Kauanko juoppoputkassa pidetään?

Saako ruokaa

Onko se 6-8 tuntia jonka siellä joutuu olemaan vai aamuun asti, virka-aikaan klo kahdekselta alkavat porukkaa päästää pois?

Jos on joutunut klo 18 putkaan monen aikaan pääsee pois? Ei kai sitä nyt yön selkään heitetä, voi jäädä aamuun saakka nukkumaan? Miten kotiin pääsee jos ei ole rahaa taksiin? Talvella paukkupakkasten aikaan kyse voi olla elämästä ja kuolemasta, jäätyy! Tuskin mitään pikkusuolasta tarjovat?

26

21693

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pol.palvojan kaveri

      Juopot ovat yhteiskunnan suojelussa ihan lain voimalla. Pääsääntöisesti heidät pitäisi toimittaa selviämisasemalle, mutta kaikkialla niitä ei ole, joten poliisin putka, tai kotiin kuljetus jää silloin ainoaksi vaihtoehdoksi.
      Pelkän päihtymyksen vuoksi putkassa saa pitää enintään 12 tuntia. Mutta, jos päihtynyt ei klo 20 mennessä ole selvinnyt, niin hän voi jäädä putkaan enintään seuraavaan aamuun klo kahdeksaan, jos ei ole asuntoa tai yösijaa tiedossa.
      Jos ei ole rahaa, tai matkalippua kotiin, niin matkalipun saa kyllä yhteiskunnan piikkiin poliisilta pyydettäessä.
      Jos on päässyt selviämisasemalle, niin siellä tarjotaan aamupala. Selviämisasemalla poikkeaminen ei kuitenkaan ole ilmaista, vaan siitä seuraa lasku perään.

      • 2e123

        *****Selviämisasemalla poikkeaminen ei kuitenkaan ole ilmaista, vaan siitä seuraa lasku perään.***

        Monenko luulet tuon laskun maksavan:)


      • Anonyymi

        Selviämisasemaa hoidetaan verorahoilla se ei maksa mitään ja putkassa pitävät kunnes olet siinä kunnoss että pystyt huolehtimaan itsestäsi


    • poliisinuhrit

      Ei putkassa vissiin ruokaa tarjota, mutta sinne saa kaikessa rauhassa kuolla.

      • Anonyymi

        Kyllä putkassa saa ruokaa ihan kuten muuallakin saat aamupala lounaan ja iltapalan


    • 12 tuntia putkassa

      on muuten ihmeen pitkä aika, varsinkaan kun sitä harvemmin kerrotaan kauanko ne pitää siellä, yleensä ne haluaa vain piruilla ja sanoo, että tutkitaan asiaa ja katsotaan nyt ja paiskaa oven kiinni ja säppiin. 3 kertaa olleena tiedän tämän. Mutta eihän siinä mitään, itse olen ainakin joka kerta sinne itseni ansainnutkin. Viime kerrasta on jo vuosia aikaa siitäkin, mutta ei sinne mieli tee enää koskaan mennä, todella ahdistava paikka. Olet siellä vailla tietoa mistään, et tiedä edes paljon kello on ja koska pääset pois jne. Se on paha homma jos on muutenkin jotain ahdistushäiriöitä tai muita sairauksia.

      Sitä olenkin miettinyt, että se on kakka homma jos saa siellä jonkun sairaskohtauksen, joka on darrassa terveelläkin ihmisellä täysin mahdollista. Eikä ne paljoa kysele onko sydänvikaa tai ylipäätään mitään, ei ainakaan minulta ole kysytty. Kai se riippuu vähän konstista?

      Täytyy muuten myöntää rehellisesti vaikka en poliisista erityisemmin diggailekaan, että pienet sarvet kasvaa tänäänkin päähän kun ajattele kuinka moni kakkapylly koppiin joutuu tänäänkin ;-) ja tietynlaisille ihmisille se on ihan oikein, ja yleensäkin jos/kun sinne joutuu on se ihan oikein....

    • nälkäkurki

      Onko aamiaispala runsas ja ravitseva ja voiko siihen itse valita mitä haluaa? Kuka sen valmistaa tai mistä se tulee? Entäpä jos joutuu useammaksi päiväksi poseen, mitkä ovat ruokailuajat?

      • Mulle tuotiin

        juusto leipä 15 tunnin jälkeen päällä oli tarra että "siaton", mietin asiaa ja päättelin että ei muslimeille voi antaa kinkkuleipää ? en tosin ole muslimi mutta oli varmaan ylipainoiset konsat aminu paremmat voikut kitusiin, niin ja trip mehunkin sai leivän kanssa.

        Leipä oli tosi snadi ja surkea, mutta kun himaan pääsin vetäsin 300g sisäfilepihvin kermaperunoiden ja kanttarellikastikkeen kera ;)


    • What?

      Ruokaa ei saa juoppoputkassa jos ne pitää 12h tai alle. Mutta jos olet tehnyt jotain enemmän rikollista ja ne pitää siellä kauan niin siinätapauksessa ne tuo ruokaa, kuten minun tapauksessa kerran itäkeskuksessa tuotiin ainakin perunoita ja jauhelihakastikessa, salaattia, pari ruisleipää, voita ja maitoa. Nälkä lähti ja oli hyvää, kiitos vain! :-)


      Niin, kuka sen sitten valmistaa, empä huomannut kysyä, alkuperä: ehkä ne hakee ne ihan kaupasta vaan? :D

    • valtion kyytillä

      Mukavat juopot viedään kotia ja housuunsa kuseita ei oteta kyytiin ollenkaan ja räyhääjistä en tiedä, josko niitä olisi pampulla vaimennettu, putkaan vienti on aina kiinni kusipään laadusta mitä niille pollarit voipi.

      • Hevollapääsee??

        Kuka se kusee niitten housuihin? Onko joku paikkakunta erikoisesti esillä? Missä löytyy pahimmanlaatuiset kusipääkonstat?


    • nautilus1

      Espoon miliisi kerran vei putkaan ilman mitään syytä. Valitin. Tein valituksen myös oikeusasiamiehelle. Mihinkään valitukseni kohtaan ei vastattu. Oli vain poliisin ja oikeusasiamiehen lakilitania. Kysymyksiini ei siis vastaattu. En ole jaksanut asiaa enempää puida, mutta oikeustajuni ja SINISILMÄISYYTENI poliisia ja oikeuslaitosta tai yleensä oikeudenmukaisuutta kohtaan mureni sillä hetkellä.

      KORPPI EI KORPIN SILMÄÄ NOKI !!!

      • Juuri näin !!

        Laillisuusvalvonta suomessa on täysin näennäistä teatteria, jonka tarkoituksena on vain esittää näytelmää, että suomi olisi oikeusvaltio. Laillisuusvalvoja ei oikeasi tutki mitään, vaan pitää virkamiehen selvitystä totuutena, koska se on tehty "virkavastuulla". Kantelijaa taas pidetään mielenvikaisena inisijänä, eikä hänen sanallaan ole mitään painoarvoa. Kantelijan väitteisiin ei viitsitä edes ottaa kantaa ja koko päätös tehdään virkamiehen pascapuheiden perusteella ja niitä lainaten.


      • vietiin aiheitta put

        Kerro nyt kaikki minkätakia vietiin lapsi putkaan kerro ei minua ainaskaan ole viety putkaan vaikka liikun pitkin öitä, juipero kerro olitko pöhnässä vai muissa taturoissa yhteiskunta syn putkaanvientisi kumminkin kustansi, äiteenoma olitko nauttinut limua väkevämpää jotta avaudu meille jotta voisimme tosimielessä ottaa kantaa pyörätelineen särkijä.


      • pp:n kaveri
        Juuri näin !! kirjoitti:

        Laillisuusvalvonta suomessa on täysin näennäistä teatteria, jonka tarkoituksena on vain esittää näytelmää, että suomi olisi oikeusvaltio. Laillisuusvalvoja ei oikeasi tutki mitään, vaan pitää virkamiehen selvitystä totuutena, koska se on tehty "virkavastuulla". Kantelijaa taas pidetään mielenvikaisena inisijänä, eikä hänen sanallaan ole mitään painoarvoa. Kantelijan väitteisiin ei viitsitä edes ottaa kantaa ja koko päätös tehdään virkamiehen pascapuheiden perusteella ja niitä lainaten.

