Sain tänään sättiessä ollessani kuulla että on kakaramaista käyttäytymistä perätä perusteluja sanan – ja mielipiteenvapauden riistolle joka vesitettiin vippydet viemällä. Vippeyden menetys ei ole tässä se pointti vaan että vippeydet viemällä näytettiin ettei saa käyttää sanan – ja mielipiteenvapauttaan ilman että siitä ei rankaistaisi.
Joku sanoin myös rinta kaarella ettei hänellä ole ollut vaikeuksia sheriffien kanssa hänen itsensä mielestä johtuen siitä että hän ottaa vastuun omista sanomisistaan.
Nythän ei ole siitä kyse ettenkö ottaisi vastuuta sanomistani vaan siitä etten saisi sanoin lainkaan kritisoida sheriffien tekemisiä. Miten voi ottaa vastuun sanoistani jos se estetään?
Sananvapaus on osa yksilön henkisiä perusoikeuksia, joihin lisäksi kuuluu mm. uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus. Euroopassa niistä on tullut yksi kansalaisuuden peruspilareista – eikä niitä pitäisi antaa meillä suomessakaan kenenkään vesittää. Näissä oikeuksissa on pitkälti kysymys yksilön oikeudesta ilmaista itseään kunkin omalla persoonallisella tyylillään olkoonkin se joskus hyvin kömpelöäkin. Ihminen ei voi olla tyytyväinen jos hänen oikeuksiaan rajoitetaan tai jopa kielletään. Voimme siis kritisoida muiden tekemisiä kunhan emme puutu ihmisen persoonaan. Teot ovat kritisoinnin kohteena. Ymmärrän kyllä että tuo on kuin veteen piirretty raja ja juuri siksi siitä pitää puhua että rajanveto selkiintyisi ja kritiikinsietokyky harjaantuisi.
Oikeuksiemme rajoittaminen on jokaiselle kuuluva uhka – sillä missä me parhaiten voimme olla tasa-arvoisia ja tasaveroisia kuin lain meille säätämissä oikeuksissa?!
On harha etteikö tämä asia koskisi nyt jo kaikkia – sillä jos sheriffien omavaltaisiin toimintamalleihin ei nyt puututa - tulee se rönsyilemään. Kyllähän näitä vallan väärinkäytön esimerkkejä on jokaisella kun vaan kaivelee muistinystyröitään – eikä ne koskaan ole itsestään loppuneet .
Jouduin tähän tilanteeseen siksi että sheriffi meni huomauttamaan eräälle miessättijälle ettei hän saisi enää puhua aiheestaan ”Miksi-Miehet-Vonkailussaan-Eivät –Onnistu-Mutta-Naiset-Onnistuu”.
Minusta huomautus oli aiheeton, sillä kyseinen mies toimi nätisti tarkoituksenaan herätellä keskustelua. No pientä miehille niin tyypillistä hirtehishuumoria esiintyi muttei mitenkään korostuneesti. Kun kyseenalaistin sheriffin toiminnat, hän ilman mitään varoitusta heitti ruutuni tekstin WAGNERI => Sofienne: Olen poistanut VIP oikeutesi . Syy jatkuva provosointi, asiaton käyttäytyminen, sefu haukkuminen.
Perusteluja en saanut vaikka niitä penäsin. Olisin halunnut tietää missä kohtaa haukuin sheriffiä kun ainakaan minun ruudullani ei ole minun kirjoittamani yhtäkään lausetta löydy jossa nimiteltäisi sheriffiä henkilökohtaisesti.
Sitä vastoin ruudultani löytyy kyllä kirjoittamani kritiikkiä sheriffien toimintatavoista.
Tässä eräitä otteita taltioidustani logista:
Sofienne: suomi24 - on tehnyt töitä että saisi tämä palstat suosituksi ja nyt suosio tulee lopahtamaan siihen että sefun oikeuksia jaetaan ihan kelle vaan*ennustaa*
Sofienne: niin kävi citysätillekin ja niin käy tällekin
Sofienne: ja riittoja tulee nimenomaan sefujenkin asenteiden takia
Sofienne: ei aikuiset tule pitämään siitä että heitä kohdellaan kun kakaroita
Sofienne: nyt ylläpito liian löyhin perustein antaa valtaa sellaisille jotka ovat kykenemättömiä sitä käyttämään ja siten kakkivat omaan pesäänsä
Paljoa ei tarvinnut tehdä kun sain ”rangaistuksen” !
En voi välttyä tulkitsemasta etteikö olisi kyseessä valtapyrkimyksiä sanan –ja mielipiteenvapauden rajoittamisen kautta: eräät sheriffit haluavat rajoittaa heidän toimiaan vastustavien sättijöiden vapauksia, keinona torjua ja nujertaa kyseisiä sättijöitä. Kyseinen toiminta ei ole puolustettavissa sillä että heidän toimintansa olisi seuraamusta sättijöiden toiminnasta vaan motiivit kyseisten sheriffien toimintamalleihin on syvemmällä. Ja tuohan olisi vastuun kierrättämistä – eli epäoikeudenmukaisuuden uhri olisi itse syyllinen. Kornia eikö?!
Tarkoitukseni on herätellä ihmiset tajuamaan mihin ollaan menossa.
Jossain pitäisi olla raja kerjätessäni sanoo vanha kansa – miten on? Alistutaanko, hyssytelläänkö vai vaaditaanko oikeamielistä toimintaa?
*sofi*

Vastaukset 16
Vanhimmat
Nuo yleistävät kommentit koskemaan koko seriffi-toimintaa ja -valintaa närkästyttää heti ainakin minua.
En ymmärrä myöskään sitä, mitä tarkoitat 'herätellessäsi ihmiset tajuamaan mihin ollaan menossa'. Niin pitkään kuin minä olen ollut mukana (kolmisen vuotta), sätti on ainoastaan käyttäjämääriltään kasvanut ja kasvanut, samaisella valintasysteemillä seriffit on valittu koko minun 'sättiurani' ajan. Vääriä valintoja on toki tapahtunut ja tulee todennäköisesti tapahtumaankin.
Palvelu on kuitenkin edelleen kaikille käyttäjillensä ilmainen, seriffi tekee työtään pyyteettä, turhan älyvapaan kritiikin tätä ilmaista työtä kohtaan soisi muutenkin loppuvan.
Suomi on täynnä chatteja joissa minkäänlaista 'valvontaa' ei ole. Ne eivät ole koskaan menestyneet..miksei?
"Älyvapaa kritiikki"? Hups Kimmoº :)
Et taida tietää, mistä nyt puhutaan tai sitten kuljet sefulaput silmillä.
Ei tässä olla valvontaa poistamassakaan, käsitit väärin. Mutta joidenkin seriffien "vallankäyttö" menee äärimmäisyyksiin, se ei ole enää hyvätapaista. Seriffintyö on vapaaehtoista, joillekin pyyteetöntä ja he ymmärtävät asemansa, toisin kuin nämä muutamat, jotka pilaavat ammattikunnan maineen. Seriffikin on yleisönpalvelija. Eniron mainosmies.
"Oma teoriani siitä miksi tilanne näin kärjistyy voisi olla se,että jotkut sheriffinä toimivat eivät osaa erottaa omaan itseään sättisheriffin roolista ja kun he saavat kritiikkiä toiminnastaan – ei heistä itsestään ihmisenä – he eivät kestä vaan ryhtyvät vastahyökkäykseen.
Ja siten kaaos on valmis.
Kritiikin sietäminen ei ole kellekään helppoa – mutta siihen voi itseään harjaannuttaa. Asennoitumalla,että se on eteenpäin vievää, vaikka kritiikin esittäjät olisivat kuinkakin kömpelöitä ilmaisutavoissaan."
Hei Kimmo!
Tuon kirjoitin toisaalla ja kopsasin sen sinulle.
Moitit minua yleistämisestä - mitä joudun harjoittamaan koska en halua nimetä ketään.
Olen saanut kaapissani palautetta kirjoituksistani muilta sefuilta,jotka eivät ole tässä kahakassa olleet lainakaan mukana.He ovat jokainen ymmärtäneet sanomattakin etten heistä ole edes puhunut.
Sinua ei tee huonoksi sheriffiksi se,että joidenkin muiden sheriffien toimintamallit eivät kestä eettisin normein tarkastelua.
Sanot:"Vääriä valintoja on toki tapahtunut ja tulee todennäköisesti tapahtumaankin".
Tuon on juuri se mihin pitää puuttua.Ei voi vain todeta asiaa,nostaa olkapäitään ja kävellä tiehensä.
Soisin sheriffiksi ryhtyviltä itsekritiikkiä ennen kuin edes harkitsevat - sillä tuo homma ei sovi kuin aniharvoille ja vähiten ihmisille jotka haluavat valtaa vallan itsensä vuoksi ja nytkään en tarkoittanut sinua.
Ehkä kokeneena sheriffinä voisit ohjailla ja opastaa uusia?!
¤sofi¤
onnea opastukseen
Pakeneminen paikalta ts. sättihuoneen vaihtaminen ei taida paljon auttaa, vaikka sitä eräs Seliffi yösydännä ehdotti..
Tässä asiassa vaikuttaminen taitaa olla turhauttavaa, jos ylläpito ei ota vakavasti asiakkaidensa reklamaatioita ja keskustelupalsta-seliffi poistaa kaikki asiaan liittyvät keskustelut.
Mikä olisi paras polku, jota kannattaa lähteä tarpomaan? Chat-ruudulla urputtaminen ei pitkälle vie, jos asianomaiset valvojat eivät huomaa omissa toimissaan mitään petrattavaa.
ja vakavaa
Asia on tärkeä mihin sofienne tässä kirjoituksessa viittaa. Todella meidän vahvimpiin perusoikeuksiin kuuluu sananvapaus. Sanavapus on yhtä kuin demokratia. Olemme tunnetusti länsimainen demokratia ja länsimainen demokratia nojaa juuri sananvapauteen. Vain poikkeustila, kuten sodat tai muu katastrofi, voi tehdä siitä poikkeuksen. Tämä onkin ihan perusteltavaa, eli sille on silloin sananvapauden riistolle on selvä peruste. Nyt kuitenkin on selvästi käynyt niin (kuten sofi kirjoittaa), että sananvapautta on rajoitettu perusteettomasti. Se on silloin perusteentonta, jos sitä ei ko. henkilölle selkeästi perustella. Ainakaan minä en huomaa mitään sofin kirjoituksessa sellaista, mikä viittaisi siihen, että se rikkoisi esim. chättietikettiä tai saatika sananvapautta.
Nyt minä peränkuulutakin selkeiden perustelujen antamista. Jos sheriffeillä on selkeät perusteet miksi joidenkin ihmisten oikeutta käyttää sananvautta rajoitetaan tai muuten rangaistaan, niin siihen täytyy pystyä antamaan selkeät perustelut. Ja jos on vielä käynyt niin, että pelkän nickin näkyminen nicki-listalla on syy hiljentämiseen, on siirrytty anarkian puolelle. Näistä viimepäivien tapahtumista tulee mieleen 70-luvun Etelä-Ameriikka, jossa sotilashallinot toisensa perään vaiensivat kansoja juuri sanan/pielipiteenvapuden riistämisellä. Tämä tapautui mielivallalla ja täysin kansalle asiaa sen enempää perustelematta. Jos te sheriffit nyt tällä sotilasjunttamaisella käytöksellänne yritätte hiljentää meidät tavalliset chättikansalaiset, olette valinneet väärän tien. Me emme ainakaan helpolla luovuta, me taistelemme viimeiseen mieheen tai naiseen loppuun saakka. Ilman SELKEITÄ perusteita teillä ei mitään oikeutta rajoittaa meidän itse tuottamaamme ja tekemäämme keskustelua.
että menisit ilmaisemaan mielipiteitäsi muille palstoille.Niitä s24:ssä riittää.Keskusteluja rajoitetaan tarpeen mukaan,olet sitten mitä mieltä tahansa.
olisi sulkea kone ja lähteä vaikka sienimetsään.
Kysymys:
Pitäisikö tavallinen, asiapitoinen ja hauskakin ylekeskustelu lopettaa niin, että sininen tanssilattia jäisi vain seurahakuisille puujaloille?
sofi, sun sananvapautes on haavetta.
elä kuten puhut eli hxxx :)
Alistu? Alistu mihin?
Alistuminen on minulle ennen tuntematon toimintamalli.
Sanan -ja mielipiteenvapaus on meillä halusimme sitä tai emme.
Se ei toimi vain kun olemme samaa mieltä joidenkin kanssa vaan se toimii myös kun olemme erimieltä.
Se ei ole harha - se on yhtä todellista kuin olemassaolomme.
Se on meille yhtä itsestäänselvyys kuin happi jota hengitämme.
Emme huomioi sanan -ja mielipiteenvapauttamme ennen kuin se on uhan alla.
Kuten emme hapen saantiakaan ennen kuin se estyy.
Ymmärrän hyvin sen asenteen mikä tuntuu olevan sätissä nyt vallalla että kaahin turhasta.
Ehkä se muille niin on.
Hehän ehkä eivät ole kokeneet heidän sanan -ja mielipiteenvapauttaan rajoitettavan.
Mutta minä olen!
Enkä aio luopua henkisestä perusoikeudestani.
Olen Vuorisaarnani lukenut ja hieman sitä sisäistänyt - joten en usko pahalla muutettavan mitään kuten en myöskään että alistumalla,väistelemällä tai hyssyttelemällä.
Joten jään mielenkiinnolla seuraamaan mihin tämä kaikki johtaa;)
¤sofi¤
Ehkä nämä naureskelijat & vähättelijät eivät kokisi sanavapauttaan rajoitetun, vaikka heidät turhaan hiljennettäisi? Ehkä he kokevat, että heillä ei ole sanottavaa tai heitä ei kuunnella, joten chatpuheen on oltava tasapaksua ja liukasta kiisseliä heitä miellyttääkseen.
Näiden äänekkäiden tervehtijä-säätilastotieteilijöiden mielestä mielipiteen ilmaisu on rahvaanomaista, mutta ovat kuitenkin valmiit nauttimaan muutoksen tuomista eduista. Työpaikoilla näitä hissuttelijoita kutsutaan pe**eennuolijoiksi, entä chatissa?
Jos chatin tarkoitus on vain jauhaa samaa tyhjänpäiväistä bullshittiä päivästä toiseen ja seriffit vallallaan muokkaavat sitä vieläkin sanattomammaksi, voi olla että, chat todellakin on oikea osoite tyhjäpäi-väi-selle bonuspiste-massakansalle.
Sinä se ujostelematta käytit sanan -ja mielipiteenvapauttasi kirjoituksessasi*kikattaa*
Olen tyttäreni teini-iän kumouksellisessa myllytyksessä ja saan nyt takaisin sen mitä olen molemmille tyttärilleni koettanut pienestä pitäen toitottaa:"aivot on käyttöä varten!",kun teinini perustelee hyvin selkeän monisanaisesti miksi hänellä on eriäviä kannanottoja minun sanomisiini.
Ja nuoremman tyttäreni lauseet usein alkaa:"Mutta kun äiti.....".
Tunnen kuitenkin onnistuneeni,vaikka kieltämättä joskus ärsytyskynnykseni saa harjaannusta vastalausekkeista.
Merkit viittaisivat kuitenkin siihen,ettei tyttäreni tule kuulumaan tuohon "harmaaseen pataljoonaan",jolle jonkun muun sana on tärkeämpi kuin oma.
Ja he, kumpikin tietävät mitä on sanan -ja mielipiteenvapaus!
En usko sanontoihin "ei yhden ihmisen sana vaikuta" - vaan uskon vilpittömästi,että kunhan on tarpeeksi sitkeä, se tulee vaikuttamaan - näin sen olen omakohtaisesti kokenut.
Oletan,ehkä yltiöpäisen positiivisena,että yksi sadasta lukijasta käy miettimään esille tuomaani aihetta - jos ei ole jo niitä miettinyt ennen kirjotustani.
Miten vain - mutta toiveeni on harras ja jääkin nähtäväksi miten käy;)
¤sofi¤
...mikset sitten elä itse niin kuin opetat tytärtäsi? Ehkä itse käyttämällä aivojasi antaisit paremman mallin.
Kiitos en kauniimpaa kiitosta voisi saada:)
Oletin kirjotukseni olevan kovin kömpelö - mutta sinun komenttisi luettuani vakuutuin sen hyvyydestä:)))
¤sofi¤