olen syntynyt 1945. Taas tänään siivottuani oikea lonkka oli kipeä. En ymmärrä miksi on. Nimittäin yleensä vasen lonkkani on kipeä. Kaaduin kerran ja siitä alkaen on ajoittain (varsinkin yöllä) ollut kipeä. Mikä on nyt saanut oikean lonkan kipeäksi, vasen ei olekaan nyt. Asun yksiössä pienen koiran kanssa. Ei loppujen lopuksi hirveästi siivottavaa ole. Ei vain näytä kroppa kestävän oikein sitäkään. Aina torstai-iltana stressaannun kun seuraavanas päivänä on TAAS perjantai. Petivaatteiden puistelu kerrostalon sisäpihalla (ei ole parveketta). Koiran kynsien leikkaaminen, kampaaminen rautakammalla, karstaaminen ja lopuksi harjaaminen tavallisella harjalla. Ja koira panee vastaan minkä ikinä kerkiää! Onneksi mattoja ei tarvitse joka kerta viedä ulos, näkyvät vain hajoavan kun niitä hakkaa. Eikä lähde koirankarvat, imurilla lähtee paremmin. Siis imurointi ja paljaat paikat kostealla, pölyjen pyyhkiminen. Mikä noissa nyt oikein saa lonkan kipeäksi!? Varmaan vuoden kuluttua (jos olen elossa) tilanne on taas huonompi. Vuosi sitten ei kumpikaan lonkka tullut kipeäksi, vaikka asuin kaksiossa.
vanha mikä vanha
pakko siivota
984
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos vasen puoli kehostasi kipuilee käytät tiedostamattasi enempi oikeaa puolta se johtaa siihen, että se oikeapuoli kipeytyy.
Se on taas todistettu saan plussia kun hyppään puskaan ; )
vanha aatami alias korppis ; )
Käsi-käyttöinen ilmastointi on hyvästä.
Ei aina tarvitse odottaa että joku pipiin puhaltaa.
Hyvin on minua rutattu, nuoresta alkaen laitaakin vasten.
On nilkkaan tallottu, päähän pallottu, on juotu viinoja, kaadettu tiinoja...
Voi pojat saamari...
Kepeästi käypi askeleet ilman kipeyttä.
Pitää vain elää oikein ja avata parvekkeen-ovi omin käsin.
Onpahan taas tarkoitus-hakuinen aloitus.
Kuten niin moni aikaisempikin.
H.
"onpahan taas tarkoitus-hakuinen aloitus"
Hyvinpä hunksi tartut joka aloitukseen!!!!!!!!
"tumtumtumtuuu"
Juu, mää oon nii kauheen kokenu..
H.
@pakko siivota,
paitsi ei minun. Aivan huvitti, kun tulin juuri ulkoa ja piti avaimet laittaa naulaan ja ne putosi lattialle. Ennen olisin heti kumartunut ne ottamaan ylös, mutta nyt ajattelin, että antipa olla, löydän minä ne siitä, kun lähden taas ulos. Veruke. Selkä kipeä, ei kärsisi kumarrella.
Tulin siis juuri saunasta ja tänään sentään vaihdoin puhtaat lakanat, mitä en joka viikko tee, kuten ennen tein.
Pieni on minunkin yksiöni, mutta ei ole koiraa. Kuinka ollakkaan, juuri tänä aamuna mietin, josko ottaisin sittenkin koiran?
On meillä niin samanlaisia mietteitä, mutta minulla ei ole lonkat kipeät. Selkä on leikattu ja olkapääkin olisi pitänyt, mutta en mennyt leikkaukseen.
Siivous on tervanjuontia, koska minulla on aivan liikaa tavaraa näin pieneen kämppään. Tytär juuri eilen ehdotti, jos hän maksaisi minulle siivoojan, kun heillä käy 1/kert./kk sellainen, joka vie matotkin ulos ja tekee tosi perusteellisen puhdistuksen. Toki he joutuu itsekin imuroimaan, koska on pari lasta.
Kieltäydyin ehdottomasti. Samoin en päästä edes tytärtäni nykyisin käymään kuin ovelle, koska ensimmäinen marmatus on;"koska sinä oikeasti siivoat"???
vanha aatami antoi oikean diagnoosin, miksi oikea lonkka on nyt kipeä. Imurointi on yksi syy ja moppaus toinen, mutta ennen kaikkea tuo tiedostamaton toispuoleinen käyttö.
Siivosin eilen koko talon eikä lonkissa tunnu kipua ollenkaan. Lakanat kuivui ihanan raikkaiksi ulkona kun ei satanutkaan.
Ai että tuntui ihanalta tulla puhtaaseen kotiin kauppareissulta.
Siivoan joka viikko perusteellisesti imuroin tarpeen mukaan. Siivouspäivä riippuu siitä millainen sää sattuu olemaan. Yleensä loppuviikolla sunnuntaita varten. Eilen ei satanut joten siivouspäivä oli eilen.
Minä siivoan normaalisti aina perjantaina koska silloin on saunavuoro. Mukava käydä saunassa siivoamisen jälkeen On ihan eri juttu asua omakotitalossa kuin kerrostalossa. Ja kyllä minä nuorempana siivosin myös joka viikko kunnolla. Minulla oli neljä lasta yksinhuoltajana (eronnut). Oli seinät täynnä rasvaisia sormenjälkiä. Siis joka viikko vein matot ulos, pyyhin seinät ja ovet ja tietysti lattiat. Nyt ihmettelen, kuinka ihmeessä jaksoinkin, kävin sentään myös töissä, paitsi viikonloppuna. koiria minulla on ollut jo vuodesta 1990 (yksi kerrallaan) Lapset olivat jo silloin niin isoja, ettei tullut rasvaisia sormenjälkiä. Koirasta tuli aina karvaa. Silloinkin yritin joka viikko viedä matot ulos, mutta se oli ihan turhaa, heti matot täynnä koirankarvoja.
Eräs toteamus, Hunksilla taitaa olla tärkeintä se, että saa aina aloittajan lykätä maan rakoon. Jos hunksilla ei ole muuta asiaa, kannattaa vaihtaa palstaa.
Voisin siivota vaikka joka päivä ja oikeastaan niin teenkin - jos olen sillä tuulella eli siivoan pikkuannoksin. Siivouksesta ei kroppani kipeydy ja osaan todella säännöstellä. Tänään aion siivota makuuhuoneen, eilen siivosin keittiön. Molempiin on pestyt matot. Ikkunoita en sattuneesta syystä pessyt lainkaan, voi olla etten tänä kesänäkään. Säännöllisimmin siivoan pesuhuoneen, vessan ja saunan.Mutta aina voi karata ulos tekemään jotain hauskempaa.