Marinadeista.

Tossa jossain ketjussa hunkki höpisi kokokola-marinadista. Ite asiassa itekkin joskus tehnyt sellaisen. Siinähän tuo, ei pihvi maistunut limonadilta, ihan hyvältä.

Marinointi mun käsittääkseni vaan tapa raakakypsentää liha. Kunnolla riiputettu ja asiallisesti hoidettu liha ei mun mielestä kaipaa kuin suolaa ja pippuria. Mutta kun marketista lihaa ostaa, se nyt on sellaista mitä on. Kaikista kauheinta tientekin perusmarinadissa lilluvat kyljykset, ne halpoja, koska kilohinnassa ilemisimmin mukana se merinadilitkukin. Noh, saavatpahan pitemmät myyntiajat ja toisaalta, liha tavallaan riippuu enenpi aikaa, kun lilluu siinä litkussa. Voi niitäkin syödä, kunhan ensin huolellisesti pesee marinadit pois ja kuivaa lihan.

Mulla oli aikoinaan rasitteena yks kaveri. Se oli jossain kaupassa töissä ja se oli käynyt jonkin lihankäsitttelykurssinkin. Hitti, aina jotain valkosipulilta maistuvaa rilliruokaa, jota ei selvinpäin ois syönyt hunkkikaan.

Niin siis marnaadeista. Mun mielestä helpoin marinadi tulee lihaliemestä. Alkaa liha maistumaan eikä maistu muulle kuin lihalle. Mukana suola. Maustaahan voi, miten haluaa, jos haluaa. Näitä kaupan lihoja vähän pakko marinoida, ei ne ole rillauskelpoisia muuten.

=DW=
770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"..."

Noh, hyvä että sentään löysit jotain järkevää, mistä kirjoittaa.
Aiheenasi olen sinulle kiitollinen.
Noin yksinkertaisesta osaat tehdä niin moni-mutkaisen.

H.

Äänestä
  • Hanki elämä, rollaatoreja saa teveyskeskuksesta.


    =DW=

    Äänestä

Nyt ei ole maistuneet liharuuat mätäkuun aikana. Onneksi alkoi ravustuskausi ja rapukekkereissä olin jo eilen iltayöllä.
On se kumma kun rapukekkereillä rapu aina laulattaa ja suosittuja kaikkin tuntemia viisuja.

Heti alkuun snapsit jääkylmää koskenkorvaa, rapuja ja paahtoleipää levitteellä, sitten jatkossa viiniä pari-kolme kaatoa. Lopuksi kahvit konjakilla. Alkaa laulattamaan jo eka snapsin jälkeen.
(sävel: Kalliolle kukkulalle)
Tilli suussa, kruunu päässä
sinut pöytää kannetaan.
Paahtoleivän päälle sulle
snapsikylpy annetaan.

Kuubalainen serenadi ja Kotkan ruusu kuuluvat rapukekkereiden lauluihin itsestään selvyytenä.
Tällaiset pienet kekkerit pitävät mielialan pirteänä pitkän aikaa eteenpäin.

Ketjun aihe oli marinadi, kuten tiedätte ravut keitetään merisuolalla maustetussa kiehuvassa vedessä johon lisätään yksi sokeripala. Tarjolle tuodessa ravun päällä tuore tillin oksa.

Äänestä
  • minä kyllä keitän ravut tillillä maustetussa suolavedessä ja lisään 2 sokeripalaa per 10 rapua

    Äänestä

  • Pidän ravuista.

    Mutta ikinä en ole saanut maistaakseni "oikeita" rapuja, ainoastaan tölkkikamaa. Hikiällä joessa on juu rapuja, ei mun kohdalla, yläjuoksulla pyytävät niitä. Täällävesi sen makuista, että ei tästä kalamieskään paljoa viiti kalaa pyytää Kiitos vaan soitten ojittamisen aikanaan. Sinällään, ei soitten ojittamisen vois uskois vaikuttavan noin paljon veteen, mutta pahanmakuista vettä, eikä siis ravutkaan viihdy.

    Elättelen toivoa, että toi ruton lailla leviävä jättirapu Norjan rannikolla alkaa tulemaan myyntiin suomessakin. Se ois paljon kiinnostavampaa murkinaa, kuin kirjolohi. Ravunliha on suunnilleen rasvatonta ja kiinteää, siitä voi tehdä muutakin, kuin pitsaa.

    =DW=

    Äänestä

oikein kypsennettyä lihaa ei tarvitse marinoida. Lihasta saa kuivaa sitkeää, ja mautonta vaikka kuinka marinoisi, jos sitä ei valmista oikein.

Äänestä

Miten olisi metsästäjän pihvit sillihapero kastikkeella?

Haperoita näyttäisi olevan aikalailla ilmestynyt metsiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Tossa jossain ketjussa hunkki höpisi kokokola-marinadista. Ite asiassa itekkin joskus tehnyt sellaisen. Siinähän tuo, ei pihvi maistunut limonadilta, ihan hyvältä.

Marinointi mun käsittääkseni vaan tapa raakakypsentää liha. Kunnolla riiputettu ja asiallisesti hoidettu liha ei mun mielestä kaipaa kuin suolaa ja pippuria. Mutta kun marketista lihaa ostaa, se nyt on sellaista mitä on. Kaikista kauheinta tientekin perusmarinadissa lilluvat kyljykset, ne halpoja, koska kilohinnassa ilemisimmin mukana se merinadilitkukin. Noh, saavatpahan pitemmät myyntiajat ja toisaalta, liha tavallaan riippuu enenpi aikaa, kun lilluu siinä litkussa. Voi niitäkin syödä, kunhan ensin huolellisesti pesee marinadit pois ja kuivaa lihan.

Mulla oli aikoinaan rasitteena yks kaveri. Se oli jossain kaupassa töissä ja se oli käynyt jonkin lihankäsitttelykurssinkin. Hitti, aina jotain valkosipulilta maistuvaa rilliruokaa, jota ei selvinpäin ois syönyt hunkkikaan.

Niin siis marnaadeista. Mun mielestä helpoin marinadi tulee lihaliemestä. Alkaa liha maistumaan eikä maistu muulle kuin lihalle. Mukana suola. Maustaahan voi, miten haluaa, jos haluaa. Näitä kaupan lihoja vähän pakko marinoida, ei ne ole rillauskelpoisia muuten.

=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu