Helsingin Sanomissa oli tänään artikkeli jatkosodan päättymisestä 04.09.1944 ja sen seurauksista. Tulituksen piti päättyä klo 07.00. Suomalaiset noudattivat aikarajaa. Neusvosto-joukot jatkoivat sotaansa vielä ja heidän aseensa vaikenivat vasta 05.09. Artikkelissa oli Neuvostoliiton entisen ulkoministerin Molotovin lausunto haastattelusta vuonna 1974: "Me olimme viisaita kun emme liittäneet Suomea Neuvostoliittoon. Siitä olisi tullut vuotava haava. Ihmiset siellä ovat hyvin itsepäisiä --- hyvin itsepäisiä."
Itsepäisiä
Pekka Poro
41029
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Molotov oli yksi niistä todella harvoista Stalinin lähipiirin miehistä, jotka säilyivät hengissä Isä Aurinkoisen kauden loppuun saakka ja ylikin.
Vjatšeslav Mihailovitš eli kunnioitettavan korkeaan 96 vuoden ikään saakka. Hän kuoli 1986.
http://www.google.fi/search?hl=fi&ie=UTF-8&q=vyacheslav molotov&lr=
Molotov ei ollut miehen alkuperäinen sukunimi, vaan Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin ryhtyi käyttämään Molotov-nimeä vallankumouksen tunnusten (serp i molot = sirppi ja vasara) innoittamana.
Olikos se suurlähettiläs Vladimir S. Stepanov, joka aikoinaan paheksui Karjala-oluen etikettiä ja siinä olevaa Karjalan vaakunaa, jossa on kaksi lyöntiin kohotettua aseistettua kättä ikään kuin symboloimassa Suomen ja Venäjän (silloin: Neuvostoliiton) suhteita? Näin paheksuja joka tapauksessa oli tuon vaakunan tulkitsevinaan.
Olipahan kuka tahansa, niin mies hiljeni heti, kun joku ehdotti, että nuo vaakunan kädet ja miekat korvattaisiin sirpillä ja vasaralla ja samalla muutettaisiin tuotenimi Karjalan Olut muotoon Orjalan Kalut.
Muita tunnettuja rajantakaisia nimenmuuttajia noilta vuosilta olivat mm.
Vladimir Iljitš Uljanov (=> Lenin)
Josif Vissarionovitš Džugašvili (=> Stalin) ja
Lev (León) Davidovitš Bronstein (=> Trotski)
Stepanovista tuli mieleeni toinen Tehtaankadun entinen valtias Juri Derjabin. Hän on käsittääkseni ainoa henkilö, joka on toiminut Suomessa sekä Neuvostoliiton että Venäjän suurlähettiläänä. Hänet tunnettiin aikoinaan kirjailijanimimerkkinä Juri Komissarov. Neukkuaikoina miehellä oli kova hinku saattaa Suomea tiukemmin Neukkula Oy:n vaikutuspiiriin, mutta korttitalon romahtamisen jälkeen hänen esiintymisensä täällä oli sävyistä ja säyseää.
Olin sotaveteraani-isävainajani kanssa Helsingin Hietaniemen hautausmaalla jouluaattona kymmenisen vuotta sitten – Venäjän vallanvaihdoksen jälkeen joka tapauksessa. Seurasimme sankarihaudoilla suoritettavia kunnianosoituksia. Yhtäkkiä tunnistin yleisön joukosta parin metrin päästä tutut kasvot. Pukkasin isääni kylkeen ja kehotin häntäkin katsomaan, kuinka entinen Suomen syöjä Juri Komissarovkin on saapunut kunnioittamaan läsnäolollaan samaa tapahtumaa! Sillä hetkellä mies toimi vielä Venäjän suurlähettiläänä maassamme.
Meiltä hän otti pisteet kotiin mukanaolostaan.
Pitäiskös ottaa tuo Molotovin itsepäisyys-lausunto haukkuna vai kehuna ;-)
Viipurista. Totta vai tarua:
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9809/980922/9809220124.html