Rakastuin vuosi sitten naimisissa olevaan mieheen. Itse olen eronnut pari vuotta sitten.
Olin alkuun onnellinen sinkkuelämästä, riippumattomuudesta. Minulle sopi hyvin, että rakastettuni kanssa olimme yhdessä vainsilloin tällöin. Mutta vähitellen kaikki muuttui.
Aloin tuntea Rakkautta, isolla kirjaimella.
Nyt kärsin kauheasta ikävästä, kun rakkaani on perheensä kanssa. Kärsin, kärsin, KÄRSIN.
Minä, kaiken kokenut nainen, olen ihan varma, että en koskaan voisi rakastaa ketään toista niinkuin häntä. Miten se rakkauden tunne, joka kerran on syttynyt, sammutetaan? Kertokaa!
Olin alkuun onnellinen sinkkuelämästä, riippumattomuudesta. Minulle sopi hyvin, että rakastettuni kanssa olimme yhdessä vainsilloin tällöin. Mutta vähitellen kaikki muuttui.
Aloin tuntea Rakkautta, isolla kirjaimella.
Nyt kärsin kauheasta ikävästä, kun rakkaani on perheensä kanssa. Kärsin, kärsin, KÄRSIN.
Minä, kaiken kokenut nainen, olen ihan varma, että en koskaan voisi rakastaa ketään toista niinkuin häntä. Miten se rakkauden tunne, joka kerran on syttynyt, sammutetaan? Kertokaa!
Vastaukset 66
Vanhimmat
vain ja ainoastaan UUSI RAKKAUS vapaaseen ihmiseen.
Voi se auttaa. Miksi sä ihastuit varattuun. Oisit vaan nauttinut hänen kanssa vain seksistä
Tuollainen on kurjaa. Mikäpä parantaisi sydämen, joka on rakastunut? Sen kun tietäisi, niin olisi viisas.
Uskollisesti minua paimentavalle "amado miolle" haluan huomauttaa, että meillä täällä maailman laidalla kello näyttää juuri... nyt 18.50 eli minun päiväni on ikään kuin pulkassa.
Romanttinen rakkaus saa voimansa juuri kaipauksesta. Rakastavaiset kaipaavat toisiaan sitä enemmän, mitä enemmän esteitä (esim. välimatkaa) heidän tiellään on. Siihenhän perustuu se, että koemme muutaman vuoden yhdessä asumisen jälkeen romanssin kuihtuvan tai ainakin muuttavan muotoaan. Yhdessä elävän naisen ja miehen keskinäinen rakkauden kokemus väkisinkin arkipäiväistyy.
kai se on uskottava, vaikka en millään voikaan tietää puhutko totta! :D
Yksinkertaista:
ei kannata alkaa ukkomiehen kanssa minkäänlaiseen suhteeseen.
Etsi itsellesi uusi seksikumppani. Panetuksesta kaikki on kiinni.
Olet ällöttävä. Tollasia miehet just on. Harvassa on hyvät miehet. Vaikea sitten tuollaisten joukosta etsia "uutta", jos on rakastunut ja yrittää unohtaa.
Ehkä ymmärsin sinut "Pirita" väärin, viestistäsi jäi kuitenkin jälkimaku, että varattu mies, jolla on suhde toiseen naiseen kuuluisi harvojen hyvien miesten joukkoon?! En minä ainakaan pidä missään olosuhteissa hyvänä sellaista miestä, joka pettää vaimoaan. Painotus on nimenomaan sanassa pettää, jolla tarkoitan salaamista. Kaikenlaistahan elämässä sattuu ja jokainen meistä voi ihastua (rakastua), mutta parisuhteessa olevan on otettava tavalla tai toisella vastuu ihastumisestaan (rakastumisestaan) ansaitakseen hyvän miehen tai naisen arvon.
Ei pitäisi sanoa "tollasia miehet just on".
Vaan: Juuri tuollaisia miehiä on olemassa.
Näillä kahdella on vissi ero.
Reino on ällö, mutta ilmeisen tosissaan.
Kysymys on hänen tilanteestaan ja suhtautumisestaan, ei miesten yleisestä asenteesta.
Olen kokenut avioliiton, jossa oli huono seksielämä, sen jälkeen seurustellut ja viettänyt aikaani etsien sitä oikeaa naista.
