Peruspalvelut heikkenevät

Vastausta vailla

Lieksalaisten saamat peruspalvelut ovat mielestäni heikentyneet selvästi viime vuosina, oletteko samaa mieltä tässä asiassa?

Olen havainnut jotta Lieksan terveyskeskuksessa ei tahdo saada aikaa lääkärille, muutoin kuin akuuteissa terveyttä uhkaavissa tilanteissa. Kun tiedustelin asiaa terveyskeskuksen johtavalta lääkäriltä hän myönsi ongelman ja kertoi sen johtuvan lääkäripulasta.

Saman olen havainnut Lieksan hammashoitolassa, aikaa ei tahdo saada edes akuuteissa kiputiloissa, vaan asiakkaita kehoitetaan hakeutumaan Joensuussa sijaitseviin hammashoitopalveluihin.

Sosiaalipalveluissa tilanne on ollut kärjistynyt jo pitemmän aikaa, paikalliset ihmiset kertovat jatkuvista epäkohdista toimeentulo- ja muihin tukiin liittyvissä palveluissa. Toimeentulotuet ovat ilmeisesti alimitoitettuja, koska niistä tehtyjen valitusten määrä on suhteessa muihin ympäristöpaikkakuntiin nähden on suuri. Aluehallintovirastoon ja eduskunnan oikeusasiamiehelle tehtävien kanteluiden määrä on myös ollut kasvussa.

Mielestäni tämä kertoo pahenevasta resurssipulasta tai viranomaistoiminnan vakavista puutteista. Mistä resurssipula voisi sitten johtua, kun virkoja on esimerkiksi sosiaalipuolelle lisätty viimevuosina, mutta ongelmat ovat kuitenkin lisääntyneet?

Kaupungin virkamies- ja luottamusjohto on periaatteessa vastuussa ihmisten hyvinvoinnista paikkakunnalla, mutta miksi lainmukaisia peruspalveluja ei kuitenkaan saada kuntoon?

25

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaihda päättäjät

      Raha menee byrokratiaan, ei riitä enää jaettavaksi kunnan asukkaille. Ongelmana on hallinnon tehottomuus.

      • kuluu aikaa

        Vaikeasti työllistyvien työttömien byrokratiaan eli työvalmentajat joutavan päiväisiä työttömien holhoojia, aika kuluu sosiaalitoimen kurjien hoitamiseen yritetään etsiä kuntouttavan työtoiminnan paikkoja tuloksetta sakkomaksut lisääntyy koko ajan.MIKSI EI HOIDETA VAIKEASTI TYÖLLISTYVIÄ ELÄKKEELLE kun tätä hommaa pyöritetään turhaa ja aikaa kulutetaan. nämäkin TYÖVALMENTAJAT joutaisvat pyyhkimään vanhusten pyllyjä TÄRKEINTÄ OLISI SATSATA VANHUSTEN HUOLTOON RAHAT KUIN PYÖRITTÄÄ TYÖKYVYTTÖMIÄ TYÖTTÖMIÄ JOISTA EI OLE MIHINKÄÄN TYÖHÖN siinä myös työllistyy kun työttömien elätystä siirretään kelan maksettavaksi jos saadaan kuntouttavan työpaikka


    • Omainen tyytyväinen

      Vanhuspalvelupuolella meillä on päinvastainen kokemus. Hoitopaikkoihin pääsy on parantunut huomattavasti. Kiitos siitä. Aiemmalla kerralla olimme todella pulassa.

      • kierrewithw

        Kaupunkien tulisi jakaa hallinnolliset menot ja toimintamenot eri sarakkeiden alle. Jos lisätään työpaikkoja hallintoon rahat ovat itse asiassa palvelusta pois.


    • Tänne juurtunut

      Mietityttää kuinka peruspalvelujen osalta Lieksassa käy, olen kohta siirtymässä eläkkeelle ja minulla on useita sairauksia, joihin en tahdo saada asianmukaista hoitoa, ei lääkäriaikoja, ei lääkärilausuntoja, terveyspalvelut eivät yksinkertaisesti toimi.

      Tässä kaupungissa ihmisille annetaan sellainen kuva, että vanhuksista pidetään täällä huolta, että vanhuspalvelut toimivat. Mutta toimivatko ne todellisuudessa kun edes lääkäriin ei tahdo saada edes aikaa.

      Sumutetaanko meitä? Uskaltaako tänne jäädä viettämään vanhuuttaan? Nuoret ajetaan pois, ajetaanko kohta vanhuksetkin heikkojen palvelujen muodossa? Poiskaan en haluaisi lähteä, kun tähän ympäristöön on juurtunut.

      • suuntaus alespäin

        Viimeisimpanaä muutoksena koko maahan tuli uusi raskauden ajan seuranta malli. Raskaana olevien tarkastuksia vähennetään, syynä oli yhä vanhempien naisten raskauksien lisääntyminen sekä maahanmuuttajien erityistarpeet.

        Jos toiselle annetaan niin se on nähtävästi joiltain pois.


      • Ex-viekiläinen

        Ei se vanhenevien palvelutaso tervyskeskuksissa, jonne siirrytään työterveyshuollosta eläköidyttyämme ole mitenkään hyvä täälläkään Etelä- Suomessa. Kiireetön aika kuukausien päässä. Sama lääkäripula terkkareissa ja säästölinja, joten erityissairaanhoitoon ei hevin lähetteitä tipu.
        Se on tietenkin erona, että matkat terveyspalveluihin ovat lyhyet.


      • Hälyttävä tilanne
        Ex-viekiläinen kirjoitti:

        Ei se vanhenevien palvelutaso tervyskeskuksissa, jonne siirrytään työterveyshuollosta eläköidyttyämme ole mitenkään hyvä täälläkään Etelä- Suomessa. Kiireetön aika kuukausien päässä. Sama lääkäripula terkkareissa ja säästölinja, joten erityissairaanhoitoon ei hevin lähetteitä tipu.
        Se on tietenkin erona, että matkat terveyspalveluihin ovat lyhyet.

        Palvelutaso terveyskeskuksissa on varmaan heikkoa vähän jokapuolella, perusterveydenhuolto ontuu kuitenkin pahemman kerran täällä Lieksassa, tilanne mielestäni alkaa olla jo hälyttävä ja kaikenlaisia valituksia alkaa olla jo kohtuuttoman paljon.


      • suuntaus alespäin kirjoitti:

        Viimeisimpanaä muutoksena koko maahan tuli uusi raskauden ajan seuranta malli. Raskaana olevien tarkastuksia vähennetään, syynä oli yhä vanhempien naisten raskauksien lisääntyminen sekä maahanmuuttajien erityistarpeet.

        Jos toiselle annetaan niin se on nähtävästi joiltain pois.

        Jos raskaus sujuu normaalisti, on aika tympeetä käydä neljän viikon välein tarkastuksessa. Siihen jos vielä lisätään muiden lasten neuvolakäynnit niin risoo ajaminen.


    • Joukkokanne?

      Pitäisikö nostaa joukkokanne viranomaistoiminnasta Lieksassa, koska tietyt peruspalvelut ovat lakiin perustuvia palveluja ja niiden pitäisi olla kaikkien saatavilla?

    • Kustaa.

      Kyllä täällä tuo lääkäripula on akuutti, olen itsekin sen kokenut, lähettivät yksityiselle.
      Tuo tukijuttu taas juontaa mielestäni päätösten hitaudesta, ei niinkään resurssipuolesta.
      Lienee siellä päässä vaikeuksia, sillä kaikkihan on tutkittava ennen myöntämistä.

    • Kyvyttömyys rehottaa

      Lieksan kaupungin johtavilla virkamiehillä taitaa olla pallo niin sanotusti pahasti hukassa, vastakkain asettelu kaupunkilaisten kanssa näyttää vain kärjistyvän mitä enemmän aika kuluu.

      Ihmetyttää tuo heidän kyvyttömyytensä hoitaa kunnan asioita, esimerkiksi nuorten työllistymiseen kun ei tahdo löytyä oikein mitään uusia keinoja. Ainut mitä nuorille nyt tarjotaan on jotta "muuttakaa muualle".

      Olisikohan aika laittaa uusia ihmisiä kehiin, tässä avainasemassa ovat valtuutetut, heillä olisi valta muuttaa asioita, mutta näyttää siltä että heidänkin tahtotilansa- ja keinovalikoimansa on varsin rajallinen.

      Ensi kunnallisvaaleista taitaa tulla melko mielenkiintoiset, niin paljon on nyt muutosta ilmassa.

      • Olisiko sinulla ehdotuksia miten nuorisotyöttömyyttä voitaisiin parantaa? Tee kuntalaisaloite tai vinkkaa jollekin valtuutetulle. Minä en keksi yhtään ideaa.


      • Ideoita on paljon
        seijus kirjoitti:

        Olisiko sinulla ehdotuksia miten nuorisotyöttömyyttä voitaisiin parantaa? Tee kuntalaisaloite tai vinkkaa jollekin valtuutetulle. Minä en keksi yhtään ideaa.

        Uskoisin pystyväni ideoimaan tähän kaupunkiin kymmenittäin uusia työpaikkoja nuorille ja niin haluaisinkin tehdä, mutta kaupungin virkamieskoneiston asenteet ja toimintatavat ovat niin huonolla tolalla, etten halua siihen ryhtyä, ehkä sitten kun johtavat virkamiehet menevät vaihtoon.


    • Olen ollut onnekas, en ole tarvinnut lääkäriakoja tilailla. Lapsille ajan saa hyvin, vaikka ymmärrettävästi aikataulut venyvät. Paljon kyllä vanhemmat ihmiset valittavat ettei lääkäriin pääse eikä vaivoihin apua saa.
      20v sitten kun ajokorttia hankin niin sillon jo kehotettiin hakemaan yksityiseltä lääkärintodistus, ei ollut lääkäreitä terveyskeskuksessa.

      • julkisen alasajo

        Missä on ollut noin huonosti asiat jo 1990-luvulla?


    • ex demari

      Kaupungin virkamiehissä valitettavasti henkilöitä joita joutaa uloskirjoittaa etteivät tee enempää vahinkoa lieksalaisille.

      • Suunnanmuutos

        Muutos parempaan ei tule muuten kuin poliittisten valtasuhteiden muutosten kautta.


      • kiinnostaa tietee

        Uskallatko sannoo ketka laitettava heti pois


      • pääkainalosauva
        kiinnostaa tietee kirjoitti:

        Uskallatko sannoo ketka laitettava heti pois

        Terveyskeskuspalvelt siirrettään kohta muutenkin Nurmekselle, saadaan sillä edes vähän säästöjä kituvaan kylään.


    • Luottamuksesta kyse

      Mielestäni kaupungin keskeisin johto, kaupunginjohtaja etunenässä, on ollut ja on heikon talouskehityksen- ja väärien valintojen takana. Heistä tulisi aloittaa, kaupunkiin tarvitaan uusi noste ja se ei onnistu nykyisen johdon avulla, heidän eväänsä on syöty jo ajat sitten, ei heillä ole juuri mitään uutta annettavaa tälle kaupungille.

      Tämän toteutuminen tietenkin edellyttää myös valtasuhteiden muutosta kunnallisvaaleissa, nykyinen virkamiesjohto toimii pitkälti SDP:n valtuuttamana ja niinpä SDP on mielestäni myös päävastuussa epäonnistuneesta kunnallispolitiikasta Lieksassa.

      Pahinta Lieksalle olisi jotta nykyinen meno saisi jatkua edelleen, ilman mitään suurempia muutoksia, luottamuksesta tässä on kyse, eli luotammeko nykyisten johtajien kykyyn saada kaupunki uuteen nousuun.

    • Vuotavatko tiedot?

      Minkä takia Lieksan Terveyskeskuksen ja myös Sosiaalitoimiston asiakas- ja potilastiedot eivät pysy täällä salassa ja niistä saa kuulla pitkin kyliä?

      Oletteko havainneet tätä tapahtuvan muille?

      • näkijä ja kokija

        Jos asiakas itse kertoo asioistaan niin ei silloin tietovuodosta kyse viranomaisen taholta.
        Terkkari ei vuoda ja tämä on fakta asia.


      • Tietoja on vuotanut
        näkijä ja kokija kirjoitti:

        Jos asiakas itse kertoo asioistaan niin ei silloin tietovuodosta kyse viranomaisen taholta.
        Terkkari ei vuoda ja tämä on fakta asia.

        Ei pidä paikkaansa, tietoja on vuotanut. Terveyskeskuksessa kaikki työntekijät eivät hallitse tietotekniikkaa siinä määrin, jotta osaisivat ottaa huomioon potilaiden lainmukaiset tietosuojanormit.


    • Juku10

      Onneksi otin vuokra asunnon ensin tänne tultuani. Lähden pikana takaisin.
      Lähdetään kaikki vaikka Nurmekseen.Tulin sentään riotsista.Joka ei pierasukkaan EUHUN päin.Vieläkin Ruotsi on se duunarin paratiisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      284
      4755
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      971
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe