Tallink siljan tyyliin, yksi tekee kaikki kärsii

Näin toimitaan virolaisittain tallink siljan aluksilla,
onneksi rötöstelijä armahti kanssakärsijänsä!

Tallinnan laivan lippu vohkittiin: "Laivalta ei päästetä ketään pois"
Tuomas Selänne
Julkaistu: 20.7.2013 14:45

Tallink M/S Star lähti matkaan Helsingistä kello 10.30 ja se oli perillä Tallinnassa kello 12.30. Siinä välissä katosi laivan perästä Viron lippu.
Laivan henkilökunta huomasi lipun kadonneen ja kuulutti ennen Tallinnan satamaan saapumista, ettei ketään matkustajista päästetä ulos, ennen kuin lippu löytyy.

- Laivalta ei päästetä ketään pois, ennen kuin varastettu lippu löytyy, laivassa kuulutettiin.

Ilta-Sanomiin tuli asiasta useita uutisvinkkejä.

- Laivassa kuulemma alkoi heti melkoinen hämminki. Vaikka lippu vietäisiin, niin eihän se ole laillistakaan rankaista kaikkia, ihmettelee erään matkustajan isä IS:lle.

Viron lippu palautettiin kuulemma minuutteja kuulutuksesta ja matkustajat pääsivät lähes ajoissa satamaan.

Tallink Silja Oy:n varatoimitusjohtaja Pasi Näkki vahvistaa lipunryöstön ja sen jälkeiset tapahtumat.

Miksi joku vohki lipun, sitä hän ei tiedä. Näkki sanoo, ettei henkilökunnalla myöskään ollut tarkoitus pitää matkustajia laivaan vangittuina, vaikka lippua ei olisikaan löytynyt.

- Ei, se ei todellakaan ollut tarkoituksena. Sieltä lähti vähän vääränlainen kuulutus, mutta se korjattiin heti perään. Lippukin löytyi ja ihmiset pääsivät ajoissa satamaan, Näkki kertoo.
5151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siljalla tuollaista ei tietenkään tapahtuisi. Mutta Tallink on asia erikseen.

Vaikka lippuvarkaus onkin hyvin törkeä teko!

Äänestä
  • samaa lafkaa kuitenkin ....

    Äänestä

Oikeastaan täysin odotettua. Onhan Viro ollut vasta parikymmentä vuotta itsenäinen eli tuonkin ilmoituksen antaja on neuvostoajan kasvatti. Kestää vielä ainakin toiset rapiat kaksikymmentä vuotta ja sitten vasta on toivoa saada ravistetuksi neuvostokarhun talja harteilta.

Tuollainen ilmoitushan edustaa aivan normaalia neuvostoliittolaista käsitystä kollektiivisesta vastuusta.

Äänestä

Tallink Silja Oy lyhyesti
Tallink Silja Oy on osa Tallink-konsernia, joka on yksi Itämeren alueen suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista. Yhtiön laivat liikennöivät Suomesta Tallink-brändin alla Helsingistä Tallinnaan ja Silja Line-brändin alla Helsingistä ja Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan.

Tallink Silja Oy toimii Helsingissä, Turussa ja Tampereella sekä tytäryhtiö Sally Ab Maarianhaminassa. Yritys työllistää maalla noin 500 ja merellä noin 1000 henkilöä.

emmeköhän usko (edelleen) tähän painettuun tekstiin enemmän kuin kuvitelmiisi,
sinulle se näyttää olevan katkeraa hyväksyä tämä tallinksilja tieto (virallien)

Äänestä

Olin kyseisellä matkalla. Kuulutus oli kyllä "outo" mutta se saattoi olla henkilökunnan reaktiota siihen miten heitä kohdellaan tehdystä työstä. Itse ymmärsin heti, että haluavat lipun takaisin ja närkästyksissään tuo kuulutus tuli ulos. Se taitaapi olla virolaisten tapa toimia. Ei laivalla mitään suurta paniikkia syntynyt, vaikkakin lehdet saattavat taas näin kirjoittaa. Ympärilläni oli tuolloin nuorisoa ja ainakin he ottivat asian aikas hilpeästi. Tilanne raukesi nopeasti ja me kaikki pääsimme onnellisesti maihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sTariLla kirjoitti:

Näin toimitaan virolaisittain tallink siljan aluksilla,
onneksi rötöstelijä armahti kanssakärsijänsä!

Tallinnan laivan lippu vohkittiin: "Laivalta ei päästetä ketään pois"
Tuomas Selänne
Julkaistu: 20.7.2013 14:45

Tallink M/S Star lähti matkaan Helsingistä kello 10.30 ja se oli perillä Tallinnassa kello 12.30. Siinä välissä katosi laivan perästä Viron lippu.
Laivan henkilökunta huomasi lipun kadonneen ja kuulutti ennen Tallinnan satamaan saapumista, ettei ketään matkustajista päästetä ulos, ennen kuin lippu löytyy.

- Laivalta ei päästetä ketään pois, ennen kuin varastettu lippu löytyy, laivassa kuulutettiin.

Ilta-Sanomiin tuli asiasta useita uutisvinkkejä.

- Laivassa kuulemma alkoi heti melkoinen hämminki. Vaikka lippu vietäisiin, niin eihän se ole laillistakaan rankaista kaikkia, ihmettelee erään matkustajan isä IS:lle.

Viron lippu palautettiin kuulemma minuutteja kuulutuksesta ja matkustajat pääsivät lähes ajoissa satamaan.

Tallink Silja Oy:n varatoimitusjohtaja Pasi Näkki vahvistaa lipunryöstön ja sen jälkeiset tapahtumat.

Miksi joku vohki lipun, sitä hän ei tiedä. Näkki sanoo, ettei henkilökunnalla myöskään ollut tarkoitus pitää matkustajia laivaan vangittuina, vaikka lippua ei olisikaan löytynyt.

- Ei, se ei todellakaan ollut tarkoituksena. Sieltä lähti vähän vääränlainen kuulutus, mutta se korjattiin heti perään. Lippukin löytyi ja ihmiset pääsivät ajoissa satamaan, Näkki kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu