mistä tietää toisen kiinnostuksen?

Aistiiko sen vai onko jotku tietyty merkit? Ei pysty suoraan kysymään, sen verran hankala tilanne on
6796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä merkkejä hän on mielestäsi antanut? Aistimisessa on se ongelma, että vaikka itse tuntisit jännitteen, et voi olla varma, että toinenkin osapuoli tuntee sen. Uskoisin kuitenkin, että usein näin on. Toiveajatteluako?

Äänestä

Pitkistä ihailevista katseista, hymystä. Kohteliaisuuksista, pienistä kauniista sanoista, kehuista. Vihjailevista puheista. Kohteliaisuudesta, auttavaisuudesta. Uteliaisuudesta sinua kohtaan.

Hipaisevista kosketuksista. Pyrkii lähelle, toisinaan on etäällä.

Äänestä

Osa merkeistä pitää kyllä paikkaansa. Esim. Odottaa minua aina että menemme samaa matkaa. Tässä yksi päivä oli hänen puolelta kyllä aika rohkea vihje tai sitten se oli sellaista hyvää huumoria, voi kun tietäisi mikä on leikkiä ja mikä ei. Voi kun hän tuntisi samanlaista vetovoimaa minua kohtaan. En mitään suhdetta etsi mutta tunnen hyvin suurta seksuaalista vetovoimaa häntä kohtaan.

Äänestä

Mitä tehdä, kun uusi tuttavuus vaikuttaa varteenotettavalta kumppanilta, mutta vastapuolen tunteista ei voi olla täysin varma? Ihmissuhdesivusto Your Tango listasi kymmenen tapaa, joiden avulla *** voivat selvittää, tunteeko nainen vetoa heihin vai ei.
Naisten aivoitukset vaikuttavat olevan täyttä hepreaa. Ei siis ihme, että toisen lukeminen tuntuu joskus hyvin vaikealta, ellei jopa mahdottomalta. Mistä sitten tietää, onko nainen kiinnostunut vai onko kyseessä pelkkä kaverisuhde? Alla 10 tapaa, joiden avulla sen saattaa saada selville.

1. Yksi helpoimmista tavoista selvittää, tunteeko nainen sinua kohtaan samalla tavalla, on lähettää hänelle yksinkertainen tekstiviesti. Pelkkä "Moikka Anna!" voi riittää. Jos saat vastaukseksi pelkän "Moi", ei hän todennäköisesti tunne sinua kohtaan samalla tavalla. Sen sijaan, jos nainen alkaa kysellä kuulumisiasi ja kirjoitella enemmänkin, on mahdollista, että hän tuntee vetoa. Tietenkään näin ei ole joka tapauksessa, joten älä laske mahdollisuuksiasi pelkän tekstiviestin varaan.

2. Suorempi lähestymistapa voi toimia paremmin. Kesken työpäivän lähetetty "Toivottavasti päiväsi on sujunut hyvin" tai "Halusin vain kertoa, että tulit juuri mieleeni" kertoo hänelle sinun tunteistasi. Jos saat häneltä yhtä vaaleanpunaisen ja ruusuisen vastauksen, on hän hyvin todennäköisesti samoilla linjoilla kanssasi. Sen sijaan pelkkä "Kiitos" tai vastaamatta jättäminen viestivät siitä, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa - päinvastoin. Vastaavanlaiset tekstarit saavat usein naiset vain ahdistumaan, jos viestin lähettäjä ei kiinnosta.

3. Soita naiselle silloin, kun tiedät että hän on kiireinen, esimerkiksi työpäivän aikana tai kun hänen lempiohjelmansa tulee televisiosta. Jos hän jää rupattelemaan kanssasi kiireistään huolimatta, hyvä! Jos puhelu loppuu lyhyeen eikä takaisinsoittoa kuulu, ei hän todennäköisesti tunne vetoa sinuun.

4. Pyydä hänet yllätystreffeille, esimerkiksi kahville, lyhyellä varoitusajalla keskellä viikkoa. Jos nainen todella on kiinnostunut sinusta, ei hän malta odottaa näkemistäsi. Kieltävä vastaus ei tässä tapauksessa välttämättä tarkoita sitä, että nainen ei tuntisi vetoa sinua kohtaan - ehkä hän ei vain ehdi. Jos et kuitenkaan saa samalla kertaa siirrettyä tapaamistanne toiselle ajankohdalle, kielii tämä siitä, että tunteet eivät välttämättä ole molemminpuolisia.

5. Jos sinä olet kommunikoinnissanne se aktiivinen osapuoli, pidä pari päivää taukoa. Lopeta jatkuva tekstiviesteillä ja puheluilla pommittaminen. Jos nainen ei ota sinuun yhteyttä, voi olla ettei häntä loppujen lopuksi edes kiinnosta. Sen sijaan, jos nainen itse ottaa yhteyttä sinuun hiljaiselon aikana, voit hyvillä mielin todeta, että hän todella haluaa olla kanssasi tekemisissä.

6. Mainitse toisesta naisesta. Ole kuitenkin varovainen tämän asian kanssa. Ethän halua antaa väärää käsitystä, että katselisit muita naisia. Anna kuitenkin ymmärtää että ympärilläsi on pyörinyt joku, joka on kiinnostunut sinusta. Jos nainen osoittaa mustasukkaisuutta, on lähes varmaa että hän haluaisi sinut vain itselleen.

7. Ota selvää, onko hän kertonut ystävilleen sinusta. Voit kysyä naiselta itseltään suoraan, mitä mieltä hänen ystävänsä olivat kun tämä kertoi sinusta heille. Miehet, voitte olla varmoja siitä, että jos nainen on todella kiinnostunut sinusta, hän kyllä kertoo siitä ystävilleen. Jos et ole osa heidän keskusteluitaan, on se sama kuin sinua ei olisi olemassakaan.

8. Tarkkaile hänen kehonkieltään kun olette yhdessä. Hymyily, nauraminen ja flirttailu ovat merkkejä ihastumisesta. Jos hän tuntee olonsa mukavaksi kanssasi ja kainalossasi, on selvää että kiinnostusta riittää. Jäykkyys, etäisyys ja varautuneisuus viestivät pikemminkin ahdistuneisuudesta.

9. Yksi tapa testata naisen kiinnostusta on kertoa hänelle, että joudut perumaan sovitut treffinne. Jos nainen on kiinnostunut sinusta, osoittaa hän avoimesti olevansa pettynyt treffien peruuntumiseen. Lisäksi hän on valmis sumplimaan uuden tapaamisen. Hällä väliä -asenne voi tarkoittaa sitä, ettei hän alun perinkään ollut innostunut tapaamaan sinua.

10. Kutsu hänet mukaan johonkin harrastukseesi tai tapahtumaan johon olet menossa. Se voi olla esimerkiksi kaveripiirisi jalkapallo-ottelu tai jokin muu. Jos hän on kiinnostunut sinusta, saapuu hän paikalle, vaikka itse jalkapallo ei hänen sydäntään lähellä olisikaan.

Lopuksi vielä tärkeä muistutus ***: Älä leiki ja testaa naista liikaa. Kepillä jäätä tökkimiselläkin on oltava rajasi. Paras tapa on kysyä tältä suoraan, mitä hän tuntee sinua kohtaan.

Lähde: Your Tango

Äänestä
  • mhoihho,noi kuule käy ihan hyvälle frendipohjallekkin jos ny yhtää ihmisellä tapoja on !

    Äänestä

  • Hyviä kokeiltavia ideoita. Joitain olenkin jo ottanut käyttöön noista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


bi_tytsy kirjoitti:

Aistiiko sen vai onko jotku tietyty merkit? Ei pysty suoraan kysymään, sen verran hankala tilanne on

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu