Näin ruotsalaisselvityksen mukaan ja Suomi ei jää tästä piiruakaan jälkeen, sen voi jokainen asioita yhtään tunteva viivata ja allekirjoittaa:
Ruotsalainen selvitys tuotti samankaltaista tietoa kuin Norjan, Australian, Irlannin ja Kanadan tutkimuksissa on saatu.
Tutkimuksessa kuitenkin kävi ilmi, että lapset ovat joutuneet paljon pahemman laiminlyönnin kohteeksi sijaishuollossa kuin mitä olivat ne olosuhteet, joista heidät on otettu huostaan.
Sijaishuollossa kaltoinkohdellut lapset ovat olleet julkisen vallan suojeluksessa ja joutuneet laiminlyödyiksi. Sosiaaliviranomainen on epäonnistunut huolenpidon ja suojan antamisessa lapselle.
Selvitysmiehet esittävät toimenpiteitä, jotta tulevaisuudessa voitaisiin estää sijaishuollossa tapahtuva kaltoinkohtelu. Se ehdottaa, että jokaisella sijoitetulla lapsella tulisi olla sijaishuoltoa tarjoavasta tahosta riippumaton vastuuhenkilö. Hänen tulisi käydä lapsen luona vähintään neljä kertaa vuodessa ja tavata hänet kahden kesken.
Tutkimuksessa kiinnitettään huomiota myös siihen, ettei sosiaaliviranomainen noudata lakeja ja säännöksiä. Tämän korjaamiseksi on säädettävä seuraamuksista, joita laiminlyöjävirkamieheen kohdistetaan.
Ruotsalainen selvitys tuotti samankaltaista tietoa kuin Norjan, Australian, Irlannin ja Kanadan tutkimuksissa on saatu.
Tutkimuksessa kuitenkin kävi ilmi, että lapset ovat joutuneet paljon pahemman laiminlyönnin kohteeksi sijaishuollossa kuin mitä olivat ne olosuhteet, joista heidät on otettu huostaan.
Sijaishuollossa kaltoinkohdellut lapset ovat olleet julkisen vallan suojeluksessa ja joutuneet laiminlyödyiksi. Sosiaaliviranomainen on epäonnistunut huolenpidon ja suojan antamisessa lapselle.
Selvitysmiehet esittävät toimenpiteitä, jotta tulevaisuudessa voitaisiin estää sijaishuollossa tapahtuva kaltoinkohtelu. Se ehdottaa, että jokaisella sijoitetulla lapsella tulisi olla sijaishuoltoa tarjoavasta tahosta riippumaton vastuuhenkilö. Hänen tulisi käydä lapsen luona vähintään neljä kertaa vuodessa ja tavata hänet kahden kesken.
Tutkimuksessa kiinnitettään huomiota myös siihen, ettei sosiaaliviranomainen noudata lakeja ja säännöksiä. Tämän korjaamiseksi on säädettävä seuraamuksista, joita laiminlyöjävirkamieheen kohdistetaan.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ruotsalaisessa selvityksessä lasten laiminlyönti on jaoteltu seuraavien otsikoiden alle;
1.laiminlyönti
a)riittämätön huolenpito, esimerkiksi puutteet terveydenhuollossa, hampaidenhoidossa, vaatetuksessa, hygieniassa, ravinnossa
b)riittämätön valvonta, esimerkiksi vaarallinen ympäristö, valvomatta jättäminen, päihteiden väärinkäyttö
c)riittämätön koulunkäynti, oppivelvollisuuden laiminlyönti, koulunkäynnin estäminen, opiskelun estäminen
Vajaa 90 % haastatelluista kertoi näitä laiminlyöntejä tapahtuneen.
2.fyysinen väkivalta (tekoväline)
a)kasvatustarkoituksessa
b)kiihtymyksen vallassa
c)sadistinen väkivalta
Miltei puolet haastatelluista kertoi, että heitä oli lyöty jollain tekovälineellä (risu, remmi, mattopiiska, keppi, harjalla jne.).
3.muu fyysinen väkivalta
Runsas ¾ haastatelluista kertoi muusta fyysisestä väkivallasta, mm. kasvoille lyöminen, korvapuustin antaminen, retuuttaminen, töniminen, potkiminen, polkeminen, nipistäminen.
4.uhkaus ja uhkaava tilanne
30 % haastatelluista kertoi, että heidän henkeään on uhattu. Tilanteissa on ollut mukana ase, kirves, puukko tms.
Noin 40 % haastatelluista kertoi joutuneensa johonkin uhkaavaan tilanteeseen.
5.hyväksikäyttö työssä
Yli puolet haastatelluista oli joutunut hyväksikäytetyksi raskaassa työssä, joko maataloustyössä metsätyössä tai muussa työssä.
6.koskemattomuuden loukkaus, eriarvoinen kohtelu ja epäoikeudenmukaisuus
a)erityiskohtelu (kielteinen)
b)eristäminen läheisistä tai yhteydenpidon rajoittaminen
c)loukkaava puhetapa
d)identiteetin riistäminen (kulttuurinen, poliittinen, uskonnollinen)
e)ruumiillisen koskemattomuuden loukkaus
f)halveksiva ja epäoikeudenmukainen kohtelu
g)eristäminen / liikkumisvapauden rajoitus
h)valvonta (päiväkirja, puhelut, posti)
i)lapsen omaisuuden tai eläimen piilottaminen, poisottaminen
j)väärä diagnosointi
k)pakkoabortti /sterilointi
Noin 86 % haastatelluista oli kokenut tähän ryhmään kuuluvaa laiminlyöntiä.
7.seksuaalisuuden loukkaus
Lähes puolet haastatelluista kertoi, että sijaisisä, sijaisäiti, laitosten henkilökunta, muut nuoret, sijaisperheen sukulaiset tai tutut ovat tehneet heille seksuaalista väkivaltaa.
8.fyysisesti ja/tai psyykkisesti vahingollinen pakko, sääntö, rangaistus
Noin ¾ haastatelluista kertoi tähän ryhmään kuuluvista teoista.
Lastensuojelussa kamalat olot - nuori puhdisti likakaivoja hammasharjalla.
Eduskunnan oikeusasiamies huomautti yksityisiä lastenoteja Etelä-Suomessa.
Ilta-Sanomat 12.3.2013.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288547617410.html
----------
Sijaisperheen isälle 3,5 vuoden tuomio lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Iltalehti 10.5.2012.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012051015558665_uu.shtml
---------
Epäkohdat, kaltoinkohtelu ja väkivalta lastensuojelun sijaishuollossa.
Sosiaali- ja terveysministeriö 18.6.2013.
http://www.stm.fi/epakohdat_kaltoinkohtelu_ja_vakivalta_lastensuojelun_sijaishuollossa
----------
Milloinkahan Suomessa saadaan tutkimus aiheesta:
"Kauanko lapsella kesti toipua sijaishuollon traumoistaan."
Ja miten laaja-alaisesti se tuhosi lapsen elämää.
Varsinkin juuri, kun osa sijaishuoltopaikoista on niin kehnoja - suorastaan lapsille sopimattomia.
Meillä lapsi pääsi nopeasti takaisin kotiinsa, kun sossulle selvisi, miten lasta pahoinpideltiin sijaishuollossa sekä henkisesti että fyysisesti.
Mutta kaikille ei käy yhtä onnellisesti, että lapsi pääsisi kotiin, vaikka tilanne kotiolojen suhteen olisi ollut alun alkaen aivan yhtä hyvä kuin meillä.
On se vaan melkoista lasten"suojelua", että lapsi pitää huostaanottaa paikkaan, jossa hän joutuu ensimmäisen kerran elämässään rajusti kaltoinkohdelluksi.
Eivät täyty nuo ruotsalaistutkimuksessakaan mainitut kriteerit, että huostaanotto tulee tehdä VAIN SILLOIN, kun sijaishuollon olosuhteet ovat lapselle paremmat kuin kodin.
Laittomasta huostaanotosta on meillä nyt aikaa 10 vuotta, lapsi on saanut olla koko tämän ajan kotona ilman sosiaaliviranomaisten häirintää. Mutta huostaanotostaan hän ei halua puhua muuta vieläkään kuin sanoo sitä ylivoimaisesti hirveimmäksi kokemukseksi koko elämänsä aikana.
Niin, että kauankohan siitä kestää toipua... En tiedä.
Ja tähän on turha yhdenkään luonnevammaisen raivohullun tulla raivoamaan, että aikuiset kotona eivät muka olisi auttaneet lasta huostatraumoistaan tai olisivat pitkittäneet niin olemassa oloa.
Ei suinkaan :) kotioloissahan ei ollut lain mukaisia kriteerejä huostaan alun alkaenkaan. Jos et tätä hyväksy, niin sitten varmaan mielestäsi sosiaalityöntekijät valehtelevat.
Epäkohdat, kaltoinkohtelu ja väkivalta lastensuojelun sijaishuollossa.
Sosiaali- ja terveysministeriö tutkimus 18.6.2013.
http://www.stm.fi/epakohdat_kaltoinkohtelu_ja_vakivalta_lastensuojelun_sijaishuollossa
--------
Sijaishuollon epäkohdat päivänvaloon Keskisuomalainen 30.5.2009.
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/sijaishuollon-epakohdat-paivanvaloon/812114
-------------
Minusta kaltoinkohtelu ja väkivalta lastensuojelun sijaishuollossa voisi ulottua koskemaan myös 2000-lukua.
Tutkia voisi myös aikaa ennen huostaanottoa. Niin, tai tarvitseeko sitä enää edes tutkia. Kyllähän se jo tiedetään, että tukitoimia ei edes ole.
Lapsen ja perhen oikeusturva ei toteudu huostaanotoissa
Varatuomari Leeni Ikosen kannaotto.
Helsingin Sanomat 9.2.2008.