        **** Kantelijaa taas pidetään mielenvikaisena inisijänä,****

        Kerrankin naulan kantaan. Mielenvikaisia inisijöitä ja laeista mitään tietämättömiä, sekä täysin ufojuttuja höriseviä. Kun 18.000 kantelusta on nostettu vain yksi (1) syyte, niin silloin vika on kantelijoissa, eikä päätöksen tekijässä. Em. syytemääräyksen antanut Jukka Pasanen oli sentään mies, kun taas hänen eläkkkeelle jäämisensä jälkeen ei kantelusta ole nostettu yhtään syytettä 12 vuoteen.


        "18.000 kantelusta on seurannut vain yksi (1) syytemääräys."

        poliisinpalvoja hokee taas näitä 30 VUOTTA vanhoja juttujaan.


    • ei kotiamenemistä

      Kyllä muutuu pastan luonne tamä kaiken kattava kamreeri on hyvä joo mutta putkaan ei vierä kaikkein kusisimpia ja paskahousuja kuka näitten jälkiä siivoaa maatkoon siinä, putkaan vierään vain niitä joilla ei ole kotia menemistä.

      • nautilus1

        "putkaan vierään vain niitä joilla ei ole kotia menemistä"

        NIIN SINISILMÄISTÄ.

        Putkaan viedään se, joka parhaiten johonkin kuvaukseen sopii.

        Nim. Espoon Poliisi


      • nettisensuuri
        nautilus1 kirjoitti:

        "putkaan vierään vain niitä joilla ei ole kotia menemistä"

        NIIN SINISILMÄISTÄ.

        Putkaan viedään se, joka parhaiten johonkin kuvaukseen sopii.

        Nim. Espoon Poliisi

        "putkaan vierään vain niitä joilla ei ole kotia menemistä"

        NIIN SINISILMÄISTÄ.

        Putkaan viedään se, joka parhaiten johonkin kuvaukseen sopii.


      • Anonyymi
        nautilus1 kirjoitti:

        "putkaan vierään vain niitä joilla ei ole kotia menemistä"

        NIIN SINISILMÄISTÄ.

        Putkaan viedään se, joka parhaiten johonkin kuvaukseen sopii.

        Nim. Espoon Poliisi

        Vttu mä hyökkään johonki kouluun tai nurisojoukkoon ja raiskaaan tyttöjä.jammju siltavuori.


    • nautilus1

      Ja se 12 tuntia pitivät juuri sen takia, että pystyivät pitämään.
      Sinut, juuri sinut, voivat laittaa säilöön millä perusteella tahansa, olet yleensä yksin kahta miliisiä vastaan.
      Luottavat siihen hyvävelijärjestelmään.
      Näitä nuoria juippeja on pääkaupunkiseudulla miliisiautot tulvillaan. Nuoria ovat.
      Aikoinaan kunnioitin kylän poliiseja, osasivat homman. Heitä kunnioitan, en enää
      tätä nuorisosukupolvea.

      • höriskööt siinä

        Ei putkaan kaikkia allensa päästäneitä vierä -rajaa pitää pitää, jotta maatkoon siinä jonsei sossu hommaa taxsia, niin määkin tekisin, niistuus mitä mää tätä valmista paskaa raahaisin.


    • Kkidd

      Onko putkassa wc paperia?

      • EsaPerse

        Ei oo kun ei ole pönttöäkään


      • Anonyymi

        kysy vaikka sebastian ander pyykösestä...jammu.


    • Anonyymi

      Eihän se mikään mukava paikka oo!

    • Anonyymi

      To meen latokartanon kouluuun ja tapan kaikki ja heitän pulloräjähteen.jammu.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      821
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      786
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      677
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      660
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      634
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      604
    Aihe