Faija seonnut täysin...

terve!
oon 14 vuotias perusteini, joka käy koulua ja saa vieläpä ihan hyviä arvosanoja. Elämä on lähes mallillaan mutta elämääni varjostaa isä. Jep jep, ihan oma isä. Aina aikaisemmin isä oli se joka osti kaikki lelut ja vehkeet, maksoi harrastukset ja matkat yms, mutta olen kuitenkin aina ollut äitiä läheisempi ja jos on ollut jotain ongelmia niin olen sanonut ne mielummin äidille, koska hän on vastuullisempi, ja osaa käyttäytyä tilanteissa paremmin. Jotenkin tuntuu että isä oli aina vkateellinen siitä äidille. pari vuotta taakseppäin faijasta tuli tosi vihanen, hiljainen, inhoaa kaikkea uutta, varsinkin niitä asioita joista pidän. Tässä esimerkki: oltiin justiinsa tultu turkista lomalta. Tämän jälkeen iskä sanoi heti että huomenna lähdetään mökille. Vastasin että haluisin olla reissun jälkeen ainakin muutaman päivän kotona. No, toistin sitten muutaman kerran ja kerroin että en jaksa olla kokoajan reisussa. Äitikin olisi halunnut lähteä, mutta ymmärsi kuitenkin että oltiinn ppikkuveljen kanssa väsyneitä reissusta ja haluttiin olla kotona ja kavereitten kanssa vähän aikaa. No mitä se iso runkkari siihen vastasi : "Jos nuo saatanan paskat haluu jäädä kotiin ni jääkööt mua ei kiinnosta". Oli niin vittumainen tunne, mutta en sanonut mitään koska tiesin että se suuttuisi vielä pahemmin. Myöhemmin illalla faija käveli huoneeseen ja sanoi "Otin sun kuukausirahat pois ku ei sua kiinosta muu ku futis ja kaverit ni mistä mun sulle pitäis maksaa" Ja tämä kuvio tapahtuu aika ajoin. En saa paljoakaan rahaa, jä äiti on aika köyhänä koska joutuu maksamaan kaikki harrastukset ja muut. Isä säästelee rahojaan ja ostaa itselleen uusimmat veneet ja vehkeet, ei ikinä jaa omiaan. Isä on itsekäs paska. Raivoaa syyttä päivittäin. Mollaa kavereiden edessä. Nolaa tahallaan. Ei kestä kritiikkiä tai häviämistä. Puhuu muista ihmisistä paskaa. Vihaa kaikkea vierasta ja tuntematonta, vaikka ei olekkaan rasisti. Joskus tukistaa ja satuttaa. Eikä sille äpärälle saa sanoa mitään, vaikka se kuinka muita haukkuisi. En tiedä mikä siihen on mennyt mutta en uskalla oikeen kenellekkään kertoa kun no ähh... on se niin noloa itsellekkin. Jos isää ei tottele hän rankaisee. Ottaa eahat, kännykän läppärin tai jonnkun muun pois, ja jos siitä valittaa tai sanoo vastaan, ottaa vielä lisääkin. Ainoa tapa miten pystyy olemaan sovussa on varomalla jokaista sanaa, tottelemalla jokaista käskyä ja kuuntelemalla jokaisen toiveen. Onkohan iskä surullinen, vai nauttiiko se tästä. Tajuaakohan se sitä ollenkaan?
6320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eipä ruusuiselta vaikuta. Kyllä isällä on asiat jollain lailla sekaisin. Minulla on tuntuma, että äitisikin alistuu ja pelkää, vaikka ei näytä sitä.
Voisitko jetella nyt äidin kanssa ja kysyä mitä mieltä hän on. Sinun pitää päästä juttelemaan jonkun turvallisen aikuisen kanssa.

Äänestä

tee jätkälle selväksi että vihaat häntä. saattaa tajuta virheet. tehokkaampaa ois jos käyttäydyt törkeästi, lyöt takaisin, jne.

Äänestä

Isäs riehuu kun voi sitä tehä. Hänellä on ilmeisesti joku keski-iän kriisi. Sinuna en menisi antamaan takaisin samallalailla se kostautuu varmasti. Sinuna yrittäisin viettää vähän aikaa isäs kanssa ihan kahestaan niinkuin miehet tekee ja pikkuhiljaa hän alkaaa nähä sua taas ihmisenä ja persoonana. Et voi muuttaa toisen käytöstä voit vaan omaasi ja sun pitää olla fiksu miten sen teet. Tee sille jotain kivaa joskus vaikka aamiainen ilman että pyytää tai jotain niin luulenpa että se alkaa siitä pikkuhiljaa miettimään omaa käyttäytymistään teitä lapsia kohtaan ainakin. Vanhempies välit on eri asia ja luulenpa että tässä on vähän kyse heidän välisistä asioista ja valitettavasti te lapset saatte sitten ne vihat niskaanne, Tsemppiä vaan!

Äänestä

Itselläni aivan sama homma! Oma isäni taitaa olla katkera ja kateellinen omalle äidilleni, puhuu koko ajan hänestä ja kyselee multa että mitä hän tekee jne

Äänestä

Isäsi on narsisti.. Niin on myös minunkin, ja monen muunkin... yllättävän paljon eroja tapahtuu juuri siksi että jompi kumpi on narsisti.. en jaksa selittää tässä mitä se on, mutta voit katsoa wikipediasta ja katsoa onko samanlaisia juttuja isälläsi..

Äänestä

mun isäki on yks hirviö joka koko ajan haukkuu äitiä huutaa päivittäin ja ku mun känny meni paskaks se teki siitä vitummoisen ongelman, mut se silti pyys anteeks multa ja sano et se lupaa et mun känny tulee korjatuks. Mut silti se aina vaa korottaa ääntä ja huutaa iha täysii ja jos mun sisko kuiskaa mulle esim jotai nii se heti sanoo et mist on kyse mist me puhutaa, ja et mä en saa puolustaa mun siskoa tai jos se sanoo jotai et se ei tykkää jostai nii mul ei oo oikeutta puolustaa ja sanoo et nii ei se haluu tai sillee. Mut minkäs sille voi ei kannata lannistuu tai masentuu isät on syntyny tommosiks mörri möykyiks minkäs sille voi. Vaik itekki lannistun välil mut herätän itteni ja mietin sil taval et mun isä ei vittu tunne mua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surullinen13 kirjoitti:

terve!
oon 14 vuotias perusteini, joka käy koulua ja saa vieläpä ihan hyviä arvosanoja. Elämä on lähes mallillaan mutta elämääni varjostaa isä. Jep jep, ihan oma isä. Aina aikaisemmin isä oli se joka osti kaikki lelut ja vehkeet, maksoi harrastukset ja matkat yms, mutta olen kuitenkin aina ollut äitiä läheisempi ja jos on ollut jotain ongelmia niin olen sanonut ne mielummin äidille, koska hän on vastuullisempi, ja osaa käyttäytyä tilanteissa paremmin. Jotenkin tuntuu että isä oli aina vkateellinen siitä äidille. pari vuotta taakseppäin faijasta tuli tosi vihanen, hiljainen, inhoaa kaikkea uutta, varsinkin niitä asioita joista pidän. Tässä esimerkki: oltiin justiinsa tultu turkista lomalta. Tämän jälkeen iskä sanoi heti että huomenna lähdetään mökille. Vastasin että haluisin olla reissun jälkeen ainakin muutaman päivän kotona. No, toistin sitten muutaman kerran ja kerroin että en jaksa olla kokoajan reisussa. Äitikin olisi halunnut lähteä, mutta ymmärsi kuitenkin että oltiinn ppikkuveljen kanssa väsyneitä reissusta ja haluttiin olla kotona ja kavereitten kanssa vähän aikaa. No mitä se iso runkkari siihen vastasi : "Jos nuo saatanan paskat haluu jäädä kotiin ni jääkööt mua ei kiinnosta". Oli niin vittumainen tunne, mutta en sanonut mitään koska tiesin että se suuttuisi vielä pahemmin. Myöhemmin illalla faija käveli huoneeseen ja sanoi "Otin sun kuukausirahat pois ku ei sua kiinosta muu ku futis ja kaverit ni mistä mun sulle pitäis maksaa" Ja tämä kuvio tapahtuu aika ajoin. En saa paljoakaan rahaa, jä äiti on aika köyhänä koska joutuu maksamaan kaikki harrastukset ja muut. Isä säästelee rahojaan ja ostaa itselleen uusimmat veneet ja vehkeet, ei ikinä jaa omiaan. Isä on itsekäs paska. Raivoaa syyttä päivittäin. Mollaa kavereiden edessä. Nolaa tahallaan. Ei kestä kritiikkiä tai häviämistä. Puhuu muista ihmisistä paskaa. Vihaa kaikkea vierasta ja tuntematonta, vaikka ei olekkaan rasisti. Joskus tukistaa ja satuttaa. Eikä sille äpärälle saa sanoa mitään, vaikka se kuinka muita haukkuisi. En tiedä mikä siihen on mennyt mutta en uskalla oikeen kenellekkään kertoa kun no ähh... on se niin noloa itsellekkin. Jos isää ei tottele hän rankaisee. Ottaa eahat, kännykän läppärin tai jonnkun muun pois, ja jos siitä valittaa tai sanoo vastaan, ottaa vielä lisääkin. Ainoa tapa miten pystyy olemaan sovussa on varomalla jokaista sanaa, tottelemalla jokaista käskyä ja kuuntelemalla jokaisen toiveen. Onkohan iskä surullinen, vai nauttiiko se tästä. Tajuaakohan se sitä ollenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu