SA-int 2

Kapiaiset on sairaita ja seksihulluja.
Kuuluuko rivojen puhuminen asepalvelukseen?
Minulle riitti kaksi viikkoa sitä touhua.
Pääsin mielisairaalan kautta sieltä pois.
Eikä ole koira perään haukkunut.
72186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Olet siis lintsari

" Saata nan siat 20.7.2013 18:20 "

Kirjoituksestasi päätellen olet täydellinen lintsari, koska olet sairaaksi tekeytymällä laiminlyönyt kansalaisvelvollisuuteen kuuluvan asepalveluksen. Kaltaisesi miehet luetaan oikeiden miesten keskuudessa samaan kastiin kuin lapsiin sekaantujat. Et siis saa tippaakaan meidän essolaisten arvostusta.

Me essolaiset olemme kaikki suorittaneet asepalveluksen kunnolla ja olemme sen jälkeen käyneet kertausharjoituksissakin. Katsomme edelleen vapaan Suomen puolustamisen arvoiseksi. Emme väheksy sotaveteraanien meidän hyväksemme tekemää työtä, vaan arvostamme sitä suuresti. Asepalveluksen suorittaminen kunnolla on paras kunnianosoitus kovia kokeneille sotaveteraaneillemme.

Äänestä
  • "Pääsin Mielisairaalan kautta pois". Pääsit samalla pois luotettavien kirjoista. Olet lintsari nyt ja tulevaisuudessa. Itsekin sen tiedät, tunnusta pois. Et ole ikätoveriesi vertainen. Senkin tulet edestäsi löytämään.
    Työnantajatkin kun osaavat koodinumeroiden tulkitsemisen armeista vapautuksesi syistä.
    No jäähän jäljelle sossu ja vertaistesi aateveljien kanssa lintsailu.
    Monestipa tulet asian edestäsi löytämään, usko tai et.

    Äänestä

  • Tase pappa kirjoitti:

    "Pääsin Mielisairaalan kautta pois". Pääsit samalla pois luotettavien kirjoista. Olet lintsari nyt ja tulevaisuudessa. Itsekin sen tiedät, tunnusta pois. Et ole ikätoveriesi vertainen. Senkin tulet edestäsi löytämään.

    Onko syytä ilkkua sellaista, jonka psyyke ei kestänyt?

    Äänestä

  • ajattele vähän kirjoitti:

    En minäkään aloituksesta löytänyt kehua lintsaamisesta, voipi olla tottakin.
    Kannattaneeko aina ottaa ja suuttua.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    En minäkään aloituksesta löytänyt kehua lintsaamisesta, voipi olla tottakin.
    Kannattaneeko aina ottaa ja suuttua.

    Kakaraprovo.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kakaraprovo.

    =DW=

    Niin minäkin luulen, niin kuin täällä tapana on. ;))

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kakaraprovo.

    =DW=

    Ei välttämättä provo, sillä tiedän joittenkin jopa ajautuneen itsariin intissä. Moni sieltä on tullut pois mielisairaalan kautta. Kaikki eivät ole yhtä karskiluonteisia ja herkemmän mielenterveys ei vaan kestä.

    Äänestä

  • meitä on erilaisia kirjoitti:

    Ei välttämättä provo, sillä tiedän joittenkin jopa ajautuneen itsariin intissä. Moni sieltä on tullut pois mielisairaalan kautta. Kaikki eivät ole yhtä karskiluonteisia ja herkemmän mielenterveys ei vaan kestä.

    Tosipaikassa ei kysellä herkkyyksistä tai mielenterveyksien kestämisestä.

    Aloitus oli juu hauskis provo, mutta vakavasta aiheesta. Mikä lie kasvatus, jos ei kestä muutamaa kuukautta inttiä, ihmettelen vaan. Miten voi olla mahdollista, että jotkut niin vaipoissaan eläviä, että eivät edes saa simppeliä inttiä läpi. No voi se olla, koska kasvatettu pumpulissa ja kai ekan kerran elämässä tulee vähänkään yhteisöllisyyttä esiin narsismin tilalle.

    Tosipaikassa sitä kysytäänkin...

    Äänestä

  • ei kaikki oo vahvoja kirjoitti:

    Tosipaikassa sitä kysytäänkin...

    Hyvä että intissä ollaan nykyisin selvillä tästäkin ja kysytään jo useimmiten ennen kuin mitään ikävää pääsee tapahtumaan.

    Äänestä

  • UPDATE_10331442 kirjoitti:

    Toivottavasti niin. Onhan se selvääkin, ettei sotilaskoulutuksessa opeteta hempeilemään ja kunnioittamaan toista ihmistä ja ihmiselämää. Tappajiahan siellä koulutetaan.

    Hyvin on joillakin tämänkin palstan kirjoittelijoilla mennyt intin oppi perille; ollaan valmiit tappamaan vanhukset, sairaat ja siköt, huonompiosaisia ja toisinajattelevia halveksitaan ja pilkataan, jopa vihataan.

    Äänestä

  • intin tarkoitus kirjoitti:

    Ellen ole ihan väärässä siellä intissä opetetaan pojille ihan perheeseen ja parisuhteeseenkin liittyviä asioita? Siis ei kunnioitus toista ihmistä kohtaan taida olla täysin kadoksissa. Ainakin ylempiään pitäää kunnioittaa käsi lipalla vieläkin :)

    "ollaan valmiit tappamaan vanhukset, sairaat ja siköt, huonompiosaisia ja toisinajattelevia halveksitaan ja pilkataan, jopa vihataan."

    No tuo joks mikä on törkeää ja vastenmielistä, ellei sitten provoilua keskustelun aikaansaamiseksi.

    Äänestä

  • ajattele vähän kirjoitti:

    Onko syytä ilkkua sellaista, jonka psyyke ei kestänyt?

    Ajattele ite vaan, jos osaat. Lue aloite ja ymmärrä sen sanoma.

    "pääsin mielisairaalan kautta pois, e i k ä k o i r a ol e p e rä ä n h a u k k u n u t" .
    Lintsarin mielenterveys piti liiankin hyvin. Pokka piti. Pystyi teettelemään hassua.
    Aloittajahan siinä ilkkuu ikätovereitaan, jotka hoitavat hommansa, ja ylpeilee omalla erinomaisuudellaan ja viisaudellaan. On syytä ilkkua.

    Armeijalla ei ole varaa enää käyttää motivaatiovammaisia nöösipoikia.
    Armeijan touhut on menneet sen verran tekniseksi, ja koulutus niiden käyttöön on kallista erikoispuuhaa. Sellaisten vehkeiden antaminen moisten tyyppien käsiin on vaara koko porukalle. Pois Pois ja pian. Ei tuollaisia ole varaa pitää kurinalaisessa joukossa vaarantamassa muita.

    Armeija sai putsattua kätensä moisesta typeryksestä siististi.
    Kuraportaaseen kelpaa, kun ja jos - joskus on pakko - nuo lintsaritkin.
    Miinanpolkijoita tarvitaan aina.
    Moinen nöösi tulee huomaamaan hakiessaan tiettyihin ammatteihin kouluttautuakseen, virkaan, tai vaikkapa metsästysseuraan liittyäkseen, hakeakseen aseenkantolupaa, sekä moneen muuhun hommaan hakiessaan, temppunsa seuraukset. Luotto on mennyt.
    Nuo nuoret ei ajattele pätkääkään tulevaisuuttaan.

    Äänestä

  • Tase pappa kirjoitti:

    "Pääsin Mielisairaalan kautta pois". Pääsit samalla pois luotettavien kirjoista. Olet lintsari nyt ja tulevaisuudessa. Itsekin sen tiedät, tunnusta pois. Et ole ikätoveriesi vertainen. Senkin tulet edestäsi löytämään.
    Työnantajatkin kun osaavat koodinumeroiden tulkitsemisen armeista vapautuksesi syistä.
    No jäähän jäljelle sossu ja vertaistesi aateveljien kanssa lintsailu.
    Monestipa tulet asian edestäsi löytämään, usko tai et.

    Tein täyden työputken akateemisessa ammatissa. Pääsin ansaitulle eläkkeelle. Kirjoitin sivutoimena kymmeniä teoksia. Runopoika teki miehen työn. Mielestäni huono moraali on kansakunnan syöpä. Armeijan pitäisi olla terveellä pohjalla.
    Lapsia minulla on useampi ja vaimoa rakastan. Lastenlapsiakin on. Armeijassa naisista puhuttiin saastaisesti. Yleensä akateemiset nuoret miehet ovat armeijassa junttien henkisen väkivallan kohteina.

    Äänestä

  • UPDATE_10331442 kirjoitti:

    Ellen ole ihan väärässä siellä intissä opetetaan pojille ihan perheeseen ja parisuhteeseenkin liittyviä asioita? Siis ei kunnioitus toista ihmistä kohtaan taida olla täysin kadoksissa. Ainakin ylempiään pitäää kunnioittaa käsi lipalla vieläkin :)

    "ollaan valmiit tappamaan vanhukset, sairaat ja siköt, huonompiosaisia ja toisinajattelevia halveksitaan ja pilkataan, jopa vihataan."

    No tuo joks mikä on törkeää ja vastenmielistä, ellei sitten provoilua keskustelun aikaansaamiseksi.

    Minun aikanani siellä intissä ei opetettu oikeastaan mitään. Ei edes tappamaan. Oppitunnit oli uhkailua sotaväen rikoslailla. Kentällä sulkeista ja simputusta. Lintsaamaan siellä parhaiten oppi. Siinä sitä olikin opettelua, että sitten siviilissä oppi taas tekemään työnsä kunnolla!
    Teki todella suurta hallaa nuorelle miehelle se 11 kuukauden reissu. Mutta oppipahan vähän alkeita kanssaihmisten paskamaisuudesta. Tai olisi pitänyt oppia. Se vain ei aina pysy tajunnassa koska liian usein antaa hyväuskoisena toisten kusettaa itseään tavalla jos toisellakin. Niitä kunnollisia ihmisiä kun on yllättävän harvassa.

    Lusinalle.

    Eutanasian ja abortin nimellä tietysti, lain varjolla tappamaan. Vastenmielistä minunkin mielestäni, karskia ja brutaalia.

    Äänestä

  • Tase pappa kirjoitti:

    Ajattele ite vaan, jos osaat. Lue aloite ja ymmärrä sen sanoma.

    "pääsin mielisairaalan kautta pois, e i k ä k o i r a ol e p e rä ä n h a u k k u n u t" .
    Lintsarin mielenterveys piti liiankin hyvin. Pokka piti. Pystyi teettelemään hassua.
    Aloittajahan siinä ilkkuu ikätovereitaan, jotka hoitavat hommansa, ja ylpeilee omalla erinomaisuudellaan ja viisaudellaan. On syytä ilkkua.

    Armeijalla ei ole varaa enää käyttää motivaatiovammaisia nöösipoikia.
    Armeijan touhut on menneet sen verran tekniseksi, ja koulutus niiden käyttöön on kallista erikoispuuhaa. Sellaisten vehkeiden antaminen moisten tyyppien käsiin on vaara koko porukalle. Pois Pois ja pian. Ei tuollaisia ole varaa pitää kurinalaisessa joukossa vaarantamassa muita.

    Armeija sai putsattua kätensä moisesta typeryksestä siististi.
    Kuraportaaseen kelpaa, kun ja jos - joskus on pakko - nuo lintsaritkin.
    Miinanpolkijoita tarvitaan aina.
    Moinen nöösi tulee huomaamaan hakiessaan tiettyihin ammatteihin kouluttautuakseen, virkaan, tai vaikkapa metsästysseuraan liittyäkseen, hakeakseen aseenkantolupaa, sekä moneen muuhun hommaan hakiessaan, temppunsa seuraukset. Luotto on mennyt.
    Nuo nuoret ei ajattele pätkääkään tulevaisuuttaan.

    Mikä hyöty sinunkin armeijastasi oli? Muu kuin saada tuntea itsensä jotenkin toisten yläpuolelle. Petaatko edes petiäsi niinkuin armeijassa opetettiin? Edes miinanpolkijaksi sinua ei enää kutsuttais sotaan, vanhaa ukkoa toinen jalka haudassa.

    Äänestä

  • sitroen. kirjoitti:

    Minun aikanani siellä intissä ei opetettu oikeastaan mitään. Ei edes tappamaan. Oppitunnit oli uhkailua sotaväen rikoslailla. Kentällä sulkeista ja simputusta. Lintsaamaan siellä parhaiten oppi. Siinä sitä olikin opettelua, että sitten siviilissä oppi taas tekemään työnsä kunnolla!
    Teki todella suurta hallaa nuorelle miehelle se 11 kuukauden reissu. Mutta oppipahan vähän alkeita kanssaihmisten paskamaisuudesta. Tai olisi pitänyt oppia. Se vain ei aina pysy tajunnassa koska liian usein antaa hyväuskoisena toisten kusettaa itseään tavalla jos toisellakin. Niitä kunnollisia ihmisiä kun on yllättävän harvassa.

    Ai siksikö sanovatkin että armeijaan mennessä kannattaa jättää omat aivot narikkaan. Koittaa olla hajuton ja mauton, ei liian hyvä muttei huonokaan, jotta ei millään tavalla poikkea massasta. siten voi päästä tämänkin poiokien velvollisuuden lyhimmällä mahdollisella ajalla. kun se kerran on käytävä, otetaan kokemuksena muitten joukossa.

    Äänestä

  • turhaa kukkoilua kirjoitti:

    Mikä hyöty sinunkin armeijastasi oli? Muu kuin saada tuntea itsensä jotenkin toisten yläpuolelle. Petaatko edes petiäsi niinkuin armeijassa opetettiin? Edes miinanpolkijaksi sinua ei enää kutsuttais sotaan, vanhaa ukkoa toinen jalka haudassa.

    Pääsihän ainakin metsästysseuraan. Pettyneenä siitä kun ei sotaa tullutkaan eikä päässyt tappamaan laillisesti ihmisiä. Joltain elävältä ottamaan nirrin pois kuiteskin.

    Ihmettelen vaan, kun metsästysseuroissa on naisiakin, ilman sotilaspassia...

    Äänestä

  • UPDATE_10331442 kirjoitti:

    Ai siksikö sanovatkin että armeijaan mennessä kannattaa jättää omat aivot narikkaan. Koittaa olla hajuton ja mauton, ei liian hyvä muttei huonokaan, jotta ei millään tavalla poikkea massasta. siten voi päästä tämänkin poiokien velvollisuuden lyhimmällä mahdollisella ajalla. kun se kerran on käytävä, otetaan kokemuksena muitten joukossa.

    Niin sanotaan ja sitä onnistuneesti toteutin itsekin. Jos olet liian hyvä, joudut AUK:hon juoksutettavaksi, jos liian huono, sinua simputetaan entistä enemmän. Parasta on, kun olet hajuton, mauton, hiljainen ja näkymätön. Silloin pääset vähimmällä riesalla.

    Sinähän puhut kuin minun poikain. Hän oli juuri tuota mieltä ja varmasti armeijan juuri siitä syystä onnistuneesti suorittikin. Teki mitä on tehtävä.

    Äänestä

  • palstaa seuraillut kirjoitti:

    Lusinalle.

    Eutanasian ja abortin nimellä tietysti, lain varjolla tappamaan. Vastenmielistä minunkin mielestäni, karskia ja brutaalia.

    Noilla asioillaei ole mitään tekemista aloituksen, tai minkään muun kanssa., Uskishöpötystö ja todellakin brutaalia on niitten kieltänminen.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Noilla asioillaei ole mitään tekemista aloituksen, tai minkään muun kanssa., Uskishöpötystö ja todellakin brutaalia on niitten kieltänminen.

    =DW=

    Aika pahat uskitraumat sinulla. Oletkos ajatellut käydä ihan vaan jutustelemassa jossain jotta pääset peloistasi ;)?

    Äänestä

  • Tase pappa kirjoitti:

    "Pääsin Mielisairaalan kautta pois". Pääsit samalla pois luotettavien kirjoista. Olet lintsari nyt ja tulevaisuudessa. Itsekin sen tiedät, tunnusta pois. Et ole ikätoveriesi vertainen. Senkin tulet edestäsi löytämään.
    Työnantajatkin kun osaavat koodinumeroiden tulkitsemisen armeista vapautuksesi syistä.
    No jäähän jäljelle sossu ja vertaistesi aateveljien kanssa lintsailu.
    Monestipa tulet asian edestäsi löytämään, usko tai et.

    tänään tuon armeijan suhteen, vaikka itse kävin aikoinani hyvillä arvosanoilla Suomen armeijan.

    Isäni palveli koko sodan, siis talvi ja jatkosodan, ja mitä muka Suomi tarjosi hänelle ?

    Ei mitään, et näin se menee tässä tasavallassa toisten taskun toi omaisuus.

    Mitä taas tulee töihin, niin paskat sitä armeijaa missään arvosteta!
    Sivarit ja homot vie parhaat duunit tänään. et se siitä tosi miesten koulusta.

    Oikeat suvut ne ovat jotka tätä maata rosvoaa tänään !

    Äänestä

Totuus on, että intissä on naisen nimi huo ra. Siitä kun lähdetään, niin runoilijapojan, jolla on ihanteita, ei auta muu kuin lähteä. Itse olen jo
eläkkeellä, eikä kukaan ole maininnut minun taustoista nuorena.

Äänestä
  • Oijoi! Jopa selkisi kissanpojalle silmät ---
    Seliseli.
    Nykynuoret, niin. Ei se sana alakaan hoolla vaan --- tiedätte millä. Ja se kaikuu jokaisen lökäpöksyn suussa niin kauniisti. Vai? --- j.n.e.

    Äänestä

  • nainen ei hoo kirjoitti:

    Oijoi! Jopa selkisi kissanpojalle silmät ---
    Seliseli.
    Nykynuoret, niin. Ei se sana alakaan hoolla vaan --- tiedätte millä. Ja se kaikuu jokaisen lökäpöksyn suussa niin kauniisti. Vai? --- j.n.e.

    Ehkä sen sanan on nuoret oppineen niiltä intin käyneiltä miehekkäiltä miehiltä.

    Äänestä

  • Minun taustani selvitettiin

    " Saata nan siat 20.7.2013 22:27 "

    Monessa paremmassa työpaikassa selvitetään erittäin tarkasti työnhakijan tausta ja asepalveluksen suorittamisen yksityiskohdat. Kun itse hain 70-luvun alussa suhteellisen hyvää hommaa yhtiössä, jolla oli sotiemme aikana merkittävä rooli sotilaiden taistelutahdon ylläpitäjänä ja siviiliväestön tulevaisuudenuskon kohottajana, niin työhönottohaastattelussa piti olla jopa sotilaspassi mukana.

    Haastattelija halusi tarkasti tietää sen, missä olin suorittanut asepalvelukseni, mikä oli sotilasarvoni ja mikä oli palvelukelpoisuusluokkani. Jos olisin ollut sivari tai "mielenterveydellisistä syistä" ( lintsari ) keskeyttänyt asepalvelukseni, niin haastattelu olisi loppunut siihen, enkä olisi saanut hommaa, koska työssä vaadittiin ehdotonta vastuuntuntoisuutta ja luotettavuutta.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Minun taustani selvitettiin

    Jaha. Ja sekö oli sitten sellainen "parempi työpaikka"? Kyllä ihminen voi olla luotettava ja vastuuntuntoinen ilman sotilaspassiakin. Toisaalta tiedän mahottoman määrän armeiljan käyneitä täyshulttioita, vankilat pullollaan.

    Äänestä

  • nauti paremmuudestas kirjoitti:

    Jaha. Ja sekö oli sitten sellainen "parempi työpaikka"? Kyllä ihminen voi olla luotettava ja vastuuntuntoinen ilman sotilaspassiakin. Toisaalta tiedän mahottoman määrän armeiljan käyneitä täyshulttioita, vankilat pullollaan.

    Tosiasiat kannattaa tiedostaa

    " nauti paremmuudestas 20.7.2013 23:31 "

    Kaikkien sivareiden ja lintsareiden kannattaisi tiedostaa se, että parempiin valtion ja kunnan virkoihin ei terveellä miehellä ole mitään asiaa, ellei asepalvelusta ole normaalisti suoritettu. Jos terve mies ei suorita asevelvollisuuttaan, niin hän on yksiselitteisesti lintsari, johon hankalissa kriisitilanteissa ei voi luottaa. Siksi parempiin virkoihin valitaankin vain normaalisti asevelvollisuutensa suoritaneita henkilöitä.

    Monilla toimialoilla myös isommissa yksityisfirmoissa on täsmälleen sama tilanne. Kriisiaikojen valmiussuunnitelmia tehtäessä myös yksityistoimialojen päälliköt joutuvat paljonkin tekemisiin puolustusvoimien henkilöstön kanssa, ja näihin neuvottelupöytiin epäluotettavilla sivareilla ja lintsareilla ei ole mitään asiaa. Siksi lähes kaikissa firmoissa vähänkin parempiin hommiin palkataan vain asevelvollisuuden suorittaneita vastuuntuntoisia ja luotettavia miehiä.

    Sivarit ja lintsarit saattavat saada taiteen ja kulttuurin aloilta hyviäkin poliittisia palkkiovirkoja, mutta näissä hommissa joutuu lähes päivittäin olemaan tekemisissa homoseksuaalisen aineksen kanssa. Tavallinen miehinen mies ei näistä hommista paljoa perusta.

    No joo. Kyllä huomaa, että armeijan käynyt olet. Just tommosia narskuja siellä kasvatetaan.

    Jep

    Näin se on. Olemassa paljon ammatteja ja töitä, minne ei pääse ilman isänmaallista asennetta ja intin käyminen on eräs indikaattori asiasta. Usein supotetaan taustat, jos hullunpaperit intistä tai kieltäytyjä, se siitä työpaikasta.

    Ja intinkäymisestä on hyötynsä muutenkin työmarkkinoilla. Jos nyt on vaikka sattumakorppi, se kertoo työnantajalle paljon hakijasta. Samaten aukin käyminen on osoitus, että tyyppi on armeijan tiukan seulan läpikäytyään sovelias johtotehtäviinkin.

    Militarismiä en kannata, isänmaallisuutta kyllä ja armeija on erittäin tärkeä asia isänmaalle. Tuntuu niin lapselliselta kiihkoilu ja päinvastoin lusmuilukin. Perusasiat mitä ilmeisimmin joillain kadoksissa. Ite en esimerkiksi mitenkään halveksi siviilipalveluksen käyneitä. Heillä on perusteensa, eivätkä he kieltäydy palvelemasta isänmaata tarpeen tullen. Ja just siviilipalvelusmiehet vois olla ihan hyvä verrokki naisten intin käymiselle. Kukin tekee mitä pystyy. Ja nykyaikana nimenomaan kaivataan niitä, jotka pystyvät.

    Jehovista voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta ei heevata, Räsänen kaappijehova,koska asettaa koraanin suomen lain yläpuolelle. Asiasta voi vetää erittäin paljon johtopäätöksiä.

    "Kaikkien sivareiden ja lintsareiden kannattaisi tiedostaa se, että parempiin valtion ja kunnan virkoihin ei terveellä miehellä ole mitään asiaa, ellei asepalvelusta ole normaalisti suoritettu."

    79-vuotiaan nuoruudessa tämä varmasti piti paikkaansa, ei enää. ATK-tukihenkilöksi pääsee pätevä henkilö varmasti vaikka ei olisi armeijaa käynytkään.

    Myös omakustannekirjailijan ja palstatarinoijan ura onnistuu vaikka sivarilta. Jopa hakukoiraharrastus luonnistuu vaikka ei olisikaan palvellut Niinisalossa koiranohjaajana, kuten itse tein.

    Joku täällä kehui, että armeijan käyneet ovat luotettavia. Näkyy jollakin intin käyneellä se luotettavuus rapisseen pois päältä kuitenkin iän myötä. Valehtelee niin että korvat heiluu:

    "Jehovista voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta ei heevata, Räsänen kaappijehova,koska asettaa koraanin suomen lain yläpuolelle. Asiasta voi vetää erittäin paljon johtopäätöksiä."

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    "---"

    Minä harrastin sotaa pienestä asti, katsoi faija sitä kummasti,
    olin sodasta alokas, isäni veteraani, hän tiesi sodasta syvemmin.

    Aika usein kelkalla kotiin asti, tulin tuolilla mukana iso lasti,
    kaikki kirjaston sotaisat niteet, halu tietää isästä enemmän.

    Halu kasvoi siinä kuin minäkin, minä janosin armeijaa, inttiä,
    ja kun koitti aika sovittaa, aseen hihnan sovitin ensin, en saanut kiittiä.

    Joka pilliä, putkea kurkistin, olin lataaja, ampuja, tarkin etsin,
    kuljin innolla pitkin poikin metsin, kuten isäni armas aikoinaan.

    Jo on isäni kuollut ja minäkin vanha, vielä toivoisin hiukan että,
    oisin vanha taas armeijan loppu-puolen, saisin katsella mitalini välkettä.

    Mutta kuljen, ylpeenä, pysty-päin, joka askeleen otan vielä,
    koska tunnen tehneeni miehen työn, velvollisuuteni jatkakoon siellä.

    H.

    Äänestä

  • mitä isot eellä... kirjoitti:

    Ehkä sen sanan on nuoret oppineen niiltä intin käyneiltä miehekkäiltä miehiltä.

    Meillä kaikilla on vastuu.Turha muita osotella.
    En käytä kumpaakaan sanaa.
    Hirveää kun naisetkin tai siis lähinnä nuoret tytöt ja töröt eukot ainakin.
    Olen itse kuullut , turhan monta kertaakin.
    En tiedä palstalaisista, tähtiä kyllä jonkin verran näkynyt.

    Myös ojentaa pitää osata, tarvittaessa . Näitä kullanmuruja lökäpöksyjä.

    Tuli mieleeni: joukossa tyhmyys tiivistyy (?)

    Äänestä

  • ...niinkun tavallist kirjoitti:

    Joku täällä kehui, että armeijan käyneet ovat luotettavia. Näkyy jollakin intin käyneellä se luotettavuus rapisseen pois päältä kuitenkin iän myötä. Valehtelee niin että korvat heiluu:

    "Jehovista voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta ei heevata, Räsänen kaappijehova,koska asettaa koraanin suomen lain yläpuolelle. Asiasta voi vetää erittäin paljon johtopäätöksiä."

    Näinhän se on.

    Suurimmat valehtelijat löytyvät uskiksista aina. Mimmi johtaa poliisivoimia, joilla lupa tarvittaessa ampua vaarallinen rikollinen, vaikka kuoliaaksi. Sitten se lässyttää jostain abortista ja eutanasiasta pyhimyksen kehä päänsä päällä.

    Erittäin tekopyhä ja pashaa puhuva ihminen. Sama se on jehovilla ja muillakin uskonkiihkoilijoilla. Jehovat räikein esimerkki, ne tosiaan noudattaa ennen oman lahkonsa sääntöjä, kuin maan lakia, siis armeijan suhteen ja muissakin asioissa. Räsänen ilmiselvä kaappijehova, vaikka muuta valehtelee.

    Sittenhän voisi olettaa sinusta tulleen uskiksen, jos ne suurimmat valehtelijat kerta niistä löytyy.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "---"

    Minä harrastin sotaa pienestä asti, katsoi faija sitä kummasti,
    olin sodasta alokas, isäni veteraani, hän tiesi sodasta syvemmin.

    Aika usein kelkalla kotiin asti, tulin tuolilla mukana iso lasti,
    kaikki kirjaston sotaisat niteet, halu tietää isästä enemmän.

    Halu kasvoi siinä kuin minäkin, minä janosin armeijaa, inttiä,
    ja kun koitti aika sovittaa, aseen hihnan sovitin ensin, en saanut kiittiä.

    Joka pilliä, putkea kurkistin, olin lataaja, ampuja, tarkin etsin,
    kuljin innolla pitkin poikin metsin, kuten isäni armas aikoinaan.

    Jo on isäni kuollut ja minäkin vanha, vielä toivoisin hiukan että,
    oisin vanha taas armeijan loppu-puolen, saisin katsella mitalini välkettä.

    Mutta kuljen, ylpeenä, pysty-päin, joka askeleen otan vielä,
    koska tunnen tehneeni miehen työn, velvollisuuteni jatkakoon siellä.

    H.

    Tyhjää hölinää ja vanhojen päiväuniesi kertausta, siinähän ruokit trollia. Miehen työ on pitää suunsa kiinni jos asiaa ei ole.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Tyhjää hölinää ja vanhojen päiväuniesi kertausta, siinähän ruokit trollia. Miehen työ on pitää suunsa kiinni jos asiaa ei ole.

    "yo-huuhkaja"

    Tunnustan, mutta jotkut asiat ovat vastustamattomia.
    Saattaa mennä trollille, tai sitten vieläkin nuoremmille.
    Ja silloin se on hyvä.

    H.

    Äänestä

  • ...niinkun tavallist kirjoitti:

    Joku täällä kehui, että armeijan käyneet ovat luotettavia. Näkyy jollakin intin käyneellä se luotettavuus rapisseen pois päältä kuitenkin iän myötä. Valehtelee niin että korvat heiluu:

    "Jehovista voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta ei heevata, Räsänen kaappijehova,koska asettaa koraanin suomen lain yläpuolelle. Asiasta voi vetää erittäin paljon johtopäätöksiä."

    Mikäli viittasit minuun ?

    Niin en valehtele, en kävisi näillä tiedoilla edes kutsunnoissakaan. Niin paljon tämä maa on minulle antanut.

    Heti kun pääsin pois intistä oli leipä haettava muualta kun tästä Kekkosen Suomesta, jossa nyt kelankin virkailijat ovat kateita kun saa muualta eläkkeet kun tästä rupusakki maasta.

    Äänestä

Ei nykyaikana ole väliä työnhaussa, onko käynyt armeijan vai ei.
70-80-luvuilla aika oli toinen.
- Asiasta toiseen: mihin mahtaa perustua se, että homo voi saada vapautuksen armeijasta? Onko vielä voimassa??
Mitä tekemistä näillä on keskenään? Siis homoudella ja armeijalla.

Äänestä
  • Homomiehethän ovat selvästi naisellisia kaikissa liikkeissään ja luonteeltaan, usein taiteilijasieluja. Tuskin heistä karskiksi tappajaksi olisi. Toisaalta taas joku miehekäs lesbonainen voisi olla sopivampi armeijaan.

    Äänestä

  • On väliä.

    Valtio ja kunnat työllistävät edelleen ihmisiä, paljon. Paljon virkoja, joihin ei pääse ilman inttiä. Näin ei suoraan tietenkään sanota, mutta sen huomaa, jos erehtyy hakemaan paikkaa.

    Sukupuolisella suuntauksella ei ole ikinä ollut mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa. Jenkeissä oli ennen ongelma asiasta, sekin on virallisesti äsken poistettu. Homous ja armeija, kokolailla samankaltainen asia kuin laki ja uskonto. Ei faktaa, ainoastaan provokaatiota. Tiukan paikan tullen asia selviää ääliöillekin.

    =DW=

    Äänestä

  • Muistelenpa vaan et kyllä 60-luvullakin kuuli kuinka homoja olisi intissä.

    Olivat kai niitä piilohomoja, siis sieltä kaapista karanneita, ja kapiaisistahan ainakin joka toinen oli kuulemma homo.
    Etkös ole ikinä käynyt aliupseerikerholla, siellähän niitä on.

    Äänestä

Julkkiksista löytyy paljon näitä isänmaan vapaamatkustajia, myös huippu-urheilijoita.

Äänestä

Wikistä löytyy luettelo ja vanhasta Hymy-lehdestä lisää .

Vapautuksen saaneita.

Tuomas Enbuske, Mikko Franck, Timo Harakka,Pekka Kuusisto, Stefan Lindfors, Pertti Salovaara, Jorma Uotinen, Markku Piri ja Esa-Pekka Salonen.

Nämä oli lehtileikkeessä ,jonka olin tallentanut jo IS tai IL

Äänestä
  • Vapautuksen syitä ei kerrottu. Sairaus tai jokin allergia yleisimmät syyt.

    Äänestä

Ei tämän ikäisiä enää varusmiehissä näy, joten provot sikseen...

Äänestä
  • "yo-huuhkaja"

    Arvostan huomio-kykyäsi.
    Kunpa muutkin.
    Vaikka eiköhän tämä ole yhden ja saman yhtä ja samaa.

    H.

    Äänestä

Minun mielestä sioille sikojen hommat.

Äänestä

Tein täyden työputken akateemisessa ammatissa. Pääsin ansaitulle eläkkeelle. Kirjoitin sivutoimena kymmeniä teoksia. Runopoika teki miehen työn. Mielestäni huono moraali on kansakunnan syöpä. Armeijan pitäisi olla terveellä pohjalla.
Lapsia minulla on useampi ja vaimoa rakastan. Lastenlapsiakin on. Armeijassa naisista puhuttiin saastaisesti. Yleensä akateemiset nuoret miehet ovat armeijassa junttien henkisen väkivallan kohteina. Armeija pyrkii karsimaan
miehiltä tunteet pois, mikä on virhe.

Äänestä

Siviilipalveluksen käyneitä mm

-Mikko Kivinen
-Joel Hallikainen
-Heikki Harma
-Heikki Silvennoinen
- Jukka Poika
-Jari Tervo
- Alpo Suhonen
- Pelle miljoona

-Paavo Arhinmäki
-Mikko Alatalo

tässä vain murto-osa.myös Kari Mäkinen kuuluu tuohon ryhmään.

Äänestä
  • Tämä selittääkin paljon...

    Äänestä

  • Siviilipalvelus ollut vuosikymmenet yksi tapa suorittaa intti.

    En voi tajuta, miten maanpuolustus aina kytketään vormuväkeen. Esim. ite aikanaan tosian kävin vormupuolella intin ja olin lääkintämiehenä sairaalassa. Samoihin aikoihin kai kolme kaveria kävi sivarin ja olivat siviilisairaalassa suorittamassa maanpuolustusvelvollisuuttaan. Kaikki teki samaa ja oppivat samoja asioita. Ainoa ero, mulla taistelukoulutusta, niillä enemmän koulutusta muista asioista lääkintäpuolelta, kuin ampumahaavojen sitominen.

    Silloin oli tapana halveksia sivareita. En voi tajuta, samaan aikaan jehoville Räsäskä tyyliin annettiin virallisesti mahdollisuus kieltäytyä intistä vakaumuksensa takia. Niitten vakaumusta kunnioitettiin, sivareita halveksuttiin. Enpä tiedä, mun kunnioitus enenpi isänmaallisten ihmisten takana, kuin jostain jenkeistä rantautuneen uskonlahkon takana.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Siviilipalvelus ollut vuosikymmenet yksi tapa suorittaa intti.

    Unohtui kiireessä.

    Sekä mulla, että sivarikavereilla on SPR 1&2 suoritettuna intinajoilta, että siitä hyötyä kaikille siviilissä. Mä lasken sivarin intiksi ja samalla lailla maanpuolustushenkistä porukkaa nekin on. Sitä voi ja pitääkin palvella isänmaataan eri tavoilla, eikä tosiaan niitä kiväärimiehiä enään tarvita oikein missään. Sivarit paljon hyödyllisempiä.

    =DW=

    Äänestä

Suomeen palkka-armeija. Kansasta on sopiva määrä tappajia. Ja yleensä
tyhjäntoimittajat sopivat tappajiksi. Heillä on myös armeijaan sopiva moraali.

Äänestä

Armeijassa yksikään koulutettu sotilas ei ammu koskaan ihmistä - missään tilanteessa.
Koulutettu sotilas ei ojenna asettaan koskaan ihmistä kohti.
Koulutettu, kurinalainen sotilas tappaa vain ja ainoastaan vihollisia.

Äänestä
  • Siihenhän se koulutus perustuukin, että opetetaan tappamaan tunnottomasti toisia ihmisiä ja aivopestään uskomaan, etteivät he ole edes ihmisiä vaan pelkästään vihollisia.

    Sama ylimielisyys täällä paistaa näitten intin käyneitten kirjoituksissa heidän omasta paremmuudestaan ja toisten arvottomuudesta läpi asti. Siinä mielessä intti ei sinulla mennyt hukkaan, mutta kyllä sua varmaan hatuttaa kun et koskaan päässyt sotimaan ja tappamaan niitä "vihollisia".

    Äänestä

  • Noinhan se tiivistetysti on.

    Pitää muistaa, suuri osa armeijan vastustajista ei oikein tajua mitä itsenäisyys tai maanpuolustaminen tarkoittaa. Tulihan niitä vainajia kun suomikin soti, Paljon suomalaillekin. Vaan jos ei oltais sodittu, maassa laulettaisiin kansainvälistä ja joka kodissa olisi Putinin kuva seinällä.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Noinhan se tiivistetysti on.

    Pitää muistaa, suuri osa armeijan vastustajista ei oikein tajua mitä itsenäisyys tai maanpuolustaminen tarkoittaa. Tulihan niitä vainajia kun suomikin soti, Paljon suomalaillekin. Vaan jos ei oltais sodittu, maassa laulettaisiin kansainvälistä ja joka kodissa olisi Putinin kuva seinällä.

    =DW=

    Ajatteles, että ne sodassa tapetut suomalaiset eivät oikeastaan olleetkaan ihmisiä vaan pelkästään vihollisia toiselle vastapuolelle.

    En oikeastaa osaa sanoa kumman kuvaa mieluummin pitäisin seinällä, Putinin vai sodassa ei-ihmisenä tapetun isän, veljen... kuvaa.

    Ja missä on se verisesti maksettu Suomen itsenäisyys nyt?

    Äänestä

  • hyvin oot oppinu kirjoitti:

    Siihenhän se koulutus perustuukin, että opetetaan tappamaan tunnottomasti toisia ihmisiä ja aivopestään uskomaan, etteivät he ole edes ihmisiä vaan pelkästään vihollisia.

    Sama ylimielisyys täällä paistaa näitten intin käyneitten kirjoituksissa heidän omasta paremmuudestaan ja toisten arvottomuudesta läpi asti. Siinä mielessä intti ei sinulla mennyt hukkaan, mutta kyllä sua varmaan hatuttaa kun et koskaan päässyt sotimaan ja tappamaan niitä "vihollisia".

    Sinäkö vain siunaisit aseelliset valloitusmielessä maahan hyökkäävät vihollisjoukot. Oikeinko ruokkisitkin nämä ihmiset. Oletkos koskaan kuullut sanaa maanpetos?
    Onneksi pääosa kansasta vielä ymmärtää missä kulkee ihmisen ja vihollisen raja.
    Oikeus puolustaa maataan, henkeään ja lähimmäisiään asein.
    Se on myöskin Lakiin kirjattu velvollisuus, joka koskee myöskin kaltaisiasi teko-humanisteja, jotka kumminkin ovat ensimmäisenä kiljumassa apuun Poliisia, Kätilöä ja Palokuntaa, kun tulee pipi sormeen.
    Minä olen kiitollinen jokaiseta päivästä, jonka olen saanut elää rauhan oloissa.
    Ei ole koskaan tullut hinkua tappaa ketään ihmistä.(no joskus jonkin laisia hmmm.)
    Kumminkin olen ollut valmis puolustamaan maatani omalta osaltani. Jopa siinä sivussa sinuakin, ajattelematon reppana.

    "Tase pappa"

    Syökööt Siiat siimasi, tappakoot Taimenet Rapalasi liikkeen.
    Olkoot kaupassasi pidemmät fileeraus-veitset.
    Sinä ansaitset tuon kaiken.
    Nouset korkeimmaksi Kummeliksi koko Suomen.
    Arvoksi, jonka me kaikki ansaitsemme.

    H.

    Äänestä

  • No jaaa... montako vihollista armeijamme on ampunut sitten viime sodan loppumisen? Entäpä montako omaa on siinä mennyt?

    Ja nykysodankäynnistä esimerkkinä vaikka nuo USA:n Irak-sodat. Taisi viimeisessäkin usalaisia sotilaita kuolla enemmän omien tulituksessa kuin irakilaisten.

    Äänestä

  • sodan mielettömyys kirjoitti:

    Ajatteles, että ne sodassa tapetut suomalaiset eivät oikeastaan olleetkaan ihmisiä vaan pelkästään vihollisia toiselle vastapuolelle.

    En oikeastaa osaa sanoa kumman kuvaa mieluummin pitäisin seinällä, Putinin vai sodassa ei-ihmisenä tapetun isän, veljen... kuvaa.

    Ja missä on se verisesti maksettu Suomen itsenäisyys nyt?

    Tässä ja nyt.

    Kattele lipputankoon itsenäisyyspäivänä. Siellä vois lieuhua jokin muukin, kuin siniristilippu. Vaan ei liehu.

    =DW=

    Äänestä

Jos nyt syttyisi sota, millä lailla se käytäisiin?
Tuskin ukot torrakko kädessä menisivät korpeen konttaamaan.
Ei osaa edes kuvitella, millä lailla ja missä nyt sodittaisiin.

Äänestä
  • Ainakin tämän palstan paapparat petaisivat sänkyään kotona armeijan tyyliin.

    Äänestä

  • senhän ne on oppinu kirjoitti:

    Ainakin tämän palstan paapparat petaisivat sänkyään kotona armeijan tyyliin.

    Eivät kaikki, mahtanen olla kuitenkin palstan ainoa täysi-ikäinen sivari.

    Äänestä

  • senhän ne on oppinu kirjoitti:

    Ainakin tämän palstan paapparat petaisivat sänkyään kotona armeijan tyyliin.

    Sekös sinua rassaa. Etkös reppana itse osaa. Menikö punkka ja pinkka uusiksi.
    Me opimme sen taidon, eikä hullumpi taito ollutkaan. Opittiin sekin, jotta siisteys lähtee itsestä, kotonakin. Ei kaikessa tarvita Äitiä.

    Meikälaisilla on yleensä kunnon parisängyt kotona. Niiden petaustyyli onkin toinen.
    Kysäisempä lopuksi - osaatkos itse laittaa peiton pussilakanan sisään.

    Äänestä

Voit olla onnellinen--siis ilman sähkö hoitoa?

Äänestä
  • Buahahahahahhahhaaaaaa........

    Ehdottomasti paras kommentti vuosiin :DDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    =DW=

    Äänestä

Asiahan on kuitenkin niin että Suomen asenne sotatarvikkeiden valmistamisessa on takapajulasta kotoisin. (=Ei valmisteta eikä kehitetä ollenkaan.) Amerikalla on niin vahvat välineet ja vehkeet, että Suomen puolustus olisi polvillaan alta yhden päivän, jos Amerikan teknologia olisi taistelutilanteessa vastassa.
Johan Hornetienkin kanssa tuli jälkeenpäin esille, että ko lentokoneet olivatkin Suomella ILMAN ASEITA!!!! Siis mitä niillä muuta sitten tekee kuin harjoittelee lentämistä. Venäläisen tullessa suomen puolelle voidaan vain lentää vastaan, mutta siinä kaikki. Toivotetaan saattueen kanssa tervetulleeksi laittomasti ilmatilaamme. Taistelutilanteisiin noilla ei olisi tehnyt yhtikäs mitään.
Nyt vielä nekin vanhenivat, ja kaikki lentokoulutus vanheni koneiden mukana.
Suomi ylläpitää LEIKISTI taisteluvalmiuksia, mutta näkeehän kaikesta että todelliseen tilanteeseen koko toiminnallinen kyky on täysi nolla.
Ei ole maaliinhakeutuvia ohjuksia, ei torpedoja, ei pitkänmatkan ohjuksia, ei mitään.
On vain miehiä ja rynnäkkökivääreitä. Ihan kiva askettisilla välineillä yrittää olla mukana muiden kanssa, jotka kehittävät ja valmistavat uutta teknologiaa koko ajan.

Ihan kiva varusmieskoulutuksessa opettaa kuinka tehdä pinkkoja, ja pedata sänkyjä. Siinähän se sitten sulkeisten ja simputtamisen kanssa suomalaisista pojista kouluttaa "tosi kovia taistelijoita". Ainakin peti osataan pedata.

Omana aikanani 1980 luvun alussa kouluttajat puhuivat aina naisista halveksivasti.
Kaikki mikä oli huonoa rinnastettiin "kuin nainen" -vertauksille.

En tiedä miksi siihen aikaan naisviha oli niin näkyvää suomen puolustusvoimissa.

Itse sain samat ohjeet sisään mennessäni että älä erotu vaan sopeudu osaksi harmaata massaa. Silloin pääsee vähimmillä simputuksilla ja huomioilla homman läpi ja jatkamaan elämäänsä.

Kaikenlaiset lintsaamiset ja muut epämääräisesti töihin suhtautumiset tulivat korostuneesti esille koko "armeijan" ajan.

Lintsaamisen ja töiden välttelyn siellä oppii eikä mitään muuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saata nan siat kirjoitti:

Kapiaiset on sairaita ja seksihulluja.
Kuuluuko rivojen puhuminen asepalvelukseen?
Minulle riitti kaksi viikkoa sitä touhua.
Pääsin mielisairaalan kautta sieltä pois.
Eikä ole koira perään haukkunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu