Meillä on tarhassa yksi erittäin ankara tarhaope. Lapsi jää itkien tarhaan, jos siellä aamulla on vain tämä yksi täti. Lapsemme ei ole hänen ryhmässään, muutta aamulla ryhmiä on yhdistetty ja silloin tämä täti on usein ainoana paikalla. Tilanne pahenee ensi vuonna, kun lapsi siirtyy hänen ryhmäänsä. Vanhemman lapsen kanssa oli sama juttu, hänkään ei tykännyt tästä samaisesta tädistä, mutta ei hän koskaan reagoinut näin voimakkaasti.
En tiedä uskaltaako aihetta ottaa puheeksi tarhan johtajan kanssa, jos siitä on ainoana seurauksena se että valituksemme menee tämän tädin korviin ja hän muuttuu vain entistä kylmäkiskoisemmaksi. Tuskin esimies pytstyy ihmisen luonnetta muuttamaan. Tarhan vaihtaminenkaan ei houkuta, kun tämän tarhan sijainti on hyvä ja toiseen tarhaan viemisestä olisi paljon vaivaa.
En tiedä uskaltaako aihetta ottaa puheeksi tarhan johtajan kanssa, jos siitä on ainoana seurauksena se että valituksemme menee tämän tädin korviin ja hän muuttuu vain entistä kylmäkiskoisemmaksi. Tuskin esimies pytstyy ihmisen luonnetta muuttamaan. Tarhan vaihtaminenkaan ei houkuta, kun tämän tarhan sijainti on hyvä ja toiseen tarhaan viemisestä olisi paljon vaivaa.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Nyt vaan johtajan puheille ja huomautus ilkeälle tarhatädille.
Sinulla isänä on oikeus vaatia lapsellesi HYVÄ tarhatäti.
Tarhan johtajalla ei ole oikeutta nimetä sinua tarhatädille, voit puhua luottamuksellisesti ja viet asiaa vaan rohkeasti eteenpäin.
Ole mies ja lyö nyrkkiäpöytään, minun kanssani ei ainakaan pelleilä
Ei mitään kanteluja johtajalle vaan ota asia puheeksi tarhaopen kanssa ja pyydä keskustelua asian tiimoilta. Johtajan voit pyytää keskusteluun mukaan. Varatkaa runsaasti aikaa asian selvittelyyn. Sinulla ja lapsellasi on oikeus vaatia turvallinen ja luottavainen hoitosuhde. Ope ei ehkä tiedä/huomaa käyttäytyvänsä liian ankarasti lastasi kohtaan.
Mitä niin ilkeää tarhatäti on tehnyt, että vastuuseen pitää laittaa? Tämä kiinnostaa minua, koska teen tutkimusta lasten ja perheiden mielenterveysongelmista ja näiden välillisistä vaikutuksista yhteiskuntaan.
Täti voi esimerkiksi torua lasta niin pitkään että tämä alkaa itkeä. Kerran kuulin tämmöisen vahingossa, kun menin hakemaan lasta normaalia aikaisemmin.
Haluaisin vielä tarkennusta vastaukseesi, millainen aika on liian pitkä lapsen torumisessa, että lapsi alkaa itkeä? Ja mistä asiasta lasta toruttiin, niin että hän alkoi itkeä?
pelkoon kyllä vaikuttanee hyvinkin paljon,elekieli,tyyli,äänen käyttö,aihe ynm....
hän toruu lasta?
Kyse ei ollut omasta lapsesta, joten ei se niin hyvin jäänyt mieleen. Mutta tapahtuma oli päiväunien aikaan ja varmaan se oli jostan sängyssä pyörimisestä. Oma lapseni ei ollut nukkumassa, joten olin odottamassa naulakolla kun hän meni pukemaan.
Ensi täti käski lopettamaan, sen jälkeen alkoi kamala saarna siitä miten pitää olla ja mitä ei saa tehdä. Ääni koveni koko ajan ja sävy muuttui ankarammaksi. Lopulta poika alkoi parkua lohduttomasti ja tästä tuli tietysti lisää torumisen aihetta.
jos olisin ollut rohkeampi, olisin mennyt katsomaan...
ehkä me vanhemmat käytämme liian vähän tätä(vanhempien oikeuksia tai jopa velvollisuuksiakin,tarkistaa oudot tilanteet ja hoitajat.miten olet nyt miettinyt asian kanssa?tai onko jotain ratkaisua jo tapahtunut?
En malta olla tässä vaiheessa kysymättä erästä arkaluontoistakin asiaa: oliko lapsi päiväunilla ollessaan peiton alla kosketellut sopimattomalla tavalla itseään ja täti torunut häntä tästä asiasta? Kokemuksesta tiedän, että ainakin yhdessä päiväkodissa oli poikien keskuudessa tämmöinenkin, sanoisinko villitys, ongelmana! Näitä poikia kiellettiin tekemästä "sitä" puhutteluin, mutta kovimmat pikkukundit eivät olleet siitä moksiskaan ja jatkoivat puuhiaan lopulta jopa pikkutyttöjen nähden! Eräskin poika meni sohvan taakse ja heitti housut alas jalkoihin oman äitinsä nähden! Äiti ei ollut tapahtumaa näkevinäänkään, punasteli vain! Tyttöjen suojelemiseksi jouduttiin näitä poikia joskus torumaan itkuun asti ja kehoitettiin tekemään sitä vain kotona omassa sängyssä,piilossa muiden katseilta jos on pakko, mutta EI PÄIVÄKODISSA! Itse inhosin mennä vessaan hakemaan tällaista poikaa pois sieltä, kun tämä veteli kaksin käsin p....liään istuessaan potalla! Kaikkea sitä näkikin siellä ollessa ja monesti ihmettelin miksi vanhemmat eivät reagoineet asiaan, vaikka varmasti näkivät mitä heidän lapsensa tekee!? Oletko sinä nähnyt itse vastaavaa???? Pitkien hoitopäivien aikana vikkelät lapset ennättää tehdä paljon. Itse en kestänyt nähdä kaikkea näkemääni ja siksi vaihdoin työpaikkaani toiselle alalle.
et kestänyt ja ymmärtänyt pienen lapsen koskettelua itseensä?jos olet päiväkodissa ollut töissä niin kai tiedät näiden leikkien olevan ihan normaalia lapsilla?luulen että on hyvä jos huomasit itse että ala ei sopinut sinulle.
ymmärtää, että on menettänyt pelin jos alkaa huutamaan hoitolapselleen. On eri asia sanoa asiasta vaikka napakastikin, kuin huutaa. Mutta ikävä kyllä ammattikunnassamme on näitäkin henkilöitä. Itselläni on myös lapsi, jolle kyllä joskus korotan ääneni mutta hoitolapsilleni en koskaan! Sitä paitsi tilanne usein miten vain pahenee kun lapsi vaistoaa että hoitajalta meni hermot ja palikat sekaisin samantien.
Toivon sydämeni pohjasta, että otat yhteyttä päiväkodin johtajaan asioiden selvittämiseksi-se on sinun tehtäväsi vanhempana...jokainenhan meistä haluaa kalleimmallemme parasta! Olisi kiva kuulla kuinka asia ratkesi=)
Hyvää syksyn jatkoa!
Kyllä on sitten edellisellä sukupolvella kaikilla vaikeita traumoja, joille on lapsena huudettu tai korotettu ääntä kotona, hoitopaikoissa ja koulussa. Sinulta ammattilaiseksi itseäsi tituleeraavalta kysyn: Miten tilanne pahenee jos lapselle korottaa ääntään ja kieltää tekemästä jotain, mitä ei saa tehdä? Mitä tästä lapselle seuraa?
paitsi se, että lapsi huomaa, että homma ei ole aikuisella hallussa. Lapsi voi reagoida siihen koettelemalla lisää=ei tottele tai pelästymällä tai vain viimein tottelemalla. Reaktio on varmaan riippuvainen siitä, mihin on kotona tottunut tai onko herkempää vai kovanahkaisemapaa "laatua". Näin minä sen ymmärsin ainakin.
Tässä hyvä esimerkki siitä miksi minä pidän poikani kotona enkä vie päiväkotiin, epämääräisten tätien johdateltaviin!!!
se että pieni poika ihmettelee sitä pientä vekkulia kaveriaan siellä jalkojen välissä, se on kuule aivan normaalia ja että hiukan vetkuttaa tyttöjen ja toisten poikein edessä..
Voi pyhä pamaus, sitähän ne miehetkin räpeltävät pitkin päivää, mutta vain silloin kun kukaan ei nää, mutta lapsi ilmaisee itseään hieman suoremmin ja vasta tutustuu asiaan!
Samoin tytöt ja asia on totaalisen luonnollista!
Hyvä olokin siitä kaikenlisäksi tulee!
en ymmärrä sinua.
Voisiko tältä ilkeältä kysellä, että MIKÄHÄN täällä päiväkodissa mättää, kun lasta itkettää. Ei syyttäisi häntä, vaan katsoisi kuinka hän reagoi asiaan. Ja vaikka käskeä häntä selvittämään asiaa ja kertomaan teille syyn. Jos vaikka säikähtäisi siitä.
Ehkä tämä tarhatäti on vaan niin ankara tai ankaran oloinen, että osa lapsista pelkää häntä. Ehkä hän on komentanut kovalla äänellä tai sillä tavalla, että vastaväitteitä ei uskalleta sanoa.
En ole tarhatäti enkä lastenhoitaja. Olen liian tiukka. MInusta puuttuu se pehmoinen, lässyttävä lempeys, mutta kuitenkin pehmoisen pinnan alla on ihminen, joka on ehdoton, tiukka, joustamatonkin, ja "minä tiedän miten asioissa ja etenkin lastenkasvatuksessa tulee toimia, minä ole oikeassa" -asenteen joka on perusluonteena lähestulkoot - sanon lähestulkoot - kaikissa lastenhoitajatädeissä.
Jos olisin mies, olisin hyvä lastenhoitaja.
Kun sanon, että nyt ei ja nyt näin, kakarat tekee. Jos jollakin on eriävä mielipide, sen saa sanoa, siitä voidaan keskustella tai vaikka inttää - mutta vieraan lapset eivät uskalla. He vähän pelkäävät minua. Ikävä kyllä.
Minä olen kiva ja mukava siihen asti, kun eka kerran joudun komentamaan. Sitten en olekaan enää kiva.
Ihan oikea asenne lastenkasvatuksessa sinulla. Kuri pitää olla ja lasten kanssa ei kaveerata, lapsille ollaan kasvattajia.
Oletko varma, että tuo "ilkeä" ope on vielä ensi vuonna siinä ryhmässä, missä on nyt? Meillä päin on ainakin tapana, että syksyllä kun lapsia siirtyy isompien ryhmään, joku aikuinen heidän vanhasta ryhmästään siirtyy heidän mukana, ja siitä isompien ryhmästä vastaavasti joku siirtyy toiseen ryhmään.
Kannattaa kysyä muiden lasten vanhemmilta, onko jollain jotain pelkoja nimeltä mainitsematta erästä tarhantätiä kohtaan. Jos häntä pelkää useampikin lapsi, on syytä ottaa porukalla yhteyttä ylempään tahoon.
Olen itse lastentarhanopettaja eräässä päiväkodissa ja myös omassa ryhmässäni on joka vuosi ollut syksyn alussa lapsia, joiden on vaikeaa jäädä päiväkotiin. Tälläkin viikolla keskustelin asiasta erään huolestuneen äidin kanssa hänen pienokaisensa vaikeista aamuista.
Minkä ikäinen lapsesi on? Onko näitä tilanteita ollut pitkään? Iästä riippuen, oletko keskustellut lapsesi kanssa asiasta (toki suuremmatkaan lapset eivät aina osaa/uskalla selittää asioiden oikeaa laitaa, tai kokee asian omalla - iälleen sopivalla tavalla)? Lapsesi, itsesi, mutta myös päiväkodin henkilöstön takia olisin ehdottomasti sitä mieltä, että avoin keskustelu on paras mahdollinen tapa selvittää tilannetta parempaan suuntaan. On "päiväkodin tädin" ammatillisuutta, että osaa ottaa asian lapsen ja perheen kannalta, ja lähtee selvittämään asiaa.
Olen myös kohdannut tilanteita työssäni, joissa asiat ovat suurentuneet turhan suuriksi aivan vaan sen vuoksi, että vanhemmat eivät ole ottaneet suoraan puheeksi asiaa päiväkodissa... Oletukset ja aavistukset ovat melko vaarallisia, ja voivat saada pahaa aikaan kodin ja päiväkodin välisessä hoitosuhteessa sekä yhteistyössä. Suosittelen ehdottomasti asian avointa käsittelyä - rohkeutta teille asian selvittämiseen! Toivon, että saatte asian selvitettyä ja lapsenne nauttii tulevaisuudessa aamuistakin! Mukavaa syksyä toivottaen, M!
Tyttö on viisivuotias ja tarhaan jääminen on vaikeaa vain silloin kun tämä "täti" on siellää yksin vastaanottamassa lapsia. Tyttö saanokin että tämä "täti" ei uskalla huuttaa silloin kun omat opet on paikalla.
Kyllä kai tässä täytyy ottaa asia esille tarhan johtajan kanssa. "tädin" kanssa en ala asiasta keskustelemaan, sillä sitä kokeiltiin jo aikaisemmin vanhemman lapsen kohdalla. "täti" perusteli miten järjestyksen pitäminen on tärkeää, eikä uskonot olevansa yhtään sen ankarampi kuin muutkaan tarhan tädit, syytti lasta vain normaalia herkemmäksi.
meillä pelkäsi poika tarhatätiä"pelkäsi muuten äitikin(pelkäsin puuttua ja puhua)tilanne alkoi mennä jopa niin pitkälle että neli vuotias alkoikin kärsiä oudoista vatsakivuista=illalla ennen hoitopäivää,hän itki jo illat ja aamut oli pakokauhu.itki äitikin lopulta.Perheessä oli äiti siis minä ollut myäskin hyvin vakavasti sairas aiemmin,ja tarhatäti sitä koko ajan sanoikin,äiti on lapsiriippuvainen ja syyllisti äitiä.minä olin aika heikkona vielä ja elin"toipilas vaihetta"ei voimia taisteluun.Palaverit tarhassa järjestettiin kun lapsen itkut ja kauhut olivat jo koko elämän hallintaa,pelko alkoi täyttää lopulta jopa niin elämää että perjantaista alettiin itkeä maanantaita.nyt on tarhaa jo takana päin,ja koulussa on tullutkin paljon puheita vanhempien kanssa,nyt vuosien jälkeen(3:vuotta)on tullutkin ilmi että tähän asti kaikki kuulemani lapset ovat pelänneet ja kokeneet myähemminkin jotain psyykkisiä pelkoja.se joka jälkeenpäin harmittaa on se että miksi en puuttunut?miksi en taistellut lapseni puolesta?miksi ei silloin ollut rohkeutta puhua muiden vanhempien kanssa?älä tee samaa virhettä.sillä jotakin on varmasti vialla kun lapsi kovasti pelkää.pieni lapsi ei ehkä osaa pelkoansa kertoa täysin oikein tai miksi.mutta me annamme sen kaikkein arvokkaimman tarhaan hoitoon,sen joka on meille hyvin rakas,ja me vanhemmat se on meidän velvollisuus pitää ja varsinkin selvittää lastemme pelot.Se harvoin on täysin turhasta.Mutta kyllä suosittelen että varaat ajan johtajalle ja keskustelet.miksikö?ainakin meidän kohdalla tämä keskustelu yritys hoitajan kanssa kääntyi lastani vastaan.ja kyllä täytyy muistaa että on ei osaavia lastenkinhoitajia,työhönsä täysin sopimattomia!Meidän perhe käy yhä jonkinverran pelkotiloja hoitokokemuksista läpi,ja se kaduttaa yhäkin.toimi sinä siis ihan toisin.
Yhteiskunnan mallin muuttuminen on tuonut tämänkin ongelman. Onnellisimpia olivat ennen ne lapset, jotka saivat viettää lapsuutensa kotonaan. Turvallisuuden tunne tai sen puute vaikuttaa pitkälle elämään.
että sekä hoitaja, jota tädiksikin kutsutaan on oikeassa siinä, että kuri on tarpeellista ja lapsesi on oikeassa, kun paheksuu huutoa? On ehkä myös totta, että lapsesi on herkkä, ei liian herkkä, mutta tottumaton komennukseen, joka on joillekin lapsille välttämätöntä.
Monen ikäisiä lapsia ja paljon aamulla ja hoitaja yksin. Joku lapsista saa raivokohtauksen ja heittelee tavaroita ja satuttaa itseään tai toisia.Vaaratilanteita voi syntyä ja mieluiten jokainen ennakoisi sen. Ehkä hoitajan toimintatapa on erilainen kuin muiden, mutta sille voi olla perustelut.
Jos nyt kävisi niin, että lapsesi joutuisi samalle osastolle ko. opettajan kanssa, luulisin, että ammattilainen osaisi kohdella herkkääkin lasta. 5-vuotiaankin kanssa voi jo jutella, että hoitaja ei ole vaarallinen vaan kovaääninen ja on siksi kovaääninen, kun kaikki lapset eivät tottele kaunista puhetta.Puhu hoitajasta positiiviseen sävyyn lapsen kuullen.
On myös mahdollista, että opettaja todella toimii väärin ja sen vuoksi on syytä puhella myös johtajan kanssa. Johtaja voisi myös järjestää lisää henkilökuntaa yksinäisiin aamuihin,jolloin hoitajan stressi järjestyksen ylläpitämisestä helpottuisi.
Kyseinen opettaja voi keksiä ihmeellisiä rajoituksia, kuten että tänä aamuna ei saa leikkiä autoilla ja sitten kun joku leikkii, niin siitä hän huutaa oikein kunnolla. En ihmettele että opella palaa pinna, kun häntä ei totella, koska lapset tulee tarhaan eri aikaan, joten miten juuri tarhaan tullut voi tietää että jollain leluilla ei saa tänäaamuna leikkiä. Sitä kyllä ihmettelen että mikis tuollaisia sääntöjä pitää väkisin kehitellä. Ehkä hän opettaa tottelevaisuustta.
Tarhasssa on tapana että päikkäreiden alkuun luetaan satu ja kaikki rauhoittuvat kuuntelemaan sitä. Tämä on ihan hyvä tapa, varsinkin kun sadun jälkeen ne lapset pääsee pois, jotka eivät nuku päiväunia. Tällä yhdellä opella on vaatimuksena että silmät pitää olla maatessa kiinni, eikä saa liikkua lainkaan. Kasvoja ei myöskään saa peittää ja tämä kai siksi että hän voi seurata missä asennos silmät on. Liikkumisesta tai silmien auki pitämisestä seuraa huutamista ja yleensä uhkailua siitä että ei pääse lainkaan pois nukkumasalista. Parhaimmilaan ope on kuulma huutanut hereille koko porukan ja osa on parkunut hysteerisesti herättyään huutoon.
Olemme jo päättäneet keskustella aisiasta tarhan johtajan kanssa, kunhan saadaan vaan aika varattua. Kyseinen ope on usein sairaslomilla, joten en ihmettelesi vaikka taustalla olisi mielenterveysongelmia.
Miten joku aikuinen, edes tarhaope, voi kuvitella omaavansa niin paljon valtaa että käskee lasten olla liikkumatta? Tuo kuulostaa jo sadistiselta. Lapsi tuntee jos hänestä ei pidetä ja häntä yritetään rajoittaa jatkuvasti. Luota lapsesi tunteisiin. Tiedät varmaan isänäkin että hän ei turhaan itke. Hän pelkää! Kuulostaa siltä että tarhaope kaipaa lomaa. Piste. Toimikaa nopeasti.
Luota lapseesi! Hän varmasti tietää jos jokin on vialla ja sinäkin näet sen varmasti lapsestasi.
Itse koin lapsuudessani kauhun hetkiä perhepäivähoitopaikassa, olin pieni 2-3v. ja muistan selvästi kuinka täti "kuritti" minua. Hän mm. kaatoi piimät päälleni kun en ollut ehtinyt juomaan/suostunut juomaan.
Sekä oli ilkeä ja laittoi minut pimeään huoneeseen yksin (syytä en tiedä).
Itkin joka aamu kun äitini vei minut. Ennen minulla ei ollut ongelmia edellisessä paikassa, mutta tässä uudessa paikassa tuntui olevan jotain vialla. Ehdin olla hoitajalla puolisen vuotta kunnes isäni otti asian puheeksi ja kävi keskustelua hoitajan kanssa, hän oli kertonutkin aikovansa lopettaa lastenhoidon.
Ja minä vaihdoin hoitajaa,ja parempaa hoitajaa saa kaukaa hakea, sillä tästä tuli yksi elämäni tärkeimpiä henkilöitä.
Tämä edellinen sitten vaihtoikin alaa hetkessä ja siirtyi kampaajaksi. ( onneksi en ole sattunut hänen tuolilleen!)
Vaikka olin pieni, muistan hyvin sen hetken kun itkin märkänä syöttötuolissa ja kun hoitaja tupakoi ja huusi, sekä pimeässä huoneessa oloni.
Kyllähän toki lapsi voi asioita keksiäkin, mutta jos oma poikani kieltäytyy menemästä ja itkee aina/kertoo tuollaisia asioita niin kyllä omat herätyskelloni alkavat soida!
Ota asia puheeksi, kyllä lapsi tarvitsee kunnon hoitajat ja meillä vanhemmilla on täysioikeus vaatia kunnon hoitajia lapsille.
Varmasti maamme on pullollaan hyviä hoitajia, kyllästyneiden ja välinpitämättömien hoitajien tilalle. Ja kun kaikkia vaan ei ole siunattu hyvillä hermoilla.
Ja mitä siihen tulee että lapsi tarvitsee kuria ja kasvattajaa, ei kaveria.
Olen siinä mielessä erimieltä että kyllä lapsi myös kaveria vanhemmastaan tarvitsee, kun tulee vaikea hetki ja lapsi tahtoisi avautua, niin "kylmä" kasvattaja ei lämpöä osakseen saa pieneltä. Hän puhuu mielummin ongelmistaan jollekkin joka haluaa kuunnella, esimerkiksi kaverin mukavalle äidille.
Lapset ovat arvokkaita, samoin kuin mekin, aina kannattaa kuunnella mitä lapsi haluaa kertoa, miksi muokkaamme lapsista samanlaisia kuin me olemme, jokainen on kuitenkin yksilö.
Itse työskentelen lastentarhanopettajana kunnallisessa päiväkodissa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että nyt olen jo viidettä vuotta töissä päiväkodissa, jossa niin lapset ja aikuiset viihtyvät ja olemme saaneet paljon kiitosta hyvästä ilmapiiristä. Hain päiväkotiin töihin aivan päinvastaisesta paikasta eli juuri siksi, että edellisessä paikassa oli varsinainen pirttihirmu omassa tiimissäni, joka todella alisti lapsia ja yritti sitä tehdä myös meille aikuisille. Eli ikäväkseni on todettava, että päiväkoteja on hyvin monenlaisia ja aivan varmasti löytyy epäammatillista käytöstä henkilökunnan puolelta. Kyseinen henkilö esimerkiksi yritti kieltää minua ottamasta lapsia syliin (!), koska heitä ei saisi "kasvattaa pumpulissa", istutti lapsia koulumaisesti pulpettiriveissä todella pitkään vaikka joukossa oli ns. erityislapsia keskittymisvaikeuksineen, pakotti lapsia itkun kautta maistamaan jotain jne. Lähes kaikki ryhmän lapset pelkäsivät häntä ja muutamat vanhemmat yrittivätkin varovaisesti ottaa asian puheeksi. Muut ryhmän työntekijät saivat kokea suoranaista työpaikkakiusaamista, johon kuuluivat puhelinsoitot viikonloppuisin myös työajan ulkopuolella. Päiväkodin johtaja oli tilanteessa rumasti sanottuna aivan kädetön ja joutui itsekin ilmeisesti hakemaan psykologista ammattiapua kyseisen työntekijän vuoksi. Mutta tällä ihmisellä on kaupungilla vakituinen virka, joten hänestä ei niin vaan pääse eroon, varsinkaan jos johtaja ei uskalla tehdä mitään. Ammattiliittoni työsuojeluvaltuutettu oli sitä mieltä, että kohtelu, jota itse koin olisi periaatteessa oikeuttanut potkujen antoon virkavirheen perusteella. Päädyin sitten itse hakeutumaan muualle, koska tilanne oli todella ikävä ja onnekseni pääsinkin ihanaan päiväkotiin töihin.
Noh, tarkoitukseni ei ollut vatvoa omaa kurjaa kokemustani, vaan kertoa, että päiväkodeissa voi todellakin olla töissä aivan kamalia ihmisiä ja lasten vanhemmilla on oikeus ja velvollisuus vaatia sellaista hoitoa ja kasvatusta, että lapsilla on hyvä olla hoitopäivänsä aikana. Eli ensisijaisesti neuvoisin ottamaan yhteyttä suoraan päiväkodin johtajaan ja katsomaan, mitä hän ehdottaa tilanteessa. Olisi toisaalta hyvä, jos pystyisit ihan ensin juttelemaan tilanteesta kaksin kyseisen ihmisen kanssa, ilman että lapsesi on tilanteessa paikalla. Jos johtaja ryhtyy yksinomaan puolustelemaan työntekijää, on hän ehkä kyseisen henkilön "tossun alla" itse, mutta jos hän ehdottaa esimerkiksi yhteistä keskusteluaikaa ja osallistuu siihen itse myös, on toiveita että asiat saataisiin puhuttua auki ja tilanteeseen muutosta. Jos johtajasta ei tunnu olevan mitään apua, ole rohkea ja ota yhteyttä hänen esimieheensä eli päivähoidon johtajaan. Hän aivan varmasti haluaa kuulla suoraan kentältä palautetta ja ottaa asiasi vakavasti.
Kuuntele, usko ja luota lapseesi. Koska lapsesi selvästi pelkää vain tätä yhtä ihmistä, ei hänellä siis ole omia suuria psyykkisiä pelkoja, kuten joku aikaisemmassa keskustelussa ehdotti. Ja ammattikasvattajana sekä äitini voin sanoa, että yleensä lapset pitävät juuri eniten niistä ihmisistä, joilla on taito pitää sekä tiukat rajat että antaa lämpöä ja hyvää vuorovaikutusta. Eli en suinkaan kyseenalaista kuria; rajat ja rakkaus ne lapsen tyytyväisenä pitää!
Olisi todella mielenkiintoista kuulla kuinka tilanne etenee, toivottavasti keskustelun aloittaja kertoo uusia uutisia ja tilanne selviää.
Aurinkoisia syyspäiviä!