Aina silloin tällöin paritanssiympyröihin tulee nuoria tai nuorehkoja naisia, joilla omanarvontunto on kohdallaan. Useimmiten tämä itsensä arvottaminen liittyy voimakkaasti omaan kauniiseen ja miehiä vetävään freesiin olemukseen.
Käytännössä jokainen nainen jossain elämänkaarensa vaiheessa ns. rupsahtaa. Hieman pullukat kulahtavat hoikkia nopeammin. Liikuntaa säännöllisesti harrastavat taas säilyvät pidempään.
Se hetki kun rupsahtaminen on edennyt siihen vaiheeseen että ennen kaunis nainen ei vedäkään miehiä enään puoleensa vanhaan malliin on surkuhupaisa. Vielä silloin kun nainen ei itse ole vielä tajunnut oman oman asemansa rupsahtamista miesten silmissä on mukavaa katseltavaa.
Tällä viikolla tansseissa näin hetken, jota olen odottanut pitkään ja hartaasti. Miehille töykeä, itsetietoinen, entinen kaunis ja näyttävä nainen ei käynytkään kaupaksi koska ikä oli vääjäämättä tehnyt tehtävänsä. Kukaan ei hakenut. Yksin jäi penkille istumaan käytännössä koko illaksi.
Matka sinne sisääntulooven viereen muiden mummojen seuraan oli alkanut.
Käytännössä jokainen nainen jossain elämänkaarensa vaiheessa ns. rupsahtaa. Hieman pullukat kulahtavat hoikkia nopeammin. Liikuntaa säännöllisesti harrastavat taas säilyvät pidempään.
Se hetki kun rupsahtaminen on edennyt siihen vaiheeseen että ennen kaunis nainen ei vedäkään miehiä enään puoleensa vanhaan malliin on surkuhupaisa. Vielä silloin kun nainen ei itse ole vielä tajunnut oman oman asemansa rupsahtamista miesten silmissä on mukavaa katseltavaa.
Tällä viikolla tansseissa näin hetken, jota olen odottanut pitkään ja hartaasti. Miehille töykeä, itsetietoinen, entinen kaunis ja näyttävä nainen ei käynytkään kaupaksi koska ikä oli vääjäämättä tehnyt tehtävänsä. Kukaan ei hakenut. Yksin jäi penkille istumaan käytännössä koko illaksi.
Matka sinne sisääntulooven viereen muiden mummojen seuraan oli alkanut.
Vastaukset 21
Vanhimmat
%tangon huumaa%, asialla tässä ketjussa aloottajana
Minä en ole keriinnyt seuraan kuinka ketäkin lavoila haetaan, eikä kyllä kiinnostakaan.
Tosin osa tossa viestissä on totta, valitettavasti.
Näin se tietysti on meillä miehilläkin
Täytyy vaan tehdä se arvokkaasti. (yrittää)
Jos ei dementtia iske, koittaa hakea niitä -10vuotta oman ikäsiä.
Minusta aloittaja on sama katkera mies, joka on saanut pakit liian monta kertaa.
Sama hemmo kirjoittaa täälä paljon ala-arvoisia juttuja naisista.
Ei taida kristallipallo toimia tällä joka soppaan sotkeutujalla.
Luonne minulle merkkaa naisessa ja kiva jos vähän näköä ja fiksukin.
Kattelin tansseissa nuorta paria, kun tanssivat viime viiikolla. Muutama vuosi sitten tuo nainen oli hyvinkin nuorekas ja kaunis. Nyt hän oli jo vanhentunut kasvoiltaan.
Kukaan ei taida pysyä nuorena.
"Kukaan ei taida pysyä nuorena"
Niinniin...päivä kerrallaan ehkä toisetkin vanhenee (miehetkin?)...
Itse näin päivänvalon -53 ja elettyä elämää on takana...ja rypistymään päin enenevässä määrin.
Voi kun ihmiset näkisivät kauneutta myös vanhenemisessa,joku saattaa jopa kaunistua vanhetessaan,hoikkuus ei takaa kauneutta eikä ikinuoruutta,hoikalla saattaa olla isoja terveysongelmia ja tämä isomman painoindeksin omaavalla saattaakin ainoa ongelma ulospäin ja sisäänpäin olla se paino.
Ei pidä tuomitseman ennen kuin on ollut henkilön saappaissa muutaman päivän.
Kyllähän eilenkin kuulin nuoren parin haastavan tuhteista pareista,mutta muutama tuhti pari tanssi koko illan ja nämä näyttivät istuvan nämä nuoret arvostelijat,kun kunto ei tainnut riittää kuin arvostelemaan ,kuten aloittellijalla
Erkkikin tietää että ylipaino on iso riski terveydelle. Älä yritä selittää ja minä en viitsi ladata tähän sitä kaikkea plussaa minka normaalipaino suo ihmisen terveydelle.
Tavallaa sitä en ymmärrä jos nainen on hyvässä iässä, nuori ja kaunis. Sitten on huono luonne tai pidetään itseä parempana. Sitten ollaan vaikeasti saatavaa ja etitään ns. varakasta miestä. ts se näkyy joskus läpi.
Näin joskus nähnyt.
Tavallinen mies ei sit kelpaa vaikka olisi fiksu, mutta köyhä.
Miksi näin?
Jokaisella on valinnan vapaus tansseissakin.
Ei köyhyys ole este, se on hidaste...jos tarjolla on parempituloista ja fiksuakin miestä tarjolla,miksi ottaa köyhää ja fiksua,jos ei se ole fiksuudessaan osannut tehdä bisnestä.??
Taitaa tuo vanheneminen pelottaa aloittajaa. Vanhenee ne miehetkin ja usein ulkoisesti nopeammin kuin naiset, jotka huolehtivat itsestään. Tanssiminen on yksi hyvä liikuntamuoto kaiken muun lisäksi. Pitää olla onnellinen, että terveyttä riittää, mitä niistä rypyistä kunhan on kaunis luonne. En itsekkään ole enää mikään tyttönen, mutta eipä ole lavoilta pois käännytetty ja oman ikäisä miehiä riittää tasittajaksi. Terveyttä ja pitkää ikää kaikille tanssijoille.
Aloittaja on saanut pakit kyseiseltä daamilta jota tuossa mollaa, ei sen kummempaa. Katkeruus on kovin yleistä joillakin miehillä naisia kohtaan, jos nainen pakittaa tai ei koskaan tee vastahakua vaikka mies haluaisi.
Mussa on varmaan joku vika. Hyvin harvoin katselen ikää, kokoa tai ulkonäköä kun haen. Ja on tullut todettua, että edellä mainitut seikat eivät tanssitaitoon. Pääasia, että daami on suht selvinpäin ja 10cm korkkarit ovat kotona ja olkalaukku narikassa.
Näkyi eilen parhaat vuotensa ohittaneet miehetkin saavan pakkeja Valasrannalla nuorilta neidoilta.
Siinäs näitte !! Nuorilla neidoilla on varaa ja vanhoilla vielä enemmän. Näin olen huomioinut.
Tämä ei tietenkään koske miehiä. Kun honka lahoo, niin oksa kovoo.
Ei muuten pidä paikkaansa. Oon kokeillut jo tuon.
Onneksi se en ollut minä ;)) ja ; D
Painoindeksi 22 siis kertoo kuinka osakkeet putoaa niin nopeaa tahtia että hän ei pääse iskemään mssään välissä.
Eikös se ole hyvä näin, jos olisi toisin niin joutuisit vaikeuksiin.
Taitaa vain olla niin että tässä ei tanssimisen kanssa ole kyllä mitään tekemistä vaan tämä on puhtaasti parinvalitakysymys.
Onpa törkeää ja pahansuopaista proosaa toisista ihmisistä. Mitähän pettymyksiä tuon taakse piiloutuu?
Minustakin kummallista juttua. Ei naisetkaan mitään miesten nenä- ja korvakarvoille tai hienhajulle voi, jokainen voi valita vain oman ulkonäkönsä ratkaisut tai pyrkiä valitsemaan.
Ylipaino on monesti lopputulos elämän vaikeuksista, kun haluaa unohtaa ikävät elämän asiat. Herkkuja syömällä unohtuvat kivut ja tulee parempi mieli. Tuskin kukaan haluaa olla ylipainoinen ja moni lihava on pudottanut paljonkin kiloja elämänsä aikana. Ylensyömisen taustalla olevat asia eivät kuitenkaan katoa laihduttamalla, eivät välttämättä millään.
Itse asiassa lihavat eivät rypisty kasvoista niin äkkiä, kun rasvaa on ihon alla.
Aloittajaa saattaa ärsyttää lihavien naisten "piittaamattomuus" vallitsevista kauneusihanteista. Hoikka ja meikattu nainen viestittää mielyttämishaluaan, samoin kuin siisti ja miellyttävä mies.
Onkohan tämä aloittaja tullut ajatelleeksi, että samassa tahdissa me kaikki vanhenemme. Se mitä näet toisen kasvoille käyneen, sanotaan sinusta samaa. Ikärenkaita meille kaikille tulee.