Mä lähen nyt viidakkoon moi

Tuli pieni keskeytys, kännyradio juuri kertoi Mars'in ilmakehän sisältävän valtaosin hiilidioksiidia. Istahdin oikein juomaan kulauksen vettä, ja jäin miettimään,..siellähän on täytynyt olla kasvullisuutta aikanaan,...toinen ihmettely seurasi -- eikö se *karkaa* avaruuteen aikain saatossa?

jaa niin, painovoimahan se ,.. jaa ha, kierränpä korkin kiinni ettei hukkaan mene, ja lähden tallaamaan tätä avaraa savannia.
Pahus kun en saa yhteyttä Kennet'iin, niin sovittais milloin se starttaa leiriltä. No, suunta on selvillä ja onhan kivääri laukaisuvalmiina.
Jeep'in äänen kuulen, jos ei yhteys pelaa....

Kenneth'in illalla kuvaama metsästystanssi. Nuo ystävämme ja Kilimadrajo-oppaamme, kävivät leirillä tervehtimässä:D Verrattomia kiipijöitä ja huimapäitä,..vielä kun saamme luottamuksensa pääsemme tapaamaan vanhuksiaan, joita miehet tuntuvat arvostavan.
Kunnioitus näkyy ihan kasvoillaan, kun Kenneth kysyy heistä. En uskalla paljoakaan häritä kun en ymmärrä paikallisten kieltä,...mutta saan olla aivan rauhassa ja kuunnella.

Niin, jäi se juttu kertomatta, kun Masai't tuli ensi kerran leiriimme. Tiesimme tulostaan, rummut olivat kumisseet aamupäivästä iltaan.
Kenneth'kin harmitteli kun ei saanut viestnnästä aikamäärää selville, joten muutamat, me leirissä odottavat olimme jo hermostuneita.

Sitten rummut hiljenivät ja tunnelma tiivistyi odotuksesta. Yö oli jo laskeutunut, Kilimandrajon silhuetti juuri näkyi vielä taustalla, kun omituinen hahmo hyppeli eteenpäin.

Minä vetäydyin miesten taakse, josta nuotioiden valossa näin hieman, mitä nyt uskalsin katsoa.

Hahmo lähestyi hyppien, liehuvat rasut pomppivat tahdissa, jalkojen tömähdykset kuuluivat ympäriltämmekin. Ja sitten,...

Tuo noita tanssi lähellemme, silmät pyörivät valkuaisten vilahdellessa groteskisti ja voisin vannoa, että sillä oli silmät niskassaankin, niin nopeaan se kääntyi. Aikani kun sitä katselin, alkoi minua naurattamaan ihan ääneen:D

Kenneth puristi kättäni niin lujaa, että säikähdin, kuiskaten näitkö, se nosti ylähuultaan, terävät viilatut hampaat välähtivät hetken. Ja minä olin hiljaa ja - pitkään.

Seuraavalla viikolla oppaamme veivät meidät kyläänsä, joka sijaitsi tasangolla Kilmandrajon kupeessa. Tie kiemurteli ylös kasvullisuuden harventuessa mitä ylemmäksi päästiin, kunnes mahtava näköala savannin kaukaisuuteen peittyi hämärään.

Sain nähdä kunnioitetun poppamiehen majan, ja katsellessani lääkeyrttinippujen peittämiä seiniä, sekä purnukoiden määrää alkeellisella hyllyllä nousi minunkin
kunnioitukseni huomattavasti.

Hieman hymyilytti nähdessäni poppamiehen asun riippuvan oksantyngässä, urosleijonan harjasten ja hännäntupsujen heilahdellessa vedossa.

Kulkiessani nyt kuukautta myöhemmin, savannilla, olin jo tajunnut mikä maaginen mahti ja valta oli tuolla poppamiehellä ihmismieleen.
Miehet kertoivat hänen näyttävän mahtinsa, joskus ollessaan pettynyt uppiniskaisiin nuorukaisiin, jotka yksin saivat olla näkemässä, mistä oli tanssissa kysymys.
Sinä iltana poppamies tanssi erityisen häijysti, vajoten tanssinsa loputtua transsiin kouristellen rajusti,..kun samassa kajahti aivan läheltä urosleijonan mahtava karjunta!
Sen karjunta loppui kuin leikaten,-- poppamiehen noustessa irvistäen vapiseville nuorukaisille.

No voi herran pieksut, enpä muuta sano !!!

Joo.ilman pieksuja se siellä tallaaa savannia, ja kuin ei unessakaan tarvitse mitään pelätä, on elo helppoa vaeltaa:D

Piti ihan kesken ruuanlaiton aukaista kone ja tulla katsomaan jatkuuko ´seikkailukertomus´ , kun mieltäni jäi painamaan, niin tuttu minulle,, impulsiivinen spontaani tokaisuni kertomuksesta. Nyt ymmärrän Hamletinkin tokaisun paremmin...ollako vai eikö olla, siis jatkaako tähän, miksi olin niin ällikällä päähän lyöty.
Tarinan kertoja ei jatkanutkaan kertomusta, lannistuiko tokaisustani. Kyllä sen verran pitäisi olla itsevarmuutta, että olisi vaan jatkanut. Luulin alussa, että kertoja olisi ilmaissut tarkoitusperän, kertooko itse runoilemaansa tarinaa vai onko kanssakirjoittajien tarkoitus sitä jatkaa.

Myönnän kyllä, että minulta taisi puuttua huumorintajua, veikka niin usein sillä rehvastellut olen. Mutta saanen sen verran sanoa, että ehkä meiltä molemmilta puuttui harkintakykyä kirjoituksissamme. Emme kaiketi enää mitään beibejä ole, jotta tällaiset viidakkojutut kiinnostaisivat, eikä myöskään oma ällistynyt kommenttini olisi ollut tarpeellinen.
Mutta eihän aina voi onnistua, ihan varmasti olen joutunut itse sellaisiin tilanteisiin, että teinpä niin tai näin, aina väärin päin. Voisin oppia pitämään suuni kiinni. Maailmaa myllistävä juttu tää ei varmasti taaskaan ole.

Joten....voi hyvä ihminen, siis nikkinen, jos saat vielä juonen päästä kiinni, kirjoita toki loppuseikkailutkin. Enhän halunnut pahoittaa kuitenkaan mieltäsi, sorry ( tuo sorry riittää tässä, suuresta asiasta ei ole kyse.)

Just istahdin puuhieni välissä koneelle, ja siellähän susmorsian, pahoittelee, siis mitä?
Ihan olen ällikällä kun ei mikään kommenttisi, vaan muut kiireet on ollut päällä. Siinähän tarina, näkyy olevan ----ei siinä nyt paljon menetetä.D Hetken eläytymistä ja leikkimistä sormiharjoitteluilla, tagenttien sijaan.
Aikaa ei vaan ole nyt syventyä viidakon hurmaan, mummolaan kun on tulossa omaa väkeä saaristoloman jälkeen. Pikkumieskin on jo 4 kk kiva onkin nähdä kehittymisensä.

Heippa nyt,--- äläkä suotta huolehdi,...areena on ihan vapaa !

Pienen hiekkadyynin löytäminen yöksi, oli pelkää sattumaa jonka tajusin herätessäni aamulla. Olin pakoitettu kavautumaan lämpimään hiekkaan ja uupuneena nukahdin välittömästä pari kuivamuonapalaa pureskeltuani.
Olin jossakin vaiheessa yöllä havahtunut yrittäessäni kääntyä, mutta tilanne valkeni pian. Hetken katselin upeaa tähtitaivasta yläpuolellani, mutta pelko ja yksinäisyyden tunne sai sulkemaan silmäni ja kuvittelemaan kotiani.

Aamun lämpö tuntui suloiselta noustuani puhdistamaan alustani ja kääriessäni sen rullalle. Hamuilin puhelintani rintataskusta, mutta ei,...ei myöskään sivutaskuissani, no uudelleen kävin läpi tavarani pienen paniikin jo puristaessa kurkkuani. Ei, missään pienissä varusteissani en sitä löytänyt, joten istuin yöpymispaikkani ruohottuneelle kaistalle ja join puolet vesipullostani.
Eipä muuta kuin seulomaan hiekkaa, voi Kenneth'hän on varmaan jo viestittänyt ja on huolissaan. Epätoivoisesti seuloin ja haroin laajemmin, - ei tulosta.
Nyt pää kylmänä komensin itseäni, ja eteenpäin. Onhan reitti sentään tiedossani ja kivääri turvanani. Vilkaisin Kilimandrajoa kaukana takanani, ihanan Oldowan rotkon hautavajoaman tiesin jäävän vasemmalle, joten suunnistin päättäväisesti eteenpäin, kietoen huivin pääni ympärille.

Kävely tuntui ihmeen nukavalta, kulottunut lyhyt ruoho ei asklia jarruttanut, eikä yhtään villieläintä muutaman antiloopin lisäksi ollut näkyvissä.
Niin ajatuksiini olin vaipunut kävelytahdissani, etten heti tajunnut jeep'in äänen kaukaa lähestyvän. Ehdin jo hihkaista ilosta, Kenneth,...kun näin Zidan tutut kasvot autossa.
Zidan on arabi, joka harjoittaa kauppaa Masa'heimon kanssa lasihelmistä ja messinkiheloista ym.

Autossa sain yhteyden Kenneth'iin ja Zidan kyydissä olin turvallisesti matkalla lähimpään kaupunkiin, jossa tapaisimme.

Hotellissa sain kylvettyäni kuulla Kenneth'n saapuvan seuraavana aamuna, jolloin British Airwaus'in lennättämänä pääsisimme kotiin.

PS. Kenneth kertoi kyläpäällikön lahjoittaneen värikkäät helmikoristeet ja rannekorut *ensimmäiselle vaimollesi*, kuten hän oli ilmaissut Kenneth'ille
Kenneth'in tähdentäessä ainoa, oli vain ravistellut päätään ja ylpeänä viitannut majansa edustalla ahertaviin 4 masai'naiseen.
Näin jälkeenpäin muistellen seikkailuamme, oli kotimatkan lennolla mantereen jäädessä taaksemme, eräs hienoimpia hetkiäni Kenneth'in tarttuessa käteeni,
toistaen tuon kauniin sanan *ainoani* :D