoitti:

    Jotain oli tekeillä, minä arvasin tämän.

    Joko on varmistunut Saulin tulo avamaan uutta jäähallia? Onko oikeiston pojat hoitaneet homman? Samalla siinä menisi pieni vesivoimala ja voisihan Sauli avata virallisesti vaikka Wanhat Wehkeet, iän puolesta sekin olisi mukava yllätys. Valituksia tai ei kohta pelataan maailman suosituinta pallopeliä jääkiekkoa veronmaksajien rahoilla ja sekös tuntuu meistä konkareista mukavalta. Saadaan pienessä porukassa höntsäillä ja nauttia yksityisesti julkisin varoin. Eikä ole kiirettä pois seuraavien käyttäjien tieltä.

    Äänestä

  • Humpin isäntä kirjoitti:

    Onkohan lippuja Dynamon ja Traktorsin otteluun jo myynnissä vai menevätkö kaikki mustaan pörssiin?
    Mistä kannattaa mustan pörssin lippuja Karstulassa kysellä?
    Kirpparilta vai hevosmiehiltä?
    Raitasen Topilta ehkä?

    Äänestä

  • uuno. kirjoitti:

    Moi Uuno,

    Vastingille on avattu Musta Pörssi. Hae sieltä samalla sähköhammasharja. Tekee hyvää molemmille hampaille.

    Äänestä

  • ö43o3o3p kirjoitti:

    Jotain oli tekeillä, minä arvasin tämän.
    Asioista perillä olevista nimettömistä lähteistä on näemmä tullut tietoa.
    Vai olisikohan kyseessä tahallinen tietovuoto, jolla jäähalliyhtiöryppään osaketta vedätetään ylös?
    Siinä tekee mm. Hilja ja Vanninen mukavan tilin , jos pääsee myymään osakkeensa vedätyksen huipulla.
    Nämä on mutkikkaita nämä finanssihommat, ei viitsi niihin sotkeutua, riittää kun täyttää lottolapun Topsalla..

    Olkoon miten on, mutta sinuna laihduttaisin. Pullukka.

    Äänestä

Ei meillä kiekkomiehillä ole kellään enään omia hampaita. Hammasharjojen sijaan laitamme vain tekarit lasiin illaksi ja jo on aamulla puhdasta. Muutenkin meidän lajissamme; maailman suosituimmassa pallopelissä: jääkiekossa tulee tavaraa pään alueelle ja sen takin harvat meistä opiskelevat kovinkaan pitkälle. Pullukoita ollaan, mutta muutosta luvassa. Omat vuorot veronmaksajien piikkiin ja ei ole kiirettä vuorolta pois. Kyllä nyt lähtee läskit ja hampaat viimeistään. Hyvin näyttää halli nousevan ja kuulemma etuajassa. Luotottajiakin on löytynyt ja eräät tahot jopa takaavat meidän ikiomaa jäähallia. Hienoa, nyt omat rahat säästyvät.

Äänestä

Takaukset on kunnossa ja oma pörssi tallessa. Mukavasti on mennyt sijoittajien kannalta. Yhtiökokouksessa jakanevat jo osinkoja ja penkkehin nimiä kaivertavat. Mukavaa, kun on oma nimi näkyvissä, vaikka taitaa olla katsomot melko täynnä ja nimi peittyä. Jokohan Saulin on varmistanut tulonsa avajaisiin? Mukava on niin ketterää ja pientä ikäihmistä tavata ja jos vaikka kätellä.

Äänestä
  • Tuo osinkojen jako kuulostaa mukavalta asialta.
    Siinä mielessä tärkeä asia, että yleensä vain terveellä pohjalla olevat ja tuottavat yritykset sitä tekevät. Tämä vakuuttaa edelleen vielä niitä muutamia epäileviä, jotka eivät ole täysin vakuuttuneita taloudellisen puolen vahvuudesta.
    Valitettavasti vaan osakkeista maksettavista osingoista ei makseta kunnallisveroa.
    Mutta kuntalaisten hyödyksi ne osinkotulotkin toki tulevat. Kauppojen kassoihin rahaa ja sitä kautta työpaikkoja jne jne

    Äänestä

Mitä nämä jutut takauksista ovat? Eikö yhtiön hallituksen jäsenet tarvittaessa takaa, jos sellaiseen tarvetta? Puheet ja ovat ainakin olleet sitä luokkaa rahoja kinuttaessa kunnalta ja valtiolta. Mitä tämmäiset tyhjän puhujat ovat!
En usko, että kunnioitettu tasavallan presidentti olisi tulossa jotakin eräperän hallia avaamaan!

Äänestä
  • Kyllä Sale tulloo avaamaan ja ottaa Jennin vielä mukaansa, kun vanha rullaluistelija on. Yöpyy varmaan vanhan tussarin majatalossa. Pikantissa kunta tarjoaa ruuat.

    Äänestä

  • Osakeyhtiössä takaajina ovat osakkaat omistamiensa osakkaiden arvoa vastaavalla summalla eli osakkeiden arvon hupeneminen on ainoa riski.
    Toinen asia on se, kuka tai mikä antaisi varoja lainaksi OY:lle, ellei sillä ole omaa pääomaa tai kiinnittämätöntä omaisuutta.
    Eli tässä kohdin tulee se riski, että koko hanke kaatuisi jonkun syliin.
    En viitsi tässä nyt sanoa kenen tai minkä, mutta jokainen voi tahollaan miettiä..

    Äänestä

  • vainansialtaims kirjoitti:

    Osakeyhtiössä takaajina ovat osakkaat omistamiensa osakkaiden arvoa vastaavalla summalla eli osakkeiden arvon hupeneminen on ainoa riski.
    Toinen asia on se, kuka tai mikä antaisi varoja lainaksi OY:lle, ellei sillä ole omaa pääomaa tai kiinnittämätöntä omaisuutta.
    Eli tässä kohdin tulee se riski, että koko hanke kaatuisi jonkun syliin.
    En viitsi tässä nyt sanoa kenen tai minkä, mutta jokainen voi tahollaan miettiä..

    Hullukin sen tajuaa, että koko halli tulee kaatumaan kunnan syliin. Kyse on vain siitä , milloin?

    Äänestä

  • entinen karstunen kirjoitti:

    Hullukin sen tajuaa, että koko halli tulee kaatumaan kunnan syliin. Kyse on vain siitä , milloin?

    Osakeyhtiössä osakkaat eivät lähtökohtaisesti toimi takaajina, vaan sijoittajina. Rajoitetun vastuun periaate. On eri asia, jos joku lainaa pääomaa yhtiölle. Nyt osakeyhtiökommentoijalla on mennyt käsitteet sekaisin, joiden suhteen on oltava tarkkana. Tällä rintamakarkurilla, entisellä karstusella, taasen tuntuu olevan sanottavaa jokaiseen teemaan. Vaikkei näytä juurikaan kompetenssia löytyvän. Mutta eläköön katsomovalmennus!

    Äänestä

  • Hei Kelsan varrelta.

    Kuka on puhunut ja missä yhteydessä henkilökohtaisista takauksista? Mihin perustuu käsityksesi "hallituksen jäsenet tarvittaessa takaavat"? Perättömyyksiä ei tarvitse täälläkään levittää, vaikka kysymyksessä onkin vain anonyymi palsta.

    Äänestä

  • kukaanmitääntiedä kirjoitti:

    Osakeyhtiössä osakkaat eivät lähtökohtaisesti toimi takaajina, vaan sijoittajina. Rajoitetun vastuun periaate. On eri asia, jos joku lainaa pääomaa yhtiölle. Nyt osakeyhtiökommentoijalla on mennyt käsitteet sekaisin, joiden suhteen on oltava tarkkana. Tällä rintamakarkurilla, entisellä karstusella, taasen tuntuu olevan sanottavaa jokaiseen teemaan. Vaikkei näytä juurikaan kompetenssia löytyvän. Mutta eläköön katsomovalmennus!

    Osakeyhttiöllähän ei ole lähtökohtaisesti mitään muuta takausta kuin se osakkaiden sijoittama pääoma, joka sitten menee taivaan tuuliin, jos Oy kaatuu.
    Eli hallituksen jäsenetkään eivät ole millään muulla summalla "takausvelvollisia" kuin mahdollisella sijoittamallaan osakesummalla. Tätähän nimim. "Kelsan varrelta" kysyi. Ylläoleva siis aina sillä reunaehdolla, että koko ajan on toimittu lain puitteissa, eikä ole syntynyt mitään korvausvelvollisuuksia.
    ( Tästä ei siis mitään epäilyksiä, HUOM!)
    Lainan ottoa tms. vakuuksia vaativat toimenpiteitä varten lainoittaja voi vaatia OY:ltä vakuuksia. Osakkeen omistajat voivat tällaisessa tapauksessa joutua itse laittamaan pääomaa yrirtykseen pelastaakseen oman osakeomistuksensa ja yrityksen. Pakko osakkaiden ei ole kuitenkaan osallistua, jos ei välitä osakeomistuksensa arvon menetyksestä.
    Jos hallihanke joutuu talousellisiin vaikeuksiin vaihtoehtoina on osakkailta pyydettävä lisärahoitus, osakepohjan laajentaminen tai konkurssi.
    Konkurssin jälkeen on jonkun tietysti mahdollista jonkun ostaa edullisesti koko yhtiö ja jatkaa toimintaa.
    Tällöin on mahdollista myös, että kunta tai kunnan tosiasiallisesti omistama yhtiö ostaa yhtiön. Tällöin halli jäisi kunnan ja veronmaksajien "syliin".

    Kannattaa hiukan kukaanmitätiedän miettiä osakeyhtiölakia. Kun halli joutuu taloudellisiin vaikeuksiin ja rahat on loppu, niin kyllä se taitaa olla ainoa tämä kunta, joka siihen lisärahaa työntää. Mikäli konkurssi tulee, niin halli kaatuu kunnan syliin. Toinen mahdollisuus on, että pumpataan rahaa lisää yhtiöön ja tuskin muita pumppaajia löytyy kuin kunta. Tykkänään eri asia on sitten, miten tämä lisäraha kunnan toimesta yhtiöön pumpataan. Siinä on useita vaihtoehtoja.
    Yleensähän tällaiset hankkeet kaatuvat ennen pitkää kunnan syliin.

    Höpö-höpö

    Hyvä kun uskot, kun et kerran mitään tiedä.

    Usko ja Rauha menivät naimisiin.
    Sitten Rauha oli uskoton ja sitten Uskosta tuli rauhaton.

    Äänestä

  • entinen karstunen kirjoitti:

    Kannattaa hiukan kukaanmitätiedän miettiä osakeyhtiölakia. Kun halli joutuu taloudellisiin vaikeuksiin ja rahat on loppu, niin kyllä se taitaa olla ainoa tämä kunta, joka siihen lisärahaa työntää. Mikäli konkurssi tulee, niin halli kaatuu kunnan syliin. Toinen mahdollisuus on, että pumpataan rahaa lisää yhtiöön ja tuskin muita pumppaajia löytyy kuin kunta. Tykkänään eri asia on sitten, miten tämä lisäraha kunnan toimesta yhtiöön pumpataan. Siinä on useita vaihtoehtoja.
    Yleensähän tällaiset hankkeet kaatuvat ennen pitkää kunnan syliin.

    Voitko nmetä ne hankkeet, jotka ovat kunnan syliin kaatuneet? Ja kerro samalla mikä on niiden prosentuaalinen määrä vastaavien hankkeiden lukumäärästä.

    Äänestä

  • dfvdghjkyou kirjoitti:

    Voitko nmetä ne hankkeet, jotka ovat kunnan syliin kaatuneet? Ja kerro samalla mikä on niiden prosentuaalinen määrä vastaavien hankkeiden lukumäärästä.

    Tämä maa on täynnä hankkeita, jotka ovat menneet konkurssiin ja jääneet veronmaksajien harteille. Jopa kreikkalaiset ja portugalilaisten hankkeet alkavat jäädä suomalaisten veronmaksajien syliin.

    Äänestä

  • näin menee kirjoitti:

    Osakeyhttiöllähän ei ole lähtökohtaisesti mitään muuta takausta kuin se osakkaiden sijoittama pääoma, joka sitten menee taivaan tuuliin, jos Oy kaatuu.
    Eli hallituksen jäsenetkään eivät ole millään muulla summalla "takausvelvollisia" kuin mahdollisella sijoittamallaan osakesummalla. Tätähän nimim. "Kelsan varrelta" kysyi. Ylläoleva siis aina sillä reunaehdolla, että koko ajan on toimittu lain puitteissa, eikä ole syntynyt mitään korvausvelvollisuuksia.
    ( Tästä ei siis mitään epäilyksiä, HUOM!)
    Lainan ottoa tms. vakuuksia vaativat toimenpiteitä varten lainoittaja voi vaatia OY:ltä vakuuksia. Osakkeen omistajat voivat tällaisessa tapauksessa joutua itse laittamaan pääomaa yrirtykseen pelastaakseen oman osakeomistuksensa ja yrityksen. Pakko osakkaiden ei ole kuitenkaan osallistua, jos ei välitä osakeomistuksensa arvon menetyksestä.
    Jos hallihanke joutuu talousellisiin vaikeuksiin vaihtoehtoina on osakkailta pyydettävä lisärahoitus, osakepohjan laajentaminen tai konkurssi.
    Konkurssin jälkeen on jonkun tietysti mahdollista jonkun ostaa edullisesti koko yhtiö ja jatkaa toimintaa.
    Tällöin on mahdollista myös, että kunta tai kunnan tosiasiallisesti omistama yhtiö ostaa yhtiön. Tällöin halli jäisi kunnan ja veronmaksajien "syliin".

    Mietitäämpä hieman tätä hallin filosofiaa ja käyttökustannuksia. Osakkeenomistathan vastaavat hallin käyttökustannuksista yhtiöjärjestyksen mukaisesti. Enemmistö osakkeista on kunnalla. Kunta käytännössä päättää käyttövastikkeesta, jonka osakkaat maksavat. Osakkaathan ei pääse irti tästä vastikkeen maksusta muutoin kuin konkurssin tai osakkeitten myynnin kautta.

    Mitenkä, jos tulot on niin pienet, että osakkaitten maksettaviksi tulevat käyttökustannukset nousee taivaisiin. Pakko on maksaa, jos enemmistö niin päättää ja ei halua konkurssia.
    Sama tilanne on asunto-osakeyhtiössä, vastikkeista ei pääse irti, muutoinkuin myymällä osakkeet. Kuka ostaa miinusmerkkiset osakkeet.

    Entinen karstunen.
    Golfosakkeistahan ei nykyään monin paikoin pääse eroon edes antamalla rahaa mukaan.
    Sitoumukset seuraavat jopa kuolinpesän mukana. Tästä oli TV:n ajankohtaisohjemassa juttua.
    En kylläkään tiedä, koskeeko sama halliosakkeita.

    Äänestä

  • entinen karstunen kirjoitti:

    Tämä maa on täynnä hankkeita, jotka ovat menneet konkurssiin ja jääneet veronmaksajien harteille. Jopa kreikkalaiset ja portugalilaisten hankkeet alkavat jäädä suomalaisten veronmaksajien syliin.

    Edelleenkin odotan nimiä niistä hankkeista ja suhteellista osuutta onnistuneihinhankkeisiin.

    Äänestä

  • entinen karstunen kirjoitti:

    Mietitäämpä hieman tätä hallin filosofiaa ja käyttökustannuksia. Osakkeenomistathan vastaavat hallin käyttökustannuksista yhtiöjärjestyksen mukaisesti. Enemmistö osakkeista on kunnalla. Kunta käytännössä päättää käyttövastikkeesta, jonka osakkaat maksavat. Osakkaathan ei pääse irti tästä vastikkeen maksusta muutoin kuin konkurssin tai osakkeitten myynnin kautta.

    Mitenkä, jos tulot on niin pienet, että osakkaitten maksettaviksi tulevat käyttökustannukset nousee taivaisiin. Pakko on maksaa, jos enemmistö niin päättää ja ei halua konkurssia.
    Sama tilanne on asunto-osakeyhtiössä, vastikkeista ei pääse irti, muutoinkuin myymällä osakkeet. Kuka ostaa miinusmerkkiset osakkeet.

    Mielenkiintoinen pointti ent. karstusella.
    Käyttökustannusten noustessa liikaa suhteessa tuloihin on yhtiö pulassa.
    Siinä vaiheessa katsotaan, kuinka paljon lisääntyneitä kuluja osakkeita ns. hyvän tahdon eleenä ja talkoomielessä ostaneet ovat valmiita maksamaan omasta pussistaan. Tai sitten, kuinka paljon veronmaksajat ovat valmiita maksamaan tukea hallille.
    Ajatus kun taisi olla niin päin, että osakkaat saisivat hallin käytössä alennuksia tms. etuja.
    Kyseessähän on puuhamiesten mukaan liiketaloudellinen hanke, jonka vuoksi osakeyhtiö on perustettu.

    Äänestä

  • bhffdsfhj kirjoitti:

    Edelleenkin odotan nimiä niistä hankkeista ja suhteellista osuutta onnistuneihinhankkeisiin.

    Ei tarvitse luetella. Tänäkin päivänä kaatuu lukuisia yrityksiä, kun rahat on lopussa.
    Kyllä Karstulassakin on näitä kaatuneita yrityksiä, kun vähän mietit. Vantaalla meni jopa pääsarjassa oleva jalkapalloseura konkurssiin. Hartvall areenakin olisi kaatunut ennen pitkää, mutta onneksi venäläiset ostivat sen.
    Golfkenttiä meni konkurssiin 90-luvulla vaikka kuinka monta.
    Pankit ovat vieläkin suurimpia golfkenttien osakkeenomistajia, omistavat jopa monen kentän osake-enemmistön.

    Nyt sä kirjoitat aivan höpöjä. Kuinka monta mainitsemistasi instansseista on jäänyt yhteiskunnan pyörittämäksi? Siis siten, että kunta, valtio tmv. on ottanut yrityksen haltuunsa? Kirjoittelet omia populistsia tarinota, jota ravistelet hihastasi. Uskon, että kaikille on käynyt selväksi, että jääurheilukeskus ei istu sinun ajatuksiisi. Mutta toisaalta, nimimerkkisi mukaan asustelet muualla, joten huoli pois setä!

    Kerro ne karstuset yritykset, jotka ovat jääneet suoraan pyöritettäviksi verorahoilla? Sä kirjoitat aivan tuubaa. Mutta eihän sua kukaan tosissaan otakkaan.

    Äänestä

  • kukamitähähOO kirjoitti:

    Nyt sinä et näytä tuntevan siellä perähikiällä tätä 90-luvun lamaa ja sen seurauksia.
    Kyllä niistä tappioista suurimman osan kantoi loppupeleissä yhteiskunta ja sitä kautta veronmaksajat. Niitä ei lähtenyt monessakaan tapauksessa yhteiskunta pyörittämään , vaan ne meni konkurssiin ja pankit joutui lainoittajina maksumiehiksi. Yhteiskuntahan lapioi veronmaksajien rahaa pankkituen muodossa pankeille miljardeja euroja ja ei niitä kukaan ole takaisinkaan valtiolle maksanut. Suurin veronmaksajien kuluerä oli holkerin hallituksen devalvaatio, jonka rahoittamiseen osallistui jokainen kansalainen.
    Sinä et vain tunne, etkä muista asiaa, kun olit silloin vielä isäsi kivespusseissa.
    Minulle on ihan yksi hailee kaatuuko se halli vai ei, mutta yksikään osakas ei sen vastuista pääse eroon, muutoin kuin myymällä osakkeensa pois. Vastikkeet on maksettava, jotta kulut tulee peitettyä. Näin se on kaikissa kiinteistöosakeyhtiöissä ja myös asunto-osakeyhtiöissä. Ei sinne puusta rahaa tipu ja laskut on maksettava.
    Tuskin siihen kukaan muu rahojaan sijoittaa kuin osakkaat, kun kassa on tyhjä.
    Ja kyllä siinä kuntakin on maksumiehenä, kun makselee ylisuuria ja aina vain kasvavia varausvuorohintoja, joitten korotuksille ei loppua näy kuihtuvassa kunnassa. Kysy joltain merkonoomilta, jos et osakeyhtilaista tai tiliasioista mitään ymmärrä. Vai maksatko sinä, kun kassa on tyhjä.

    Kerropa sinä, kuka ottaa haltuunsa n. 4000 asukkaan kunnassa, jossa valtaosa on joko eläkeläisiä, kunnan palveluksessa tai työttömiä kannattamattoman hallin, jota ei saada toimimaan markkinarahalla.
    Minä en keksi muita kuin veronmaksajat = valtio ja / tai kunta.
    Valtio on persaukinen, rahat on menneet käsittämättömän typerään euro-kokeiluun ja loppua velkaantumiselle ei ole näkyvissä.
    Eli jäljelle jää...?

    Äänestä

  • kelloeki kirjoitti:

    Kannonkoskella on 1700 asukasta.

    Nyt sulla heittää avan laukalle! Kritisoitko myös niitä muiden toimialojen perustettavia yrityksiä? Eikö niiden toiminta sisällä samat riskit. Olet argumentoinut omilla väittämilläsi yrityksistä, jotka ovat kaatuneet valtion, kunnan jne. syliin, mutta mitään konkreettista ei sinulla ole esittää. Aivan fuulaa.

    Ja mikäli puhinaltasi pystyt lukemaan, en ole sanallakaan kommentoinut hallin tulevaisuuden taloudellista tilannetta. Annetaan nyt kavereiden yrittää, mietitään sitten palautetta.

    Tämä on muutenkin uskomaton tilanne. Luulisi paikallistenkin hivenen miettivän kannattaako omaa oksaa sahata? Se saattaa nimittäin vaikuttaa omaankin tlanteeseen. Nimimerkki kelloekikin voisi esittää muiden louskuttajien kanssa avauksia millä saadaan uutta voimaa kylälle. Uutta liiketoimintaa jne. Yhtään rakentavaa kommenttia teiltä ei vielä ole tullut. Ainoastaan v***ua. Mutta toki siinä olette mestareita!!

    Äänestä

  • entinen karstunen kirjoitti:

    Nyt sinä et näytä tuntevan siellä perähikiällä tätä 90-luvun lamaa ja sen seurauksia.
    Kyllä niistä tappioista suurimman osan kantoi loppupeleissä yhteiskunta ja sitä kautta veronmaksajat. Niitä ei lähtenyt monessakaan tapauksessa yhteiskunta pyörittämään , vaan ne meni konkurssiin ja pankit joutui lainoittajina maksumiehiksi. Yhteiskuntahan lapioi veronmaksajien rahaa pankkituen muodossa pankeille miljardeja euroja ja ei niitä kukaan ole takaisinkaan valtiolle maksanut. Suurin veronmaksajien kuluerä oli holkerin hallituksen devalvaatio, jonka rahoittamiseen osallistui jokainen kansalainen.
    Sinä et vain tunne, etkä muista asiaa, kun olit silloin vielä isäsi kivespusseissa.
    Minulle on ihan yksi hailee kaatuuko se halli vai ei, mutta yksikään osakas ei sen vastuista pääse eroon, muutoin kuin myymällä osakkeensa pois. Vastikkeet on maksettava, jotta kulut tulee peitettyä. Näin se on kaikissa kiinteistöosakeyhtiöissä ja myös asunto-osakeyhtiöissä. Ei sinne puusta rahaa tipu ja laskut on maksettava.
    Tuskin siihen kukaan muu rahojaan sijoittaa kuin osakkaat, kun kassa on tyhjä.
    Ja kyllä siinä kuntakin on maksumiehenä, kun makselee ylisuuria ja aina vain kasvavia varausvuorohintoja, joitten korotuksille ei loppua näy kuihtuvassa kunnassa. Kysy joltain merkonoomilta, jos et osakeyhtilaista tai tiliasioista mitään ymmärrä. Vai maksatko sinä, kun kassa on tyhjä.

    "Minulle on ihan yksi hailee kaatuuko se halli vai ei, mutta yksikään osakas ei sen vastuista pääse eroon, muutoin kuin myymällä osakkeensa pois."

    Ja höpsis. Niin ankarasti paahdat, ettei asia aivan merkityksetön sinulle ole. Toisekseen, opettele OYL, ennen kuin tällaisia höpö höpö juttuja tänne heittelet.

    Äänestä

  • kelloeki kirjoitti:

    Kerropa sinä, kuka ottaa haltuunsa n. 4000 asukkaan kunnassa, jossa valtaosa on joko eläkeläisiä, kunnan palveluksessa tai työttömiä kannattamattoman hallin, jota ei saada toimimaan markkinarahalla.
    Minä en keksi muita kuin veronmaksajat = valtio ja / tai kunta.
    Valtio on persaukinen, rahat on menneet käsittämättömän typerään euro-kokeiluun ja loppua velkaantumiselle ei ole näkyvissä.
    Eli jäljelle jää...?

    No perskutaralla, kaikkea se EU teettää. Karstulaankin jäähallin...hihii.

    Valtionavut kunnille vähentyvät tulevaisuudessa radikaalisti.
    Karstula on Keski-Suomen kunnista saanut perinteisesti valtionapuja lähes kärkipäässä, syynä syrjäinen sijainti yms.
    Kunta ja kunan asukkaat maksavat siis itse enemmän kuin ennen palveluista.
    MOT.

    Äänestä

  • fvbjeorkwrg kirjoitti:

    Kannonkoskella on 1700 asukasta.

    Samalla yksi Suomen velkaisimmista kunnista...

    Äänestä

  • nuorijakaunis1 kirjoitti:

    No perskutaralla, kaikkea se EU teettää. Karstulaankin jäähallin...hihii.

    Tähän mennessä Euron pönkittämiseen käytetyillä suomalaisrahoilla olisi tehty jäähallit ja uimahallit kaikkiin Suomen kuntiin., kaikki tiet olisi peruskorjattu ja homekoulut saneerattu.
    On se hyvä se Euro ja EU..

    Äänestä

Kiitos asiallisista ja informatiivista vastauksista osakeyhtiölain suhteen. Tampereen Kale voi opetella sisällön ymmärtämistä.. En sanonut, että takaavat, vaan kysyin eikö näin ole. Muut perättömyydet voit tarkistaa paikallisen aviisin haastatteluista. Siitä iso kiitos Tampereen Kalelle, että rivien välistä voimme kaikki lukea miten tulee käymään. En kyllä vieläkään jaksa uskoa, että Tasavallan presidentti tulisi avaamaan hallin!

Äänestä

Eiköhän kohta päästä jäälle harrastamaan maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa. Kyllä pojat ovat hyvin homman hoitaneet, pääasia että halli nousee veronmaksajien rahoin ja jos joku hurja on vielä jotain taannut, niin mikäs siinä. Osakeyhtiö tai ei me pojat pelataan rauhassa ja ei ole kiire pois jäältä. Jos Sauli ei pääse avamaan halli aivan hyvin Tampereen merkonomi Kalervo Kummola voi hallin vihkiä. Siinä vasta mies. Ohitti merkonomin papereilla pätevimmät hakijat aikoinaan Tamperetalon johtajavalinnassa. Näitä miehiä tarvitaan.

Äänestä

" Toinen mahdollisuus on, että pumpataan rahaa lisää yhtiöön ja tuskin muita pumppaajia löytyy kuin kunta. Tykkänään eri asia on sitten, miten tämä lisäraha kunnan toimesta yhtiöön pumpataan. "

Kunta antaa >pääomalainaa< jäähalli-oy:lle aivan samaan tapaan kuin on tehty kaukolämpö-verkkoyhtiöllekkin. Kannattavuus OY:n suojissa oleville kunnan organisaatioille tulee suoraan kuntalaisten pussista.
Googlaa PÄÄOMALAINA.

Äänestä
  • Mkäli tarkoitat normaalia pääomalainaa, niin se maksetaan takaisin. Omaehtoisessa tilanne luonnollisesti on toinen.

    Äänestä

Onko siinä rahoituksessa jotakin häikkää, kun täällä minua viisaammat puhuvat takauksista ja pääomalainoista. Eikö ne pojat hoitanut rahat veronmaksajilta vai tarviiko sitä vielä lisää? Nyt pitää päästä pelaamaan maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa ja pian!

Äänestä

Kummola avaamaan hallia, jos S-kaupan sale ei pääse, tai sitten luxenburgin uusi rahastoruhtinas Ollila tai SKV:n osakkeita ennen pörssikurssia ostanut Kokkila. Liikemiehiä kaikkia ja rehellisiä. Ikä tietysti voi tehdä tepposet ja pojat unohtavat avajaispäivän. jäähalliosakkeita ostavat varmasti, jos tarjotaan.

Äänestä

Kummola on tulossa huhujen mukaan avajaisiin. Suomenruotsalainen Hjallis ja Sinuhe ovat valmistaneet kutsuvieraille jo keväällä saunavastat sekä kotitekoista viiniä. Ollila on valitettavasti estynyt, on kuulemma luxsenburgin sijoitusyhtiönsä tilinpäätöskokouksessa. No, ehkä Saarijärven suuri poika Kokkila pääsee jäälle.

Äänestä

Miten tuo Luxenbourg oikein kirjoitetaan? ei näillä oppimäärillä pysy mukana. Kummola on pop ja minulle kelpaa myös Suomen vai minkä maan pääomakuningas tuo nuorkepulainen Ollila on? Samoin Suuri Sinuhe, mutta ei Hjallis, tuo suurperijä ilman omia onnistuneita bisneksiä. Areena on sellainen joten Hjallis out: Kokkila on rehellinen saarijärveläinen, joka ei missään nimessä käyttäisi sisäpiiritietoja hyväkseen. Saa tulle avajaisiin!"

Äänestä

Jep, Kokkila on vielä naapuripitäjästä kotoisin ja voisi saada naapurikunnan mukaan ostamaan ison läjän osakkeita. Mies on vielä yhtä vanhakin kuin Sale joten eroa tuskin edes huomaa. Ollila voi joutessaan pudottaa avauskiekon jäähän ja samalla nostaa siitä pientä palkkaa, jotta pärjää taloudellisesti.

Äänestä

Kokkila kelpaa minulle ja Ollila voi tosiaan kiekon pudottaa. Järjestäjien puolelta löytynee hänelle myös majoitus. Hänellä itsellään on tuskin varaa majoitusta maksaa. Näillä eväillä päästään pelaamaan maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa Karstulaan. Hatunnosto hallin puuhamiehille ja - naisille, että tämän kaiken saitte aikaan lähes kokonaan markkinarahoitteisesti.

Äänestä

Vai markkinarahoitteisesti?!

Äänestä
  • mikä sua v***ttaa?

    Äänestä

Menkää köyhät töihin joutavia horisemasta.

Äänestä

Varsinaisesti ei mikään muu harmita kuin tuo jäähallin hidas edistyminen ja areenan avaajan arvailu sekä hankkeen arvostelijat. Kiitos huolenpidosta, kirjoituksistanne huomaa, että olette ekonomeja uudelta ajalta, ettekä mitään alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita. Köyhyys ei minua varsinaisesti kosketa, mutta mukavaa on, että halli nousee markkinarahoitteisesti noin pääsääntöisesti. Vain hitunen yhteiskunnan tukea.

Äänestä
  • On se hyvä, että tällainen jäähalli toteutetaan melkein täysin yksityisellä rahalla.
    Toivottavsti laidat tehdään jalopuusta ja penkit pehmustetaan plyysillä ja varustetaan marmorisilla pöydillä, joissa on upotettu teline kaljalasia varten.
    Toivottavasti saadaan Karalahti vielä houkuteltua vahvistukseksi kivan joukkueeseen . Palkka maksetaan nättijussin ja hiljan kuppilan mainoksella selässä.

    Äänestä

Humpin isäntä on aamusta kuppia kallistellut vaikka absolutisti onkin, ainakin nimimerkin kirjoittaminen käy kankeasti lypsyn jälkeen. Muuten kyllä harmituksen aihiot samat kuin isännällä. Itselläni on myös sen verran pätäkkää, ettei tarvitse kylillä kehua kuten persaukiset. Töitä ei ole koskaan tarvinnut tehdä - enkä tee. Karalahti ei ole hassumpi vahvistus. Honka ja muutama muukin firma käy mainostajiksi, jos noita nyt ylipäätään tarvitaan. Sen verran halli tulee ylimäärääräistä tuottamaan ja seutukunnan osakkaille tuluottamaan.

Äänestä

Koettakaa oppa elämään hallin kanssa! Mutta johan tässä muutama viikko ilman valituksia hallinto-oikeuteen on mennyt. Eli lappua sisään sedät, lappua sisään!

Äänestä

Pienet on massikasat arvon kansalaisilla kun mokoma halli rassaa sielua. Käykääpä pörssissä, siellä sitä arvopaperimarkkinaa vasta onkin. Ja Materon allin laskuopilla siellä pääsee jopa tienaamaan kohtuudella, muutaman hallin verran, ja vielä jää suolarahoja.

Kyllä oli mukava käydä kalalla pari viikkoa seudullanne, hölmöjä juttuja piisasi ja rommi riitti. Nyt kuitenkin jätän jäähyväiset ja palaan työn pariin, sillä joutenolo se vasta kurjaa on.

Äänestä

Orginaali oli oikeilla jäljillä; kuuden vuoden putki katkesi, mutta hyvän asian vuoksi. Olin R-kioskilla jättämässä lappua sisään, kun kuulin yleensä varmoilta tahoilta (kesäasukkaat), että halli saadaan pystyyn aikataulun mukaan. Ja minä pääsen hötsäilemään maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa. Siinä syy ratkeamiseen.

Mukava, kun ekonomi viihtyi seutukunnalla. Ensi vuonna voit jättää kalastuksen väliin ja tulla joukkoon hurjaan pelaamaan maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa.

Täytyy miettiä tuota pörssiin menoa. Saatan ottaa puheeksi, kun Kokkila ja Ollila tulevat hallin avajaisiin. Jos osaisivat antaa suosituksia. Kiitos kuitenkin ekonomille vinkistä ja työn iloa.

Äänestä

Kyllä tuosta voi Humpin isännälle pisteet antaa ja sallia pienet näkäräiset. Sen verran hyvä tieto häneltä hallin suhteen. Leipä on jo tarpeeksi leveää, eikä muutenkaan houkuttele arvopaperikauppa tällä hetkellä. En kaipaa jäähallin vertaa rahaa, enkä suolarahoja. Jätetään ne kaupat Kokkilalle ja Ollilalle. Niille varmaan kelpaa.

Kiva kun kelpasi ja jutut varmasti paranevat ensi vuonna, kunhan saadaa Areena pystyyn. Kalalla en ole viitsinyt käydä vuosikymmeniin, sen verran on nuo lähiseudun vedet huonossa hapessa, kissalle tietysi voisi jotain onkia.

Joutenolo on ihan mukavaa, mutta ymmärrän, että kaikilla ei ole siihen taloudellisia mahdollisuuksia.

Olivat kuulemma KykyBetsettiä kyselleet halliin pelaamaan ykkössarjaa. Ymmärsivät tietojen mukaan kieltäytyä.

Äänestä
  • Kyyjärviset on vähän käärmeissään kehitysyhtiön istuttua kahdella tuolilla ja vedettyä rankasti kotiin päin.
    Ei taida olla paljon yhteistyöhaluja sieltäkään suunnalta enää..
    Uskaltaako Palettiinkaan enää mennä?

    Äänestä

  • uyi3ou2 kirjoitti:

    Kyyjärviset on vähän käärmeissään kehitysyhtiön istuttua kahdella tuolilla ja vedettyä rankasti kotiin päin.
    Ei taida olla paljon yhteistyöhaluja sieltäkään suunnalta enää..
    Uskaltaako Palettiinkaan enää mennä?

    Juuh. Kyyjärvi onkin epäilemättä tulevaisuuden kunta, johon kandee ropot laittaa.

    Mikä täällä lähes kaikkia kirjoittajia vaivaa? Kukaan ei näe missään mitään hyvää. Porukka vain vittuilee ja piruilee kaikesta. Mikäli joka asiaan on jotain ruikuttamista, menkää saatana itte tekemään. Täällä vain puskista ammutte ja karkuun juoksette, lällärit.

    Äänestä

  • pohjanpoika4 kirjoitti:

    Se on sitä humooria..
    Ken leikkiin lähtee se leikin kestäköön.

    Äänestä

  • sokkarin kulmalta kirjoitti:

    Se on sitä humooria..
    Ken leikkiin lähtee se leikin kestäköön.

    Jep, huumoria hyvinkin. Sitäkin löytyy kahdenlaista: hyvää ja huonoa. Minun silmiin hyvää ei ole osunut.

    Mikä leikki teillä on käynnissä? Kuurupiilo? Kirkonrotta? Mikäs leikki tuo jääurheilukeskus on? Katkeria ja kateellisia te olette. Yritätte naamioida sen sarkasmin tmv. taakse, mutta lapsellisiksi itsenne teette. Mutta jokainen tavallaan. Leikkiä voi, mutta valehdella ei.

    Äänestä

  • helvetinpöhlöt kirjoitti:

    Tuosta Kyyjärvi-osiosta on huumori kaukana. Se on totista totta.

    Muuten täällä on melko maukkaitakin huumoripläjäyksiä.
    Tosikot älkööt vaivautuko suotta otsasuoniaan pullistelemaan.

    Äänestä

  • sokkarin kulmalta kirjoitti:

    Tuosta Kyyjärvi-osiosta on huumori kaukana. Se on totista totta.

    Muuten täällä on melko maukkaitakin huumoripläjäyksiä.
    Tosikot älkööt vaivautuko suotta otsasuoniaan pullistelemaan.

    Ai jai jai..mistäs sät iedät mikä on kirjoitettu kieliposkella? Ettei vaan osunut arkaan paikkaan...

    Äänestä

  • sdfvblogh kirjoitti:

    Ai jai jai..mistäs sät iedät mikä on kirjoitettu kieliposkella? Ettei vaan osunut arkaan paikkaan...

    Höpö-höpö
    Olet sen verran kuutamolla, että ota toisellekin jalalle.

    Äänestä

  • kesäesa. kirjoitti:

    Höpö-höpö
    Olet sen verran kuutamolla, että ota toisellekin jalalle.

    Hihii..taisit setä hävitä!! Vaihtelet täällä nimimerkkiä, mutta samasta katkerasta gubbesta on kysymys.

    Äänestä

  • sdfvblogh kirjoitti:

    Ai jai jai..mistäs sät iedät mikä on kirjoitettu kieliposkella? Ettei vaan osunut arkaan paikkaan...

    Huumorintajuttomat pilaa hyvän viestiketjun.
    Ei varmaan vaadi ruudinkeksijän aivoja tajuta, mitkä viesteistä sisältävät huumoria.?
    Varmaan hirveä kohtalo ihmisellä, joka kuolee huumorintajuihinsa tulematta.

    Äänestä

  • rest in peace kirjoitti:

    Huumorintajuttomat pilaa hyvän viestiketjun.
    Ei varmaan vaadi ruudinkeksijän aivoja tajuta, mitkä viesteistä sisältävät huumoria.?
    Varmaan hirveä kohtalo ihmisellä, joka kuolee huumorintajuihinsa tulematta.

    Jep jep, näinhän se on. Lala laaa...:)

    Äänestä

Tokkopa kyyjärviset lähtevät jonnekin jääareenalle palloilemaan. Edustavat sentään toiseksi ylintä sarjatasoa, jota Karstulassa ei ole nähty vuosikymmeniin, josko milloinkaan? Yleisökään ei ole tottunut niin hyvään.

Äänestä

Jääareenalla pelataan vain maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa. Lentopalloa ei pelata kovinkaan monessa maassa ja jos pelataan lähinnä rantalentistä vähissä vaatteissa. Lätkässä Suomi on moninkertainen maailmanmestari. Tuskin rahoittajatkaan tästä tykkäisivät.

Äänestä

Kiva joutuu kovaan lohkoon lätkässä.
-mulikka
-kalmari
-saunakylä
-kalavastinki
-sapra-aho
-syrjänmäki
-eerolanperä

Äänestä
  • Hyvin pitkälti arpaonnesta kiinni. Lohko on toki myös kova.
    Riippuu paljon myös siitä, kuinka paljon jääaikaa vierasjoukkueet saavat syysharjoituksiinsa. Halli kun ei näytä vielä olevan ihan valmis.
    Myös syyspuintien ja puolukan noukkimisen ajoitus vaikuttaa.
    Mulikalla on mahdollisuus saada vahvistuksia Saipasta ja Kivalla tod. näk. ainakin Lutakosta.
    Heittopussin asemaan ei kuitenkaan kannata etukäteen vaipua.

    Äänestä

Karkuun ei näin vanhat sedät enää jaksa juosta, mutta hokkarit jalassa mennään vielä lujaa uudella JääAreenalla. Kirkonrotta ja kuurupiilo ovat mitä mainioimpia lasten leikkejä ja siten suositeltavia kaikille. Jääkiekko, tuo maailman suosituin pallopeli, kuuluu vain ja ainoastaan tosimiehille, joita mielestäni ovat olleet kaikki tälle palstalle kirjoittaneet. Perse alas, lapa jäähän ja katse kiekkoon, kuten maailman älykkäin valmentaja, kaikki lajit huomioiden, Juhani Tamminen on opettanut. Muuta koulutusta emme kaipaa!

Tiedoksi: Lohkojako arvotaan vasta hallin avajaisten yhteydessä. Sen suorittaa merkonomi, eläkeläinen Kalervo Kummola Tampereelta. Avustajanaan grilliapulainen Timo Jutila Vantaalta.

Äänestä

Tammista kaavaillaan Kivan edustusjoukkueen valmentajaksi ja hän toimisi tarvittaessa takaajana koko Jääareenalle, jos sellaita nyt sitten muka tarvitaan. Samaa mieltä olen Humpin isännän kanssa tuosta Areenan käytöstä. Kyyjärvi rakentaa uuden kunnanjohtajansa ja entisten päättäjiensä kanssa uuden lentokonehallin, jossa mahtuu myös lentistä pelaamaan. Pekkarinen ja Sinuhe suuri ovat sitä tänään Kyyjärvellä lobbaamassa. Varmat rahat yhteiskunnalta, kun nämä herrat ovat asialla.

Äänestä
  • Mikäli tämä tupee-mauri sotkeentuu asiaan , niin kyyjärven halli tehdään risuista ja katto tehdään maurin vanhoista tupeista.

    Äänestä

Mitä täällä kaiken maailman maattomat vöyhötätte jostain jääpelistä.

Isäntämiehet saavat päättää ketkä pelaa ja miten pelit päättyvät. Se on reilua, jos on tarpeeksi hehtaareja tilakirjoissa ja EU-tuet hommattu.

Tosin hyvähän se on, jos maatyöväki jaksaa kunnostaan huolta pitää. Hoituupahan sitten hommat nopeammin eikä tule turhia poissaoloja tärkeinä työviikkoina, kuten kylvöissä ja sadankorjuissa.

Äänestä

Hienoa keskustelua ja empiristä evidenssiä löytyy. Halli on kohta valmis ja saamme pelata maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa niin isännät kuin duunariporukka. Totta on, että isännistä tämä hanke lähti ja aika helppo oli työväki tähän hankeeseen naruttaa, niin päättäjissä, kuin haalariduunareissa. Kateelliset akateemisen koulutuksen saaneet työläisten perilliset vain haukkuvat ja karavaani kulkee. Me tukien ja muiden verohepotusten saajat vain nautimme kohta maailman suosituimman pallopelin: jääkiekon höntsäämisestä yhteiskunnan piikkiin. Eräperän orginaalille tiedoski, että lentokonehallin taustapirut ovat paikakkunnan neuvokset, nuo pienen paikkakunanan eminenssit Napoleon kompleksineen.

Äänestä

Tuollaiseen saisi varmasti EU-tuen, jos ISonMiehen isäntä haluaisi laittaa vaikka yhden kunnollisen golf-reijän, vuokramailoja, ja että jokainen voi kokeilla.

Ylläpito on kyllä vaativaa, mutta kun on traktorit ja koneet, helppo olisi varmaan yhtä harjoitusväylää pitää, ja tilaa kun on.

Äänestä

Olisi hyvällä paikalla muutkin matkustelijat voisivat käydä kokeilemassa golfia lainavälineillä, ohi kulkiessaan tietä pitkin.

Äänestä
  • Maailman suosituin pallopeli Jääkiekko???

    http://www.kihu.fi/faktapankki/faktaalueet/tulostus.php?id=183&otsikko=Muut

    "Mikäli lajin levinneisyyden mittarina käytetään kansainvälisen lajiliiton jäsenmaiden määrää, on lentopallo maailman levinnein laji. Sen kansainvälisellä lajiliitolla (FIVB) on 220 jäsenmaata. Lentopallon lisäksi seitsemällä muulla lajiliitolla on yli 200 jäsenmaata. Nämä lajit ja jäsenmaiden määrät ovat seuraavat: koripallo (213), yleisurheilu (212), jalkapallo (208), karate (207), tennis (205), pöytätennis (204) ja uintiurheilu (201)."

    "Suomen suosituin urheilulaji jääkiekko on kansainvälisesti katsoen marginaalilaji. Jääkiekon kansainvälisellä lajiliitolla on ainoastaan 68 jäsenmaata, jolla se sijoittuu tämän listan häntäpäähän sijalle 53."

    Että semmosta...

    Äänestä

  • "joopa joo" kirjoitti:

    Maailman suosituin pallopeli Jääkiekko???

    Et sitten huomannut, että sinua vedätettiin...

    Voi näitä tosikoita.

    Äänestä

Lähti juhliminen lapasesta ja tässä sitä nyt paranneellaan sunnuntai-iltapäivänä. Perjantaina saivat minut ärrän veikkausjonossa lähtemään uuden ja uljaan Jääareenan harjakaisiin. Siitä kuulemma osa näkyy Nättiin ja sinnehän sitä mentiin porukalla juhlistamaan. Ja kieltämättä, kyllä hallista jotain Nättiinkin näkyi. Seuraan alkoi liittyä puuhamiehiä ja minä tietysti isäntämiehenä maksoin kaiken. No se ei tässä nyt ole pääasia, vaan tuo pitkän juhlimisputken saaminen poikki ja palaaminen taas kuivaharjoitteluun, jotta melko nopeasti syksyllä pääsen hötsäilemään maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa Areenalle. Pieniähän nuo laskut loppujen lopuksi olivat, kun sitä mitataan hallin tuomalla taloudellisella vaikutuksella paikkakunnalle. Toimeliaisuus tulee näkymään jo lähiaikoina kylän raitilla. Kannatti juomat maksaa ja yhteiskunnan tukea

Äänestä

Kuka sitä hallia tulee pyörittämään? Onko ehdokkaita, nimiä?

Äänestä

Halli markkinointiin yrittäjävetoisena kunnalle ja opetusministeriölle, joten eiköhän joku puuhapojista ota homman hanskaansa. Ei ole muita näkyvissä, jos ei kunta sitten ota itselleen. Humpin isännälle toivon kykyä laittaa asiansa kuntoon. Vähintä on, että tuollaisten tarjoilujen jälkeen saat ilmaiset liput hallissa pelattavaan ensimmäiseen maaotteluun ja saat tiputtaa kiekon jäähän tai ainakin kätellä Kummolaa. Myös pari ilmaista lippua taitoluistelun piirinmestaruuskilpailuihin olisi paikallaan eikä VIP-liput tarjoiluineen hallissa järjestettäviin hallipitäjänmestaruuskisoihin ole yhtään liikaa.

Äänestä

Nyt alkaa olo jo helpottamaan harjakaisten jälkeen. Parasta on vältellä kylällä käyntiä ja pysytellä kotioloissa. Halli pyörii ihan itsekseen vapaaehtoisvoimin ja eri tukimuodoilla. Entinen kunnanjohtaja voisi olla hyvä valinta yrittäjäksi, jos ei muista ole vastuuta ottamaan. Nyt vain täytyy kärsivällisesti odotella hallin valmistumista ja sitten eikun höntsäämään maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa.

Äänestä

Koville on ottanut jättää väliin perinteiset pyörälenkit kylälle, mutta onpahan korkki pysynyt kiinni ja on ollut joutoaikaa miettiä Areenalle yrittäjää. Ensimmäisenä tuli mieleen tämä kiiltoliima Jarmo Kekäläinen. Hänen nimi taisi olla listallakin, kun kerättiin nimiä hallihankkeen taakse. Mieshän pystyi välttämään armeijan ja ovelasti kiersi vastuut, kun etsittiin syyllistä epäurheilijamaisiin tekoihin villepeltostapauksessa. Puhetta ja ärhentelyä riitti kuitenkin kuin armeijan kapiaisella. Erittäin hyvä vaihtoehto.

Toisena mahdollisuutena olisi tämä Harkimon perheen uusin tyrkky eli Joel Harkimo. Isä oli kuulemma kehunut Twiitissä potkupallopelin järjestämisestä. Isän kaverien firmoissa luuhaava Joel voisi nyt olla jo näillä meriiteillä valmis toimari Areenalle. Isä voisi tuoda bonuksena venäläistä rahaa yhtiöön.

Kolmantena vaihtoehtona voisi kaiken valmentajana voittanut Juhani Tamminen alkaa tehdä töitä hallin eteen. Tosin silloin tulisi varautua maksimissaan vain parin vuoden pestiin. Siinä ajassa Tami olisi ajanut yrityksen alas. Mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Nyt vain kädet ristiin ja odottelmaan maailman suosituimman pallopelin aloittamista hallissa Karstulassa.

Äänestä
  • Eikös nyt paikallisistakin joku pätevä löytyisi?!

    Äänestä

Löytyy, kunta.

Äänestä
  • No perskele, sehänvan sopii. Ei mene omia rahoja!

    Äänestä

Nuo Humpin isännän nimet ja perustelut eivät lisäyksiä tällä hetkellä kaipaa. Paikallisesti luotan hankkeen alullepanijoihin ja hallituksen jäseniin. Eiköhän sieltä sen verran vastuunkantoa ja tervettä ylpeyttä löydy, että ottavat myös hallin pyörittämisen yrittäjävetoisesti hoteisiinsa. Valtio ja kunta ovat jo hankkeeseen n. miljoona euroa laittaneet. Noloa olisi, jos vielä joutuisivat koko homman ottamaan yhteiskunnan hoteisiin.

Äänestä

Pellonpientareella olen näitä halliasioita vielä miettinyt ja semmoinen tullut mieleen (jos asiaa ei ole jo hoidettu), että täytyy koulujen opetussuunnitelmissa liikuntatunnit käyttää pelkästään jääkiekkoon ja sitä kautta saada kunnalta maksutuloja yritysvetoiseen halliin.Kunta voisi myös ostaa kaikille pojille hokkarit, samoin tytöille. Karstula olisi tässä edelläkäviijä ja jättäisi läppärit ja tabletit muille kunnille. Samoin kunnan imagoa nostaa maailman suosituimpana tunnetun pallopelin: jääkiekon, suosiminen. Se siinä vielä olisi hyvä asia, että jääkiekkoilijat eivät kovin pitkälle kouluttaudu, näin nuoret jäisivät paikkakunnalle.

Äänestä
  • Mahtavaa läppää. Kiva lukea, kun näkee, että ihmisellä on sanottavaa. Ja silloinhan täytyy hauskuuttaa koko kansaa. Tätä vaan lisää, naurattaa niin pirusti.

    Äänestä

  • Kyllä kunnan virkamiehille pitäisi myös järjestää tätä liikuntaa. Kunta voisi hommata virkamiehille hokkarit ja päivisin virkamiehillä olisi velvollisuus pelata jääkiekkoa kaksi tuntia ja tietysti työajalla, Tällä keinolla saataisiin kunnalta lisää maksutuloja yritysvetoissen halliin. Kunnanjohtaja voisi olla maalivahtina.
    Kirkonmenotkin voitaisiin järjestää jäähallissa ja seurakunta tietysti maksaisi yrittäjille korvauksen.
    Lisää näitä tuloja pitäisi keksiä, ettei halli kaadu kunnan syliin.

    Äänestä

  • entinen pylykkönen kirjoitti:

    Kyllä kunnan virkamiehille pitäisi myös järjestää tätä liikuntaa. Kunta voisi hommata virkamiehille hokkarit ja päivisin virkamiehillä olisi velvollisuus pelata jääkiekkoa kaksi tuntia ja tietysti työajalla, Tällä keinolla saataisiin kunnalta lisää maksutuloja yritysvetoissen halliin. Kunnanjohtaja voisi olla maalivahtina.
    Kirkonmenotkin voitaisiin järjestää jäähallissa ja seurakunta tietysti maksaisi yrittäjille korvauksen.
    Lisää näitä tuloja pitäisi keksiä, ettei halli kaadu kunnan syliin.

    Virkamiesten kunnosta on tosiaan kannettava huolta. Tässäkin jäähalli tulee tarpeeseen. On nerokas idea maksaa heidän jääkiekkoharjoituksistaan halliyhtiölle korvaus. Silloin hallin tulorahoitus on entistäkin vankemmalla pohjalla, eikä hallia tarvitse pönkittää veronmaksajien rahoilla. Jos virkamiehet jaksavat luistella oikein paljon, maksuja kertyy niin paljon, että halliyhtiö voi tulouttaa ylijäämää kunnan kassaan.
    On se kumma, jos ei ala kannattamaan, kunnankin paineet verojen ja maksujen korotuksiin vaimenevat.

    Äänestä

Hatunnosto nimimerkki Humpin isännälle näistä näkemyksistä ja vaivannäöstä. Harvinaisen yrittäjähenkinen ja samalla yhteiskunnallista omatuntoa omaava mies/nainen. Näitä henkilöitä on harvassa. Erittäin hyviä ratkaisuehdotuksia jääareenan tulopuolen varmistamiseksi.

Äänestä
  • Vahva usko on tulopuolen pysymisessä hallinnassa.
    Tuleekin lähinnä mieleen mestaruusotteluiden yms. kansanjuhlien aiheuttamat ruuhkat. Pelkästään liikenne tulee aiheuttamaan ongelmia.
    Onko varauduttu tarpeeksi mm. kyyjärvisten ja muiden Pohjanmaan suunnasta tulevien aiheuttamiin ruuhkiin?
    Olisiko harkittava Eräperän tien muuttamista nelikaistaiseksi?
    Entä, kuinka sopivat soinilaiset sekaan? Parkkitalon rakentaminen olisi saatava käyntiin. Ruuhkautuva liikenne aiheuttaa paljon ongelmia, kukkapenkit tallaantuvat, kissat jää auton alle jne.
    Mannin mutka on oikaistava, muuten tulee rumaa jälkeä autojen suistuessa pellolle. Linnunlaulun kulmalle on saatava liikennevalot. Mihin toimenpiteisiin tekninen lautakunta aikoo ryhtyä?
    Pelolla odotan ryysistä, kissa on ainakin otettava sisälle.

    Äänestä

  • martta. kirjoitti:

    Vahva usko on tulopuolen pysymisessä hallinnassa.

    Ruuhkia syntyy varmaan jäähallin ja humpin Isomiehen välille. Tieyhteys täytyy ehdottomasti rakentaa 4- kaistaiseksi, ehkäpä vaatii jopa moottoritieyhteyttä.
    Hallin vieraat ja jääkiekkojoukkueethan majoittuvat Iso Miehen laadukkaissa mökeissä ja kulkuyhteys on elintärkeä, ettei joukkue jää mottiin ja myöhästy ottelussa. Lentokenttääkin on harkittava ja aluetta etsitään parhaillaan.
    Tämä areenasta vastaava liikemiesjoukko on valmis kentän rakentamaan ja tuplaamaan Iso miehen mökkikapaseetin humpilla, mikäli kunta maksaa viulut, niinkuin areenastakin.
    Sapra-ahon juna-asemalta suunnitellan myös pendolino junayhteyttä humpin kautta jäähallille, jotta saarijärveläisetkin pääsevät häviämään kivalle jääkiekossa.

    Äänestä

Kyllä näitä tosissaan mietitään ja syytä olisi toistenkin, ennen kuin ollaan myöhässä. Huumori sijansa saakoon, mutta asiat asiana. Nythän onneksi Sinuhe suuri ja Mauri lupasivat olla kaikella tarmollaan käytettävissä erilaisissa selvityksissä seutukunnan näivettämiseksi. Epäilemättä he siinä onnistuvat muutaman hännystelijän kanssa. Tämä taas antaa meille todellisille seutukunnan asujille mahdollisuuden siihen, että valtiovalta julistaa meidät erityisen rakennemuutoksen kourissa olevaksi alueeksi ja näin voisimme toisen kerran rahastaa valtiota. Näin ratkeaisivat Martan, ihan aiheesta, nostamat pelot.

Äänestä
  • Tietääkö humpin isäntä, olisiko tähän jäähalliin mahdollista saada maataloustukia, jos esim. kesäksi laittaisi hallin pakettiin.

    Äänestä

Tukiasioissa olen aina ollut saamamiehenä, mutta tämä oli vaikea rasti. Olen ymmärtänyt, että hallin käyttöaste on kesälläkin lähes sata, joten voi olla pakettiin laittaminen vaikeata. Ajatus sinällään ei ole huono. Kyllä meille maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa pelaaville, myös eu-tuet kelpaa. Mitä enemmän yhteiskunnalta saadaan mammonaa, sitä mukavampi on piirrellä terän jälkiä jäähän.Oma pörssi pysyy kunnossa.

Äänestä

Areena on aikataulussa ja maksupostit hoidossa yhteiskunnalta saaduilla tukieuroilla. Ahneeksi ei pidä ruveta ja kyllä puuhapojat hoitavat loput markkinalähtöisesti. Tarvittaessa voidaan pyytää apua Jäähalli Karstulaan - adressin allekirjoittajilta, ainakin kärkipään ahkeroitsijoilta. Jos samaa tarmoa löytyy rahoituksen suhteen, niin ei hätä päivää

Äänestä

Hyvä keino lisärahoituksen saamiseksi voisi olla myös kirkossa kerättävä kolehti.
Kolehtihaavina voisi käyttää jääkiekkomailan päässä olevaa 44 numeron luistinta.
Kolehdin voisi kerätä tilapäisenä suntiona kunnanhallituksen puheenjohtaja.

Äänestä

Huolestuttavaa. Jo viikko mennyt, eikä kukaan vieläkään valittanut jäähallista hallinto-oikeuteen. Rupee ote lipeämään? Turnausväsymystä?

Äänestä
  • Nyt ei pölhökustaa tiedä, että valitusaika on mennyt jo aikoja sitten umpeen.
    Mutta pölhökustaa voi edelleen valittaa omasta turnausväsymyksestään ja otteensa lipeämisestä. Valituksen voi tehdä Jurvan kuntaan mistä asiasta vain ja milloin vain.

    Äänestä

  • vetkalainen kirjoitti:

    Nyt ei pölhökustaa tiedä, että valitusaika on mennyt jo aikoja sitten umpeen.
    Mutta pölhökustaa voi edelleen valittaa omasta turnausväsymyksestään ja otteensa lipeämisestä. Valituksen voi tehdä Jurvan kuntaan mistä asiasta vain ja milloin vain.

    Noooh. Vetkan edustaja nyt ottaa vain sukunsa aivosolun käyttöön,ja rustaa jonkinlaisen itkuvirren. Vaikka äidillesi. Ison halinkin vielä antaa....sniif.

    Äänestä

Nyt mennään eikä meinata! Areena on kohta valmis, avajaisiin tulossa merkittäviä henkilöitä, tuet on jo hommattu ja markkinointi tuntuu toimivan erinomaisesti.

Kohta piirtyvät hokkarien jäljet jään pintaan ja olemme valmiit höntsäilemään maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa.

Nyt vain täytyy itse pysytellä kylältä pois ettei voitonriemussa ratkea ryypyille.

Äänestä

Kylällä en ole käynyt viikkoon ja kyllä sen verranpolttelee, että matkaan täytyy Helkamalla lähteä. Paikallisen aviisin mukaan Suomen suosituin puolue: perussuomalaiset ovat tulossa Areenahanketta tukemaan. Josko vielä saataisiin sirkkelisahuri avaamaan meidän ikioma halli ja vielä selvinpäin!

Äänestä

Pari viikkoa on käpristelty ojanpintareilla, mutta äsken käväisin iltapimeässä katsomassa tulevaa Jääareenaa. Hyvältä näyttää ja uusi uljas maamerkkimme on kohoamassa korkeuteensa. Tosi pian pääsemme höntsäilemään maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa. Siitä oli oikein ilmoitus paikallisessa aviisissa. Mahtimiehet ovat sulkansa hattuun ansainneet. Pientä ovat karhunkaadot hallin rinnalla.

Äänestä

Hienoa, että isäntä on taas liikkeellä. Halli on nousussa ja jo tämän vuoden puolella kuulemma pidetään avajaiset. Avajaispuhetta ainakin valmistelee Jorma Ollila, joka myös voisi toimia yksityisellä rahalla nousseen hallin toiminnanjohtajana ja samalla kaadella kahviossa kuppeihin kahvia, jäädyttämisen väliajoilla. Jorma on todellinen isänmaan ystävä ja nyt esityksineen verotuksesta ajettujen kilometrien mukaan tuomassa seudulle uutta puhtia. Hyvä Jorma!

Äänestä

Hei! Rupee ote löystymään, kun v***ttuilua ei tule enää joka päivä? Mikä on? Ryhdistäytykää tai joudutte töihin.

Äänestä

Paikallisessa aviisissa se oli! Hallin rahoitus on kunnossa ja yrittäjävetoinen Jääareena on kohta avaamassa ovensa maailman suositummalle pallopelille: jääkiekolle. Nyt on viimeistenkin epäilijöiden ja vastustajien aika nostaa hattua puuhapojille ja notkistaa polviaan hallin edessä.

Töitä on kuitenkin vielä paljon jäljellä, siitä olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Hienoa on myös havaita, että kirjoituksissa jääkiekon edistämä valistus- ja sivistysaate näkyy monin tavoin. Jatkakaa samalla linjalla nuoret seutukunnan toivomme!

Äänestä
  • Jokohan nämä puuhapetet ovat käyneet Himmelissä hattu toisessa kourassa ja luistin toisessa kourassa kerjäämässä lisärahaa jäähallin rakentamissen, että sinne saadaan jääkin. Muutoin on vaarana, että hallista tulee maamiesseuran bingohalli.

    Äänestä

Eihän kunta antanut kuin vaivaiset puoli miljoonaan euroa. Kyllä kunnan pitää ymmärtää meitä maailman suositumman pallopelin: jääkiekon harrastajia. Edustusjoukkuen pelaa ihan divaritasolla ja muiden jääpelien harrastajia pilvin pimein. Ties monenko osakeannin jälkeen jo pelätään niiden ylimerkkaamista. Hyvin on asiat ja tarvittaessa kyllä adressin allekirjoittajat varmaankin kaivavat kuvettaan, kuten Eräperän poika arvioi.

Äänestä

Näin ainakin uskoisin, että valvetuneita ovat, jos rahareikiä vielä mukamas hallista tulisi. En jaksa uskoa, että julkisen vallan enään tarvitsee yrittäjävetoista Jääareenaa tukea. Ollilan Jorma on sen verran taas viikon aikana saanut puhtia, että olen vakuuttunut hänen taidoistaan jäähallin monitoimimiehenä. Nyt mukaan vielä tiedotus ja haastattelut, niin vot hyvää tulee. Nopsajalkaisia miehiä tarvitaan aina.

Äänestä

Toivottavasti kumpaakaan teistä ei koskaan näy hallilla. Raukkamaiset ilkkujat. Skeidanpuhujat.

Äänestä

Mikä noissa jutuissa on ns. skeidaa ja ilkkumista? Normaalia keskustelukulttuuria sedät/tädit pitävät yllä. Pollan pitää sen verta kestää vai ovatko asiat tosiaan noin huonosti?

Äänestä

Heh..mikäli et kykene näkemään sitä, en voi auttaa sinua. Ja kun tietää lähteen, se vain varmistaa asian.

Äänestä

Kaikki ovat tervetulleita meidän, eikun teidän veromaksajien ansiosta kohoavaan, yrittäjävetoiseen jäähalliin pelaamaan maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa.Saakoon valistus ja suvaitsevaisuus, joka on tällä palstalla ollut kirjoittajien lähtökohta, jatkoa ja näkemään miten hienosti meillä Karstulassa asiat ovat. Kohta piirtävät hokkarit jään pintaa ja halli täyttyy kiireettömyydestä nauttivista höntsääjistä.

Äänestä

Jokohan avausottelusta on sovittu. Vastakkain ovat varmaankin nämä sijoittajat eli puuhapetet ja veronmaksajat eli kunnanhallitus. Ottelusta tulee varmaan tiukka. Mistähän saataisiin otteluun puolueettomat tuomarit. Pitäisi löytää joku sellainen henkilö, joka ei maksa milloinkaan kunnanveroja. Mistähän sellainen löytyisi?

Pääsymaksu kerättäisiin seurakunnan vanhalla kolehtihaavilla ja kerääjänä olisi suntio. Kolehtirahoilla voitaisiin tehdä sitten vaikka halli loppuun, kun puuhapetejen rahat on loppu . Lisärahoitusta tosin tulee kunnan kirstusta, mutta päätöksen lainvoimaisuuteen menee aikaa, eikä hommia tartte keskeyttää.

Äänestä

Kovin ikävää, että hallihankkeessa suurella sydämellä mukana olevaa Humpin isäntää täällä parjataan ja porttikieltoa lietsotaan. Isäntä on vilpittömästi jakanut ilmaiseksi hienoja ajatuksia ja havaintoja sekä mainostanut Jääareenaa ja siihen olleellisesti liittyvää lajia jääkiekkoa. Onneksi isännän sisäinen sivistys ja suvaitsevaisuus voittavat nämäkin ilmeisen katkerat hallin vastustajat. Hieno on henki Humpin puolessa. Tsemppiä sinne!

Äänestä

Täällä te louskutatte nokkaanne, mutta kukaan ei reagoi vaikka Hongan hallin kustannusarvio ylittyykin 750 000 €. Ja kunta lähtee sen kustantamaan. Miettikää vähän missä mennään: niin te, kuin rakentajakin. Kuka tässä vedättää ja ketä. Peli on kovaa, mutta teiltä se jää angstissa huomioimatta. Mutta minun puolesta nuo muutama nimimerkki saavat louskuttaa jatkossakin toisille. Onpahan teilläkin jokin juttukaveri.

Äänestä

Mukavasti on juttuseuraa tällekin palstalle kertynyt, ja sivistynyttä on porukka. Ei voi muuta todeta. Honka sijansa ja rahansa saakoon, jos näin ovat päättäjät päättäneet. Meitä urheilun ystäviä kiinnostaa nyt kovasti, koska pääsemme pelaamaan maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa. Hieno laji - hienoille herroille!

Äänestä

Näinhän useimmiten näissä puuhapetejen urheiluhallihankkeissa käy. Rahaa kerjätään ensin alimitoitetuilla kustannusarvioilla, jotta avustukset saadaan kunnalta ja valtiolta. Päättälät ja kirstunvartijat saadaan innostumaan.
Toteuttamisen loppuvaiheessa sitten mennään hattu kourassa itkien kunnanvaltuutettujen pakeille pyytämään lisää rahaa, kun kustannustaso on noussut ja muitakin kuluja on ollut matkalla, päättäjien syöttäminen ja juottaminenkin on maksanut.
Eihän siinä sitten muu auta kuin kunnan on raotettava kirstua ja annettava lisää rahaa. Eihän sitä hallia voi keskeneräiseksikään jättää.
Kaava on aina sama ja syytkään rahan loppumiseen ei ole muuttuneet.
Saa nähdä, käykö Karstulassa samoin.

Äänestä

Karstulassa ei näin tule käymään. Siitä hallin puuhaihmiset ja adressin kärkipää pitävät huolta. Ei siis mitään uutta auringon alla. Ikävää, että halliin kielteisesti suhtautuvat tätä edes epäilevät. Uusi ja tomera kunnanjohtajammekin on sen verran usein esiintynyt julkisuudessa entisen eduskunta-avustajan roolissa, ettei rahaa heru edes valtiovallalta, joten yritysvetoisesti mennään. Ja hyvä niin!

Äänestä

Ööh....muutama viesti ylöspäin kirjoitetaan Hongan hallin rahantarpeesta, ei jäähallin. Nyt muuntelette kirjoituksen teemaa kohti jäähallia....

Äänestä

Tällä kunnioitamme tietysti palstan aloittajaa, joka aloitti keskustelun jäähallista. Hongalle ja sen halleille kannattaa perustaa oma palstansa. Mutta kohta päästään harrastamaan maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa. Ja mitään yhteiskunnan varoja siihen ei varmasti enään tarvita, kuten Eräperän viisas tiesi. Tarmokkaan johtajamme Einon puheet ja turinoinnit ovat levinneet jo laajalle ja kuntamme varakkuus tiedetään siellä kyllä aina ministeriöitä myöten.

Äänestä

Tuo on harmittavaa jos tuokin lopettaa tuo öljy- ja autotarvike myös, ja Karstulan metallikin... mitä kuulin, aika noh, miten sanoisi että tympeää..

Äänestä

Tässä asiassa voisi tuleva Jääareenan yrittäjä auttaa ja miettiä voisiko areenalla harrastaa pikaluistelua. Alma Atassa oli aikoinaan ns. öljyjää, jonka avulla luisteltiin useita maailmanennätyksiä. Pikaluistelulla on pitkät perinteet paikkaunnalla, joten miksei tämä onnistuisi ja samalla autettaisiin toista yrittäjää. Metallifirmat voisivat laajentua erilaisiin jääurheilutuotteisiin esim. jäänhoitokoneisiin. Ajatus oli aikoinaan kehitysyhtiön yksi lempilapsi.

Äänestä

Touhun kunta tämä Karstula.
Linnunlaulun kiinteistö ei olisi pystyssä jos kunta ei olisi sijoittanut hankkeeseen miljooniansa. Jäähalli 90% kunnan oma hanke. Jäähallihanke ei olisi toteutunut ilman kuntalaisten rahoja. Honka Oy:n kuuden miljoonan halli-hanke - täysin kunnan pörssiyhtiölle ja kuntalaisten rahoilla pystyyn värkätty halli-hanke. Seuraavaksi kunta siirtyy rautakauppa-alalle. Karstulan kunta aloittaa Agrimarketin lopetettua pistämään pystyyn oman rautakauppansa. Kunnan rahoille löytyy aina ottajansa. Mikä seuraavaksi. Onko se sitten Thaihierontapaikka Linnunlauluun. Blue Laguniakin on kunnan rahoilla pönkitetty ja pystyyn viritetty. Kysymys kuuluukin. Onko Karstulassa tapahtunut mitään, ilman että kunta rahoineen ei olisi ollut ratkaisemassa hanketta?

Äänestä
  • Tähän on tultu, koska Kehitysyhtö on kunta kunnan sisällä.
    Yhtiön kautta hommat junaillaan viittä vaille valmiiksi, sitten haetaan päättäjiltä leima paperiin ja avataan piikki.

    Näin voidaan menetellä niin kauan kun isompia takaiskuja ei tule.
    Mutta sitten kun karahtaa kivelle, ovat vastuunkantajajina yksistään veronmaksajat.
    Sitten ón silmiin katsomisen paikka...

    Äänestä

Jääareena tuottaa kunnalle vielä kunnon potin, jos on ja miksei olisi, uskomista hankkeen puuhapoikiin. Yrittäjävetoisen hallin tulevaisuus näyttää siis hyvältä. Eräperän orginaalin ajatus pikaluistelusta voisi toteutua ainoastaan siten, että rata olisi hallin ympäri. Näky olisi tosi upea, kun ulkona kiitäisi maailman valiot ja sisällä pelattaisiin saman aikaisesti maailman suosituinta pallopeliä: jääkiekkoa. Katsomosta käsin voisi seurata kumpaakin lajia. Yksi lippu - kaksi lajia. Jääkoneista kyllä puhuttiin aikanaan silloisen toimitusjohtajan suulla paljonkin, mutta puhuihan tuo paljon muutakin ja häippäsi paik´kakunnalta.

Äänestä

Onkos Humpilla vielä isäntiä?Kuulin sellasta,että ne on nykyään kaikki renkiä.

Äänestä

Joko hallityöt ovat valmiina ?

Äänestä

Mihin tosiaan on kadonnut Humpin isäntä, jäähallin suurin tukija ja ajatusten antaja? Toivottavasti nuo ikävät viestit hallin vastustajilta eivät ole isännän otetta horjuttaneet. Halli on etuajassa ja rahoitus kunnossa, joten turhaan eivät ole menneet isännän ohjeet ja avuliaat ajatukset.

Äänestä

Meidän heimo on asunut kölsän sillan alla 60-luvulta lähtien. Tänään 27.10.13 saapui pullopostitse kirje vuokrasopimuksen päättymisestä. Kunnalta lupasivat tilapäisasunnon Keniasta, johon sisältyisi pari kossupulloa ja venäjältä vaimo. Olen harkinnut kuitenkin muuttamista uuteen linnunlauluun.

Äänestä
  • Voi ryydana ryydana ryydana ryydana ja vielä kerran ryydana!
    Eilen tilanne näytti tosi pahalta, mutta onneksi Ryydmanilla on tällainen lepakonnahkakaveri kuin Batman
    ja minä sain puhuttua pojalle järkeä, että ei sitä noin vain ihastuta.
    Siinä menisi taas kerran yksi kunnon poikamies.
    Mutta kuunnellaan seuraavaa säkeistöä, ja lähtee.
    Kaikki valmiina!

    Äänestä

Muuttaja ja poikamies tässä saatetaan kohta olla ja totta on, että emännät on nyt ottaneet Humpilla tilan itselleen. Tässä tohinassa on jääareena jäänyt vähemmälle. mutta näyttäisi tosiaan olevan hyvällä mallilla ja etuajassa valmistumassa. Merkitsijöitä on tulossa runsaasti lisää ja yrittäjäkin saattaa ennen tulevaa kesää löytyä. Menestystä hankeelle. Nyt yritän keskittyä näihin kylän ja tilan asioihin.

Äänestä

Saako sieltä jäähallista pillua? Jos ei saa, ni ihan turha mesta.

Äänestä

Hallin myötä sinne saadaan lehtijuttujen mukaan merkittäviä turnauksia ja sitä kautta huippujoukkueita ja pelaajia. Nämä puolestaan tuovat paikalle fanikulttuuria, josta saattaa seurata, vähän omista kyvyistä ja ulkonäöstä riippuen vaikka mitä merkille pantavaa. Eli ihan omista taidoistasi on nyt kysymys.

Kaikista tärkeintä on saada kuitenkin yrittäjävetoinen jääareena valmiiksi ja sitä kautta on tiedossa paljon muutakin mukavaa alueelle. Taitaa olla jo vuorot täyteen buukattu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

entinen pylykkönen kirjoitti:

Himmelistä kuuluu kummia. Kunta on käynnistänyt kokoomuksen aloitteesta selvitystyön, voitaisiinko kölsänpuroon rakentaa vesivoimalaitos. Siitä saataisiin halvalla sähköä uuteen jäähalliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu