ja näitä vältellään.
Hyytyneillä markkinoilla kauppansa tekevät etenkin pienemmät asunnot. Vääränlaista asuntoa voi sen sijaan joutua kauppaamaan pitkäänkin. Lue, millainen asunto tekee nyt kauppansa ja millainen taas ei.
Hiljentyneillä asuntomarkkinoilla pienet asunnot – yksiöt ja kaksiot – vaihtavat vilkkaimmin omistajaa tällä hetkellä. Kiinteistönvälitysyhtiöistä kerrotaan, että heikentynyt taloustilanne on kohdellut suurten asuntojen kauppaa kovalla kädellä.
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2013/07/20/kaksi-asuntokokoa-kay-kaupaksi-ja-naita-valtellaan/20139976/310
Kaksi asuntokokoa käy kaupaksi.
33
219
Vastaukset
- Luki.
Oulun tilanteesta on mainintaa,kyllä siinä pitää luottaa hyvään onneen jos nokialta on saamassa potkut tai on saanut ja edelleen viivyttää myyntiä,sellainen ihminen ei käsitä kun useita rynniikin myyntiin vuoden tai kahden sisään niin sillä omalla ei saa sitä mitä on luulut saavansa.
Ei taida oulussa olla peli miehiä jotka nyt myy hyvän sään aikaan. - Luki.
Mitenkähän sen ok-loordin lapinjärven sijoituksen olisi voinut käydä kun höpötti 500000eurosta ,kun ei niitä osteta edes helsingistäkään noin vaan,melkoisia palstan sijoittia.
Tai no mitenkähän,kyllä me se tiedetään mutta velkainen ei käsitä. - omakas
Ja taas Helsingin hinnat nousevat, Hgissä kun suhteessa eniten pikkuasuntoja. Pari päivää vielä kunnes Tilastokeskus julkaisee edellisen neljänneksen asumispalkan. Eiköhän se taas nelinumeroisia lukuja kuukautta kohden ole.
- kassulla minäkin
Mutta mitä se auttaa tämän palstan loordeja? Loordit kehuu asuvansa isossa ok-talossa. Valitettavasti niitä ei tahdo enää saada kaupaksi. Ainoa keino muuttaa ne tönöt käteiseksi on tuhopoltto niin ettei joudu lusimaan, tai vaihtaa kantakaupungin yksiöön ilman välirahaa, jonka saa myytyä helposti. Savimajojen aikakausi alkaa olla ohi.
- vuokralainen1
hahahahahahahahahahaah rommaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
- Ohhhoh antoipas
vaivaisen kuvan asuntomarkkinoista. Ne jotka aiemmin 300.000e velalla menivät kolmioon, joutuvat nyt yksiöön. Ostovoima on loppunut.
- Ja kaikki on vasta
alkanut tuntua peruspaviaanin kukkarossa. Tämä syksy mennään prosenttikaupalla alas BKT:ssa ja asuntojen hinnoista lähtee puolet pois.
- 77889996669999999999
Pienemmissä asunnoissa on myös pienemmät hoitovastikkeet. Ja kun taloyhtiön remonttia tulee niin pienen asunnon osuus remonttikustannuksista on pienempi. Ja kun pienen asunnon hinta on jo lähtökohtaisesti pienempi niin riskit muutenkin ostamisen vuoksi jäävät pienemmiksi. Ei siis ihme jos epävarmina aikoina pienempien asuntojen suosio kasvaa. Uhkana on vielä asuntojen ja asumisen verotuksen, piiloverotuksen tai muun asumiseen liittyvän kuppauksen kiristyminen mikä sekin oletettavasti jää pienemmäksi pienemmissä asunnoissa.
Sitä pärjäilee yksi ihminen ihan hyvin 30 neliön yksiössäkin ellei pdempiaikaisia vieraita käy joita pitäisi majoittaa. Yksinään asuvien osuus väestöstä taasen on suuri ja edelleen vaan kasvussa. Ja mitä tekee yksinään asuva ainakaan paljon jotain 80 neliön kolmiota suuremmalla asunnolla, jos tekee niin ne pitää olla sitten remontti- ja työhallit erikseen.
Lisäksi pikkuasuntoja ostellaan kakkosasunnoiksi. Esim. kaupunkiasunnoksi jos kaupungissa työ tai opiskelu tai muutoin paljon asiaa- Vastike 130;-
Näiden lisäksi pikkuasunnon tärkein hyöty on ihan sama kuin isonkin. Vuokranmaksu loppuu, kun ostaa itselleen asunnon, vaikka yksiönkin.
- Luki.
niin mutta koittakaa nyt ede kerrankin ymmärtää,palstalla on melkosuurien asuntojen omistajia,kertoen kahdesta tallista ja jopa 6 makuuhuoneesta.
Ajatellaan ihan realisesti laitetaan ok-talo myyntiin neliöitä on 150m2 ja päällekkin,tälläisen asunnon myyminen tule ja on hel-vetin moinen savotta,palstalla huudellaan kuukausi tasolla tienaamisesta tuhansista euroista jopa suoraan käteen.
He eivät nää reallisesti ettei noita kohteita käytännössä saa myytyä kun pitäisi saada rahat sassiin näppiin,osa meneekin pankille,jos ostajan saa edes.
Koittakaa tajuta vihdoin ettei suuria asuntoja oteta enään riesaksi ne on riesoja,kukaan ei halua maksaa kuin ykkös euron,ei mitään satoja tuhansia,voi olla muulin yö unet hukattu nyt vuosiksi eteenpäin,minähän kerroin palstalla ,hankiutukaa ajoissa eroon suurista kalliimmista kohteista,vetäytykää helsinrinteillä ja sassiin jos mahdollista.
Nyt ei ok-talo kauppa käy kun puhutaan mittavista summista. - OK-pommi on valmis
Tiedän tähän vastauksen: rakentakaa lisää isoja homeisia OK-taloja pelloille kauaksi sivistyksestä.
- home-loordi
koskaa huolis ku ihan uuden ok-talon vanhat homeessa 99%
- asiantuntija.
Olin siis oikeassa. Möin vuonna 2010 pois 100 neliön asuntoni, johon putkiremontti tuloillaan vuoden tai kahden päästä, ja välttäväkuntoinen. Nyt olisi todella kauhea kohde myytäväksi. Silloin sain kuitenkin vielä loistavan hinnan, joka ylitti kiinteistövälittäjän arvionkin. Ja kaupat tuli parissa viikossa, hyväksyin toisen ehdokkaan tarjouksen.
- asiantuntija.
Nykyään asun siis kaksiossa, joka vielä käy kaupaksi.
- Luki.
No asiantuntiahan on pelimiehiä sitten.
- asiantuntija.
Juu, musta pekka jää käteen nyt alkajaisiksi jos omistaa ison asunnon, johon tulossa isoja remontteja. Ja muutenkin. Tilaa taktikoinnille jää vielä niille jotka omistavat pienen asunnon. Itse ajattelin myydä senkin pois, ja lähteä mökkiini asumaan muutamaksi vuodeksi, ja katsoa sitten mitä on tapahtunut kun pöly on laskeutunut. Voi olla että asunnot saa 5 vuoden kuluttua pilkkahintaan ostettua takaisin. Ja rahat kultaan ja osakkeisiin arvoa kasvattamaan. Kun itse en ole työssäkäyvä, niin ei ole väliä missä asun.
- Luki.
asiantuntija. kirjoitti:

Pohdittaisko pikkasen sitä asumismuotoa?
niin mihinkä mökkiisi? - Luki.
Luki. kirjoitti:
Pohdittaisko pikkasen sitä asumismuotoa?
niin mihinkä mökkiisi?Ensiksi voin neuvoa,unohda se kulta ja jopa osakkeet voit menettää kaikista eniten.
- Luki.
Luki. kirjoitti:
Ensiksi voin neuvoa,unohda se kulta ja jopa osakkeet voit menettää kaikista eniten.
Mihinkä mökkiin?muutaman vuoden oleskelu ei ole ihan noin vaan,onko kyseessä virallisesti kesämökki vai?????soveltuuko talviasumiseen niin ettei viranomaiset tuohon puutu.
- asiantuntija.
Luki. kirjoitti:
Mihinkä mökkiin?muutaman vuoden oleskelu ei ole ihan noin vaan,onko kyseessä virallisesti kesämökki vai?????soveltuuko talviasumiseen niin ettei viranomaiset tuohon puutu.
On vapaa-ajan asunto. Soveltuu talvi-asumiseen.
- 44556669998888888888
asiantuntija. kirjoitti:
On vapaa-ajan asunto. Soveltuu talvi-asumiseen.
Vapaa-ajan asunnosta menee korkeampi kiinteistöverokin kuin mitä vakinaisen asunnon statuksella olevasta asunnosta. Roskapytyt pitää myös maksaa ja paskakaivot hoitaa ja nuohoojakin vielä kerran vuodessa. Entä vesijutut. Toimiiko ne mökissä talvella, ja onko jäätymisvaaraa putkien suhteen. Syrjäisestä mökistä tarvitset myös aina auton perseen alle pienimmillekkin asioille ja kauppareissuille. Teiden talviaurauksista ja hoidosta voi vielä joutua maksamaan, kun kunnata rahapulassa siirtävät aikaisemmin hoidossaan olleita teitä yksitisteiksi. Tämä kaikki maksaa, ja maksaa taatusti enemmän kuin mitä vaikkapa yksiössä jossain taajaman keskustassa missä edulliset marketit vieressä ja muutkin tarvittavat kaupat ja palvelut. Ja pieni kerrostalokäppä kelpaa aina vakinaiseksi asunnoksi siinä missä isot talotkin. Myös pois voi olla kerrostalokämpästä vaikka kuinka pitkään, ja kämppä on aina valmiina vaikka mihin aikaan vuodesta tulisit, ja postikin on tuotuna sisälle ovesta eikä ole märkänemässä ulkolaatikossa.

Ihan mielenkiinnosta kysyn asiantuntijalta.
Minkalainen mökki kyseessä,?
Onko ulkohuussit ja kantovesi tai kannetaan juomavesi ihan muualta.
Sitä vaan pohdin kun puhutaan vuosista kuinka sissi kenties olet. - Luki.
44556669998888888888 kirjoitti:

Vapaa ajan kohteet noita ei nuohota kerran vuodessa vaan kerran kolmessa vuodessa.

No eihän sitä postia tarvii tilata omaan laatikkoon sen voi hakea postista.Tai muualtakin.
Mutta jos mökki on valmiina olemassa ja edellytykset sissimäistä oleskelusta huolimatta mahdollinen suht järkevästi niin kannattaa asua sielä.
Sitten on pakko kysyä? onko sähköä että saa valoa. - Luki.
44556669998888888888 kirjoitti:
Vapaa-ajan asunnosta menee korkeampi kiinteistöverokin kuin mitä vakinaisen asunnon statuksella olevasta asunnosta. Roskapytyt pitää myös maksaa ja paskakaivot hoitaa ja nuohoojakin vielä kerran vuodessa. Entä vesijutut. Toimiiko ne mökissä talvella, ja onko jäätymisvaaraa putkien suhteen. Syrjäisestä mökistä tarvitset myös aina auton perseen alle pienimmillekkin asioille ja kauppareissuille. Teiden talviaurauksista ja hoidosta voi vielä joutua maksamaan, kun kunnata rahapulassa siirtävät aikaisemmin hoidossaan olleita teitä yksitisteiksi. Tämä kaikki maksaa, ja maksaa taatusti enemmän kuin mitä vaikkapa yksiössä jossain taajaman keskustassa missä edulliset marketit vieressä ja muutkin tarvittavat kaupat ja palvelut. Ja pieni kerrostalokäppä kelpaa aina vakinaiseksi asunnoksi siinä missä isot talotkin. Myös pois voi olla kerrostalokämpästä vaikka kuinka pitkään, ja kämppä on aina valmiina vaikka mihin aikaan vuodesta tulisit, ja postikin on tuotuna sisälle ovesta eikä ole märkänemässä ulkolaatikossa.
Tuttavallani on kesämökki vaatimaton,on tosin sähkö sisä vessa,mutta kilometri kauppaan, postiin ,pankkiin,partureita kaksi kpl,autoliike,terveyskeskus,pankkiautomaatti.
Lammen rannalla ja on kesämökki,uskon että voisi jos oikein kärvistelisi pienessä tilassa majaillakkin tuolla,on patterit ja pienhkö nunna takka,tuosta tosin ei ole pitämään lämpöjä koko mökkiin joten eristää pitäisi muita huoneita kiini ettei lämpö karkaa.
Sissi kyllä pitäisi olla mutta vaihteluhan virkistää tunnetusti. - Luki.

Eihön niitä paska kaivoja ole kun on sähkövessa tai ulkohuussi,likavedet vaan pihalle että heilahtaa kanervikkoon,pesu tietenkin ulkosaunassa,samalla pesee pyykkiä kun lämmittää saunaa ja astiat siinä sivussa,moottorisahalla reikä jäähän ja vedet saunaan.
Ois se pojat raikasta elämää,oikein rupeaa melkein jo kaipaamaan tuollaista extreemiä - 44555666666666999999
Luki. kirjoitti:
Tuttavallani on kesämökki vaatimaton,on tosin sähkö sisä vessa,mutta kilometri kauppaan, postiin ,pankkiin,partureita kaksi kpl,autoliike,terveyskeskus,pankkiautomaatti.
Lammen rannalla ja on kesämökki,uskon että voisi jos oikein kärvistelisi pienessä tilassa majaillakkin tuolla,on patterit ja pienhkö nunna takka,tuosta tosin ei ole pitämään lämpöjä koko mökkiin joten eristää pitäisi muita huoneita kiini ettei lämpö karkaa.
Sissi kyllä pitäisi olla mutta vaihteluhan virkistää tunnetusti.Tuo lämmitys onkin pirullinen juttu. Kun lähdet talvella pidemmäksi aikaa pois, niin sähköpatteriden varaan pitää jättää. Ja se aina poissa ollessa vähän stressaa, että onko jotain niihin tullut, vaikka sulakkeita palanut. Tämä erityisesti jos pakkanen kiristyy 20 asteeseen ja yli, putkien jäätymisvaarakin siinä.
Paikalla ollen puilla on hyvä lämmitellä. Tosin puista joutuu kyllä maksamaan aika paljon jos ne kaikki ostossa on. Klapeja vielä pitäisi niiltä maaseudun lukuisilta klapibisnessyittäjiltä ostaa kovaan hintaan siksi kun ei enää kunnollista meterin halkoa juuri missään myytävänä olekkaan. Se on sitten eri juttu jos on iso tontti, ja metsääkin hehtaari tai pari kuitenkin. Siitä saa jo aika paljon polttopuuta kun kaikki oksatkin polttaa.
Vaikka noita maaseudun pieniä ruokakauppoja sattuisi vähän lähempänäkin olemaan niin pakkaa niissä oleman valikoimat aika vaatimattomia ja hinnat kuitenkin paljon korkeammat kuin mitä isompien kaupunkien isoissa marketeissa.
Jos vakinaisena asuntonasi vapaa-ajan kohdetta pidät niin mä luulen että kyllä siihen nuohoojakin ovelle silloin pöllähtää kerran vuodessa. - 77889995555555555555
Luki. kirjoitti:
Eihön niitä paska kaivoja ole kun on sähkövessa tai ulkohuussi,likavedet vaan pihalle että heilahtaa kanervikkoon,pesu tietenkin ulkosaunassa,samalla pesee pyykkiä kun lämmittää saunaa ja astiat siinä sivussa,moottorisahalla reikä jäähän ja vedet saunaan.
Ois se pojat raikasta elämää,oikein rupeaa melkein jo kaipaamaan tuollaista extreemiäMutta kun oikeasti siellä ekstreemissä olet niin huomaat miten kaikki ana siellä pakkaaavat vetämään märjäksi, kylmä kosteus tunkee joka paikkaan.
Pyykinpesu jossain ulkosaunassa kylmissä kosteissa oloissa mihin ei edes automaattipesukonetta saa, en minä kyllä sellaisesta ekstreemistä pitäisi.
Kuivakäymälöistä minulla ei olekkaan kokemusta. Mutta wc-jutut vaativat nykyään ne standardit paskakaivojen osalta, eikä siis riitä esim. yksi saosuskaivo josta imeytetään meno maahan saati suoraan johonkin paskaojaan, mitkä tyypillisempiä ratkaisuja vanhemmissa systeemeissä. - asiantuntija.
Luki. kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn asiantuntijalta.
Minkalainen mökki kyseessä,?
Onko ulkohuussit ja kantovesi tai kannetaan juomavesi ihan muualta.
Sitä vaan pohdin kun puhutaan vuosista kuinka sissi kenties olet.Mökissä on sauna, ulkohuussi on, vettä joutuu ottamaan kaivosta. Puita riittää vaikka pariksi vuodeksi, ja lisää saa, jos haluaa. Mökissä on myös sähköt, mutta talvisin varmaan kannatta puilla lämmittää myös, kun on tuollainen iso takka.
- Luki.
77889995555555555555 kirjoitti:
Mutta kun oikeasti siellä ekstreemissä olet niin huomaat miten kaikki ana siellä pakkaaavat vetämään märjäksi, kylmä kosteus tunkee joka paikkaan.
Pyykinpesu jossain ulkosaunassa kylmissä kosteissa oloissa mihin ei edes automaattipesukonetta saa, en minä kyllä sellaisesta ekstreemistä pitäisi.
Kuivakäymälöistä minulla ei olekkaan kokemusta. Mutta wc-jutut vaativat nykyään ne standardit paskakaivojen osalta, eikä siis riitä esim. yksi saosuskaivo josta imeytetään meno maahan saati suoraan johonkin paskaojaan, mitkä tyypillisempiä ratkaisuja vanhemmissa systeemeissä."Pyykinpesu jossain ulkosaunassa kylmissä kosteissa oloissa mihin ei edes automaattipesukonetta saa, en minä kyllä sellaisesta ekstreemistä pitäisi.
Kuivakäymälöistä minulla ei olekkaan kokemusta. Mutta wc-jutut vaativat nykyään ne standardit paskakaivojen osalta, eikä siis riitä esim. yksi saosuskaivo josta imeytetään meno maahan saati suoraan"
-Ei korpi mökeissä paljon mausteita ole,hyvä jos on sähkö sekin on luxusta.
Vesiä ei tule suurinpaan osaa mökkeihin,mainitsin tuttavien sähkövessan,se toimii sähköllä ja polttaa tuotteen tuhkaksi ja näyttää jokseenkin toimivan eli sisä vessa on.
Eihän sitä mittään automaatti koneita ole monillakaan,se on helppoo kun asennoituu ja pesee itse,aloittaa vaan lämmityksen saunassa ja samalla pesee pyykkiä ja astiat,lopuksi peseytyy,eihän sitä tietenkään kaupunkilainen edes ymmärrä mitä voi olla todellisuus,sinäkään kun et tiedä edes normaali ulkohuussia,tuotakin voi käyttää,mihinkään et vesi johtoja tarvitse ei mihinkään,mökin voi jättää ihan noin vaan ,lämmittät ennen lähtöä ja patterit on päällä,tulet takaisin ja lyöt tulet uuniin,helppoa se on kun asennoituu.
Useimmat kaupunkilaiset ja muut tollerot käytännössä menettää mielen rauhan jos joutuisivat vähänkään vastaavaan tilanteeseen.
Jopa ilman sähköä voi elellä, se on tosin jo astetta paljonkin kovempi juttu.(äärettömän edullista hyvin edullista ,säästöön jää rahaa vaikka olisi kelanpäiväraha ) - asiantuntija.
Luki. kirjoitti:
"Pyykinpesu jossain ulkosaunassa kylmissä kosteissa oloissa mihin ei edes automaattipesukonetta saa, en minä kyllä sellaisesta ekstreemistä pitäisi.
Kuivakäymälöistä minulla ei olekkaan kokemusta. Mutta wc-jutut vaativat nykyään ne standardit paskakaivojen osalta, eikä siis riitä esim. yksi saosuskaivo josta imeytetään meno maahan saati suoraan"
-Ei korpi mökeissä paljon mausteita ole,hyvä jos on sähkö sekin on luxusta.
Vesiä ei tule suurinpaan osaa mökkeihin,mainitsin tuttavien sähkövessan,se toimii sähköllä ja polttaa tuotteen tuhkaksi ja näyttää jokseenkin toimivan eli sisä vessa on.
Eihän sitä mittään automaatti koneita ole monillakaan,se on helppoo kun asennoituu ja pesee itse,aloittaa vaan lämmityksen saunassa ja samalla pesee pyykkiä ja astiat,lopuksi peseytyy,eihän sitä tietenkään kaupunkilainen edes ymmärrä mitä voi olla todellisuus,sinäkään kun et tiedä edes normaali ulkohuussia,tuotakin voi käyttää,mihinkään et vesi johtoja tarvitse ei mihinkään,mökin voi jättää ihan noin vaan ,lämmittät ennen lähtöä ja patterit on päällä,tulet takaisin ja lyöt tulet uuniin,helppoa se on kun asennoituu.
Useimmat kaupunkilaiset ja muut tollerot käytännössä menettää mielen rauhan jos joutuisivat vähänkään vastaavaan tilanteeseen.
Jopa ilman sähköä voi elellä, se on tosin jo astetta paljonkin kovempi juttu.(äärettömän edullista hyvin edullista ,säästöön jää rahaa vaikka olisi kelanpäiväraha )Juu, monille kaupunkitolloille tuntuu olevan ylivoimaista kantaa vesi sisään joka päivä kaivosta. Ja sen veden joutuu tosiaankin lämmittämään saunassa tai hellalla, jos aikoo saada kuuma vettä tiskauksen. Pyykinpesukin onnistuu, kun löytyy sähköt, pesukone itsehän lämittää veden, ja kaivosta voi letkulla ja pumpulla syöttää vesi pyykinpesukoneseen.
- Maalämpö
Loordit kehuu asuvansa isossa ok-talossa. Valitettavasti niitä ei tahdo enää saada kaupaksi. Miksi pitää myydä minulla on tarkoitus asua tässä vielä pitkään.
Joten hinnan vaihtelut ei pelota ollenkaan se on perilisien murhe ei minun. - Viljo V
Asuntojen hintakuplan SYY on järjestelmän, jossa raha on korollista velkaa (tulee liikenteeseen vain velkana, siis siten, että rahaa otetaan lainaksi pankeista) ja joka niin ollen muodostaa pyramidihuijauksen, kun koko ajan on takaisin maksettavaa enemmän (velka korko) kuin rahaa on yhteiskunnassa olemassakaan (velka).
Puuttuva osa on mahdollista hankkia vain lisää lainaa ottamalla, ja näin syntyy jatkuvasti syvenevä pakko lainata yhä enemmän entisistä veloista selviämiseksi. Järjestelmä itse johtaa velkaantumiseen ja velkakierteeseen, ei holtiton taloudenpito, kevytmielinen velaksi eläminen tms., kuten nykyisin valehdellaan.
Suomessa ja EU:ssa on käytössä juuri tälläinen rahajärjestelmä. Suomessa ja EU:ssa raha syntyy niin, että se luodaan velkana takaisinmaksulupausta (velkakirjaa) vastaan. Raha luodaan pelkkänä pankin kirjanpitomerkintänä, asiallisesti ottaen siis tyhjästä. Rahamme on velkaa, ja jokaisen rahan joku on ottanut lainaksi pankista. Tässä järjestelmässä raha ei synny työntekoa vastaan vaan velkakirjaa vastaan.
Tämä raha on yksityistä, voiton tuottamiseen tähtäävää rahaa, eikä enää pelkästään vaihdon apuväline.
Jollette usko, käykää lukemassa tämä lähdeaineisto :
"Liikepankit voivat luoda uusia lainasopimuksia eli uutta rahaa juuri niin paljon kuin ne haluavat."
http://rahajatalous.wordpress.com/2012/08/15/toimittaja-rossi-ja-rahan-endogeenisuus/
"Kyky luoda ostovoimaa tyhjästä tekee pankkien luotoista analyyttisesti eri asian kuin mitä
ovat muiden rahoituksenvälittäjien luotot. "
http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/selvitykset_ja_raportit/bof_online/Documents/BoF_Online_3_2007_Korhonen.pdf
http://ebolakani.blogspot.fi/2011/10/vaannetaanpas-rautalankaa.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 666321
- 645707
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1334848- 613977
- 143865
- 363277
- 693051
- 622901
- 772689
- 482005