Lähdin opiskelemaan lisää ( taloushallinto) ja syventämään osaamistani vielä lähempänä neljääkymmentä ikävuotta. Opinnot ovat menneet hienosti, mutta ns. työharjoittelujakso tuottaa harmaita hiuksia.
Olen siis pitkään ollut työelämässä. Saanut hyvää palautetta työnantajilta tiedoistani ja taidoistani. Olen vastuullinen ja tehnyt vuosia vastuullisiakin työtehtäviä. Työharjoittelupaikallani minua kohdellaan kuitenkin kuin peruskoulusta valmistunutta. Minulle puhutaan, kuin en ymmärtäisi mistään mitään. Muut työntekijät eivät näytä hyväksyvän minua, vaikka olen avulias ja ystävällinen ja yritän parhaani mukaan vain auttaa, en häiritä heidän työntekoaan. Eräs naiskolleega saattaa jopa huutaa, jos sille päälle sattuu. Hän myös puhuu erittäin alentavisti, kun kysyn voinko tehdä jotakin...
Harjoittelussa minua ei ohjata. Yritän itse selvittää kaiken mahdollisen. Kysymyksiin kyllä vastataan, mutta hommasta näkee, että kiinnostusta opastamiseen on todella vähän. Harjoittelujakso on "pakollinen", jos aikoo saada tutkinnon ja tässä vaiheessa paikan vaihtaminen ei ole mahdollista. Alkuun minulle annettiinkin hyvin työtehtäviä ( olin tyytyväinen) ja jossakin vaiheessa alkoi työtehtävien "pimittäminen" ja muu rajumpi "syöminen"....Olen todella pettynyt! Olen joutunut vaatimalla vaatimaan joiden osa-aluiden tehtäviä, koska ne kuuluvat opintoihini....en saa tutkintoa roskakoreja tyhjentämällä. Mitä kokemuksia teillä muilla on aikuisopiskeluista ja harjoittelusta. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia?
Homma meni aika villiksi sen jälkeen, kun johtaja jäi lomalle....pahimmillaan minula on ollut neljä naista kimpussa, että en saa tehdä jotakin asiaa niin kuin olen asian johtajan kanssa sopinut....alkaa tuntua aika uuvuttavallta....se näyttää siltä, kuin he pelkäisivät oman paikkansa puolesta. Toimisto on pieni....en todella ole tulossa kenenkään paikalle - minua kiinnostaa vain tutkinnon suorittaminen. Uuuh...Muilla vastaavia kokemuksia?
Aikuisopiskelu ja työharjoittelu
1
284
Vastaukset
- kipuileva siili
Pystytkö vaihtamaan työharjoittelupaikkaa? Kuulostaa siltä, että nuo ongelmat ovat kyteneet toimistossa jo kauan ennen sinun tuloa. Kannattaa olla yhteydessä oppilaitokseen/opintojen tarjoajaan ja ottaa selvää muista harjoittelupaikoista. Ei kannata nolostua -varmasti et ole ensimmäinen, jolle sattuu tuollainen "mätä paikka".
En näe muuta ratkaisua ongelmaasi, sillä en jaksa uskoa että puhuminen korkeamman tahon kanssa auttaa asiaan. Olet kuitenkin siellä vain "käymässä" ja jos vakiotyöntekijät ovat olleet samanlaisia jo pitkään, en usko että kuviot muuttuvat siellä kovinkaan herkästi.
Tietysti voit yrittää puhua suoraan tälle johtajalle, että sinun työtehtävät eivät vastaa harjoittelun kriteerejä. Siinä tapauksessa sinun kannattaa ihan kirjata paperille konkreettisesti tutkinnon vaatimukset, ja kaikki työtehtävät mitä olet tähän mennessä tehnyt. Ehkä johtajakin huomaa puutteet paremmin, kun sinulla on A4 täynnä merkintöjä; 24.7 pesin astioita kahvihuoneessa / 25.7 vaihdoin roskapussit roskakoreihin / 26.7 tuijotin ikkunasta ulos ja kuuntelin kun kollegat huutavat minulle / 29.7 kävin ostamassa kahvipullaa.
Toivottavasti asiat järjestyvät!
(voisin käyttää DNA:n slogania "vaihtamalla paranee!")
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71026Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981