Nyt alkaa suomalaisten mitta olla jo tosi täynnä. Pikkuinen Pikke-koira löytyi kuolleena takapihalta, tai siis mitä siitä oli jäljellä. Koiran omistaja epäili heti sutta syylliseksi mutta halusi varmistaa asian ja soitti völittömästi paikalliselle petoyhdyshenkilölle, siis minulle. Minähän olen meidän alueen metsästäjien itse valitsema petoyhdyshenkilö. Toimin välikätenä metsästäjien ja viranomaisten välisessä vuorovaikutuksessa, olen siis eräänlainen koordinaatori ja asiantuntija. Totesin välittömästi Piken joutuneen suden raatelemaksi. Vanhemmat jo itkivät suruaan mutta pienten lasten hätä on kaikista pahinta. Tuolla alueella ei lapset ole uskaltaneet leikkiä hiekkalaatikoillaan enää pitkään aikaan. Hillatkin mätänivät metsiin kun niitä ei kukaan uskalla lähteä poimimaan. Pihasusia ja karhuja on joka puolella ja ne käyvät aina vaan röyhkeämmiksi. Tiedän tapauksia, kun postilaatikotkin pursuavat liitoksistaan kun ihmiset eivät uskalla käydä postilaatikollaan. Lapset joutuvat leikkimään sisätiloissa ja huoli ja pelko on hirveä. Nyt perheen isäsllä on huono omatunto kun Päästi koiransa käymään takapihalla. Susi oli heti kyttäämässä ja vaanimassa ja kyseessä oli pihasusi, ihmistä pelkäämätön nykypäivän hirviö. Ja noita pihasusia on aina vaan enemmän. Nyt tarvitaan petoyhdyshenkilöitten, metsästäjien ja viranomaisten välistä yhteistyötä ja kommunikointia. Yhteen hiileen puhaltamalla lapsillemme voidaan taata turvalliset olosuhteet. Ei ole oikein, että ihmisellä pitää pelätä omalla pihallaan. Ja täytyy muistaa, että ei sekään ole oikein, että koiralla tai millä tahansa lemmikillä pitää pelätä. Kuitenkin Suomessa pelko on arkipäivää. Sudet, karhut ja ilvekset vaanivaat ja niitä on hirvittävän paljon, paljon enemmän kuin viranomaiset antavat ymmärtää. Metsästäjät ja petoyhdyshenkilöt tietävät petojen oikean määrän, niitä on kaikkialla tosi paljon ja me tiedämme myös pihasusien vaarallisuuden, ne ovat tosi vaarallisia, arvaamattomia ja röyhkeitä piruja, älä koskaan jätä lastasi ulos valvomatta. Susi on todellinen ongelma.
SUSI ISKI TAAS
45
503
Vastaukset
- Petoyhdyshenkilö
Muistutus! Jos näet jotain eläinten jälkiä, niin soita välittömästi paikalliselle petoyhdyshenkilölle. Hän käy toteamassa ne suden, karhun taikka ilveksen jäljiksi ja merkitsee havainnot Tassu-järjestelmään. Tätä kautta saadaan tietoa petojen todellisesta lukumäärästä ja saadaan myös vauhtia metsästäjien ja viranomaisten väliseen yhteistyöhön petopolitiikassa. Mikä tahansa painauma voi hyvinkin olla pihasuden jättämä. Noita rykäleitä kun on kaikkialla ja neovat tosi pelottavia ja arvaamattomia.
- mok1
Muuttokuorma ko.eläimiä Lahden kaupungin eteläpuolelle,rekkalastilinen
alukusi........MM:Susi Pulliasen tontille...... - Ja MIELUUSTI
mok1 kirjoitti:
Muuttokuorma ko.eläimiä Lahden kaupungin eteläpuolelle,rekkalastilinen
alukusi........MM:Susi Pulliasen tontille......heti Helsingin Kauppatorille, niin voivat porukalla paijata noita harmittomia elukoita.