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Lapsen ja perheen oikeusturva ei toteudu huostaanotoissa/HS20080209SI1MP02enj
---------
Korruptio ja hyväveli verkosto Suomessa, esimerkkinä lastensuojelu.
Aku Saarikoski Uuden Suomen blogikirjoitus 15.1.2013.
http://akisaarikoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130025-korruptio-ja-hyva-veli-verkosto-suomessa-esimerkkina-lastensuojelu
--------
Kaltoinkohtelua lastensuojelun sijaishuollossa vuosina 1937 - 1983 aletaan selvittää.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja opetus-ja kulttuuriministeriö käynnistävät selvityksen huostaanotettujen lasten kokemista epäkohdista, katoinkohtelusta ja väkivallasta.
Tavoitteena on vaikuttaa myös nykyisen lastensuojelun toimintaan. Vastaavia selvityksiä on tehty monissa länsimaissa viimeisten 15 vuoden aikana.
Taustalla on havaintoja siitä, että sijaishuolto ei ole aina kyennyt tarjoamaan sijoitetuille lapsille kaltoinkohtelusta ja väkivallasta vapaata lapsuutta.
Sosiaali- ja terveysministeriö tiedote 19.6.2013.
http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1858832#fi
----------
Pride koulutusta ja valmennuksella koulutetaan sijaisperheitä ja sijaisvanhempia huolehtimaan lapsista ja nuorista.
Mikä on Pride filosofia? Vastaus löytyy Wikipedian sivustolla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pride
-----------
Järkyttävää. Huostaanotetuista lapsista tehdään homoja ja lesboja! Ei ihme, että venäläiset puuttuvat Suomen aiheettomiin huostaanottohon!
Ette voi olla tosissanne. Mun nimi on Päivi, ni mun on sit varmaan ihan pakko olla kristillisdemokraattinen ministeri? Eri asia, sama nimi. Tytärteni nimet sattuvat muuten olemaan Emilia, Silja ja Viola. Teidän logiikallanne Emilia on vessapaperia, Silja risteilyalus ja Viola tuorejuustoa. Noh, arvatkaa onko? Ottakaa asioista selvää itse. Älkää olko lampaita.
"Tavoitteena on vaikuttaa myös nykyisen lastensuojelun toimintaan".
Eli tarkoittaako tämä sitä, jos lähihistoriassa on sijaishuollossa tapahtunut väkivaltaa ja kaltoinkohtelua, siitäkin voi ilmoittaa ja se asia tutkitaan siis myös?
Helsingin Vuosaaressa sijainneet lastenkodit Kolibri ja Pikkukolibri suljettiin seksuaalirikosepäilyn vuoksi syyte on nostettu lasten törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Tapaus sattui vuonna 2011. Aiheesta Yle uutinen 19.3.2013.
Lue myös vuoden 2011 uutisia aiheesta.
http://yle.fi/uutiset/paivakotien_sulkemiseen_liittyneessa_seksuaalirikosepailyssa_nostettu_syyte/6545179
-------------
Päiväkoti on käsittääkseni eri asia kuin lastenkoti? Eihän tämä viesti liity mitenkään lastenkoteihin tai niissä tapahtuviin väärinkäytöksiin! Pitääkö lastenkotien huonouteen liittyviä uutisia ihan itse keksiä, kun mitään todellista uutisoitavaa ei ole?
Jatkoa edelliseen uutiseen seksuaalirikoksien tutkinnasta.
Sosiaalivirasto: Valvonta ei voi ulottua päiväkotien taustayritysjohdon taustojen selvittämiseen.
Todettakoon, että uusien lakien mukaan lasten parissa työskentelevien taustat on selvitettävä
Lue Yle uutinen 26.8.2011.
http://yle.fi/uutiset/sosiaalivirasto_valvonta_ei_voi_ulottua_paivakotien_taustayrityksiin/5412910
---------
Paha olo ja ikävä kavereita ajaa nuoret karkuun lastensuojelulaitoksista. Lastensuojelulaitoksista karkaa vuosittain satoja nuoria.
Lastensuojelun keskusliitto lehdistötiedote 4.3.2013.
http://www.lskl.fi/tiedottaa/tiedotusvalineille/tiedotteet/paha_olo_ja_ikava_kavereita_ajaa_nuoret_karkuun_lastensuojelulaitoksista.2926.news
--------------
Isovanhempien tuki lisää lapsen hyvinvointia, isovanhemmat osallistuvat aikaisempaa enemmän lastenlastensa hoitoon, jolla on tärkeä merkitys lasten oheiskasvattajana. Lapsille on tärkeää säilyttää suhteet, myös kodin ulkopuoöelle sijoitettaessa.
Lastensuojelun keskusliitto lehdistötiedote 12.6.2013.
http://www.lskl.fi/tiedottaa/tiedotusvalineille/tiedotteet/isovanhempien_tuki_lisaa_lapsen_hyvinvointia.3002.news
------------
Kaltoinkohdeltujen lasten auttamisesksi käynnsityy laaja viranomaisten yhteistö.
Lue lisää Terve Sos 2013.
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=33456?&print=true
-----------