Kansa Ämyrillä 20.7.2013

pori3

Tapani Kansa veti loistavan keikan Ämyrillä 20.7. Laaja kirjo musiikkia kohteliaan ammattimiehen esittämänä ja illan päätteeksi odotettu helmi: Anniina.

11

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niinpäs!

      Upea keikka oli kyllä. Olin lavan edessä kuuntelemassa jas iihen olikin kerääntynyt runsaasti porukkaa. Vähän joka puoleletakuului kommenteja ,että on sillä mahtava ääni. Niinpä ! Eipä sihen ole lisäämistä.
      Tapsa sai suuret suosionosoitukset ja yleisö oli hyvin biiseissä mukana. Tapsa totesikin ,että Kyllä se niin on ettei Ämyrin tunnelmaa mikään voita.
      Mm. Delilah kajahti hohdokkaasti ja uljaasti samoin Hopeinen kuu. Anniina ylimääräisenä kiitoslauluna oli todella sävähdyttävä.

      • onnimanni

        Näin on,mutta oletteko panneet merkille,että uusi Tangokuningas muistuttaa nuorta Tapania ,ei vain ulkonäöltään ,vaan myös ääneltään.

      • Lorujaje
        onnimanni kirjoitti:

        Näin on,mutta oletteko panneet merkille,että uusi Tangokuningas muistuttaa nuorta Tapania ,ei vain ulkonäöltään ,vaan myös ääneltään.

        Juu, kyllä laitoin kanssa merkille sen ,että Kyösti Mäkimattilassa on jotain Tapsamaista. Jotenkin se esiintymistyylissään ja olemuksessaan ( ilmeissä, eleissä ) on kanssa jotain samaa.

      • onnimanni kirjoitti:

        Näin on,mutta oletteko panneet merkille,että uusi Tangokuningas muistuttaa nuorta Tapania ,ei vain ulkonäöltään ,vaan myös ääneltään.

        Ekan kerran kun kuulin ja näin tuon uuden tangokunkun laulavan telkkarissa mä tykästyi heti siihen. Mä mietin hetken ,että mitä tutunoloista siinä tyypissä oikein on, mutta sitten mä hokasin , että siinä on aika paljon jotain samankaltaista kun Tapsassa.

      • Justiinax kirjoitti:

        Piti se ielä sanoa ,että vuosi tai kaksi sitten Varjokuva-orkesteri, jossa siis tämä uus tangokunkku Kyösti Mäkimattila on rumpalina ja solistina, niin oli samalla keikalla Ämyrillä kuin Tapsa. Kyösti kuulutti Tapsan lavalle ja kehui tätä Tapsaa kovasti mestarilaulajaksi yms.
        Sitten kun Tapsa oli omat settinsä vetänyt ja Varjokuva tuli vielä illan viimeiset biisit soittamaan, niin Kyösti Mäkimattila totesi ,että kyllä on ollut mahtava kokemus tälläiselle soitajapojalle olla samalla keikalla legendaarisen Tapani Kansan kanssa. Kehui että kyllä Tapsan tasoinen artisti erottuu tämänpäivän artistien joukosta mieleenpainuvana. Eli kovasti arvostavaan ja kunnioittavaan sävyyn puhui Tapsasta. Ei siis ihme jos on vähän jotain malliakin Tapsan laulamisesta ja esiintymisestä ottanut.

      • heko heko
        Justiinax kirjoitti:

        Äläpäs halveeraa Kyöstiä vertaamalla häntä tuohon "öykkäri "Kansaan

      • Annu.
        onnimanni kirjoitti:

        Näin on,mutta oletteko panneet merkille,että uusi Tangokuningas muistuttaa nuorta Tapania ,ei vain ulkonäöltään ,vaan myös ääneltään.

        Uusi tangokuningas onkin ihan syvältä. Ilmankos jos Tapsukkaa muistuttaa.

      • Annu. kirjoitti:

        Uusi tangokuningas onkin ihan syvältä. Ilmankos jos Tapsukkaa muistuttaa.

        Parempi se uus tangokunkku on kuin se yli-imelä sliipattu mustalaisäijä joka jäi kakkoseksi !

      • Annu.
        Justiinax kirjoitti:

        Parempi se uus tangokunkku on kuin se yli-imelä sliipattu mustalaisäijä joka jäi kakkoseksi !

        Leifille olisi kuulunut kruunu, oli ääntä ja karismaa. Kyösti mikälie oli kailottaja joita mahtuu ainakin 13 tusinaan!
        Mutta kun se oli niiiiin Tapsukan oloinen plaaplaa...

      • Siisti suusi
        Justiinax kirjoitti:

        Parempi se uus tangokunkku on kuin se yli-imelä sliipattu mustalaisäijä joka jäi kakkoseksi !

        Varo Justiinax, ettet saa syytettä rasismista.

    • Mua harmittaa niin kun en päässyt tuonne Ämyrille, kun olin koko viikonvaihteen nuhakuumeessa :( Olin kovasti suunnitellut sinne meneväni eikä pieni kuume olis mua estänytkään, mutta kun mulla lämpöä oli 39,4 niin päätin sitten vaan jäädä punkanpohjalle.
      Hyvä , että oli jälleen loistava keikka siellä Tapsalla.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      160
      6586
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      206
      4205
    3. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      487
      2891
    4. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      32
      2794
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2385
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2209
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      149
      1528
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      61
      1400
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1334
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1151
    Aihe