whippeteistä

Titta

Olen suunnitellut hankkivani whippetin ehkä ensi keväänä, ja haluaisin kuulla omistajien ja muidenkin omakohtaisia kokemuksia. Eli olen kuullut että monet whippetit ovat kärsineet eroahdistuksesta. Onko se ehkä whippeteillä yleisempää kuin muilla roduilla yleisesti? Saattaa ehkä johtua siitä että nämä koirat kiintyvät omistajiinsa voimakkasti? Öletteko pystyneet /uskaltaneet pitää koirianne vapaina? Nehän saattavat helposti lähteä riistan perään. Kuinka pitkään päivässä koiranne ovat yksin kotona pentuina ja aikuisina? Paljonko whippetit n. maksavat? Oletteko harrastaneet ratajuoksuja/ agilitya/ näyttelyitä? Asumme kerrostalossa, mutta liikumme paljon. Koira joutuisi ainakin vähän vanhempana olemaan yksinään jonkun aikaa päivästä. Entä uros/narttu-whippetin erot? Itse suunnittelin ottavani nartun, koska olen kuullut ja lukenut, että ne olisivat helpompia?
Kertokaa omakohtaisia kokemuksianne! Kiitos.

7

3290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koiraton

      Oma kohtaisia kokemuskia ei ole eroahdistuksesta, meillä on ollut kaksi tai kolme koiraa aina yhtä aikaa.

      Ovat keskenään kotona pennusta pitäen noin 10 tuntia. Sisäsiisteys on wippeteillä kyllä aika yleinen ongelma.

      Uskallan pitää irti kun olen ensin tarkistanut silmämääräisesti alueen ettei näy pupuja.

      Kyllä nartut yleensä ovat helpompia kuin urokset, mutta wippet on kyllä helppo oli se kumpa tahansa.

    • volvo

      heippa mulla on 2 whippetiä 1v pippa ja 6v jessica.pippa on tullut ihan pentuna ja jessica tuli äskettäin 6vuotiaana.jos haluat tietää enemmän näistä niin kirjota mulle vaikka sähköpostia:[email protected]

    • omistaja

      Meidän koira ei kärsi kyllä eroahdistuksesta, vaikka ihmisrakas onkin, jos whippetin opettaa, niin ei tule ongelmia! Kyllä se kiintyy omistajaan voimakkaasti, mikä voi joissain tilanteissa, kuten tässä eroahdistuksessa olla ongelma.
      Minä pidän koiraani irti, kun se on opettu niin hyvin tottelemaan, mutta on myös kyllä joitain vipukoita, jotka eivät tottele vaikka olisi miten hyvä kouluttaja... Meidän vipukka on uros ja minusta ihana, eikä ole ollut ongelmia.... tietysti sekin on yksilöllistä! Meidän koira on n. 6 tuntia yksin kotona viikolla, ja pärjää hyvin, sekin pitää opettaa! Whippetit (ainakin meidän) maksoi 600€ ja oli hintansa väärti! Minä olen kouluttamassa koirasta ratajuoksijaa, ja ensi syksynä on tarkoitus mennä ekoihin kisoihin... Myös agilityä ja näyttelyitä on mukava ihan väliin ottaa ja koirakin tykkää!

    • Titta

      Kiitos kaikille tiedoista! :)

      Tuli tässä vielä mieleeni, että jos vipukalla harrastaa ratajuoksuja, niin yleensähän riistavietin täytyy olla voimakas. Ja samalla tavallahan tämä ilmenee myös vapaana ollessa, eli ehkä ratajuoksuissa käyvä koira saattaa herkemmin lähteä pupujen jne. perään. Olen myös kuullut "kauhutarinoita", että eräs whippet joka rakastaa ratajuoksuja, olisi lähtenyt jokaisen pyörän tms. perään, koska sen ääni muistuttaa ratajuoksuissa käytettävän vieheen ääntä..?
      Tähämän voi tietysti olla pelkästään vain tarina, mutta tollainen pistää mietityttämään. Oletteko kuulleet/kokeneet vastaavaa?

      Oletteko harrastaneet agilitya? Whippetin nopeana ja ketteränä koirana luulisi pärjäävän hyvin. Mutta siinähän tarvitaan myös paljon kontaktia koiran ja ihmisen välillä?

      Entä koulutus? Eiköhän vipukkaa pysty kouluttamaan niinkuin mitä muuta tahansa koiraa, mutta onko helpoimmasta päästä? Ja totteleeko aina, vai silloin kun huvittaa? Herkut ehkä apuna koulutuksessa?

      Kiitos!

      • omistaja

        En ole kyllä itse kuullut tuollaisia juttuja, enkä voi todistaa niiden paikkaansa pitävyyttä, mutta voihan se olla tottakin.... Me kyllä harrastetaan agilityä ja mukavaa on! Koira oppii helposti, mutta ei jaksa opetella kauaa, joten lyhyet opetus tuokiot ovat parempia kuin pitkät ja rassaavat... Niin siitä agilitystä, meidän vipukka on ainakin hyvä siinä kun on virkeä ja herkkujen kanssa opetellut jutut ovat niin mukavia että! Vipukka rakastaa sitä, mutta ei jaksa kauan yhtä soittoa..... Meidän koira käy rata juoksua harjoittelmassa, mutta koska se on niin ihmisrakas se ei lähde metsässä kovin kauas, ja kannatta meluta ettei puput uskalla olla lähettyvillä niin sitten on vipukalla ihana juosta vapaana!
        p.s. Haluisitko muuten alkaa mailaamaan, mun osote on [email protected], kirjota jos kiinnostaa....


      • Anzku

        Meillä on yksi 7v vipukkaneiti, nimeltään Vilma, ei ehkä niin tyypillinen whippet kun on aika varautunut vieraita kohtaan ensi alkuun. Meidän neiti ei ole muutenkaan mikään hännänheiluttaja vaikka omaa perhettä rakastaakin yli kaiken, eikä missään tapauksessa ole vihainen vieraillekaan. Ei ole ollut eroahdistusta taikka oppimisvaikeuksia. Namien avulla sekin on koulutettu, lyhyitä aikoja kerrallaan, kun se ei jaksa kovin pitkään keskittyä. Oppimisnopeus on ollut kuitenkin nopeaa, mutta tästä asiasta en voi sanoa yleisemmin kun Vilma on eka whippettini vaikka muita koiria on talossa ollutkin. Asumme omakotitalossa, ja sellaisen hassun jutun olen koirani käytöksestä huomannut että jos lähdemme koko perheen voimin vaikkapa naapuriin ja vipukka näkee minne mennään, se saattaa joskus itkeä hetken. Käytimme sitä nuorempana ratajuoksuissa, mutta kun sille alkoi tulla ihmeellisiä ontumiskausia lopetimme, ja nyt käymme enää silloin tällöin harjoituksissa koska koira niin pitää siitä. Kyllä se jäniksen perään lähtee jos sellaisen näkee, mutta tulee vähän ajan kuluttua takaisin lähtöpaikkaan (ei siis juoske kotiin!) Siksi sitä olenkin uskaltanut pitää irti kun se ei koskaan juokse kauas. Pyörien tms. kanssa ei ole ikinä ollut ongelmia. Meillä on myös kissa talossa, ja vaikka Vilma sitä joskus jahtaakin kissa on ehdoton pomo, eikä koira sitä jahdatessa edes mene lähelle, ja kissalla näyttää olevan aivan yhtä hauskaa.


    • Töissä käyvä wh:n omistaja

      Meillä koirat ovat yksin arkisin jopa 10 tuntia. Sisäsiisteyden oppimiseen noin pitkän ajan yksin olevalla menee tietysti pitempään. Meillä koirat ovat olleet pissimättä noin 7-9 kk:n ikäisestä. Niille on kuitenkin aina jätetty mahdollisuus tehdä pisut sisälle, lattialla on sanomalehteä.
      Tiesithän, että narttujen pissa ei haise ollenkaan niin pahalle kuin uroksen, joten siinä yksi seikka pohdittavaksi, kun mietit kumpaa sukupuolta koirasi tulee olemaan. Urokset myös nostavat jalkaa jo melko nuorena ja seinät saattavat mennä aikamoiseen kuntoon, jos koira ei vielä ole sisäsiisti. Enemmin tällaista taipumusta on italian vinttikoirilla.

      Eroahdistusta ei ole ollut, ja nyt on menossa perheen seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs whippet. Pennut on kuitenkin aina otettu kasvattajalta, joka ei paapo niitä 24 t/vrk. vaan käy töissä koirien kasvattamisen ohessa.

      Oppivaisuudessa on ollut koirakohtaisia eroja. Joku on rohkeampi, joku ujompi. Joku seuraa kouluttamattakin sivulla myös vapaana ollessaan, toinen huitelee sadan metrin säteellä. Ketään ei koskaan ole tarvinnut "metsään jättää". Tulevat kutsuttaessa ennemmin tai myöhemmin.

      Parasta whippeteissä on terveys, helppohoitoisuus ja niiden juuri meille sopiva luonne. Ne pitävät kaikenlaisesta toiminnasta, mutta eivät hypi silmille, vaikka mitään varsinaista koulutusta eivät saisikaan. Ne ovat syntymästään sivistyneitä ja käyttäytyvät aina ja kaikkialla korrektisti.

      Jos sinua huolestuttaa ratalinjaisen whippetin saalistusvietti, ota nk. näyttelylinjainen koira, jonka viettiä ei tarkoituksellisesti ole jalostuksella pyritty vahvistamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      211
      15079
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      127
      10520
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      120
      10097
    4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9341
    5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      52
      9172
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7059
    7. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      56
      6935
    8. 182
      6517
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      169
      6176
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5598
    Aihe