Niin eli olen 14 v. tyttö ja olen ihan pienestä pitäen haaveillut koirasta. Silloin 10 vanhana vanhemmat eivät tietenkään millään suostuneet ja nyt vanhempana tiesinkin, että olin liian nuori enkä mahd. aivan tosissani.
Minulla oli noin vuoden ajan hoitokoira jota lenkitin lähes päivittäin ja joka oli meillä melkein joka viikonloppu hoidossa, myös yöt. Vanhempani kovasti tästä herrasmiehestä tykkäsivät. Koira kuitenkin muutti omistajan vanhemmille sattuneista syistä ja vanhempani olisivat olleet valmiina ottamaan sen meille, mutta emme vain olleet tarpeeksi nopeita toimimaan ja kysymään.
Minulla on ollut kova ikävä tätä koiraa jonka johdosta tuli tämä kova koirakuume takaisin ja haluaisin nyt ruveta porukoiden kanssa koiran hankinnasta keskustelemaan. Ja olen täysin valmis ja tietoinen kaikesta hoitamisesta ja vastuusta mitä koira teettää.
Eli miten aloittaisin keskustelun asiallisesti ja saisin estettyä vanhempien jyrkät eit ja sensijaan kuuntelemaan minua! Minä ajattelin laatia asioista ja kustannuksia koirasta ja olen itse valmis olemaan mahd paljon siitä vastuussa(kokemuksia on isoista ja pienistä elukoista).
Eli miten aloittaisin keskustelun?:)
Ja selvennän vielä, että molemmilla vanhemmillani ON kokemusta koirista, äidillä oli n. ikäisenäni sekarotuinen koira joka oli hänellä pennusta asti ja kuulemma hyvin viisas ja tottelevainen isällä taas iso rotukoira nuorempana pihakoirana.
Ps. anteeksi sekava teksti, mutta asiallisia vastauksia!:)
Minulla oli noin vuoden ajan hoitokoira jota lenkitin lähes päivittäin ja joka oli meillä melkein joka viikonloppu hoidossa, myös yöt. Vanhempani kovasti tästä herrasmiehestä tykkäsivät. Koira kuitenkin muutti omistajan vanhemmille sattuneista syistä ja vanhempani olisivat olleet valmiina ottamaan sen meille, mutta emme vain olleet tarpeeksi nopeita toimimaan ja kysymään.
Minulla on ollut kova ikävä tätä koiraa jonka johdosta tuli tämä kova koirakuume takaisin ja haluaisin nyt ruveta porukoiden kanssa koiran hankinnasta keskustelemaan. Ja olen täysin valmis ja tietoinen kaikesta hoitamisesta ja vastuusta mitä koira teettää.
Eli miten aloittaisin keskustelun asiallisesti ja saisin estettyä vanhempien jyrkät eit ja sensijaan kuuntelemaan minua! Minä ajattelin laatia asioista ja kustannuksia koirasta ja olen itse valmis olemaan mahd paljon siitä vastuussa(kokemuksia on isoista ja pienistä elukoista).
Eli miten aloittaisin keskustelun?:)
Ja selvennän vielä, että molemmilla vanhemmillani ON kokemusta koirista, äidillä oli n. ikäisenäni sekarotuinen koira joka oli hänellä pennusta asti ja kuulemma hyvin viisas ja tottelevainen isällä taas iso rotukoira nuorempana pihakoirana.
Ps. anteeksi sekava teksti, mutta asiallisia vastauksia!:)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Voisit sanoa vanhemmillesi, että haaveilet omasta koiran pennusta ja samalla kysyä, mitä mieltä he ovat. Jos vastaus on jyrkkä EI, niin pyydä perusteluja. Perusteluiden pohjalta voit sitten asiallisesti alkaa selventämään omaa näkemystäsi. Kertoisit, miten paljon sinulle merkitsee, että voisit lenkkeillä pennun kanssa ja ehkäpä kehittää itsellesi jonkin koiriin liittyvän harrastuksen. Voit myös korostaa, että et halua pakottaa heitä suostumaan, vaan pennun hankinta pitäisi olla meidän yhteinen iloinen asia.
Tule kertomaan, miten vanhempasi asian kokivat.
Komppaan ylläolevaa! Mielenkiinnosta tule kertomaan miten kävi :) sama juttu mulla ollu viitisen vuotta sitten, tällä hetkellä kiltti koiru tossa vieressä istumassa
Olisko lisää mielipiteitä!?:)
Tuttu sai ensimmäisen koiransa 15 vuoden vanhana kun äitinsä vakuuttui tytön taidosta näyttää ja käsitellä koiria kehässä sekä kentän laidalla. :D
Ehkä jos pääsisit ''harjoittelemaan'' aluksi jonkun kennelin tai kasvattajan luo sekä handlaa junnu luokassa. Saisit harjoittelun lopuksi asiantuntijan lausunnon sekä pyytäisit paikan päälle katsomaan sinua hoitamassa. Kokeile, kaverilla toimi :)
Minulla ei taida olla tuommoiseen mahdollisuutta varmaan(?)
Mutta senverran, että me kyllä pidettiin sitä hoitokoiraa kuin omana, koska se oli hieman "huolimattomalla" hoidolla omistajallaan ja pesin tämän koiran monta kertaa ja teimme sille pihalle jopa semmoisen vaijeri systeemin:D Tuli myös opetettua kyseiselle herralle yksi temppu:) Äitikin innopstui aina opstamaan sille koiranmakkaraa ^.^ ja hemmotteli muutenkin kokoajan.
Tässä vain nyt pelkään sitä vanhempieni reaktiota, kun suuni avaan. Toivon, että he kuuntelisivat, mutta en kestäisi jos he vain hokisivat eitä, eivätkä kuuntelisi yhtään:(
Olet 14-vuotias ja hetki vain, niin sinua alkaa kiinnostamaan 2-jalkaiset otukset enemmän kuin paljon! Elämäsi on suuressa muutosliikkeessä lähivuosina ja koiralle ei sinulla välttämättä ole ainakaan yhtä paljon aikaa kuin nyt. Tämän tajuavat vanhempasikin ja sen, että koira tulee jäämään heidän vastuulleen paitsi taloudellisesti kuin muu koiraan liittyvä työ. Eli jättäisin asian suosiolla myöhempään elämänvaiheeseen ja katsoisin, mitä lähivuosina tapahtuu.
Sanon tämän myöskin se mielessä, mitä olen lähiaikoina kokenut koiranpennun kanssa eli voi tulla yllätyksiä, joita et pysty vielä hoitamaan itse.
Menkää käymään vauhdikaassa agility tapahtumassa tai näyttelyissä. Jotkut innostuvat tunnelman myötä mutta onnea matkaan :)
"Olet 14-vuotias ja hetki vain, niin sinua alkaa kiinnostamaan 2-jalkaiset otukset enemmän kuin paljon! "
Tiedän monta, jotka juuri tuon ikäisinä oman koiranpennun saaneina ovat tutustuneet muihin koiraharrastajiin ja sitä kautta saaneet tavoitteen opiskella esim. eläinhoitajaksi, klinikka-avustajaksi, eläinlääkäriksi. 2-jalkaisetkin nimenomaa valitaa samanlaisesta ajatusmaailmasta.
Vanhemmat, jotka eivät tiedä koiraharrastuksen laajuudesta voivat olla tosiaan noin lyhytnäköisiä, tukahduttaen nuoren henkisen kasvun muokkaamalla sen tahtoonsa. Tämä on täysin epätervettä.
Voi miten oletkaan samanlaisessa tilanteessa kun itse olin aikoinaan13-vuotiaana... Isäni oli hyvin eläinrakas, mutta jostain syystä vastusti jyrkästi koiran hankintaa. Sain ensin puhuttua äitini puolelleni ja sitten isäni, pentu viimeistään sulatti hänen sydämensä. Koirasta tuli perheenjäsen ja isäni silmäterä.
Yritä tuoda esille noita edellä mainitsemiasi asioita siitä, että tiedät vastuun ja huolenpidon ja ulkoilutukset jne ja muistuta, että koiraharrastus on hyvä tapa saada terveellistä ulkoilua (ja pitää pois hunningolta). Toki oikeasti on niin, että sinullekin tulee menoja ja ehkä poikaystäväkin jossain vaiheessa, jote on tärkeää, että myös vanhempasi haluavat ja viitsivät osallistua koiran hoitoon.
Koira opettaa vastuuntuntoa, tuo turvaa ja seuraa ja on murrosiässä joskus paras kuuntelija. Omat lapseni eivät ole koskaan pelänneet yksin kotona, koska koirat ovat aina olleet turvana.
Toivotan sinulle onnea koiran hankinnassa, kerro mihin tulokseen tulitte.
moi, mielenkiintoista. Minkärotuiset koirat oli lasten turvana ?
Varsin lempeät vahtikoirat eli berninpaimenkoiria. Eivät toimineet muutoin lapsenvahtina, mutta eka- ja tokaluokkalaisilla kun oli 10-aamut niin pari luokkakaveria tuli usein meille (heidän vanhempiensa pyynöstä) kun nämä lapset jännittivät yksinoloa vanhempien lähdettyä töihin. Meillä lapset sanoivat että koirista on turvaa eikä pelota.
Kasvattajana kerron vain oman mielipiteeni asiaan. Koska olet "vasta" teini-iässä ja muutoksia elämään on tulossa näiden muiden kaksilahkeisten, opiskelun, muuton, itsenäistymisen, yms. osalta, emme myy koiraa sinun ikäisellesi ellei vanhempasi ole sitoutuneet koiran hoitamiseen ja kouluttamiseen.
Koiran täytyy ostaa 15 vuoden sitoutumiselle myös muutokset huomioiden ja miettien mitä tehdään jos koiraa ei voi itsellään pitää syystä tai toisesta. Silloin sinulla on oltava vanhempien tuki ja tieto siitä että he ottavat koiran hoitoonsa.
Vaikutat ihan asiaan omistautuneelle ja koirista tietävältä nuorelta, mutta vanhempasi täytyy saada mukaan koiran hoitoon, koulutukseen sekä taloudelliseen panostukseen.