Seuraa ei ole puuttunut.
Sitten yhtäkkiä napsahti napakymppi.
Ihastus tapahtui siinä seitsemässä sekunnissa, mitään ei ollut tehtävissä, ei kyllä tarvinnut tottavie ollakaan.
Seksi tuli kuvioon vasta muutaman tapaamiskerran jälkeen, molemmat halusivat mielettömästi toisiaan, mutta kumpikin halusi sen oikean hetken ensin.
Tarvitaan seksi, mutta sitä ennen on oltava muuta.
Ei pidä yleistää edes puhuttaessa miehistä.
On paljon tunteensa paaduttaneita ajelehtivia sieluja, jotka joko tahtoen tai tahtomattaan etsivät sielunveljeään, osa löytää, osa ei.
Olen löytänyt vihdoinkin, olen onnellinen.
Tuohon kirjoitukseesi ei voi lisätä mitään. Juuri noin se on. Olen itse kokenut saman.
Rakastuin siinä seitsemässä sekunnissa - ja olen onnellisempi kuin koskaan. Ja sitä onnea on jatkunut jo 6 vuotta. Uskon, että on olemassa ihmisiä, jotka on tarkoitettu toisilleen.
Totta, on mahdollista rakastua nanosekunnissa eli tietää heti: tässä se nyt on. Minulle, joka olen nuorenakin ollut epäromanttinen, pessimismiin taipuvainen, kävi juuri niin. Menin naimisiin miehen kanssa, jonka olin tuntenut alle kolme kuukautta. Olemme olleet naimisissa kaksikymmentäviisi vuotta. Tunne ja tietoisuus sielunveljen (tahi sisaren) löytymisestä voivat siis säilyä kauemminkin kuin kuusi vuotta...
Yritä kestää. Minä tiedän, että ei voi rakastua toiseen, jos rakastaa toista. Siihenhän se rakkaus perustuu. Aika parantaa - ehkä!
tiedän tuon tunteen. rakastan toisen miehen vaimoa. elämä on joskus monimutkaista.
Jos pettää aviopuolisoaan, on oikeastaan jo ottanut eron. Nimittäin, voi olla olemassa miehiä niinkuin tuo Reino. Sitten on niitä muunlaisia miehiä. Yleensä me ollaan ihan tavallisia ihmisiä ja rakastutaan ja petetään. Harva mieskään tykkää yhden illan jutuista ja syrjähypyistä. Kyllä niissä useimmiten on taustalla se vanha tuttu rakkaus.
Joopa. Minäkin rakastan naimisissa olevaa miestä. Itse olen sinkku. Hitto kun tunteita voisikin kontrolloida, mutta kun ei voi. Kun rakastuu niin rakastuu, se on sit menoa, oli naimisissa tai ei.
Mutta kiduttavaa se on jakaa miestä, jota rakastaa. Jos voisin, panisin suhteen poikki heti, mutta kun en voi koska RAKASTAN. Hitot!
rakastettuasi eroamaan. Jos hän eroaa vaimostaan ja liittyy sinuun, vasta sitten voit kutsua sitä rakkaudeksi. Rakkain on hän, kenen kanssa haluaa elämänsä jakaa.
Ei elämä noin yksinkertaista ole. Joskus avioliitossa ollaan lasten takia, tai sen vuoksi että on yhteiset talot ja tavarat, tai muiden ihmisten vuoksi, institution vuoksi, kulissien vuoksi...monesta avioliitosta puuttuu se tärkein yhteys kahden ihmisen välillä. Se on usein syy myös rinnakkaissuhteisiin.
Tässäpä se juju. Ehkä sitä rakkaus-sanaa käytetään monesti liian kevein perustein. Monesti se on vaan syvää ihastumista. Sitten vasta näkee, onko rakkaus todellista, kun asutaan vuosia saman katon alla. Ei toista ihmistä voi oppia todella tuntemaan jos silloin tällöin näkee. Ja jos rakkaus tosiaan sitten kuitenkin kohdalle tulee, kyllä pitäisi olla valmis silloin eroamaan. Ei siinä pidättele vaimot, eikä lapset.
Rakkaus ei mielestäni ole sidoksissa asuinpaikkaan, elämäntilanteeseen, rahaan tms.
Rakkaus vaan tulee ja tyrmää. Sen tulemista voi vaikeuttaa pysyttelemällä yksikseen, olemalla kontakteitta tai olla jo ennestään rakastuneena.
Se on täysin eri asia kuin kiintymys tai tottumus. Se on lähempänä narkomaniaa.
Et vastannut kysymykseeni. Mitä rakkaus on? Siis sinun mielestä? Eihän se ole tietenkään sidoksissa mainitsemiisi seikkoihin. Se tulee tulee ja tyrmää, ja sen tulemista voi vaikeuttaa kuten kuvasit. Se on lähellä narkomaniaa aluksi. Mutta rakkaus muuttaa muotoaan vuosien saatossa. Miten voit sanoa että rakkaus ei ole kiintymistä toiseen? Eli siis mitä se sinun mielestä sitten on? Ei riitä vastaukseksi, että se on pelkkää narkomaniaa.
että kiintymys tai tottumus ei vaadi rakkautta ja ne molemmat vaativat usein pidemmän sopeutumisajan. Usein ne seuraavat rakkautta ja voivat olla olemassa vaikka rakkaus olisi jo loppunut.
Rakkautta en edes yritä selittää. Kyllä sen jokainen tietää tulleen jos sen kokee.
se on tunnetila milloin ihminen valmis tekemaan mitävain toisen puolesta.
"se on tunnetila milloin ihminen valmis tekemaan mitävain toisen puolesta"
Kyllä parhaimmillaan tai pahimmillaan voi näinkin käydä
Ensimmäisenä lomapäivänä
hän lämmitti minulle
savusaunan.
Haki metsästä
tuoksuvan vihdan,
kantoi kuistille mehukannun
ja avasi oven.
Heitti hellästi
ensimmäiset löylyt.
Iho itki ilosta
Tätä on mielestäni rakkaus. Hyviä öitä. Tytteli menee nukkumaan.
ja kohdallasi on koska sanot niin...mutta noihin toimiin olisi kyllä kyennyt talkkarikin ilman rakkauden pisaraa.
Eikö edes lapset pidättelisi? Mitä on rakkaus heitä kohtaan? Olen ollut joskus itse vaikean valinnan edessä ja tiedän, ettei niin suurta rakastumista/rakkautta miestä kohtaan voi ollakaan, joka menisi lasteni ohi - ja nyt en puhu mistään marttyyri- tai ripustautuvasta äitiydestä. Panipahan tilanne miettimään rakkauden olemusta sekä omia haluja ja tarpeita ja niiden taustoja.
Äidinrakkaus on se rakkauksista suurin.
Rakkaus lasta kohtaan menee ihan kaiken ohi.
Kylläpäs osaat olla sitten romanttinen.
Sinulla on ainakin tukevasti jalat maassa.
Ja talkkari kyllä kykenisi niihin toimiin, mutta en kelpuuttais häntä :).
Etpä tietenkään kelpuuttaisi, talkkarilla ei olisi oikeaa kehonkieltä!!
Olisikohan tuossa Rainerissa oikeaa romanttisuutta ja kehokielisyyttä?
Minä lähden nyt sienimetsään ennen kuin muut vievät hienosti peittämäni, pikkuruiset mustat torvisienet. Varmaan ne on nyt jo isoja. Ja sitten saunomaan ja uimaan.
Jotenkin minusta tuntuu että Rainerilla voisi ollakin tuota romattisuutta. Yrittää vain kaikin tavoin peitellä sitä. Miehet saattavat olla joskus yllättävän romanttisia. He eivät vain osaa tai halua aina tuoda sitä esille.
Sattuipa, kun minäkin olen löhdössä sieneen. Tiedän yhden paikan, missä on paljon karvarouskuja.
Ainoastaan vaatimattomuuteni ylittää romanttisuuteni :)
Olipa kiva lukea Mesimarjani ja Tyttelini. Nyt vasta huomasin lukea. Onkohan Mesimarjakaan sun kommenttia lukenut. Mulle tuli ainakin hymy huuleen, kun luin. Taidat aika hyvin osata naisen sieluun mennä, mitä olen juttujasi seurannut. Jatka vain samaan tyyliin, niin mekin jatkamme. Eikö sanontakin kuulu, että sitä saa mitä tilaa :=)
Nyt vasta huomasin!:=):=)
En malta olla jatkamatta tuosta Tyttelin mainistemasta peittelystä. Miehillä taitaa olla paljon ominaisuuksia, jotka ovat silleen melkein piilossa, kun yleisen käsityksen mukaan ne eivät ole "miehisiä" ominaisuuksia. Ja sama pätee tietty naisiinkin, autoaan korjaavaa ja yleensä tekniikasta kiinnostunutta naista katsotaan hiukan kummeksuen.
näitä parisuhdeongelmia : (
Rakastatko tuota miestä vai haluatko omistaa hänet? Kärsisitkö yhtä paljon jos hän olisi vaikkapa merimies ja aina välillä pitkiä aikoja pois? Nykyään on paljon avioparejakin, jotka tapaavat toisiaan vain viikonloppuisin tai harvemminkin.
Entäpä jos ottaisit tuon rakkauden vastaan lahjana, joka sattui kohdallesi.
Minulla oli mies vuosia reissutöissä. Pikkuhiljaa aloimme erkaantua toisistamme. Minä hoidin lapset kotona ja kävin vielä työssä.
Niinhän siinä kävi, että mies löysi toisen naisen. Minä jouduin jäämään lasteni kanssa.
Täytyy olla melko vahva suhde, joka kestää toisen jatkuvan kotoa poissa olemisen. Ero ei ollut minullekaan vaikea, koska omat tunteeni häntä kohtaan olivat myös pikkuhiljaa viilentyneet. Mitä sellaisessa yhdessä olossa on enää järkeä, jos se menee tälle linjalle. Reissutyö on ollut monen avioliiton tuho.
Totta - raskasta on yksin pieniä lapsia hoitaa. Ja totta varmaan sekin, että reissutyö on ollut monen avioliiton tuho.
Mutta jos lapset ovat jo maailmalla ja aikuiset vain pelissä, niin tilanne on toisenlainen. Olen ollut jo monta vuotta "toisena naisena" ja tiedän, että se on rikastuttanut ei vain minun elämääni vaan myös muiden osapuolien. Käsitykseni mukaan rakkaus ei ole mikään tietty vakio, joka käytettäessä vähenee, vaan rakkaus luo rakkautta.
En koe olevani aviorikkoja, koska en ole rikkonut enkä rikkomassa mitään. Malliani en lähde kuitenkaan yleistämään, yhdelle sopii yksi toiselle toinen... Minun elämäni ja valintani ovat minun ja myös vastuullani.
Hei "toinen nainen"!
Ihan kuin olisin lukenut oman mailini. Olen ihan samanlaisessa tilanteessa. Ajattelen ihan samalla tavalla.
Olet ollut vuosia "toinen nainen", minä kolme vuotta. Olen ollut todella onnellinen näinä vuosina, oletko sinä? Rakkaus on voimakas tunne, se vain tulee ja vie!
Elämäni on hyvin tasapainoista. Niin siinä kävi, että rakkaus "tuli ja vei". Ihmeellisintä oli tavata mies, joka on kuin osa itseäni. Kuohuvat tunteet ovat (onneksi:)) vuosien mittaan tasaantuneet ja tilalle on tullut sellainen yhteenkuuluvuus, jota en olisi osannut edes kuvitella.
Sinulle rakkaudentäyteisiä päiviä! Ollaan onnellisia onnestamme! Mutta ehkä on viisainta kuten laulussa sanotaan: Kell' onni on, se onnen kätkeköön...
Olet oikeassa, että kun on rakastunut, kun rakastaa, niin silloin sitä sydämensä onnea jakaa myös muille ihmisille. On hyvällä tuulella, auttavainen...helpompi rakastaa koko maailmaa.
Ironista kyllä, siitä hyväntuulisuudesta pääsee osaksi myös toisen naisen rakastajan aviopuoliso. Ei hän voi tietää, mistä puolison hyväntuulisuus johtuu.
Tiedän siskoni tapauksen. Hän on myös toinen nainen. Hänen miesystävänsä vaimo oli erittäin tyytyväinen uuteen elämäänsä. Hänen ei tarvinnut harrastaa seksiä miehensä kanssa väkisin, hänestä oli tullut miehensä kumppani, hyvä ystävä. Seksin ja hellyyspuolen hoiti siskoni. Kaikki olivat tyytyväisiä tilanteeseen, kunnes mies halusikin erota ja mennä naimisiin siskoni kanssa. Siitä tuli hetkeksi kriisi monen elämään, mutta nyttemmin kaikki on järjestynyt.
Minua kiinnostaa tuo kannanottosi. Oletko todella sitä mieltä, että olet tyytyväinen elämääsi? Etkö tunne ikävää, kun miesystäväsi on perheensä luona? Eikä sinua pelota, että suhde tulee julki ja mitä se toisi tullessaan?
Minullakin on avioliiton ulkopuolella ystävä, rakastettu. Olemme molemmat naimisissa.
Suhdettamme on kestänyt vuoden verran ja olen kauhean rakastunut. Vaikka elän täällä perheessäni, välillä olen kauhean ikävissäni.
Hänkin kertoo olevansa.
En minäkään koe, että suhteessamme on mitään pahaa. Kummallakin on omat ongelmansa kotona, mutta emme kumpikaan halua rikkoa avioliittoamme. Siihen on monia, monia syitä.
Joku voi tähän sanoa, ettei tuollaista ymmärrä. En minäkään ennen ymmärtänyt. Mutta nyt ymmärrän. Tämän suhteeni myötä ymmärrän ihmisiä paljon paremmin kuin aikaisemmin, en ainakaan tuomitse suoralta kädeltä. Rakkaudella on ihmeellinen voima. Ei se kysele lupaa, saako se tulla. Tulee vaan ja ottaa haltuunsa.
Mutta elämän kaikkia asioita ei tarvitse ymmärtää, vai mitä?
Jos se tarkoittaa järjestysnumeroa olet todennäköisesti ensimmäinen.
Niin omalla kohdallani arvotan.
kertoo mielestäni, että itsekin ajattelet eläväsi tavallaan puoliksi. Mietit varmasti suhteen julkituloa, ja mitä se toisi tullessaan. Koska olet naimisissa, et joudu viettämään pitkiä pyhiä yksin tai ystävien kanssa kuten sinkkunainen, mutta ajatuksesi ovat muualla.
Rakkaudelle ei voi mitään, eikä missään ole määrätty etteikö se voisi osua kohdalle vaikka pappi on aamenensa omassa liitossa sanonut. Sitä ei varmastikaan voi ymmärtää täysin ellei ole omakohtaisesti kokenut, mutta pitkässä juoksussa tällaiset suhteet kyllä kuluttavat kaikkia osapuolia, paitsi ehkä sitä aviopuolisoa joka ei asiasta tiedä vaan näkee uuden onnellisen partnerinsa. Outoa ettei hän ihmettele asiantilaa? Totta varmasti, että kun itse joutuu tilanteeseen, ei ole niin herkkä tuomitsemaan.
Voipi olla niinkin...Tosin omalla kohdallani ajattelen, että on kaksi samanarvoista naista. He ovat vain erilaisia vahvuuksineen ja heikkouksineen.
"...hyväntuulisuudesta pääsee osaksi myös toisen naisen rakastajan aviopuoliso. Ei hän voi tietää, mistä puolison hyväntuulisuus johtuu."
Mitä haittaa tästä on? Päin vastoin, mieluummin lähetän hyvää oloa liikkeelle kuin pahaa. Ja pitääkö aina tietää, miksi aviopuoliso on hyvän- tai pahantuulinen? Eikö riitä, että on hyväntuulinen ja jos on paha olo, niin hyvässä suhteessa syy siihen kerrotaan ilman uteluja.
Tilanteesi on on huomattavasti hankalampi perheellisenä. Minä asun itsekseni.
Olen tyytyväinen elämääni. Toki ikävöinkin, mutta se ei ole ollut enää pitkään aikaan tuskallista kaipausta, sillä rakkauden syventyessä läheisyyden kokemus on tullut pysyväksi. Ja elämässäni on muitakin tärkeitä ihmisiä kuten lapseni ja ystäväni, joilta myös saan rakkautta ja hellyyttä. Viihdyn myös yksikseni, omassa olossani.
Kysyit vielä, mitä tapahtuisi, jos suhde tulee julki. Suhteemme ei ole salaisuus, mutta me naiset emme ole tavanneet. Arvostan aviovaimon avarakatseisuutta, hänkin rakastaa miestään eikä kärsi tilanteesta. Yhdelle miehelle ja yhdeltä mieheltä siis aika paljon rakkautta!:) Sitä sitten kolmisin jaetaan...Ja niin kuin sanot: "elämän kaikkia asioita ei tarvitse ymmärtää", vaan saa vain ottaa vastaan...Vastuuta ei kuitenkaan kannata unohtaa.
Hei!
Kiitos mielipiteestäsi. Kyllähän se on totta, että sitä elää vähän puoliksi, osaksi perheelleen, osaksi rakastetulleen.
Mutta minulla ei missään tapauksessa ole huono omatunto. Minä ajattelen, että tämä rakkaus on lahjaksi saatu. Että minä, joka olen ollut vuosikausia onneton suhteessani mieheeni, olen nyt saanut elämääni ihmisen, joka rakastaa minua.
Se tuntuu ihmeelliseltä lahjalta. Minä en ole tuntenut koskaan onnistuneeni missään asiassa avioliitossani: teen huonoa ruokaa, seksi kanssani on ollut "ei mitenkään tärkeää", en osaa istuttaa kasveja puutarhaan oikein, en osaa ajaa autoa, en osaa kasvattaa lapsia, tienaan mitättömän vähän... Ja minusta tuntui siltä, että olen oikeasti huono vaimo kahdenkymmenen vuoden yrittämisen jälkeen.. Nyt 45-vuotiaana kuulenkin olevani ihana nainen, rakas, suloinen.
Voit vaan arvata, että se tuntuu hyvältä.
ei millään muotoa ollut syyllistää. Toin vain esiin sen puolen asiasta mikä ómasta kommentistasikin kuulsi läpi, eli että elät vain puolittain. Tuo mitä puhuit huonosta ruoasta yms, on tuttua itsellänikin. En ole talousihme, mutta ihme on se että olen aina tavannut miehiä jotka hallitsevat sen puolen paremmin kuin minä.
Itse tartun maalisutiin ja vasaraan mennen tullen, kuten olen joskus aikaisemmin sanonutkin. Nämä ovat niitä rooliasenteita, jotka ovat aika syvällä ihmisissä. Vaikka en itse tuossa tilanteessa olekaan, toivotan onnea sinulle enkä varmasti ole ensimmäinen sitä tuomitsemaan.
Tuosta syyllisyydestä vielä minäkin. Se on kavala ja kuluttava tunne, jota tuskin voi välttää. Ja siihenkin kannattaa mielestäni tutustua perin pohjin. Miettiä mistä erityisesti syyllistyy ja miksi. Mitä oikeasti haluaa ja mitä se merkitsee muille läheisille. Pistä paperille ylös hyviä ja huonoja puolia, se selkiyttää ihmeesti.
Onnea matkaan!
Eikö se ole ihan kauheaa rakastaa ihmistä, joka on naimisissa toisen kanssa?? Elää vaimonsa kanssa ja käy tyhjentämässä pussit sinuun. Todennäköisesti makaa myös vaimonsa kanssa. Sillä mistäpä muusta voisi olla kyse? Seksi vaimon kanssa ei suju, joten käydään vieraissa. Tai sitten toisen naisen kanssa harrastetaan sellaista seksiä, jota ei vaimo-kullan kanssa kehdata. Sitähän se on??? Eikö?? Olenko väärässä?
Olen niin hemmetin realistinen, sorry.
Olet hemmetin väärässä. Miehen ja naisen välillä on muutakin kuin seksiä, mikä ei ole sama kuin rakkaus.
Tai olet hemmetin oikeassa, jos itselläsi on tuosta kokemusta.
Olisi kauheaa, jos olisi noin, kuin Margit väittää. Uskon rakkauteen!
Missä on naisen ylpeys?
Kuinka ihmeessä suostut olemaan kakkosena?
Ei tulisi mieleenikään.
Itsetuntohan siinä kärsii. Ei, kyllä minä haluan olla se ainoa.
Se nyt vaan on niin yksinkertaista, että olen rakastunut toisen naisen aviomieheen. Ja se on molemminpuolista. Jos osaisin, kyllä painaisin off-nappulaa, mutta en ole sitä löytänyt itsestäni. Onko sulla sellainen?
Tiedän mistä puhut, Minna. Rakkaus on yksi elämän suurimmista voimista. Ei se paljon kysele.
Voidaanko puhua mekanistisesta rakastumisesta, sellaisesta jossa vain tyhjennetään pussit tai harrastetaan toisenlaista seksiä.
Eikö rakastuminen ole ihan jotain muuta, johon ei välttämättä edes kuulu seksiä (erotiikkaa tosin on vaikeampi välttää).
Rakastumiseen kuuluu katse, kumpikin voi katsoa toista suoraan silmiin, tuntea silti turvallisuutta ja haluta noita hetkiä. Kaksi henkeä yhtyy ja muu maailma katoaa.
Pusseilla sun muilla kasseilla ei ole mitään tekemistä tuossa asiassa.
Ja OFF-nappia ei ole. On vain näännyttävä ja riuduttava kaipuu kun tunne on pakko saada kuihdutettua.
Voisipa edes painaa pikkurillin toisen pikkurilliä vasten.
Riutuu,
Albert
Kirjoitit tosi kauniisti, Alberd.
Uskon tuohon mitä sanoit. Noin se on!
Onneksi meille ihmisille on annettu kyky rakastaa. Onneksi on annettu kyky riutua, että tuntisimme miten suuri voima rakkaus on.
Minulla on ollut elämässäni kaksi suurta rakkautta. Olen onnellinen näistä suurista elämän lahjoista.
hullusti on asiasi, että aivan riudut, miksi en usko.
Rakkaudesta puhuit kyllä totta, ei tarvitse kuin vilkaista toista silmiin, sydän meinaa pysähtyä, varpaissa sirittää.
Sexit tulee huipentumana/täyttymyksenä,vieden sinne seitsemänteen taivaaseen.
Mekaaninen rakkaus, se on kuule intomimoa, ei rakkautta,vieläkin oikean rakkauden tunnistava ,pioni
Minä nyt riudun jo pelkästä ajatuksesta::))
Minulla on ilmeisesti sellainen nappula. Sanotaanko, että se sellainen maatiaisjärki, joka analysoi asioista plussat ja miinukset.
Miinuspuolen voittaessa annan järjen voittaa tunteet.
Olen hyvin realistinen ihminen. Olen kylläkin ollut naimisissa yhden ja saman kanssa yli 50 v.
Tänäkin aikana on joskus vuosia sitten tullut eteen pieniä ihastuksia, mutta miksi sotkea omaa ja toistenkaan elämää.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut täällä, että jo
nuorena tyttönä torjuin systemaattisesti ukkomiesten lähentelyt. Jokin moraalinen raja se täytyy olla, muuten aiheutuisi turhaa murhetta.
Tämä on minun mielipiteeni asiasta.
Kohdallasi voi todella sanoa että olet kokemuksen ääni.
Ihmisiä on erilaisia. Realisti toimii varmaan juuri niin kuin kerroit, myös tunneasioissa.Lienee myös se yleisempää Sinun ikäluokkasi keskuudessa kuin nuorempien.
Nyt on ns. "ajan henki", että kerätään kokemuksia, myös ihmissuhteissa. "Heittäytyjien" määrä on kasvanut. Panokset ovat heittäytyjillä kovemmat, siinä pelissä voi menettää paljon mutta myös voittaa.
Elämä on niin pahuksen monimutkaista mutta upeaa.
Raianer, kiitos kirjoituksestasi, se oli hyvä.
Minä itse otin elämäni omiin käsiini ja päätin tehdä sille jotakin. En tiedä onko ajan henki "heittäytyä", mieluummin sanoisin, että on ajan henki tehdä asioille jotakin, että me naisetkaan emme enää tyydy vain osaamme.
Jokaisella on oikeus olla onnellinen. Sitä onneaan kai jokainen etsii.
naisesta tulee harvoin se ensimmäinen nainen.
Toinen nainen on usein se ensimmäinen.
"Minna, sut tahtois jokainen mies.." Lauloi Mikko A.
Miksi Minna suostuu olemaan kakkosnainen??
Onhan näitä vapaita miehenköriläitä siinä missä vapaita naisiakin. Aattelin, ettei tarttis niin tuskailla.