Onko sinulla? Ja miten se ilmenee? Oletko kokonaisvaltainen suorittaja ja kilpailija, vai rajoittuuko tahtosi päihittää toiset urheilukentälle, shakkilaudan äärelle tai foorumeiden pätemiskilpailuihin?
Oma kilpailuviettini on melko kummallista lajia. Jossakin mökkeilykesäpäivän mölkkypelissä häviäminen ottaa koville, mutta sitten taas missään elämässä oikeasti tärkeässä asiassa – vaikkapa työn tai parisuhteen hankkimisesta – minkäänlaista kilpailuviettiä ei ole YHTÄÄN. Muiden hakijoiden tai kilpakosijoiden astuessa näyttämölle totean, että menköön: juttu ei ole minkään taistelun tai kilpailun arvoista.
Olisi ehkä menestyksekkäämpää, jos asia olisi päinvastoin ja tahto päihittää toiset suuntautuisi sellaisiin asioihin, joissa voitolla on suuri merkitys. Mutta kun ei. Koko kilpailusta katoaa kaikki hohto, jos pelissä on jokin todellinen panos. Silloin on sama luovuttaa osallistumatta.
Miten muilla?
Kilpailuvietti
31
565
Vastaukset
- ...............
Ehkä lähinnä kilpailen vain masentuneiden kavereideni kanssa siitä, että kuka tappaa itsensä ensin. Kaikki muu kilpailu ja pärjääminen elämässä on täysin yhdentekevää. Tai no joo, Mario Kartissa häviäminen harmittaa silloin, kun se tapahtuu epäreilusti sinisen kilven takia.
- Hyvä kysymys
Minulla ei ole kilpailuviettiä toisten kanssa. Ei ole kai koskaan ollutkaan.
Olen tähän asti ollut todella kova kirittämään itseäni. Mutta sekin kipinää alkaa hiipua. Olen varsinkin tällä lomalla viettänyt päiviä tekemättä mitään aamutreenin jälkeen ja se jotenkin pelottaa. Ihana joutilaisuus. Toisaalta tämä rauha on todella upeaa.
Pöydällä on lista tekemättömistä hommista, mutta kun ei huvita. Nautin tuulesta, valosta, äänistä, ruoasta, leffoista ja joutilaisuudesta. Aina vain enemmän. Ainakin hymyilen ja nauran herkemmin. - Kympin Nainen
Minua kiinnostaisi kuulla lisää aloittajan "kummallista laatua" olevasta kilpailuvietistä, koska tuo mölkkykisan tappio tuntuu aika pintaraapaisulta...
Omasta itsestäni meinasin ensin sanoa omaavani liikaakin kilpailuviettiä, kunnes asiaa tarkemmin mietittyäni tajusin että minä en oikeastaan niinkään janoa voittoja kuin onnistumisia (muiden vs. oman itsen voittaminen) mutta voin avata tätä ehkä lisää jos aloittaja avaa ensin omaa ajatusmaailmaansa lisää.- Hämärän rajoilta
Avataan sitten. Ehkä tuo edellisen kommentoijan mainitsema itsensä kirittäminen on lähimpänä sitä, mitä se kohdallani on. En niinkään vihaa häviämistä kuin alle oman tasoni pelaamista, oli kyse sitten mistä tahansa lajista (tai "lajista" hyvinkin laajasti ymmärrettynä). Gösta Sundqvistin asenne jalkapallovalmentajana kuvaa tätä hyvin: mies saattoi haukkua joukkueensa pystyyn voitetun ottelun jälkeen, mikäli peliesitys ei ollut hänen mielestään kelvollinen. Joillekin ihmisille merkitsee urheilussa – ja elämässä – eniten tulos, toisille tapa jolla tulos saavutetaan, oli itse tulos sitten mikä tahansa.
Tässä asiassa kaikki esimerkit ovat aikamoisia yksittäistapauksia ja pintaraapaisuja, mutta silläkin uhalla: Aina välillä palaan vanhoihin musiikkiäänityksiini. Joskus olen ihan tyytyväinen, mutta useimmiten mietin, olenko tuolloin ollut kuuro vai miksi ihmeessä olen jättänyt tekeleen tuollaiseksi, vaikka siitä olisi helposti saanut paremmankin. Varmasti ajattelen näin muutaman vuoden päästäkin kuunnellessani vuoden 2013 tuotoksia.
Kehitystä omaan aiempaan tasoon verrattuna siis tapahtuu, mutta tässä kehityksessä ei millään lailla ole mukana vertailu muihin ihmisiin: tarkoitan siis sitä, etten ajattele tästä tai muistakaan asioista "kunhan tästä nousen vielä joitakin pykäliä tasolle X, tällä osaamisellani alkaa olla jo kaupallistakin potentiaalia". Ne asiat joissa olen halunnut kehittyä ovat intohimojani, ja intohimojensa myyminen, alistaminen osaksi markkinoita ja kilpailua, tuntuu lähtökohtaisesti väärältä.
Niihin "suuriin" asioihin, naisen saamiseen tai elämässä muuten pärjäämiseen, ei minulla taas tunnu olevan juurikaan intohimoa. Niinpä kilpailuviettini suhteessa muihin ihmisiin jää askartelemaan harmittomien ja intohimottomien asioiden pariin: jos voitan heidät mölkyssä, se on hyvä, koska asia on täysin samantekevä.
Jatka tästä, jos tuosta jotakin sai irti. Pahoittelen kellonajasta johtuvaa hajanaisuutta ja tajunnanvirtaisuutta. - Kympin Nainen
Hämärän rajoilta kirjoitti:
Avataan sitten. Ehkä tuo edellisen kommentoijan mainitsema itsensä kirittäminen on lähimpänä sitä, mitä se kohdallani on. En niinkään vihaa häviämistä kuin alle oman tasoni pelaamista, oli kyse sitten mistä tahansa lajista (tai "lajista" hyvinkin laajasti ymmärrettynä). Gösta Sundqvistin asenne jalkapallovalmentajana kuvaa tätä hyvin: mies saattoi haukkua joukkueensa pystyyn voitetun ottelun jälkeen, mikäli peliesitys ei ollut hänen mielestään kelvollinen. Joillekin ihmisille merkitsee urheilussa – ja elämässä – eniten tulos, toisille tapa jolla tulos saavutetaan, oli itse tulos sitten mikä tahansa.
Tässä asiassa kaikki esimerkit ovat aikamoisia yksittäistapauksia ja pintaraapaisuja, mutta silläkin uhalla: Aina välillä palaan vanhoihin musiikkiäänityksiini. Joskus olen ihan tyytyväinen, mutta useimmiten mietin, olenko tuolloin ollut kuuro vai miksi ihmeessä olen jättänyt tekeleen tuollaiseksi, vaikka siitä olisi helposti saanut paremmankin. Varmasti ajattelen näin muutaman vuoden päästäkin kuunnellessani vuoden 2013 tuotoksia.
Kehitystä omaan aiempaan tasoon verrattuna siis tapahtuu, mutta tässä kehityksessä ei millään lailla ole mukana vertailu muihin ihmisiin: tarkoitan siis sitä, etten ajattele tästä tai muistakaan asioista "kunhan tästä nousen vielä joitakin pykäliä tasolle X, tällä osaamisellani alkaa olla jo kaupallistakin potentiaalia". Ne asiat joissa olen halunnut kehittyä ovat intohimojani, ja intohimojensa myyminen, alistaminen osaksi markkinoita ja kilpailua, tuntuu lähtökohtaisesti väärältä.
Niihin "suuriin" asioihin, naisen saamiseen tai elämässä muuten pärjäämiseen, ei minulla taas tunnu olevan juurikaan intohimoa. Niinpä kilpailuviettini suhteessa muihin ihmisiin jää askartelemaan harmittomien ja intohimottomien asioiden pariin: jos voitan heidät mölkyssä, se on hyvä, koska asia on täysin samantekevä.
Jatka tästä, jos tuosta jotakin sai irti. Pahoittelen kellonajasta johtuvaa hajanaisuutta ja tajunnanvirtaisuutta.Itsekriittisyydestä siis myös osittain kyse? Entä itsensä suojaamisesta? Jos ei altista niitä ei-niin-samantekeviä asioita kilpailulle (on se sitten suhteessa itseen tai muihin) niin mahd. tappiotkaan eivät kirvele?
Minä(kin) kilvoittelen ensisijaisesti itseni kanssa, olen esim. ajatellut että tänään teen rauhallisen juoksulenkin ja sitten juostessani huomaan (vaivihkaa kellosta) että homma rullaa, minulla on mahdollisuus lyödä oma enkkani ja sitten juoksen kovempaa ja kovempaa. Pitäisi siis ehkä jättää kello pois...
Muutenkin ongelmani on se, että on sitten kyseessä työtehtävät, urheilu tms. niin teen (ainakin lähes) kaiken täysillä, en osaa oikein puolittain tehdä asioita. Mutten katso mitä muut tekevät, vaan teen omaa juttuani, ja se oma rima on turhan korkealla usein. Helpommallakin monesti pääsisi, miksi siis? - Hyvä kysymys
Hämärän rajoilta kirjoitti:
Avataan sitten. Ehkä tuo edellisen kommentoijan mainitsema itsensä kirittäminen on lähimpänä sitä, mitä se kohdallani on. En niinkään vihaa häviämistä kuin alle oman tasoni pelaamista, oli kyse sitten mistä tahansa lajista (tai "lajista" hyvinkin laajasti ymmärrettynä). Gösta Sundqvistin asenne jalkapallovalmentajana kuvaa tätä hyvin: mies saattoi haukkua joukkueensa pystyyn voitetun ottelun jälkeen, mikäli peliesitys ei ollut hänen mielestään kelvollinen. Joillekin ihmisille merkitsee urheilussa – ja elämässä – eniten tulos, toisille tapa jolla tulos saavutetaan, oli itse tulos sitten mikä tahansa.
Tässä asiassa kaikki esimerkit ovat aikamoisia yksittäistapauksia ja pintaraapaisuja, mutta silläkin uhalla: Aina välillä palaan vanhoihin musiikkiäänityksiini. Joskus olen ihan tyytyväinen, mutta useimmiten mietin, olenko tuolloin ollut kuuro vai miksi ihmeessä olen jättänyt tekeleen tuollaiseksi, vaikka siitä olisi helposti saanut paremmankin. Varmasti ajattelen näin muutaman vuoden päästäkin kuunnellessani vuoden 2013 tuotoksia.
Kehitystä omaan aiempaan tasoon verrattuna siis tapahtuu, mutta tässä kehityksessä ei millään lailla ole mukana vertailu muihin ihmisiin: tarkoitan siis sitä, etten ajattele tästä tai muistakaan asioista "kunhan tästä nousen vielä joitakin pykäliä tasolle X, tällä osaamisellani alkaa olla jo kaupallistakin potentiaalia". Ne asiat joissa olen halunnut kehittyä ovat intohimojani, ja intohimojensa myyminen, alistaminen osaksi markkinoita ja kilpailua, tuntuu lähtökohtaisesti väärältä.
Niihin "suuriin" asioihin, naisen saamiseen tai elämässä muuten pärjäämiseen, ei minulla taas tunnu olevan juurikaan intohimoa. Niinpä kilpailuviettini suhteessa muihin ihmisiin jää askartelemaan harmittomien ja intohimottomien asioiden pariin: jos voitan heidät mölkyssä, se on hyvä, koska asia on täysin samantekevä.
Jatka tästä, jos tuosta jotakin sai irti. Pahoittelen kellonajasta johtuvaa hajanaisuutta ja tajunnanvirtaisuutta.Mutta ehkä se kilpailuvietin erilainen ilmeneminen onkin se sun vahvuus? Jos me kaikki oltasiin samanlaisia harakoita, samanlaisen audin perässä niin täällä ei syntyisi mitään uutta.
Olen aina ollut valtavirrasta poikkeavalla tutkimusmatkalla ja tunnen jotenkin puistatusta -kaikki-samassa-tahdissa-marssivia- kohtaan. Olen eri vaiheessa ja kyllä, olen luova. Ja kyllä se on ahdistanut minua. Vertaan aika-ajoin itseäni toisiin, samassa iässä oleviin ja olen ihan eri teillä. En vain voi elää niinkuin kaikki muutkin.
Pitääkö siitä tuntea syyllisyyttä soveliaisuussyistä vain voisiko siitä vain kieltäytyä ja nauttia siitä erilaisesta näkökulmasta? Sekin on lahja. Olen vaiheessa, jossa yritän luopua syyllisyydestä ja opettelen nauttimaan näkökulmastani ja tavastani. Se näkyy valmistuneissa tuotoksissa.
Josko, se on niin, että jokaisella on oikeus siihen omaan passion-kohteeseen, koska olemme henkisesti eri "kypsyys" vaiheessa, tarpeet ja mielenkiinnon kohteet ovat erilaisia. Sinä treenaat ja tutkit tässä elämässä sitä mitä teet.
Jotenkin toivoisin, että ihmisillä olisi mahdollisuus enemmän ja rohkeammin siihen oman juttunsa kuvaamiseen. Oli se juttu stten harrastus, tai työ.....luovuus tulee ulos niin eri tavoin. Toiset tekevät kuvia, toiset myy niitä (luovasti).
En tahdo enää ruotia miksi minusta tuli tällainen. Kai joku tutkija voisi ( ja itsekin) vastata siihen, mutta mitä sitten? Näillä mennään. Huomiseen voi vaikuttaa ja itseään voi muuttaa. Ihminen on kehittyvä ja kasvava otus.
- Mies32
Niin kilpailuviettinen, että se on joskus lamaannuttanut. Ja rikkonut lapsena seurapelin.
Mutta on tuo vanhemmiten sen verran kesyyntynyt, ettei jollain hupipeleillä ole niin väliä. Ja huonommuutenikin pystyn hyväksymään yleensä. Kilpailuvietti on aika mielenkiintoinen ilmiö ihmisillä, kuten muillakin eläinlajeilla omasta mielestäni. Mikä aiheuttaa sen, että olemme määrittäneet idean kilpailusta, johon sisältyy jonkun voittaminen? Janoamme voittoa saadaksemme hyvän mielen sen kustannuksella, että joku toinen häviää ja saa pahan mielen. Ja sitten vielä nauretaan sille, että toiselle tuli paha mieli, koska hävisi. Itsekkyytemme ja oman edun tavoittelu korostuu kilpaillessa. Voitto on jokin sellainen asia, jolle olemme antaneet merkityksen ja siksi ajattelemme, että sen puolesta on taisteltava keinolla millä hyvänsä. Panoksen suuruus kuvaa jollekin asialle antamamme merkityksen määrää. Voitolla ei kuitenkaan ole muuta merkitystä kuin se, jonka me olemme sille itse omassa päässämme määrittäneet. Eläinlajien lisääntymisen turvaamiseksi eläimillä on kilpailuvietti ja eläimet ovat joko itse tai tiedostamattaan antaneet itselleen merkityksen lisääntyä ja säilyttää laji. Ihminenkin on eläin, joten ihmiselläkin se siis voi olla. Mutta jos sen tiedostaa eikä sille anna turhaan painoarvoa, niin on helpompi kilpailla. Tai olla kilpailematta. On helpompi kilpailla ilman panosta kuin sen kanssa.
Miksi siis itse antaisin merkitystä juuri millekään asialle ja kilpailisin, koska jos annan suuren merkityksen jollekin ja kilpailisin siitä, muuttuisin sokeaksi ja menettäisin energiaani. Jos häviäisin itselle suurella panoksella, suuttuisin ja energiaa menisi hukkaan. Voitolla ei ole väliä eikä koko kilpailulla muualla kuin meidän päässämme. Jousiampujalla on kaikki taitonsa hallussaan, kun hän tulittaa vapaasti vailla päämäärää. Kun hän taistelee pronssisoljesta, hän on jo hermostunut. Kultaa tavoitellessaan hän näkee maalitaulun kahtena ja voitte vain arvata seuraukset.- Lady Marmelade
Minulla on aina ollut vahva kilpailuvietti. Tulen herkästi kateelliseksi, jos joku muu on jossain parempi. Haluan olla töissä kaikista paras. Lisäksi haluan, että elämäni on ulkoisesti muiden silmissä Lisäksi haluan näyttää kaikista parhaalta, joten pyrin panostamaan ulkonäkööni. Tiedän tämän olevan aivan hölmöä, mutten voi luonnolleni mitään.
Olen usein ajatellut, ettei minulla ole kilpailuviettiä. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa, koska ilmeisesti kärsin siitä. Vaikeaa lähinnä on päättää, milloin on kyse kilpailuvietistä sinänsä ja milloin huomionhakuisuudesta ja "huonosta itsetunnosta".
Sanomattakin on selvää, että joukkueurheilun kohdalla ei vietti ilmene lainkaan. Se johtuu kai osin siitä että tiedän ihan selvästi, että tässä en ole hyvä, eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia yltää jumbosijaa korkeammille sijoituksille (säästän Aparaatilta vaivan: eihän tuossa ole mitään järkeä kun ei sijoittautumisia voi tolleen jakaa karkeisiin lokeroihin ja kuka muutenkaan on määritellyt mikä on korkea sijoitus ja jumbosijoitus kun eihän mitään voi oikeastaan määritellä eikä muutenkaan sanoa kuka pärjää joukkueurheilussa eikä muutenkaan urheilulajeja voi jakaa ihmisen päättämiin kategorioihin vai kuka muka on saanut luvan määritellä mikä on joukkueurheilua tai ylipäätään urheilua varsinkaan kun ei ole mitään "kuka"-olentoa joka voisi määritellä koska kukaan ei ole määritellyt kuka on kuka vaan minä nyt olen sattunut syntymään "minään" vaikka toisaalta sattuma onkin vain ihmisen keksimä määritelmä ja syntyminen myös kun ei oikeastaan voi sanoa mitään syntymisestä vai onko kukaan muka nähnyt miten jokin syntyy eli on ensin ei-olemassa ja sitten olemassa ja toisaalta näkeminenkin on vain ihmisen leima eräänlaiselle illuusiolle jossa havaitaan muka jotain maailmasta vaikka oikeasti maailmasta ei voi havaita mitään kun kaikki on vain ihmisen nimeämää ja määrittelemää eikä sen vuoksi mitään todellista jaadijaadajaa).
Sama koskee parisuhteen hankkimista. Tiedän etukäteen, ettei minun kannata yrittää taistella neidon huomiosta, kun toinen sen taiston kuitenkin voittaa. Voin siis suhtautua asiaan tyynesti ja jättää asiaa sen kummemmin miettimättä väliin häpeän ja häviön tunteet.
Toisaalta minut on helppo lietsoa kilpailuasemiin. Kerran löin vetoa kaverin kanssa, kumpi onnistuu laihduttaa enemmän jossain tietyssä ajassa. Voin sanoa, että se oli ensimmäinen kerta armeijan jälkeen kun minulta hävisi ylipainoa. Edelleen kilpailuvietti ilmenee - valitettavasti - tietokonepelien maailmassa, jossa koen helposti valtavaa halua olla hyvä ja suorittaa. Nykyaikaiset "saavutusjärjestelmät" (Steam, PS3 ja Xbox 360 nyt ainakin) lietsovat tätä halua erittäin pahasti. Erityisen valitettavaa tämä on siksi, että peleihin menee helposti liikaa aikaa ja on turn-off kaikille muille ihmisille ja varsinkin naisille.Palstalta poistumisesi teki näemmä tenän? Vai oliko sinulla ollenkaan aikomusta jättää uppoava laiva jossakin vaiheessa?
Vaan mitäpä asia minulle kuuluu.aparaatti kirjoitti:
Palstalta poistumisesi teki näemmä tenän? Vai oliko sinulla ollenkaan aikomusta jättää uppoava laiva jossakin vaiheessa?
Vaan mitäpä asia minulle kuuluu.Mistä poistumisesta puhut? Mies1985:hän sitä suunnitteli. Minä olen poistunut täältä jo useamman kerran takavuosina, ja jossain vaiheessa opin etten pääse täältä kokonaan irti. Välillä voin olla vähemmän aktiivisempi, jos on jotain kiinnostavampaa tekemistä.
lord.boredom kirjoitti:
Mistä poistumisesta puhut? Mies1985:hän sitä suunnitteli. Minä olen poistunut täältä jo useamman kerran takavuosina, ja jossain vaiheessa opin etten pääse täältä kokonaan irti. Välillä voin olla vähemmän aktiivisempi, jos on jotain kiinnostavampaa tekemistä.
Jokainen voi joskus erehtyä, that's it.
Erehdykseni on toisaalta yhtä ymmärrettävä kuin se, että väität erään avausesitykseni kommenteissa minun ajattelevan "hörhöhumanistin" tavoin. En tietääkseni ole viesteissäni korostanut ihmisyyttä niin kuin humanistit ainakin oman käsitykseni mukaan ajattelevat, koska emme ole sen kummempia olentoja kuin muutkaan eläimet. Jos olen sanonut jotain muuta, niin olen tehnyt sen tiedostamattani.- mies32
aparaatti kirjoitti:
Jokainen voi joskus erehtyä, that's it.
Erehdykseni on toisaalta yhtä ymmärrettävä kuin se, että väität erään avausesitykseni kommenteissa minun ajattelevan "hörhöhumanistin" tavoin. En tietääkseni ole viesteissäni korostanut ihmisyyttä niin kuin humanistit ainakin oman käsitykseni mukaan ajattelevat, koska emme ole sen kummempia olentoja kuin muutkaan eläimet. Jos olen sanonut jotain muuta, niin olen tehnyt sen tiedostamattani.Voi juma, että olet pihalla!
Tuo oli mieleenpainuvin oman erehtymisensä selittely, mitä olen ikinä nähnyt. mies32 kirjoitti:
Voi juma, että olet pihalla!
Tuo oli mieleenpainuvin oman erehtymisensä selittely, mitä olen ikinä nähnyt.Miksi muuten itse ylipäätään koit tarpeen arvioida minun olevan pihalla? Oliko selittelylläni jotain merkitystä sinulle, koska ilmaisit asian tuolla tavalla?
- Mies32
aparaatti kirjoitti:
Miksi muuten itse ylipäätään koit tarpeen arvioida minun olevan pihalla? Oliko selittelylläni jotain merkitystä sinulle, koska ilmaisit asian tuolla tavalla?
Se oli vain huomio, joka hyppäsi silmilleni niin räikeästi, että oli pakko sanoa.
Jos tarkempaa analyysia kaipaat, niin vaikutat lähes jokaisessa viestissäsi vastenmieliseltä nilviäiseltä. Mutta positiivista tässä on se, että tuo selittelyviestisi toi esiin syyn oirehtimisesi taustalla ja se on luultavasti se kaikkein yleisin vaiva eli heikko itsetunto. Hoitoa on siis saatavilla, maailma on puolillaan itsehoito-oppaita ja jokainen lääkäri tuntee vaivan. Eli tie nousuun on näköpiirissä. Toivotaan, että vuoden kuluttua olet jo selkärankainen! Onnea! aparaatti kirjoitti:
Jokainen voi joskus erehtyä, that's it.
Erehdykseni on toisaalta yhtä ymmärrettävä kuin se, että väität erään avausesitykseni kommenteissa minun ajattelevan "hörhöhumanistin" tavoin. En tietääkseni ole viesteissäni korostanut ihmisyyttä niin kuin humanistit ainakin oman käsitykseni mukaan ajattelevat, koska emme ole sen kummempia olentoja kuin muutkaan eläimet. Jos olen sanonut jotain muuta, niin olen tehnyt sen tiedostamattani.Kas kas, olet ilmeisesti joutunut määritellyt ja rajannut ihmisryhmän nimellä "humanistit", ja lisäksi julkeat vielä väittää käsittäväsi jotain siitä miten he ajattelevat vaikka kuten hyvin tiedetään, mitään ei voi määritellä eikä mistään sanoa mitään vaan olemme kaikki yksilöitä joita ei voi luokitella millään kuviteltavissa olevalla tavalla.
Minä olen määritellyt erikseen ryhmän hörhöhumanistit erotukseksi humanisteista. Selitinkin jo jossain keskustelussa kyseisen määritelmän sisältöä.Mies32 kirjoitti:
Se oli vain huomio, joka hyppäsi silmilleni niin räikeästi, että oli pakko sanoa.
Jos tarkempaa analyysia kaipaat, niin vaikutat lähes jokaisessa viestissäsi vastenmieliseltä nilviäiseltä. Mutta positiivista tässä on se, että tuo selittelyviestisi toi esiin syyn oirehtimisesi taustalla ja se on luultavasti se kaikkein yleisin vaiva eli heikko itsetunto. Hoitoa on siis saatavilla, maailma on puolillaan itsehoito-oppaita ja jokainen lääkäri tuntee vaivan. Eli tie nousuun on näköpiirissä. Toivotaan, että vuoden kuluttua olet jo selkärankainen! Onnea!Sorrun jonkun näkökulmasta vielä jälkiselittelyyn ja samalla oireiluun, mutta vastaan silti. Oikeastaan minulla on jo omasta mielestäni paras itsehoito-opas, jonka voin ainakin itse ajatella ihmisellä voivan olla. Miksi kantaisin heikon itsetunnon leimaa harteillani, kun sille ei ole mitään tarvetta?
lord.boredom kirjoitti:
Kas kas, olet ilmeisesti joutunut määritellyt ja rajannut ihmisryhmän nimellä "humanistit", ja lisäksi julkeat vielä väittää käsittäväsi jotain siitä miten he ajattelevat vaikka kuten hyvin tiedetään, mitään ei voi määritellä eikä mistään sanoa mitään vaan olemme kaikki yksilöitä joita ei voi luokitella millään kuviteltavissa olevalla tavalla.
Minä olen määritellyt erikseen ryhmän hörhöhumanistit erotukseksi humanisteista. Selitinkin jo jossain keskustelussa kyseisen määritelmän sisältöä.En kiellä ihmisiä enkä välttämättä itseänikään määrittelemästä asioita, koska niin saa vapaasti kukin ihminen halutessaan tehdä, mutta voin kyseenalaistaa koska tahansa määrittelemisen tärkeyden.
- Tynnyrien kolina
aparaatti kirjoitti:
En kiellä ihmisiä enkä välttämättä itseänikään määrittelemästä asioita, koska niin saa vapaasti kukin ihminen halutessaan tehdä, mutta voin kyseenalaistaa koska tahansa määrittelemisen tärkeyden.
Jaarittelemisen tärkeyttä et kuitenkaan näytä kyseenalaistavan.
- Mies32
aparaatti kirjoitti:
Sorrun jonkun näkökulmasta vielä jälkiselittelyyn ja samalla oireiluun, mutta vastaan silti. Oikeastaan minulla on jo omasta mielestäni paras itsehoito-opas, jonka voin ainakin itse ajatella ihmisellä voivan olla. Miksi kantaisin heikon itsetunnon leimaa harteillani, kun sille ei ole mitään tarvetta?
Toivotaan, että se todella on paras. Ota kuitenkin huomioon, ettei pelkkä itsehoito aina riitä.
"säästän Aparaatilta vaivan: eihän tuossa ole mitään järkeä kun ei sijoittautumisia voi tolleen jakaa karkeisiin lokeroihin ja kuka muutenkaan on määritellyt mikä on korkea sijoitus ja jumbosijoitus kun eihän mitään voi oikeastaan määritellä"
Mitä tarkalleen ottaen muuten ajattelit tuota kohtaa kirjoittaessasi? Onko sinulla sellainen pelkistynyt mielikuva muodostunut minusta, että olisin vain tuon yhden ja saman asian jankuttaja? Tosin itse käyttämäni sanamuoto on pikemminkin "onko tuossa järkeä" kuin että "tuossa ei ole järkeä". Jälkimmäisen lainauksen voidaan ajatella rajoittavan ajattelua, kun jokin asia kielletään, kun taas ensiksi mainittu kysyvä ilmaisu voisi kuvastaa sitä, että asiasta voidaan tehdä montakin johtopäätöstä.aparaatti kirjoitti:
"säästän Aparaatilta vaivan: eihän tuossa ole mitään järkeä kun ei sijoittautumisia voi tolleen jakaa karkeisiin lokeroihin ja kuka muutenkaan on määritellyt mikä on korkea sijoitus ja jumbosijoitus kun eihän mitään voi oikeastaan määritellä"
Mitä tarkalleen ottaen muuten ajattelit tuota kohtaa kirjoittaessasi? Onko sinulla sellainen pelkistynyt mielikuva muodostunut minusta, että olisin vain tuon yhden ja saman asian jankuttaja? Tosin itse käyttämäni sanamuoto on pikemminkin "onko tuossa järkeä" kuin että "tuossa ei ole järkeä". Jälkimmäisen lainauksen voidaan ajatella rajoittavan ajattelua, kun jokin asia kielletään, kun taas ensiksi mainittu kysyvä ilmaisu voisi kuvastaa sitä, että asiasta voidaan tehdä montakin johtopäätöstä.Minä olin tehnyt sellaisen tulkinnan sinusta, ja minulla on siihen oikeus koska sinulla ei ole oikeutta määritellä kenen tulkinta on oikein ja kenen väärin vaan ne ovat kaikki ihan yhtä hyviä ja oikeita tulkintoja.
Luulin ettei sinua kiinnosta ulkopuolisten antamat määritelmät sinusta.
Mun kilpailuhalukkuus rajoittuu biljardi/snooker -pöydälle, tarkoittaa siis sitä että muualla ei ole mitään halua kilpailla, koska mahdollisuus voittaa on liian pieni.
Sama homma myös suhde jutussa et jos huomaan että jollain muulla on myös kiinnostusta toista kohtaan niin meikä luovuttaa heti, koska ei ole mahdollista voittaa (aina oon hävennyt)... siks aivan turhaa edes yrittää kilpailla.- ei sen arvoista
En kilpaile mistään koska jos kilpailen, minulla on voittamisen pakko. Kilpalemattakin pärjää mainiosti, mutta jos kilpailee ja sattuu häviämään, se pilaa elämän taas pitkäksi aikaa ensin suuntaamalla resurssit siihen kilpailuun eikä johonkin mahdollisesti tärkeämpään ja sitten sammuttamalla kaikki muut hyvän mielen lähteet liian pitkäksi aikaa tappion jälkeen.
Hyvä aloitus, minä olen aina epäillyt jonkinlaisen kilpailuvietin puuttumista (tai sen ilmeentymiseb estämistä) osasyynä omaan elämäntilanteeseen.
Rääväsuinen tennispelaaja John McEnroe taisi sanoa, että inhoaa häviämistä paljon enemmän kuin mitä rakastaa voittamista.
No, mulla ei ole ongelmia häviämisen kanssa, sopeudun kaikkeen ja ajattelen aina että kunhan ei siitä kuole niin mikään vastoinkäyminen ei nyt voi olla niin vakava loppujen lopuksi. Annan siis todella helposti itselleni anteeksi jos en tehnytkään asiaa niin hyvin kuin se olisi pitänyt tehdä jotta siitä olisi saanut kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Ja jos tuntuu siltä että joku asia menee liian vakavaksi kilpailuksi enkä ole parhaiden joukossa niin jättäydyn siitä pois.
Olen kuitenkin itsekriittinen ja suojeleva omia ideoitani kohtaan, ja jos joku vaikkapa varastaisi ansaintamielessä onkun tekemäni melodianpätkän, juoni-idean, valokuvan tai keksinnön niin sellaiset asiat saavat rattaat pyörimään ja aggression tunteeet pinnalle. Eli kilpailuvietti toivoakseni herää suojelemaan mua silloin kun on mielestäni oikeasti tärkeä asia kyseessä, kun taas muutoin se on stand by -tilassa vaikkapa Kimbleä pelatessa tai hipsteribileissä joissa pitäisi tehdä vaikutus naisiin olemalla jotenkin kiinnostava muiden miesten joukossa... silloin luovutan, tai näin olen asian itselleni järkeillyt ainakin ;)- The Grey
Toisaalta haluat varmasti antaa parhaasi musiikin suhteen? En usko että olet täysin perfektionismista vapaa, vaikket kilpailekaan naisen kaadossa. Ehkäpä perfektionismi nimenomaan on se syy, miksi kieltäydyt kilpailusta.
Olen itse hyvin samanlainen. Koulutus löytyy, mutta ei työtä eikä naista. Ehkei koskaan tule löytymäänkään. Silti jossain määrin persoonaani kuuluu perfektionismi, mikä tavallaan on äärimmäistä kilpailumielisyyttä. Ehkä en suostu kilpailemaan naisen rakkaudesta jonkun aivovammaiseksi katsomani idiootin kanssa, koska se ei olisi täydellistä "tosirakkautta" tai ns. sielunkumppanuutta alunperinkään, jos kerta minun täytyy kilpailla naisen huomiosta sellaisen miehen kanssa, jonka ominaisuuksia en arvosta.
Mitä yhteistä on, jopa sosiaalisesti estyneellä mutta älykkäällä introvertilla, sekä ekstrovertilla mölyturvalla? Yleensä ei mitään. Miksi siis kilpailla sellaisesta naisesta, jolle tämä ero on merkityksetöntä, koska kuitenkin juuri tämä ero on ratkaisevin nykyisessä yhteiskunnassa? Naisen kannalta asia olisi sama kuin filosofiasta kiinnostunut nörttinainen kilpailisi miehestä kartsalla uusista farkuista itseään myyvän pissiksen kanssa. Jos on kiinnostunut jälkimmäisestä, on vaikeaa todistaa olevansa aidosti kiinnostunut myös ensimmäisestä.
Ennenkaikkea nykyajan kilpailuhenkisyys on usein kilpailua sijoittumisesta laumasieluisuuden pyramidissa. Älyllisesti individualistiset introvertit eivät hyödy korkeammasta asemasta laumasielun pyramidissa, koska he eivät ole kiinnostuneita sellaisesta sosiaalisuudesta. Sen sijaan ekstoverteille kilpailu laumasielun sosiaalisessa valtapyramidissa on kaikki kaikessa. (katsokaapa osa Tanssin superäitejä, ja näette mitä pyramidi merkitsee ekstroverteille). Introvertteja sen sijaan kiinnostaa enemmän meritokratiaan perustuva systeemi, jossa palkitaan asiantuntevuus ja aito osaaminen, eikä suosituimmuus huutoäänestyksessä.
Perfektionismia ja kilpailumielisyyttä löytyy varmasti jokaisesta persoonasta, mutta kilpailu ekstroverttien taistelukentällä ei ole mielekästä sellaiselle persoonalle, jota heidän sosiaaliset taistelunsa ei voisi vähempää kiinnostaa. On siis vain viisasta valita itse omat taistelunsa ja säästää voimansa johonkin muuhun. - etsitaan
Sanotaan vaik niin ett pyrin joissain asioissa täydellisyyteeen siten ettei se ole järkevää ja jonka takia muut jutut kärsii tai ei tuu valmiiksi. Jonkinlaista kilpailuviettiiä siis löytyy, mutta vain joissain asioissa.
Valmistuminen opinnoista mulla roikkuu parin pakollisen kurssin ja työn tähden, kun laitan kaikki resurssit muutamaan itteäni kiinnostavaan kurssiin yrittäen saada ihan maksimit joka kokeesta, ja jonka takia sitten ne muut valmistumisen kannalta keskeiset asiat siirtyvät kokoajan eteenpäin. Eräänlaista kilpailuviettä tavallaan tuokin, sillä loppujenlopuksi siinä muita vastaan kilpailen, eli laittaa harmittamaan jos joku muukin pääsee lähelle samoja pisteitä. Jos taas tiedän ettei mulla oo mahdollisuuksia niin sitten jätän helposti koko asian roikkumaan, tai homma menee ihan alisuoritukseksi.
Uhreilussa toisen voittaminen ei kovin paljon kiinnosta, mutta kyllä siinä myös mulla on taipumusta jonkinlaista ylisuoritukseen. Kun ollaan työporukan kanssa käyty ajamassa kartingia, niin muutamaan kertaan mulle liehutettu varoitusta kun olen ajanut asenteella ohi vaikka väkisin, eikä ketään lasketa ohi. Tai kun kaveri puhui kesän alussa Cooper-testin juoksemisessa, niin tekosyillä sitten lykkäsin asiaa jotta ehtisin edes jonkinverran harjoitella.
Parisuhde ja nais asioissa olen niin paljon jäljessä muita, ettei niissä kilpailu kiinnosta (ei mahdollisuuksia). Minä olen joissain asioissa melko kilpailuhenkinen, mutta toisissa asioissa taas hyvinkin flegmaattinen. En esimerkiksi jaksa miettiä jatkuvasti kuinka olisin mahdollisimman kiinnostava vastakkaisen sukupuolen silmissä. Kuten joku tuossa pari viestiä aiemmin sanoi, ei kyseessä ole tosirakkaus tai sielunkumppanuus, jos siitä joutuu kilpailemaan. En käyttäydy aggressiivisesti enkä yritä jatkuvasti herättää huomiota riehumalla tai mölyämällä. Haluan että kelpaan (teini)naiselle juuri sellaisena kuin olen, ilman mitään älytöntä show:ta. Toki tiedän tämän olevan lähes mahdotonta.
Olen kyllä myös hieman kilpailuhenkinen, mutta ne tilanteet liittyvät yleensä johonkin selkeään kilpailutilanteeseen eikä niinkään sosiaaliseen statukseen. Olen harrastanut kilpa-autoilua ja tottakai yritän radalla aina parhaani. Osaan kyllä myös hävitä enkä koe sitä maailmanloppuna että joudun yleensä kisaamaan häntäpäässä. Toisaalta jos en omaisi yhtään kilpailuhenkeä, tuskin olisin edes kiinnostunut moottoriurheilusta. Keväällä voitin erään harrastelijatasoisen juoksukilpailun ja tottakai se oli mukava tilanne kun tiesi olevansa voittaja.
Myös mielipideasioissa olen monesti aika jääräpäinen ja koen että oma mielipiteeni on se ainoa oikea. Haluan myös päättää aina itse kuinka asiat tehdään. Ehkä tuo on enemmänkin seurausta yksinäisyydestä ja siitä seuranneesta tietynlaisesta itseriittoisuudesta, kuin varsinaisesta kilpailuhengestä.Muistuipa mieleen viime viikolta eräs tarina kilpailuviettiin liittyen. Olin eräänä iltana ajelemassa skootterilla ja kurvasin erään K-Marketin pihalle. Kyseisen kaupan pihalla oli paljon teinejä ja kyseessä oli aivan selvästi nuorten ytmien ja teininaisten soidinmenot. Pojat huudattivat mopojaan kuin viimeistä päivää sekä keulivat niillä ja tytöt katsoivat tätä housut märkänä.
Minä pysähdyin muutaman metrin päähän heistä, poimin maasta tyhjän juomatölkin ja jatkoin matkaani viileän arrogantisti hiljaisella nelariskootterillani. Nämä teinit luulivat minua todennäköisesti joksikin spurguksi eivätkä tietenkään tienneet että olisin yhtä hyvin voinut olla liikkeellä Mersun kanssa ja että pankkitilin saldo antaa myöden vaikka upouuden Mersun ostoon.
Nyt kysymys kuuluukin; Jos olisin liittynyt heidän seuraansa ja esitellyt itseni näille teininaisille ja kysellyt kuulumisia, mitä he olisivat ajatelleet minusta? Todennäköisesti pitäneet aivan sekopäänä. Mutta, entä jos olisin riehunut ensin äänekkään mopon kanssa ja mennyt uhoamaan jollekin mopojonnelle että "vittu toi mopo on ihan tossu painu vittuun täältä!"? Kumpikohan olisi ollut parempi iskuyritys?- Hanki elämä
Taidat olla oikeasti hieman kujalla? Tai assburger? Parikymppinen aikuinen mies ja jutut liittyy lähes aina mopoihin ja mersuihin. En yhtään ihmettele ettei naiset viihdy kanssasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1423179
Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!
https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os5122879- 1602727
- 791821
- 671642
- 901541
Ollaan samanlaisia
Samannäköisiäkin? Herkkiä, pohdiskelevia, syvästi tuntevia? Aistin kuvienkin perusteella paljon samankaltaisuutta. Siksi901343Kuusijärven kuolemanloukku
Kuusijärven hukkumisonnettomuuden mahdollisti uimarannan laiturirakennelma, rakennelma jota ei missään tapauksessa siell1001316- 1931186
- 2191165