Eläinten kanssa juttelu

Isä70

Olen keski-ikäinen tavallinen perheellinen mies. Olen aina pitänyt eläimistä ja tullut hyvin niiden kanssa juttuun. Luin jokin aika sitten eläinkommunikoinnista, eli intuitiivisesta keskustelusta eläinten kanssa. Kokeilin sitä ja olen edelleen aivan pyörällä päästäni. Se toimi hyvin. Melkein pelottavan hyvin. Mutta mietin miksi se ei onnistu ihmisten kanssa? Minulla on teini-ikäisiä lapsia. Miksi en kykene luomaan heihin samanlaista intuitiivisena yhteyttä? Pystyykö joku tähän? Kokemuksia?

68

3123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sopuli_ymmällään

      mitä siis käytännösä teit ja mitä tapahtui? Selitä tarkemmin kiitos

    • Mörrin kesyttäjä <3

      Ymmärrän sinua hyvin. Olen myös aina tullut perus hyvin toimeen eläinten kanssa. Tutustumiseen minulla saattaa mennä aikaa, etenkin jos kyse on omasta lemmikistä. En näet itsekään tutustu kovin helposti uusiin asioihin. Nyt olen kuitenkin huomannut että tulen etenkin koirien kanssa juttuun paikasta riippumatta. Saatan jutella pitkät pätkät meidän saksanpaimenkoiran kanssa, ja tuntuu että se jopa välillä ennakoi tekemiseni tai toimii puheeni mukaan. No tottakai tässä on kyse siitä että tunnemme toisemme niin hyvin, mutta on se metkaa miten se tuntuukin niin luontevalta. Kaduilla vastaantulevat koirat tulevat poikkeuksetta aina minun luokseni - koska puhun heille mörri-kieltä, sellaista kepeää ja ilmeikästä puhetta. Koiran helppo ymmärtää että sille puhutaan. Siitä luulen olevan pohjimmiltaan kyse.

      Niin, ja mitä tulee teini-ikäisiin lapsiin, niin ei taida kovin montaa kesi-ikäistä vanhempaa olla jotka olisivat edes samalla planeetalla heidän kanssaan - kaikesta yrityksestä huolimatta :)

      • Koerallinen

        Totta kai se koira tulee luoksesi jos äänensävysi vain on oikea. Ikävä puhkaista kupla, mutta koirat eivät puhu ihmistä. Koira voi oppia sanoja ja käskyjä, mutta jos alat sille vain puhua pälpättämään päivästäsi koira ei ymmärrä tuon taivaallista, vaikka millainen Tarzan olisit omasta mielestäsi. Lisäksi useilla koirilla on hyvä muisti ja osaavat siksi ennakoida omistajan liikkeitä. Meilläkin koira tietää että mistä pitää kääntyä milläkin lenkillä, eikä sille tarvitse erikseen sanoa mitään, enkä kuvittele että se jotenkin lukee nyt mieltäni.

        Eikä se koirien kanssa juttuun tuleminen nyt niin ihmeellistä ole. Jos koira on terve päästään se pitää ihmisistä ja on kiinnostunut kyllä kaikista, jotka sitä vain haluavat rapsuttaa ja tulevat juttelemaan kivalla äänensävyllä (toki rotueroja ja yksilöeroja on).

        Toki koiratkin "puhuvat", mutta täysin eritavalla ja se vie aikaa ennen kuin oppii koiran elekielen ja oppii tuntemaan oman koiransa.


      • öazjondcp

        Onko se eläimen kanssa keskustelu pelkkää smalltalkkia, vai voiko eläimen kanssa keskustella syvällisemminkin.


      • koiruuksia1

        Koirat ja muutkin eläimet on paljon viisaampia kun uskoisi, itse juttelen koiralle paljonkin ja kyllä se sanoja aikapaljonkin ymmärtää lisäksi kellonaikoja.


      • Kyllä voi
        öazjondcp kirjoitti:

        Onko se eläimen kanssa keskustelu pelkkää smalltalkkia, vai voiko eläimen kanssa keskustella syvällisemminkin.

        Iltaisin kun koiralla tulee puheripuli, niin kysyn siltä aina mielipiteitä alkaen ameriikan presidenttien perversioista sotia arabimaissa aina ilmastonmuutokseen asti. Ja joka kerta tulee ihan järkeenkäyviä vastauksia joista saa selvän paremmin kuin iltauutisten asiantuntijoiden haastatteluista.


      • kirshinkirsikis
        Koerallinen kirjoitti:

        Totta kai se koira tulee luoksesi jos äänensävysi vain on oikea. Ikävä puhkaista kupla, mutta koirat eivät puhu ihmistä. Koira voi oppia sanoja ja käskyjä, mutta jos alat sille vain puhua pälpättämään päivästäsi koira ei ymmärrä tuon taivaallista, vaikka millainen Tarzan olisit omasta mielestäsi. Lisäksi useilla koirilla on hyvä muisti ja osaavat siksi ennakoida omistajan liikkeitä. Meilläkin koira tietää että mistä pitää kääntyä milläkin lenkillä, eikä sille tarvitse erikseen sanoa mitään, enkä kuvittele että se jotenkin lukee nyt mieltäni.

        Eikä se koirien kanssa juttuun tuleminen nyt niin ihmeellistä ole. Jos koira on terve päästään se pitää ihmisistä ja on kiinnostunut kyllä kaikista, jotka sitä vain haluavat rapsuttaa ja tulevat juttelemaan kivalla äänensävyllä (toki rotueroja ja yksilöeroja on).

        Toki koiratkin "puhuvat", mutta täysin eritavalla ja se vie aikaa ennen kuin oppii koiran elekielen ja oppii tuntemaan oman koiransa.

        http://kirshin.wordpress.com/


    • opala1

      Hohhoijaa...meitä on joka junaan.

      • snakeman55

        Karvaisten ja höyhenpeitteisten eläinten kanssa kommunikointi onnistuu eläinrakkailta ihmisiltä yleensä varsin hyvin, koska ne vaistoavat ihmisten positiiviset tunteet ja ystävällisyyden samoin kuin myös vihamielisyyden.
        Itselläni on ollut edellisten lisäksi myös monia matelijoita kotieläiminä, liskoja ja käärmeitä. Tällä hetkellä pisin omistamani käärme on lähes kolmemetrinen kuristajakäärme, kotoisin tropiikin sademetsistä. Vaikka se onkin aito viidakon tappokone, meillä synkkaa hyvin yhteen ja käärme on seurassani hyvin rauhallinen ja helposti käsiteltävä, eikä ole koskaan käyttäytynyt millään tavalla väkivaltaisesti.
        Tietysti olen tottunut käsittelemään käärmeitä ja nostelemaan niitä paljain käsin,
        mutta väittäisin omaan kokemukseen nojautuen että myös matejijoiden kanssa pystyy "keskustelemaan" samalla tavalla kuin muidenkin eläinten.


    • zzz6

      Uskotaan, uskotaan mutta pystytkös juttelemaan mun muijan kanssa?

      Sen onnistuessa katson kykysi ylivertaisiksi.

      • Kyllä pystyn

        mutta eri asia kuunteleekos se. Sitä en voi taata, voitko sinä?


      • äksyli

        vaihda hankala muija mukavaan lemmikkiin


      • Hellyyden ehdoilla

        Ole kiltti ja vaihda 'kielesi' sellaiseksi, jota vaimosi ymmärtää.


    • Koira ja koira

      Minulla on myös yhteys eläimiin. Olen keski-ikäinen nainen. Vieraat koirat ja muutkin eläimet katsovat ensin minuun pitkään ja sitten jotenkin viestivät kanssani. Yksin ollessani luonnossa tapaan eläimiä jotka ovat muuten arkoja. Olen sanonut kaikille, että olen ollut varmaan koira entisessä elämässäni tai sitten minä säteilen jotain eläintä rauhoittavaa.

      • eläinystävä

        Tämä on tutta minullekin, olen jo vanhempi ihminen ja eläimet ovat aina hyväksyneet minut, tulevat "juttelemaan" eivätkä luonnon eläimet pelästy minua. Kaipa ne ymmärtävät äänen sävyn kun puhun niille hiljaa ja ystävällisesti. Minulle asia on ihan tavallinen, mutta muut ihmiset ihmettelevät että saan eläimet noudattamaan ohjeita jutun hyminällä ja ilmeillä. Itse ajattelen että olemme samaa alkujuurta kaikki elolliset ja kunnioitan kaikkea elämää. On mukavaa, kun puiston penkillä istuessani kävelyllä olevat koirat pysähtyvät katsomaa, vinkuvat ja laskevat päänsä povelleni.onhan se hassua.


      • Fiktiota vai ei

        Jotainhan eläin ymmärtää , mutta muut ovat omaa kuvieellisuuttasi.
        osa on eläimistä uteliaita , taikka mykistyneitä tilanteista, jää tarkkailemaan tilannetta oletko saalistaja vai ett.
        Jotkut eläimet seuraavat sinua lähempänä kuin tiedätkään, ja näin
        Olen elämässäni saanut silittää pienenä lapsena uros hirveä , joka ei lähtenyt karkuun, muttei peitsinyt minuakaan . uskaa mitä uskotte.
        voit marjaestasi kohdata eläimen joko tutkiskelee sinun tekemisiä , ja mittii olettko hänen saalistajansa (mykistyen paikalleen) puhua saat mitä vaan se tutkii sua vain millainen olet.
        kotieläimet ovat juokkonsa eri


      • eläinystävä kirjoitti:

        Tämä on tutta minullekin, olen jo vanhempi ihminen ja eläimet ovat aina hyväksyneet minut, tulevat "juttelemaan" eivätkä luonnon eläimet pelästy minua. Kaipa ne ymmärtävät äänen sävyn kun puhun niille hiljaa ja ystävällisesti. Minulle asia on ihan tavallinen, mutta muut ihmiset ihmettelevät että saan eläimet noudattamaan ohjeita jutun hyminällä ja ilmeillä. Itse ajattelen että olemme samaa alkujuurta kaikki elolliset ja kunnioitan kaikkea elämää. On mukavaa, kun puiston penkillä istuessani kävelyllä olevat koirat pysähtyvät katsomaa, vinkuvat ja laskevat päänsä povelleni.onhan se hassua.

        Niin, kyllä eläimet vaistoavat, kuka niistä pitää ja kuka ei.
        Itse vedän myös eläimiä puoleeni. (Turha kai mainitakaan, että pidän kovasti eläimistä.)


    • KalaKuiskaaja

      Osaan puhua kalaa.

      Tässä esimerkki:''plop plpp pliop''

      • fisusetä

        Kaloja on helppo kesyttää ja sitten ne tulevat isona parvena syömään kädestäni pullanmuruja järven rannassa.


    • kokeilun haluinen

      ööh... miten te ihmiset tarkkaan ottaen puhutte eläinten kanssa? minäkin kyllä harrastan sellaista, mutta vaikka ne ymmärtäisivät minua, minä en ymmärrä niitä. selittäkää, voisin kokeilla!

    • 1+5

      se on sitä "hevoskuiskausta" haukkuva koira hiljentyy välittömästi kohdallani jos annan ymmärtää ja "keskustelen" kyllä se toimii.

    • joopa joo,on ilmeisesti katsottu lemmikkitohtori....vanhanaikainen lastenkasvatus on toiminut hyvin,ei penskat hypi vanhempien silmille ja kunniaoittavat myös vanhuksia sekä auttavat ilman rahallista korvausta.koiriakin on minulla 5kpl ja koulutus pentuiästä alkaen toimii...

    • Minä osaan puhua koiraa; tai ainakin haukkua paremmin ja ymmärrettävimmin selvällä suomenkielellä! hehheh
      Yleensä ymmärtävät haukkumiset ja ottavat nokkiinsa pyrähtäen tiehensä!

    • make949949494

      Sama juttu pystyn juttelemaan eläimille mutta en saa selvää mitä vastaavat.

    • Karvane kämmenelline

      Niin kyllä jos alaston -apina jolla ei ole edes paljon karvoja päässä jäljellä hakee suittavaa vaikkei hällä välttämättä ole ees lihaksia joilla pullistella taikka hieroa?
      Voi evoluutio muuttua "paskanpuhujien paratiisiksi" ainaski tilapäisesti ja
      väliaikaisesti.
      Siis semmoisten jotka eivät mitään saa oikeesti aikaan kuha puhuvat vaan tekevänsä jotain tärkeetä tarpeellista ja merkittävää..korkeen palkkansa eteen velaksi. Ihmisellä on surkeat aistit verrattuna moneen eläimeen, , vaistoista ei kannata edes
      puhua verrattuna moneen muuhun kämmenelliseen nisäkkääseen.Semmosilla taidoilla kuolis luonnossa ja luonto ei oo mikää börs.
      Ja selityksissä löytyy aina.

      • Karvanen Kämmelline

        Lisään tähän et osa ihmistä nauttii kampaajalla tai parturissa käymisestä nimenomaan
        siitä syystä jotta ei suita muualla ja fyysinen kosketus puuttuu arjesta.


      • Slow hands
        Karvanen Kämmelline kirjoitti:

        Lisään tähän et osa ihmistä nauttii kampaajalla tai parturissa käymisestä nimenomaan
        siitä syystä jotta ei suita muualla ja fyysinen kosketus puuttuu arjesta.

        En ymmärrä jutuistasi hönkäsen pöläystä muuten, mutta kampaajalla, tai vyöhyketerapeutilla, käynti on todella nautittavimpia hetkiä ihmisen elämässä. Siitä syystä, että toinen ihminen koskettaa fyysisesti eikä minkäänlaisessa seksuaalisessa tarkoituksessa.


    • Koira on rakkain

      Eläimet ovat pyyteettömiä ja omat lemmikit uskollisia. Kyllä heidän kanssaan saa yhteyden. Teinit taas...niihin saa vain rahalla yhteyden :(

    • hgwqfdg

      Tuohan on ihan normaalia. Eläinten kanssa pitää vain olla tarpeeksi, ennen kuin se alkaa toimia. Tutkijat väittää, että nisäkkäisiin saa kontaktin, mutta ei matelijoihin.
      Eräs ruotsalainen tutkija on toistaiseksi löytänyt "kissan kielestä" yli 500 sanaa.

      • jotakin rajaa...

        Missä tuohon sanaluetteloon voi tutustua?


    • peacee

      No huhuh. Kerro sitten mitä koira/muu eläin sinulle vastasi? ;D

    • Vaistoistako kyse ?

      Jooo, tiedän, mitä tarkoitat: en ole mikään lemmikki-ihminen, ei ole omia, mutta kauan sitten sukulaisella hoidossa oleva mopsi lyöttäytyi 'kylkeeni', vaikka en taputa enkä paijaa. Olin ihmetyksestä ymmyrkäinen.

      Nykyään mulla on karvaisia lapsenlapsia, niitä kyllä silittelen, mutta silti olen ihmeissäni, miten ne osoittavat positiivisia elkeitä, tulevat syliin, lähelle ja hyppivät innoissaan nähdessään, eli ottavat koiramaista kommunikointiyhteyttä, vaikka en todellakaan ole mikään koira- enkä muukaan.

      Olen myös joskus vienyt karanneen hevosen takaisin kotipihaan puhumalla, vaikka pelkäsin niin maan prkl:esti - ensin, en sitten enää kun päätin hepan kotiin käännyttää, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut.

    • häntä Heikki

      No eläimet eivät ole mitään kännäköitä tai tietokoneita. Siksi pystyt luomaan niihin kontaktin. Mikä teitä Hesalaisia oikein vaivaa?

    • keijokainenn

      MIIIIInäääPÄs OSAAAAAaaan puuUUUhuUA vaaAAlaSTA.

      • ..........

        Toivon kovasti että osaat puhua myös ihmistä.


      • Uusio-oululainen

        Minä vaalan naapuristakin.


    • Niin yksinkertaista

      Ilmeisesti sinulla on yhteys eläimiä johtaviin luonnonhenkiin, jotka auttavat sinua keskustelemaan eläinten kanssa.

      • ihminen on eläin

        Eläimiä johtaviin luonnonhenkiin??? Et oo tosissas. Ihminen on muuten eläin siinä missä koirat ja kissatkin, miksi kaikilla muilla eläimillä olisi yhteiset "luonnonhenget", mutta ihmiset olisi jätetty ulkopuolelle?


    • ttttttttttttttt44

      Minun koira syö ruoat pöydiltä, kerrankin oli chicken hornetit hellan päällä vuoassa muutama sellanen kun en kaikkea jaksanu syödä ja tämä mun koira yritti napata ne ja saiki yhen sellasen, kuulin kolinaa ja menin katsomaan. Siinä oli lattialla yksi tsikkeni, ei ollu ehtiny syödä.

      Kerran tein lasagnea vuoallisen, jätin hellan päälle sen vuoan, työnsin ihan perälle ja lähdin ulkona pihalla käymään. Kun tulin takasin oli lasagnet puoleksi syöty. Koira nuoli huuliaan.

      Lettuja paistelin kerran ja nekin jätin p..erkele pöydälle, hetken olin poissa kun menin vessaan ja tämä s..aakelin epeli oli syöny kaikki letut.

      Olen koittanu puhua tolle ettei saa syödä ilman lupaa, se katto mua silmiin... Tajuskohan se mitä sanoin? Jospa se ei enään söis mitään pöydiltä? Olenko koirakuiskaaja?

      • Koira ymmärtää

        parhaiten puheen ja eleiden yhdistelmää. Kannattaisi kiellon lisäksi tehdä ele joka piilottaa herkut koiran näkyvistä(jääkaappiin tmv). Kokeile, voit yllättyä kuiskauksen tuloksellisuudesta.

        Pelkkä puhe ei välttämättä kaikissa tapauksissa riitä.


    • joojoo

      Oliko se siinä pähkähullu professori leffassa kun dr. Dolittle oppi puhumaan eläintä? Ei ku tuli vaan mieleen...

    • Meillä oli kotona asuessani aina kissoja ja koiria, muutaman vuoden undulaattejakin. Äiti jutteli niille aina, samoin ku me lapset. Itse juttelen myös kissalleni ja koiralleni. Kerran kaupasta tullessa yks tuttu mies kysyi kenelle puhun ku autossa ei ollu kuin koira. Sanoin tietty et koiralleni. Hän siihen ymmällään et puhuks sää koiralle??? Sanoin et tottakai sille täytyy jutella mitä tapahtuu:) Ei ymmärtäny hän? Mutta eläinten kans tulee hyvin toimeen (on se sit mikä tahansa, tosin käärmeistä sun muista liskoista en tie) kun niille juttelee. Vaistoavathan eläimet äänen sävystäkin sen millä tuulella olet, samoin ku joku koira vanhainkodissa vaistosi jos joku kuolee ja istu hänen huoneessaan koko yön. Hajuaistillaan jotkut diabeetikkojen koirat osaavat ilmoittaa omistajlleen jos veren sokeri laskee liian alas. Eläimet ymmärtää kyllä puhetta, jos et vaan ala niille huutaa, silloin ei mee mikää perille. Sana lähdetään lenkille, autoon tai kaverin koiraa katsomaan ( jonka kanssa parhaat bestikset) toisen koiran nimen mainitseminen saa jo koiran ulisee ja hännän heiluu tms on tuttuja sanoja. Miksi et tule lasten kanssa toimeen? Itse oon huomannu et niillekään ei saa huutaa, meillä tällä hetkellä kaks teini-ikästä poikaa. Jos lähdet sille linjalle olet itsekin lapsi. Menetän kyllä hermoni ja silloin komennan molemmat omiin huoneisiinsa ja ulos saa tulla ku on "rauha maas" samoin juttelen heille asioista ku tilanne on rauhoittunu, kilpahuuto ei auta mitää, ainakaa meillä. Ethän itsekään menisi kahden tappelevan koiran sekaa konttisillesi maahan mukaan räyhään:) Muuta en osaa neuvoa.

    • suomi24 laadun takuu

      Hauhau wuf.

    • ....................

      Keskustelusta en tiedä mutta kyllä joillakin ihmisillä on jonkinlainen yhteys eläimiin, sellainen jota ei voi oppia, se joko on tai ei ole. Jokainen voi opetella eläinten kuuntelemista ja niiden seurassa olemista niiden omilla ehdoilla mutta tästä huolimatta jotkut ihmiset vain jotenkin saavat eläimiin ihan erityisen yhteyden. Tällaiset ihmiset usein myös tulevat toimeen sellaisten eläinten kanssa joita muut ihmiset pelkäävät, esimerkiksi aggressiivisten koirien tai "hulluina" pidettyjen hevosten kanssa. Jos esimerkiksi hevonen tulee päälle niin jossain vaiheessa sen elämää sitä on kohdeltu huonosti eikä se luota ihmisiin, mutta jotenkin nämä eläinten kanssa erityisen hyvin toimeen tulevat ihmiset saavat hevosen vakuuttumaan että tätä ihmistä ei tarvitse pelätä.

      • The Bunny Whisperer

        Voinen sanoa tämän yhteyden todellakin olevan totta.

        Jokainen tapaamani karvaturri tulee luokseni ja haluaa kaverikseni. Hitusen omituista. Tuttavien koirat tulevat aina nuolemaan minua ja hakemaan rapsutusta, sama naapureiden koirilla vaikken edes tunne niiden omistajia. Olen myös mm. kissa- ja kanimagneetti. Vain villipupuista osa juoksee karkuun.

        Legendaarisia tapauksia:

        Hoidin tuttavaperheen hevosta (ori) viikon heidän ollessaan matkoilla. Avustin jo ennen sitä ko. hepan hoidossa satunnaisesti. Tämä polle oli purrut jo koko omistajaperhettään sekä tätiäni. Ei antanut taputella, ei saanut syöttää kädestä, koska puree joka kerta. Minun kanssani hevonen oli erittäin rauhallinen, antoi taputella alusta asti ja söi kädestä erittäin kiltisti. Edelleen yritti purra muita.

        Äitini tädin kissa oli todella arka, mutta aggressiivinen mikäli sitä yritti kukaan perheeseen kuulumaton rapsutella. Se tuli luokseni HAKEMAAN paijausta, sähisi muille.

        Venäjällä käydessäni isäntäperheen kissa aluksi oli kanssani hiukan kovakourainen (hyppäsi kiinni lahkeisiin kävellessä, yritti nassuttaa vaatteita), mutta lähdön aamuna heräsin kissan kehräykseen kainalossani. Sitten se kiipesi mahalleni siliteltäväksi. Kehräsi kuin hullu ja nukahti siihen.

        Meidän nykyinen pupu taas on minun BFF:ni. Aina iloinen nähdessään minut, hyppii perässä joka paikkaan tai sohvalle syliin, nuolee käteni, jalkani, naamani etc. ja leikkii "pupuleikkiä" kanssani. Antaa myös joka ilta pusut sormelle ennen nukkumaanmenoa. :) Miehekkeen kanssa vain leikkii välillä.

        Muutenkin ulkona liikkuvat kissat tulevat AINA siliteltäväksi. Ehkä minulla on pinkki ja pörröinen aura? :D


    • Militantti Antti

      Aika hyvä mätäkuun juttu :) Kyllä on suomi24 taso laskenut aika alas. Koskahan joku alkaa täällä väittää, että pystyy tahdonvoimallaan siirtämään esineitä eli omaa telekineettisiä kykyjä? Siinä vasta olisi kunnon aloitus !

    • Hau vuh

      Esim. normaali Collie oppii helposti ymmärtämään yli sadan sanan merkityksen.
      Aijan käsitys koirilla myös on vaikka jotkut sitä epäilevätkin. Miksi muuten parin päivän poissaolo aiheuttaisi erilaisen tervehdys haukunnan kuin päivän poissaolo.

      Koska puhekykyä ei ole, koira ilmaisee itseään eritasoisella ääntelyllä ja eleillä.
      Kyllä sen mielipide selväksi tulee silläkin lailla.
      Eleillähän vailla puhekykyä olevat ihmisetkin kommunikoi.

      Erityyppiset ihmisetkin keskustelevat keskenään. Eivät suinkaan kaikki kaikkien kanssa, koska eivät aina toimi "samalla aaltopituudella".

      Jo vanhusiässä olevan koirani kanssa ymmärämme hyvin toisiamme. Toki tällainen kommunikaation oppiminen ottaa aikansa ja rajansa sillä "keskustelullakin" on.

      Se että ei pysty "keskustelusuhteeseen" vaikkapa koiran kanssa, ei suinkaan osoita koiran tyhmyyttä vaan vastapuolen henkisten voimavarojen vähyyttä.

      Mielipiteitä on helppo kirjoittaa. Onhan sekin jonkinlainen saavutus. Huomattavasti parempi olisi jos vielä ymmärtäisi mitä kirjoittaa.

    • mielenvikaset

      saa olla kyllä vilkas mielikuvitus jos luulee juttelevan koiransa kanssa...

      osotteen ja puhelinnumeron kellokoskelle löytää googlesta

      • tosi tarina

        Voi voi. Mulla oli puhelin hukassa vuosia sitten ja etsin sitä kiivaasti muttem löytänyt. Istuin huokaisten silloin neljäkuukautisen koiranpennun viereen ja tokaisin koiralle: "missähän se äitin puhelin oikein on?! Koirapa näytti heti puhelimen paikan ja katsoi pää kallellaan, et ymmärräkkö täällä se on! En meinanmut uskoa itsekään että koira olisi ymmärtänyt oikeasti minua, mutta päätin tsekata koiran osoittaman paikan ja puhelin OLI KUIN OLIKIN koiran osoittamassa paikassa. Ja huom! Koiralle EI oltu ehditty opettaa mitään etsi tms leikkejä.


    • ryhäkuiskaaja

      Puolisoni on ryhävalas ja kommunikoimme toisinaan yllättävän hyvin.

      • Minun taas

        siiderivalas ja kommunikaatiomme ei oikein pelaa, itse kun olen olutvaris, kuulemma. ;D


    • hyvin yksinkertaista

      Koira oppii ymmärtämään lukuisia sanoja, käskyjä. Itseasiassa se ei tässäkään yhetydessä ymmärrä itse sanaa, se ainoastaan oppii yhdistämään tietyn "äänimerkin" tiettyyn tekemiseen. Jos olet opettanut koirallesi sanan "istu" jonka seurauksena se ymmärtää laskea takapuolensa maahan, se on oppinut kyseisen äänimerkin, eli käskyn. Jos sanotkin koirallesi vaikkapa ISTO, se istuu ihan varmasti silläkin. Ei se ala katsella olkansa yli että "kuka Isto, missä? " Se ei ymmärrä saaa, ainoastaan äänteen joka on sille ennestään tuttu. Koira ei myöskään voi ymmärtää ihmisen puhetta. Puhun itsekin koirilleni joka päivä, koira kuuntelee puhetta mielellään! Perhe ja vieraatkin juttelee niille, ja aina koirat kuuntelee pää kallellaan tai tulee onnellisena luokse kun joku niille lepertelee. Koira ei siis ymmärrä mitään puheesta, se vain ymmärtää saavansa huomiota ja käyttää sen hyväkseen.

      Yleisesti eläimet pitävät ihmisistä, jotka pitävät paljon eläimistä (toisinsanoen ovat paljon eläinten kanssa ja heillä on kokemusta). Paljon koirien kanssa harrastellut ihminen tietää tasan tarkkaan miten koiraa lähestytään niin että se on koiralle positiivinen kokemus, ja tämän vuoksi koirat ottavat sellaisen ihmisen hyvin mielellään vastaan. Kun taas vähemmän koiria käsitellyt saattaa helposti "hyökätä" koiran lähelle, tarkoittamatta mitään pahaa, haluaa ainoastaan koskea koiraa.. mutta koira kokee lähestymisen uhkaavaksi ja näinollen ei pidä kyseisen ihmisen seurasta. Koiran ei kuulu puhua ihmistä, eikä ihmisen kuulu puhua koiraa.. Ihmisen täytyy kuitenkin hallita tettyjä koirien kommunikointiin liittyviä faktoja, jos haluaa tulla niiden kanssa toimeen. Jokainen koiraihminen tietää, että vierasta koiraa ei lähestytä koiran yläpuolelta, koiraa ei tuijoteta silmiin jne.. vaan koiraa lähestytään alaviistosta, rauhallisesti jne. Kun lähestyt koiraa oikein ja osaat lukea sen kehonkieltä, saat koirasta kaverin melkolailla takuuvarmasti. Tässä ei ole kyse vaistoista tai mistään yli-ihmisyydestä, vaan puhtaasti tiedosta ja taidosta toimia eläinten kanssa. Minä tulen loistavasti toimeen koirien kanssa, pääsen usein "jutuille" äkäisemmänkin koiran kanssa, koska yksinkertaisesti osaan olla sen kanssa rauhallinen ja osoittaa sille, etten tahdo tapella enkä aijo tunkeutua koiran reviirille. Jos tässä olisi kyse jostain ilmiömäisistä kyvyistä, niin minähän voisin kävellä metsään ja jutella jäniksistä, susista ja karhuistakin kavereitani! JOS siis minulla olisi joku erityinen yhteys eläimiin. Sitä minulla ei ole, osaan ainoastaan käsitellä koiraa, joka on kesytetty ihmisen lemmikiksi, ja tähän pystyy kuka tahansa niin halutessaan. Opettelemalla koiran kehonkieltä.

      • tylsimykselle

        Kyllä koira osaa sanoja. Vaikka oman nimensä ja ne kaikki 10 jotka olet opettanut sille. Ja ties vaikka enemmänkin.


    • Menkäämme metsään!

      Ihminen on vieraantunut luonnosta ja toisista ihmisistä ja toimii kaikin puolin epätarkoituksenmukaisella tavalla. Joten miten tässä toisiamme enää ymmärrettäisiin. Asioita ei oteta kuin ne ovat, vaan tulkitaan ja keksitään kaikki outoja piilomerkityksiä ja teorioita. Ei eletä hetkessä, vaan menneessä, tulevassa tai muuten vaan toisessa paikassa. Kun ennakkoluuloton hetkessä läsnä oleva ihminen kohtaa ennakkoluulottoman hetkessä läsnä olevan eläimen, niin selväähän se on, että kommunikaatio toimii paremmin kuin muissa maailmoissa olevan itsekkään ihmisyksilön kanssa.

      Suosittelisin kaikkia urbaaneja nykyihmisiä viettämään joskus pidemmän ajanjakson metsässä. Siihen ei tarvita edes kovin monimutkaisia selviytymistaitoja tai kalliita välineitä tai edes eläinbiologian perusteiden hallintaa. Kun on muutaman viikon kuunnellut ja katsellut luonnon eläinten touhuja, niin eläimiin alkaa suhtautua toisella tavalla. Linnut eivät vain persoonottomasti laula viettiensä määräämää luritusta, vaan ne kertakaikkisesti kommunikoivat keskenään. Ja se et ole ainoastaan sinä, joka tarkkailet ja hämmästelet luontoa. Luonnon eliötkin tarkkailevat ja ihmettelevät sinua. Tunne on mielenkiintoinen ylivaltaansa ja ylivertaisuuteensa tottuneelle ihmiselle.

    • Entä.

      Jos vastaan tuleekin tuontikoira Kreikasta tai Britanniasta, kuinka silloin aloittaja kommunikoi/ telepaattisesti keskustelee koiran kanssa? Tällainen koirahan ei ole kuullut sanaakaan Suomea ja kulttuuri erojakin löytyy. Koira ei ymmärrä sanoja,vaan ääniä ja tulkitsee ihmisen ilmeitä ja eleitä. Koiran kouluttaminen olisikin todella heppoa, jos koira ymmärtäisikin sanoja. Koirankoulutuksesta kertovasta kirjasta vaan lukisi ja koira oppisi saman tien.

      • Kyllä ymmärtää

        sanoja ainakin mun rekkuni. Ihan sama millä viidestä kielestä komennan, käskyä noudatetaan. Tosin jopa suomenkielellä siihen saattaa mennä parikymmentä sekuntia ennenkuin käsky menee korvista aivojen kautta selkäytimeen siellä toiminnaksi realisoituen. Usein englanti on aiheuttanut nopeimman vasteen, tiedä sitten miksi. Koira on kuitenkin syntyperäinen suomalainen ja suomirotuinen.


    • Mr Gentle

      Olen syntynyt perheeseen jossa on ollut koira tietääkseni jo silloin. Äitini koulutti koiria melko intensiivisesti ja kovasti. Jotenkin hämärä muistikuva siitä että sympatiat olivat koirien puolella, olivathan nuo ystäviäni jo silloin kun en itse osannut kommunikoida...

      Meni monta vuotta ilman eläinten seuraa, mutta aina kohdatessani myös muut huomaavat eläinten pitävän minusta. No sitten tänä kesänä sitten vietin viikon ongelmallisen susikoiran kanssa lähes kahdestaan koko ajan ja kävimme paljon ulkoilemassa metsässä,. koska koira "ilmoitti" että hän haluaa seikkailla ja jännitystä elämäänsä. Sitten olen miettinyt että sekosiko pää, mutta pystyn kommunikoimaan tämän koiran kanssa välillä pelottavan selkeästi...

    • 14 v.onnea

      todellakin osaan puhua koiraa.. ja myöskin kissaa ja näköjään masua ja rusakkoakin..siis taidan vain olla eläintenkuiskaaja luonne/persoona... kokemusta on 45v. ajalta.. puheääni, kehonkieli ym. vaikuttavat eläineten käyttäytymiseen kun lähestyt niitä,niin hyvin paljon..sama ei aina päde näköjään ihmisten kanssa.. johtuen siitä, että eläimet elävät vaistoillaan ja ihmiset noh....ole tyytyväinen jos olet ssanut kontaktin koiraasi ja jatka samaa rataa..hanki esim .yhteinen harrastus ja puhu selkeästi hänelle < 3 rakkaudella saa paljon enemmän aikaan ainakin eläinten kanssa kun taas ihmisten kanssa ei aina ei auta edes rakkaus..tosin eläinten kanssa ei saa mennä lässytys linjalle , vaan pitää ilman rangaistus keinoja näyttää olevansa johtaja...koira oppii todella paljon sanoja ja käskyjä.. koirakoulu on hyvä starttipaikka..

      • jäi auton alle

        Minulla oli kerran sellainen pörröinen kissanpentu. Kun sanoin sen nimen:"Otto"se heitti kuperkeikan ilmassa, joka kerta. Se teki sitä kunnes kasvoi niin isoksi ettei kömpelyydensä vuoksi siihen pystynyt. Nimensä tunsi.
        Kerran halusin kokeilla oliko se oppinut muita sanoja: sanoin mene ovelle. Se meni makkarin ovelle. Sanoin mene matolle. Se käveli matolle.

        Sitten minulle riitti ja kysyin siltä haluaako se ulos. Se katseli minua vähän aikaa, istui siinä ja selvästi mietti.

        Sitten hiljaa nousi ja hitaasti käveli ulko-ovelle.

        Mieheni kerran kun tuli töistä niin kissa oli hiiri suussaan terassilla. Mieheni sanoi sille että vie se hiiri pois, niin Otto ymmärsi ja lähti viemään hiirtä takaisin metsään.

        Oli se vaan kummallinen-kuperkeikkakissa.


    • kylnäio

      mää ole turust ja mul oo yhtikäs tiatoo mist tee väännätte jutu tynkää?

      ei meil turus koirat tu toril juttelema?

      • kyl

        Kyl mul tulee tääl föril.


    • oma koira

      Koska koira on ihmisen paras ystävä, niin se oppii ymmärtämään eri sanoja tosi hyvin.

    • Isä70

      Olen aloittaja, ja katselin vain pikaisesti vietiketjua. En koe eläinten kanssa juttelua kovin ihmeellisenä, vaan enemmänkin luonnollisena ja hyvänä asiana. Enemmänkin ihmettelin huonoa yhteyttä teini-ikäiseen tyttäreeni. Enemmän koiran kanssa juttelu on intuitiivista kuin sanoilla käytyä. Tunnen koiran tuntemukset ja viestit voimakkaana takaraivossa ja rintakehässä, mieleen nousee kuvia ja värejä.
      Naapurini pyysi minua kuuntelemaan omaa koiraansa. Sekin onnistui mutta olin sen jälkeen todella väsynyt, paljon väsyneempi kuin oman koirani kanssa.
      Hauska kuulla että muillakin on vastaavia kokemuksia. Voiko taitoa jotenkin kehittää tai syventää?

      • justiinsa juu

        Hau Hau:D


      • äiti58

        Isä70, kiitos aloituksesta! Oli mielenkiintoista kuulla miten koet tai miten eläinten viestit välittyy. Itsekin kunnoitan eläimiä ja luontoa yleensäkin, ehkäpä tekisi meille ihmisille hyvää enemmänkin kiinnittää huomiota kuinka kohtelemme niitä ja toisiamme. Tyttöjä on minullakin 3, ja sen voin sanoa että murrosikä on välillä vaikea. Arvelisin että välinne paranevat kyllä kunhan aikaa kuluu. Ehkä tilan antaminen auttaa, kaikki aikanaan. Tsemppiä!


    • sitroen.

      Tuosta eläimille puhumisesta monet väittävät, ettei ne eläimet ymmärrä puhetta. Vähän toisenlaisia kokemuksia:

      Meillä oli kissa, jonka paras kaveri olin lähes 60 v sitten. Sille oli opetettu, ettei lintuja saa pyytää. Loppukesästä näin, kun harakat kiusasivat kissaa. Kissa makasi pihalla ja harakat lentelivät siitä läheltä yli. Sanoin kissalle ihan tavallisella äänellä, että noita sinä saat pyytää, mutta etpä saa kiinni, etpä saa kiinni.
      Tunnin päästä tulin pihalle ja portailla kissa tuli häntä pystyssä harakkaa roikottaen. Minä tietenkin kehuin kissaa kovasti. Illempana sama juttu ja seuraavana aamuna taas. Sitten joko harakat loppuivat tai oppivat, mitä kannattaa varoa.

      Kävin kylässä sellaisen ihmisen luona, jolla tiesin olevan kissan, mutta jota ei näkynyt. Pois lähtiessä kysyin, että missäs se kissa on. Tuolla omassa huoneessaan oli vastaus. Siellähän se tuolilla nukkui. Kiskitin pari kertaa ja sanoin, että tulepas tänne, minä rapsutan sinua. Kissa tuli rapsutettavaksi. Olisi lähtenyt mukanani uloskin, mutta omistaja sanoi, että älä mene kun siellä pihalla on se koirakin. Kissa kääntyi ja meni omaan huoneeseensa jatkamaan uniaan samalle tuolille mistä lähtikin.
      Ja kaikki nämä normaalina puheena, ei mitään elehtimisiä tms.

      Kokemuksesta tiedän, että vanhempi kissa ymmärtää ainakin lyhyitä lauseita täysin, jos sille on puhuttu. Kissalla vain on omakin tahto, joten se harkitsee itse tekeekö jotakin mitä toinen pyytää. Se ei koirasta poiketen vouhota tekemään sitä mitä sen halutaan tekevän.

      • sitroen.

        Jäi tuossa vielä mainitsematta, että kyllä ainakin tavalliset kotieläimet nimensä tuntevat. Ja jos nimi vaihtuu, niin ainakin koira tuntee pentuna olleen vanhan nimensä vielä vanhanakin.
        Tavallisista kotieläimistä en tiedä kanoja, tuntevatko nimensä vai eivät. Ei tullut aikanaan kokeiltua. Ei niillä kyllä meillä nimiä ollutkaan.
        Ja kellonajan tuntevat. Ei tarvinnut aamulypsyltä myöhäsyä kuin 10 minuuttia, kun sen vietävä mölinä alkoi!


    • äiteekin olen

      Eläimillä on kyky lukea ajatuksia, eli aavistavat mitä esim. odotetaan tekevän. Samoin koirat ja kissat osaavat satojen ja tuhansienkin kilometrien päästä kotiinsa, ihan vain siksi, että heillä on tämä "kuudes aisti". Itsekin olen oman koirani kanssa huomannut, että se todellakin "lukee ajatuksiani", ei me puhetta tarvita, vaikka juttelenkin paljon koiralleni.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe