Poliisi ahdistelee kalastusluvan maksaneita Kemijoella

Kalastajat rauhaan!

Poliisi ahdistelee kalastusluvan maksaneita, laillisella alueella ja laillisin menetelmin pyytäviä kalastajia Kemijoella. Ryöstökalastus sallitaan verkoin ympäri vuoden ja nahkiaispyynnin aikana myydään nahkiaista salaa ohi 100 000 siirtovelvoitteen aikana. Syksyllä siianpyynnin varjolla laittomasti pyydetää ns. joki tyhjäksi. Kaloille on sovitut kohteet ja sopimukset mihin ne toimitetaan. Kaikki tapahtuu verottajan silmien alla ja poliisin, rajavartiolaitoksen valvonnan alla. Tässä on viranomastahoja röyhkeällä tavalla harhaan johdettu kiinnittämään huomio ns. rokastukseen, jota viranomaiset valvonnassaan ei tietääkseni ole kertaakaan tavannut. Nyt vain on niin, että noissa viranomastahoissa voi olla eturistiriita ongelma, joten lienee parasta saattaa asia oikeusasiamiehen tietoon ja näin julkiseksi. Hommaa valvoo ns. jakokunta joka itse harjoittaa valvonnan alueella. Näin varmaankaan ei voi olla muualla Suomessa? Joidenkin toimesta tehdään poliisille perättömiä ilmoituksia l. kuormitetaan tarkoituksellisesti viranomaisia kertomalla miten nuo onki- ja virvelikalastajat pyytävät kaloja "epäilyttävin" menetelmin!!!? Alueella ahdistellaan niin paikallisia kuin myös ulkopaikkakuntalaisia.

28

5695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalajannellesopalle.

      1.

    • vihainen kalastaja

      viime yönä kuvattu videota kalastus tyylistä ja usealta kalastajalta viety kalastus välineet tutkinnan ajaksi pois kysyn vaan että viedäänkö soutupyytäjiltä ja verkkomiehiltä myös välineet pois tasa-arvon saavuttamiseksi?
      vai kohdistuuko valvonta vain rannalta kalastajiin?

      • zikuziku

        Kyllähän tämmöinen toiminta pistää ihmetyttämään. Poliisilla, rajavartiostolla yms. on varaa kytätä rannalta kalastajia. Pikkupoikiakin jahdataan sakkolaput kourassa pitkin rantoja. Eikä tosiaankaan tarkastele soutajia tai verkottajiakaan. Vapakalastajia käytiin välillä vesiskootterillakin tarkastamassa.


    • Uistattelia

      Etelän turisti tuli kerran kyseleen Kemijoella et mitä nuo kukut on tuolla joessa. Johon vastasin et verkkomerkkejä. Oli se vähän ihmeissään et verkkokalastus on sallittua!!!!! Keräs kalastus välineensä ja lähti Torniojoelle. Meillä on Kemijoki vaikkei se olekkaan enää vissiin joki. Se on niin vähänen määrä mitä viehekalastajat/ rokastajat kalastaa sitä kalaa. Vittuun ne verkot sieltä APINAT!!!!

    • ootte te tolloja

      Onko rokastus myös sallittu???

      • Kalastusta edellen

        Ei ole. Nyt vaan on opittu myös tuomaan Kemijoelle laillinen spinfuga-kalastus malli, joka antaa saalista. Eli putkiperhoa puntin kanssa kuten esim. Torniojoella. Toimii kyllä ihan hyvin, mutta joutuu "uittamaan" kun ei ole virtaa. Tuolla tarkoitan sitä, että pitkällä vavalla nostellaa joko sivusuunnassa tai suoraa ylös. Asian pääsi toteamaan myös poliisipartio "pusikosta". No kala kyllä näyttävästi hyppäsi ja silloinhan ne yleensä irtoavat. Heidän huolenaiheensa oli kalastustyylini, jonka ilmiantaja oli soittaessaan ilmoittanut, mutta asiat olivat kunnossa. Sai pusikossa kyttääjä orgasminsa ja kaikilla mieli hyvä. Mulla vaa jäi kyrpeemään. Kemijoella ei ole kalastussäännössä/ohjeistuksessa määritelty suurinta sallittua koukkukokoa kuten Torniojoella. Siksikin on aiheetonta tulla puhumaan yhtään mitään.


      • Spinfuugaamaan
        Kalastusta edellen kirjoitti:

        Ei ole. Nyt vaan on opittu myös tuomaan Kemijoelle laillinen spinfuga-kalastus malli, joka antaa saalista. Eli putkiperhoa puntin kanssa kuten esim. Torniojoella. Toimii kyllä ihan hyvin, mutta joutuu "uittamaan" kun ei ole virtaa. Tuolla tarkoitan sitä, että pitkällä vavalla nostellaa joko sivusuunnassa tai suoraa ylös. Asian pääsi toteamaan myös poliisipartio "pusikosta". No kala kyllä näyttävästi hyppäsi ja silloinhan ne yleensä irtoavat. Heidän huolenaiheensa oli kalastustyylini, jonka ilmiantaja oli soittaessaan ilmoittanut, mutta asiat olivat kunnossa. Sai pusikossa kyttääjä orgasminsa ja kaikilla mieli hyvä. Mulla vaa jäi kyrpeemään. Kemijoella ei ole kalastussäännössä/ohjeistuksessa määritelty suurinta sallittua koukkukokoa kuten Torniojoella. Siksikin on aiheetonta tulla puhumaan yhtään mitään.

        TERVETULOA! Näytän ja opastan mielelläni vaikka koko poliisilaitoksen väelle tuon laillisen homman. Pitäkää liikunta/virkistysiltapäivä ja tulkaa ongelle. Omia vehkeitä tai takavarikkovehkeitä ei tarvita sillä minä lainaan! Sovitaan erikseen milloin.


    • kalajorkka

      kuka on niin onnettoman avuton kalamies että ei saa kalaa ku rokastamalla? hyh helvetti jos niin alhaseen hommaan sortusin niin en kehtais itteäni edes mieheksi kutsua....

      • Näytä naamas

        Taidat olla se pusikossa kyttääjä vasikka rotta, joka poliisia soittelee! Tosi mies.


    • Mato-onki,paras onki

      Nehän vaan rokastaa tuossa Isohaaran alla. Saa kyllä poliisit ollakki tarkkana.

    • prkl2

      taitaa soutumiehilläkin olla etukoukut.

      • on se ny saatana

        se lohi mikä rannalta saadaan, on pois siian pyytäjiltä jotka joen tyhjentää kohta puolin ja nämä niitä poliiseja sinne soittelee. ahneet paskat


      • ihmetyttää
        on se ny saatana kirjoitti:

        se lohi mikä rannalta saadaan, on pois siian pyytäjiltä jotka joen tyhjentää kohta puolin ja nämä niitä poliiseja sinne soittelee. ahneet paskat

        kyllä se pitäisi viedä veneet ja verkotkin pois tutkinnan ajaksi vai suosiiko virkavalta eri kalastusmuotoja vai saavatko kenties kalaa palkaksi rantakalastajien kyttäämisestä?


      • Täysi H moilasena

        Mitä ne ovat?


    • sitä saa mitä tilaa

      rupeaa oma-alotteisilla siviili poliiseilla kohta lätty lätiseen jos ei pidetä huolta vain omista asioista. rekkarit ylhäällä

      • Puskajussit kuriin

        Kyllä. On vaa sen vertaa monena vuonna ollut sama homma ja samojen pellejen toimesta. Jo heilläkin maksun aika. Liian moni on heidän takiaan sakkoja maksanut ja vehkeensä menettänyt. No lisää työtähän siitä tulee, kun pitää taas kalastaa, että voi maksaa uudet kalastusvälineet ja sakot. Itse lupaa siirtää tuon vahingon suoraan niille, jotka sen aiheuttavat. Pohjolan voiman miehet, teillä ei ole yksinoikeutta!


    • kiehuu

      ei taida pysyä nahkiais merrat ehyenä tänä vuonna

      • Voi prllllle

        Saattaspa sitä puunrunkoa kulkea verkkoihinkin tuossa sillankupeessa!!!


    • toiminnan johtaja

      Lohiportaiden sisällä metalli kehikko estää kalojen nousun.se siitä miljoonien potraasta.ei muutako punttia veteen.

    • asianajaja1

      Nyt sitten tuli kaiken huippu. Julkisesti lehtii laitettiin kuvia kalastajista,joilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Lisäksi lehti väitti porukan olevan luvattomalla alueella ja kalastavan vielä ilman lupia. Tämäkään väite ei pidä päikkaansa. Kaikilla kalastajilla ja jopa muuten vaan läsnäolevilla on tarvittavat luvat ja huomioitavaa on, että lehteen laitetuista KUVISTA OLI RAJATTU LUPAALUETTA OHJAAVA MERKKI POIS. TÖRKEÄÄ. JA ON MYÖS TÖRKEÄ RIKOSLAISSA SILLÄ SIINÄ HENKILÖT VOIDAAN TUNNISTAA. PohjolanSanomia odottaa raastupa! Alueella on tehty selvitys sen merkein ohjatusta alueesta ja siitä miten kukin kalastaja on kalastanut sekä onko heillä voimassa olevat luvat. Pohdittavaksi jää kalastustyyli.

    • sintti1

      Spinfluuga "kalastajia", samaa rokastajasakkia. Kalaa nostavat minkä kerkeävät ja verottomasti kauppaavat. "Tosimiehet" kun ei muuten kalaa saa niin sitten epärehellisin keinoin. Ei edes haaviin ole varaa vaan hakataan lohta jo vedessä pitkin kepein että vähän saisi tokkuraan. Tuo spinfluuga touhu on muutenkin niin lähellä pohjaonkimista että laitontahan sen pitäisi olla. Lehdessä ollut kuva on kuvattu pohjolan voiman aitojen sisäpuolelta joten millä oikeudella sinne ovat kuvassa olleet ihmiset tunkeutuneet? Alueethan yleensä aidataan huvin vuoksi? Aitaan korkeajännite niin loppuu sielläkin ramppaaminen. Siitä vierestä kun jonkun poikakulta siihen pyörteisiin tippuu niin voi sitä riemun päivää kun syytetään pohjolan voimaa siitä kuinka helposti nuin vaaralliselle alueelle pääsee. Te ahneet kyrväkkeet.

      Spinfluugauksesta: http://www.eralehti.fi/keskustelu/t7784

      • Järki käteen

    • rokastus pois

      Hyvä vain että valvovat ei muutakuin video valvonta ja erikseen palkata kolme valvojaa töihin jotka ilmoittaa aina poliisille kun rokastajat liikkeellä
      nämä viellä myy sitä lohta facebookissa niin törkeää ja niin moni lohi vain loukkaantuu ja kuolee ja tartuttaa tauteja muille kaloille.
      nämä rokastajat on rahan ahneita p..koja ja laki pitäisi muuttaa ei riitä että viedään kalastus tarvikkeet rokastus on niin kannattavaa että ostavat vain uudet tilalle.
      rokastuksesta pitäis antaa 5000 euron sakot aina ja kalastus tarvikkeet pois kuva lehteen että jos joku viellä näkee niin voi uudelleen käräyttää ja sitten tupla sakot

      • Jape84

        Sen verran voi asiaa valaista teitä tietämättöttömiä, että rannalta rehellisesti kalastavia ihmisiä tuolla joella nykyään kytätään. Veneellä uistinta vetävät saa olla aika rauhassa ja siinä ei näköjään valvojalla ole minkään näköistä kontrolia. Verkotus mielestäni pitäisi keltää useammaksi vuodeksi ja muutenkin koko kalastus. Tuolla tavalla saataisiin kala kanta kasvamaan ja voisi sitten joskus ehkä tuolta joelta saadakkin jotain. Lisäksi kunnon kala portaatkin edistävät asiaa ja muihinkin voimalaitoksiin toimivat kalaportaat niin kellään ei olisi mitään sanomista. Kuus vuotta käyneenä ja muutama hauki saaneena tämmöistä kokemusta minulla.


    • säkällähaaviin

      E i ne poliiiseja ole ! Ei poliisit viitsi lämmitetyiltä istuimilta mihinkään lähteä...... ei varsinkaan muutaman spurgun perään..... nälkäänsä kalastavat.
      Ne on näitä kalastusvalvoja pässejä, ne on innokkaita riahumaan rannoilla ja puissa, kalstuksenvalvoja pässit ovat saaneet "oikeudet" kohkaamalla ruskeasti !

    • Anonyymi

      Kalastus ja metsästys ovat olleet riidanaiheita maailman sivu.

    • Anonyymi

      Onko puntin heitto sen kummempaa kuin tuulastus. Tiedän, että Metsähallituksen kirjolohi paikoilla, missä tuulastus on sallittua, se on idioottivarma tapa saada lohta niin paljon kun ilkiää ottaa. Ja samalla yhdellä luvalla. Ei siellä kytät ole pilkkopimeässä vahtaamassa. Jos haluavat katsoa luvat, uikoot veneeseen.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      134
      5632
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      245
      4133
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      9
      1745
    4. Nainen, älä tee aloitetta, jos

      Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak
      Ikävä
      154
      1008
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      90
      923
    6. Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla

      Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj
      Maailman menoa
      64
      923
    7. Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta

      >> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii
      Maailman menoa
      135
      917
    8. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      80
      808
    9. Trump laittomien siirtolaisten kauhu.

      Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa ei
      Maailman menoa
      110
      792
    10. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      40
      786
    Aihe