Lievä/pahanlaatuinen Dysfasia

Hei, olen 21-vuotias mies. Minulla todettiin ennen ala-asteen aloittamista Dysfasia, se huomattiin sillä että opein lausumaan kunnon sanoja vasta kun täytin 5-vuotta. Mieleltäni olin täysin terve, en edes ymmärtänyt sitä itse, etten kyennyt puhumaan normaalisti. Jouduin käydä Lastenlinnassa useamman kerran. Lääkärit Lastenlinnassa tutkivat minua jonkin aikaa, onko minulla Autismi vai Dysfasia. He sulkivat Autismin pois, pitivät minua hyvin fiksuna lapsena koska pystyin ratkaisemaan haasteellisia tehtäviä ihan leikiten. Minulla oli pahanlaatuinen Dysfasia, minun ennusteeni oli etten opi koskaan puhumaan normaalisti. Jouduin ennen ala-asteen aloittamista käymään niin sanotun 0-luokan. Jossa minua valmistettiin ensimmäiselle vuodelle ala-asteelle, oppiminen oli vaikeaa, en pystynyt keskittymään kunnolla, ja opettajilla oli vaikeuksia saada minusta tolkkua. Monet opettajat jopa ärsyyntyi minuun niin kovin että päättivät pistää minut erityis luokkaan, vaikka pärjäsin koulussa yhtä hyvin kuin muut. Opiskeluni herpaantui täysin, koska jouduin AD/HD ja Vilkkaitten lapsien sekaan jotka ei malttanu istua paikallaan. Kun pääsin 5.lk, jouduin erinlaisiin testeihin missä tutkittiin Dysfasiaani, tutkimusten tulokset olivat hyvät ymmärtämiseni suhteen paitsi muuten että puhe kyvyssäni oli ongelmia. Ylä-asteen aloitettuani opiskelut suijuivat taas mallikkaasti. Kun pääsin 8.lk, sairastuin masennukseen josta johtui poissa oleilu koulusta. 9.lk. Päästyäni en enää käynyt ollenkaan koulussa, ja jouduin suorittamaan 9.lk nuorisokodissa. Testejä ei ole enään ollut ylä-asteen jälkeen, ja minusta ei edes nykyään huomaa että olisin sairastanut Dysfasiaa koskaan. Ammattikouluun päästyäni suoritin sen mallikkaasti loppuun, kuten varusmies palvelunkin, jossa sain Kokelaan natsat. Jouduin kokemaan vaikeita esteitä elämäni aikana, minua kiusattiin ala-asteella puhekykyni takia koska puheeni oli välillä sönkötystä, lauseitani ihmiset ei ymmärtänyt, ja opettajat eivät halunneet opettaa minua, jotkut jopa vaati minua erityis kouluun. Elämässäni oli kuitenkin monta opettajaa jotka huolivat minut oppilaakseen ja saivat minusta selvää, ja saivat minuun opetettuakin jotain. Olen aina ollut terve järkinen ihminen siinä kuten tekin. Vanhempieni kannustaminen ja ne opettajat jotka auttoivat minua koulussa, ovat parantaneet minut täysin Dysfasiastani. Minulla ei ole enään minkään sorttisia merkkejä siitä ettenkö ymmärtäisi mitä minulle puhutaan tai sitä osaanko minä puhua normaalisti. Ainoa vika mikä minulla on, niin on R-vika eli en osaa lausua ''R'' ja se ei mitenkään johdu Dysfasiastani. Jos saatte lapsen tai teillä on lapsi jolla on todettu Dysfasia, niin ei sitä tarvitse pelätä se on korjattavissa. Jokaiselle se on yksilöllistä kuinka kauan siitä kestää parantua. Omastamielestäni muitten ihmisten seura on tärkeätä Dysfasia ihmiselle sen takia että, hän oppii ymmärtämään ja lausumaan sanoja. Kaverit ovat tärkeitä, koulussa käynti on tärkeätä, ja oman perheen tuki. Ainiin, ymmärrän englannin kielen ja ruotsin kielen yhtä hyvin kuin suomenkielenkin, eli ei ole vaikeuttanut minua oppimaan muitakin kieliä kuin pelkkää suomea. Englantini ja Ruotsini olivat molemmat 10.
En tiedä onko tästä teille mitään hyötyä, kun latelin melkein oman historiani tänne. Mutta toivon selittäneeni tänne sen tärkeimmän, vaikka olisi kuinka huono ennuste lapsellenne Dysfasian suhteen, se ei tarkoita sitä ettei hän kykenisi korjaamaan sitä. Kävin vuosi sitten psykologilla, ja siellä tuli puhuttua tästä Dysfasiastakin ja hän oli ihan ymmällään, minusta ei voinut mitenkään kertoa että minulla oli todettu pahanlaatuinen Dysfasia lapsena jonka ennusteena oli se etten kykene koskaan puhumaan normaalisti.