- Petoyhdyshenkilö
Ja MIELUUSTI kirjoitti:
heti Helsingin Kauppatorille, niin voivat porukalla paijata noita harmittomia elukoita.
Kyllähän se näin on, ehdottomasti!!!! Nyt vaan pitää olla realisti ja ajatella sitä, mitä oikeasti voisi tapahtua. Ei kauppatorille kukaan koskaan tule susia kuskaamaan. Nyt pitää toimia siltä osin kuin se on realistista. Kansalaisten tulee jatkuvasti tarkkailla luonnossa ja pihoilla olevia painaumia ja jälkiä. Jos jotain löytyy, niin pitäisi ottaa välittömästi yhteyttä oman alueen petoyhdyshenkilöön. Hän toteaa sitten jäljet jonkin petoeläimen jättämäksi ja tekee merkinnät Tassu-järjestelmään. Tätä kautta susien ja karhujen todellinen lukumäärä tulee kaikkien tietoon, niitä on tosi paljon enemmän kuin virallisesti ilmoitetaan. Ei ole oikein pimittää kansalaisilta oikeaa tietoa, koska sudet ja karhut ovat vaarallisia petoeläimiä ja niitä on aina vaan enemmän ja ne ovat aina vaan röyhkeämpiä ja arvaamattomampia, ne eivät enää tänä päivänä pelkää ihmistä siinä määrin kuin niiden kuuluisi pelätä ja tämä ei ole luonnollista eikä normaalia petoeläimen käyttäytymistä. Koulut taas kohta alkavat, mutta kuka takaa turvallisen koulumatkan? Lapset eivät monin paikoin monestikaan enää uskalla lähteä koulutaipaleelle susien vuoksi ja tämä aiheuttaa poissaoloja koulusta. Tästä taas kärsii lapsen koulumenestys ja varsinkin syrjäseuduilla tämä ruokkii omalta osin lapsen syrjäytymistä. Ei ole ihme, jos pikkuinen lapsi ei uskalla kouluun lähteä kun vanhemmatkin pelkäävät susia ja karhuja eivätkä edes uskalla marjametsässä enää käydä, hyvä jos uskaltavat postiansa käydä katsomassa. Ja tämä kaikki johtuu siitä kun pihasusia, pihakarhuja ja pihailveksiä on niin hirvittävän paljon joka puolella ja ne ovat tosi pelottavia ja vaarallisia.
- Totuus puhuu!!!
Petoyhdyshenkilö kirjoitti:

Hienoa että meillä on Petoyhdyshelkilön kaltaisia TOSI uroita maassamme pitämässä meistä tavallisista kansalaisista huolta! Kyllä meillä olisi muutoin todella vaikeaa elää täällä peräpohjolassa petojen keskuudessa! Meidän torpassa ei edes uskallettu kesähelteillä ikkunoita avata tuuletusta varten kun pihasudet olisi porstuaan tulleet! Petoyhdyshenkilölle on kyllä töitä! Ihan turha maassamme on mistään EU -kriiseistä, taloustaantumasta, väkivälta- ja päihdeongelmista, syrjäytymisestä, työttömyydestä, syrjäseutujen ongelmista yms vähäpätöisistä ongelmista puhua kun AINUT JA TODELLINEN ONGELMA on pedot!!! Kiitos Petoyhdyshenkilölle!!!
- minä tapan kun...
Hyvä juttu! siis ei koiran kuolema vaan koko kirjoitus.
Kyllä näitä pihalla häiriköiviä on jo liikaa. Kumma meillä suomessa on tämä politiikka. Sudet saa tappaa ihmisen luotettavimman toverin ja se peitellään selityksin suden kuulumisesta luontoon... Ei piha-alue ole edes luontoa, saati kylä jne. Jos pihalta ihminen kävisi raatelemassa eläimiä mikä olisi tuomio? Sakot ja pakkohoitoon tai jopa vankeuteen varmaan tuomittaisiin, mutta vastaavassa tilanteessa nämä lihanhimoiset eläimet saisivat jatkaa tappamistaan jonkin hihhulin suojeluksessa..- Petoyhdyshenkilö
Niin justiinsa!!! Nythän metsästäjät ja petoyhdyshenkilöt siis tietävät susien todellisen lukumäärän ja he tietävät myös, kuinka hirvittävän vaarallinen ja pelottava petoeläin susi on, varsinkin pihasusi on hyvin arvaamaton ja häijy, ihmistä pelkäämätön peto. Kenelläkään ei siis tarvitse hävetä tunnustaessaan pelkonsa tuota pirua vastaan, ei todellakaan. Minä pelkään, koko sukuni pelkää, metsästäjät pelkäävät ja kaikki pelkäävät, se on ihan normaalia että ihmiset pelkäävät kun kerran pihat ja metsät ovat täynnä verenhimoisia susia, karhuja ja ilveksiä, niitä on kaikkialla ja ne ovat aina vaan röyhkeämpiä. Ei todellakaan tarvitse hävetä, jos pelkää.
- Metsästäjä432

Hyvä kun uskalsit ottaa tämän asian puheenaiheeksi. Minäkin olen harrastanut metsästystä nyt jo 45 vuotta ja nyt uskallan myöntää, että olen aina pelännyt susia ja karhuja. Meillä metsästäjillä pitäisi pystyä puhumaan peloistamme huomattavasti avoimemmin, siinä olet kyllä aivan oikeassa. Milläs alueella sinä toimit petoyhdyshenkilönä? Teillä on on varmaan hyvä yhteishenki tässä petoasiassa siellä teilläpäin?
- Myöskin metsästäjä
Metsästäjä432 kirjoitti:
Hyvä kun uskalsit ottaa tämän asian puheenaiheeksi. Minäkin olen harrastanut metsästystä nyt jo 45 vuotta ja nyt uskallan myöntää, että olen aina pelännyt susia ja karhuja. Meillä metsästäjillä pitäisi pystyä puhumaan peloistamme huomattavasti avoimemmin, siinä olet kyllä aivan oikeassa. Milläs alueella sinä toimit petoyhdyshenkilönä? Teillä on on varmaan hyvä yhteishenki tässä petoasiassa siellä teilläpäin?
Hienoa kun tällaisen keskustelun pää on nyt avattu, tulkaa kaikki reippaat metsämiehet tänne mukaan. Tämähä on oikeata erämeininkiä, Pannahan nokipannukahvit kiehumaan ja jutellaan, ei me aina tarvita viinaksia.
On se varmasti arka aihe tuo petopelko meidän keskuudessamme mutta hyvä kun nyt näin naamatusten olemme alkaneet asiasta keskustelemaan. Minä ainakin pelkään sutta, pelkään myös karhua ja ilvestä. Ne voi milloin milloin tahansa aiheuttaa vakavaa harmia minulle taikka perheeni jäsenille, jos en en ole varuillani.
Hyvä kun ei enää tarvi hävetä. Pelottaa silti vietävästi, mutta hyvä kun ei tarvi hävetä tätä pelkoa. Met metsästäjät vedämme yhtä köyttä ja olemme kovia poikia, saamme kyllä sudet ruotuun ja sitä kautta lapsemme turvaan. - Petoyhdyshenkilö
Myöskin metsästäjä kirjoitti:
Hienoa kun tällaisen keskustelun pää on nyt avattu, tulkaa kaikki reippaat metsämiehet tänne mukaan. Tämähä on oikeata erämeininkiä, Pannahan nokipannukahvit kiehumaan ja jutellaan, ei me aina tarvita viinaksia.
On se varmasti arka aihe tuo petopelko meidän keskuudessamme mutta hyvä kun nyt näin naamatusten olemme alkaneet asiasta keskustelemaan. Minä ainakin pelkään sutta, pelkään myös karhua ja ilvestä. Ne voi milloin milloin tahansa aiheuttaa vakavaa harmia minulle taikka perheeni jäsenille, jos en en ole varuillani.
Hyvä kun ei enää tarvi hävetä. Pelottaa silti vietävästi, mutta hyvä kun ei tarvi hävetä tätä pelkoa. Met metsästäjät vedämme yhtä köyttä ja olemme kovia poikia, saamme kyllä sudet ruotuun ja sitä kautta lapsemme turvaan.Vetoan vielä kerran tämän maan kansalaisiin. Jos siis löydät jotain epämääräisiä painaumia taikka epäilyttäviä ulostekasoja, eritoten pihojen ja ihmisasumusten lähettyviltä, niin älä arkaile ottaa yhteyttä oman alueesi petoyhdyshenkilöön. Hän käy välittömästi toteamassa suden taikka jonkin muun petoeläimen olleen paikalla kyttäämässä ja vaanimassa. Olenkin jo useaan otteeseen maininnut kuinka kaikista minulle ilmoitetuista havainnoista yli 95% on ollut syusien jättämiä, noita piruja on siis joka pulella, ne kyttäävät ja vaanivat lastasi ja koiraasi. Mieti, että oma lapsesi voi joutua suden syömäksi, sehän olisi aivan hirvittävää. Susia on kaikkialla ja ne vaanivat koko ajan. Kuka haluaa olla ensimmäinen äiti taikka isä, joka ei ole pitänyt lapsestansa huolta ja on jättänyt tämän susien armoille. Meilläpäin ainakin on hyvin vastuuntuntoisia vanhempia ja me emme jätä jälkikasvuamme ulos enää ollenkaan, korkeintaan hyvin suuressa valvonnassa. Täällä moni vähättelee susien vaarallisuutta mutta minä heti sanon tuohon että kyseessä on huono isä taikka äiti. Vanhemmat eivät aina enää ole vastuullisia eivätkä kykeneviä huolehtimaan jälkikasvustaan. Susien, karhujen, ilvesten ja ahmojen vaarallisuutta vähätellään. Me petoyhdyshenkiklöt ja metsästäjät kuitenkin olemme hyvin jämäköitä poikia ja huolehtivaisia vanhempia ja tiedostamme petojen vaarallisuuden ja tiedämme senkin että petoeläinten käyttäytyminen on muuttunut viime aikoina, ne ei eivät enää pelkää ihmistä kuten aiemmin ja se on epänormaalia petoeläimen käyttäytymistä. Se ei siis ole normaalia petoeläimen käyttäytymistä, suden kuuluisi pelätä ihmistä. Siksi pihasusi on tosi pelottava ja vaarallinen.
- jhquhfijväih
Petoyhdyshenkilö kirjoitti:
Vetoan vielä kerran tämän maan kansalaisiin. Jos siis löydät jotain epämääräisiä painaumia taikka epäilyttäviä ulostekasoja, eritoten pihojen ja ihmisasumusten lähettyviltä, niin älä arkaile ottaa yhteyttä oman alueesi petoyhdyshenkilöön. Hän käy välittömästi toteamassa suden taikka jonkin muun petoeläimen olleen paikalla kyttäämässä ja vaanimassa. Olenkin jo useaan otteeseen maininnut kuinka kaikista minulle ilmoitetuista havainnoista yli 95% on ollut syusien jättämiä, noita piruja on siis joka pulella, ne kyttäävät ja vaanivat lastasi ja koiraasi. Mieti, että oma lapsesi voi joutua suden syömäksi, sehän olisi aivan hirvittävää. Susia on kaikkialla ja ne vaanivat koko ajan. Kuka haluaa olla ensimmäinen äiti taikka isä, joka ei ole pitänyt lapsestansa huolta ja on jättänyt tämän susien armoille. Meilläpäin ainakin on hyvin vastuuntuntoisia vanhempia ja me emme jätä jälkikasvuamme ulos enää ollenkaan, korkeintaan hyvin suuressa valvonnassa. Täällä moni vähättelee susien vaarallisuutta mutta minä heti sanon tuohon että kyseessä on huono isä taikka äiti. Vanhemmat eivät aina enää ole vastuullisia eivätkä kykeneviä huolehtimaan jälkikasvustaan. Susien, karhujen, ilvesten ja ahmojen vaarallisuutta vähätellään. Me petoyhdyshenkiklöt ja metsästäjät kuitenkin olemme hyvin jämäköitä poikia ja huolehtivaisia vanhempia ja tiedostamme petojen vaarallisuuden ja tiedämme senkin että petoeläinten käyttäytyminen on muuttunut viime aikoina, ne ei eivät enää pelkää ihmistä kuten aiemmin ja se on epänormaalia petoeläimen käyttäytymistä. Se ei siis ole normaalia petoeläimen käyttäytymistä, suden kuuluisi pelätä ihmistä. Siksi pihasusi on tosi pelottava ja vaarallinen.
fkjkwgijkJKÄHEÄK'Qf'knjhjfhgjljlfgkfäkjskhjskkgeasäarjkngkgkghrgjrgjkanegkneräkgnaäjegnäarjgjhgjaegajrghagjbnegjbngjnanerjgnae-jln-agknknbAKengkeangkaengnaena-erngknajnrnkaehrthAkjknknhknbkngdnbfnknbknbnbknbknkannfmfffkfnkdnna-nfknb-knnf-knnbknknadknaknklnfdk-nfkdan-kadfdjioöuitrheuueruehuuheuörhjhguhutrhguhguhughuhtughuthguhgtuhuhguhtughuhauheöhöhuöuhröhqeöerugöhgöeghuhhuhöuheqhehhöuhewuhueughöhgheöruhöqhqhhuerhuöhhöerhquhu.
- expatxon
jhquhfijväih kirjoitti:

Noh no nyt ei kannata, tai en tiedä.. uskaltaako tai m ityä.-.,. Susiaanalyytikko on liian pelottava,,ieipu Se oikeasti osaa kyykyttää.....Se tekee mitä tahtoooooooooooo ja ja entäs .... ei voi muugta ku ylkistyä-
- pappi Puutappi
jhquhfijväih kirjoitti:
fkjkwgijkJKÄHEÄK'Qf'knjhjfhgjljlfgkfäkjskhjskkgeasäarjkngkgkghrgjrgjkanegkneräkgnaäjegnäarjgjhgjaegajrghagjbnegjbngjnanerjgnae-jln-agknknbAKengkeangkaengnaena-erngknajnrnkaehrthAkjknknhknbkngdnbfnknbknbnbknbknkannfmfffkfnkdnna-nfknb-knnf-knnbknknadknaknklnfdk-nfkdan-kadfdjioöuitrheuueruehuuheuörhjhguhutrhguhguhughuhtughuthguhgtuhuhguhtughuhauheöhöhuöuhröhqeöerugöhgöeghuhhuhöuheqhehhöuhewuhueughöhgheöruhöqhqhhuerhuöhhöerhquhu.
Puhut asiaa,sinusta olis vaikka Räsäsen poliittiseksi avustajaksi.
- Pyssy tanassa
Petoyhdyshenkilö kirjoitti:
Vetoan vielä kerran tämän maan kansalaisiin. Jos siis löydät jotain epämääräisiä painaumia taikka epäilyttäviä ulostekasoja, eritoten pihojen ja ihmisasumusten lähettyviltä, niin älä arkaile ottaa yhteyttä oman alueesi petoyhdyshenkilöön. Hän käy välittömästi toteamassa suden taikka jonkin muun petoeläimen olleen paikalla kyttäämässä ja vaanimassa. Olenkin jo useaan otteeseen maininnut kuinka kaikista minulle ilmoitetuista havainnoista yli 95% on ollut syusien jättämiä, noita piruja on siis joka pulella, ne kyttäävät ja vaanivat lastasi ja koiraasi. Mieti, että oma lapsesi voi joutua suden syömäksi, sehän olisi aivan hirvittävää. Susia on kaikkialla ja ne vaanivat koko ajan. Kuka haluaa olla ensimmäinen äiti taikka isä, joka ei ole pitänyt lapsestansa huolta ja on jättänyt tämän susien armoille. Meilläpäin ainakin on hyvin vastuuntuntoisia vanhempia ja me emme jätä jälkikasvuamme ulos enää ollenkaan, korkeintaan hyvin suuressa valvonnassa. Täällä moni vähättelee susien vaarallisuutta mutta minä heti sanon tuohon että kyseessä on huono isä taikka äiti. Vanhemmat eivät aina enää ole vastuullisia eivätkä kykeneviä huolehtimaan jälkikasvustaan. Susien, karhujen, ilvesten ja ahmojen vaarallisuutta vähätellään. Me petoyhdyshenkiklöt ja metsästäjät kuitenkin olemme hyvin jämäköitä poikia ja huolehtivaisia vanhempia ja tiedostamme petojen vaarallisuuden ja tiedämme senkin että petoeläinten käyttäytyminen on muuttunut viime aikoina, ne ei eivät enää pelkää ihmistä kuten aiemmin ja se on epänormaalia petoeläimen käyttäytymistä. Se ei siis ole normaalia petoeläimen käyttäytymistä, suden kuuluisi pelätä ihmistä. Siksi pihasusi on tosi pelottava ja vaarallinen.
Opettele kirjottaa suomea ennen kuin tulet tänne leuhkimaan ja pelottelemaan muita hölynpöly puheillasi. Luuletko oikeasti että Ahma on vaarallinen ihmiselle?! Perin heikko suoritus.....
- Ber CC
Avauksen otsikoksi _ _ _ BB iski taas!
- Petoyhdyshenkilö
Muistakaa vanhemmat olla tarkkana ja huolellisia! Älkää jättäkö lapsianne pihalle leikkimään. Susia ja varsinkin pihasusia on liian paljon ja ne ovat tosi vaarallisia ja arvaamattomia! Tässä maassa tuskin on yhtäkään lasten hiekkalaatikkoa, missä ei olisi susien jättämiä jälkiä. Ja koulutkin kohta alkavat ja lasten on siis oltava ulkona ainakin koulumatkan aikana. Muistakaa huolehtia lapsillenne turvalliset olosuhteet koulutaipaleelle! Monissa kouluissa ei enää välitunnilla lapsia päästetä ulos välitunnilla susien takia ja tämä on ihan oikein. Ei kannata ottaa turhia riskejä. Sudet vaanivat nimenomaan koulujen lähettyvillä, koska ne tietävät että pikku lapsi on helppo saalis.
- Tahtoo pihasuden
Petoyhdyshenkilö kerro meille mistä niitä mainostamiasi pihasusia saa ostaa.
Tahdon pihalleni pihasuden.
- Äiti Kuusamosta
Apua! Help!
Voisiko joku ystävällisesti hetimiten laittaa tänne jonkin luotettavan petoyhdyshenkilön numeron täällä meidän alueella!! Ei varman ole ihan tarkoituksenmukaista vielä soittaa yleiseen hätänumeroon.
Mutta oma pikku lapseni oli oikeasti nähnyt jonkin irrallaan olevan petoeläintä muistuttavan otuksen lasten leikkipuiston läheisyydessä. Pitäis varmaan saada petoyhdyshenkilö paikalle että saataisiin merkintöjä hänen mainostamaansa tassujärjestelmään. Omaa lastani en kyseiseen puistoon enää laske ennenkuin siellä on ehdottoman turvallista.
Onneksi kuntamme on jo järjestänyt lapselleni kriisiterapia-apua. Meilläpäin kunnanvaltuustossa ymmärretään susien vaarallisuus ja siksi tältä osin asiat ovat kunnossa.- jo kylpiintynyt
Tuossa sulle numero:
627288383736363636373839300303030303
- metsästäjäpoikkeli
TASSU-järjestelmälle kiitosta!!!!! On hyvä kun kun susien todellinen lukumäärä tulee vihdoin yleiseen tietoisuuteen. Minä olen harrastanut metsästystä täällä Kainuussa ikäni, myöskin veljeni ja kaikki sukulaiseni ovat metsästäjiä. Meillä on tosi hyvä yhteishenki poikien kesken ja me ollaan tosi reippaita metsän poikia.
Me olemme aina olleet tietoisia susien oikeasta lukumäärästä. Metsästäjä tietää sen. On vihdoin saatu Tassu-järjestelmä ja petoyhdyshenkilöitten arvokas työ yhteiskunnan hyväksi toimimaan. Petoyhdyshenkilöille ja Tassu-järjestelmälle kiitosta minä vaan toivotan. Ei ole oikein, että meillä kaikilla pitää pelätä sutta, karhua ja ilvestä. Nyt vaan moni on unohtanut ahman, sitäkin pitää pelätä, se voi olla tosi vaarallinen ja aiheuttaa vaurioita sinulle taikka lapsellesi.- Petoyhdyshenkilö
Kyllä vain, tosi on!!!! Ahma on tosi pelottava! Se on myös petoeläin ja nykypäivänä myös ahmat tunkeutuvat koko ajan lähemmäksi pihojamme ja ne eivät pelkää ihmistä siten kuin ne aiemmin ovat pelänneet ja se ei olekaan normaalia petoeläimen käyttäytymistä, vaan epänormaalia lajikäyttäytymistä ja siksi ahma, varsinkin piha-ahma on tosi vaarallinen ja arvaamaton. Se hyökkää häikäilemättömästi lapsesi kimppuun tilaisuuden tullen. Olen jo monesti todennut, että kun tutkin jälkiä, niin kaikista jäljistä n. 95% on petoeläinten jättämiä, ylivoimaisesti eniten on susien, varsinkin pihasusien jälkiä, mutta myös ahmoja, ilveksiä ja karhuja on tosi paljon ja niitten jälkiä on aina vaan lähempänä pihojamme. Roskista penkova karhu on ERITTÄIN VAARALLINEN! Olkaa siis varovaisia, kun viette roskiksianne. Ei olekaan ollenkaan hullumpi ajatus ottaa asetta mukaan kun pihapiirillä käyskentelee ja muistakaa tehdä löytyvistä jäljistä ilmoitus lähimmälle petoyhdyshenkilölle. Sitä kautta jälkihavainnot päätyvät Tassu-järjestelmään. Tässä maassa ei enää kohta ole ainuttakaan neliömetriä, jossa ei olisi havaittu petojen jälkiä, Tassu-järjestelmä sen todistaa ja joillakin alueilla tulee tunneittain uusia havaintoja, kyllä mullakin kiirettä piisaa kun jatkuvasti tunnistan susien ja karhujen jälkiä, niitä on joka puolella.
- ioutgpuhurh

Mitäs jälkiä ne loput 5% sitten on?
- Petoyhdyshenkilö
HUOMIO HUOMIO!!!! Lukekaa seuraava artikkeli!!!!!
http://www.vargfakta.se/nyheter/7-arig-pojke-dodad-av-vargar-kashmir/
Susi siis tappoi pienen pojan! Sudet ovat tosi vaarallisia ja Suomessakin niitä on joka puolella kyttäämässä ja vaanimassa. Pitäkää pienokaiset sisällä, ei kukaan vastuuntuntoinen ja huolehtivainen vanhempi jätä lapsiaan susien armoille. Lapsi on helppo saalis sudelle ja se tappaa heti tilaisuuden tullen. Jos susi tappaa Intiassa niin se tappaa aivan varmasti myös Suomessa, varsinkin pihasusi on erittäin arvaamaton ja vaarallinen. Muistakaa ilmoittaa kaikki jäljet alueesi petoyhdyshenkilölle, niin hän käy toteamassa ne suden jättämäksi ja kirjaa havainnot Tassu-järjestelmään.- Äiti Kuusamosta
Kukkia pojan haudalle.
Minä ainakin pidän omista lapsistani hyvää huolta. Meilläpain kaikki, niin naapurit kuin sukulaiseni suojelevat omaa lastaan viimeseen asti. Tiedämme, että sudet vaanivat, mutta me olemme valppaina. Metsästäjäpojat ja paikallinen petoyhdyshenkilö on myös turvanamme.
Ei kukaan halua noin hirveää kohtaloa omalle lapselleen. Meillä on hiekkalaalaatikko poistettu pihapiiristä jo ajat sitten. Myöskään lapsilla ei ole metsään mitään asiaa. Miehemme tottakai käyvät metsällä, mutta heillä on aseet turvanansa silloin. Sudet kyllä onneksi vielä jonkin verran pelkäävät aseistettua miestä, mutta pikkuinen lapsi on tosi helppo saalis. Ja me tääläpäin tiedämme, että sudet kyttäävät mielellään helppoa saalista. Siksi lapsemme ei ole turvassa muuta kuin omassa talossamme ja silloinkin mielellään kannattaa ikkunoitten ja ovien olla kiinni. Toki tuuletusta joskus tarvitaan, mutta tuuletuksen ja siivouksen ajaksi meillä ainakin mieheni vartioi aseen kanssa ikkunoita ja ovia. Eipähän vielä ole sudet päässeet yllättämään. - Isä Muoniosta
Äiti Kuusamosta kirjoitti:
Kukkia pojan haudalle.
Minä ainakin pidän omista lapsistani hyvää huolta. Meilläpain kaikki, niin naapurit kuin sukulaiseni suojelevat omaa lastaan viimeseen asti. Tiedämme, että sudet vaanivat, mutta me olemme valppaina. Metsästäjäpojat ja paikallinen petoyhdyshenkilö on myös turvanamme.
Ei kukaan halua noin hirveää kohtaloa omalle lapselleen. Meillä on hiekkalaalaatikko poistettu pihapiiristä jo ajat sitten. Myöskään lapsilla ei ole metsään mitään asiaa. Miehemme tottakai käyvät metsällä, mutta heillä on aseet turvanansa silloin. Sudet kyllä onneksi vielä jonkin verran pelkäävät aseistettua miestä, mutta pikkuinen lapsi on tosi helppo saalis. Ja me tääläpäin tiedämme, että sudet kyttäävät mielellään helppoa saalista. Siksi lapsemme ei ole turvassa muuta kuin omassa talossamme ja silloinkin mielellään kannattaa ikkunoitten ja ovien olla kiinni. Toki tuuletusta joskus tarvitaan, mutta tuuletuksen ja siivouksen ajaksi meillä ainakin mieheni vartioi aseen kanssa ikkunoita ja ovia. Eipähän vielä ole sudet päässeet yllättämään.Yleiseen hätänumeroon kannattaa surutta soittaa jos tekee minkähyvänsä petohavainnon jos epäilee vähääkään ettei petoja vastaan muutoin pärjää! Poliisin sekä puolustusvoimien olisi kyllä hyvä olla varuillaan näiden hirviöiden varalta myöskin. Kansalaisten suojeleminen petoja vastaan olisi otettava yhtä tärkeäksi agendaksi kuin maan rajojen turvaaminen.
- Pyssy tanassa
No oletpa etevä ja nokkela huomaamaan itsestäänselvyyksiä. Susi ei ole koskaan tappanut ihmistä suomessa.
- Petoyhdyshenkilö
Sinäkö haluat olla ensimmäinen, joka syöttää oman lapsensa susille? Millainen vanhempi oikein olet? Ja on pötypuhetta, etteikö susi olisi tappanut. Nythän sen takia ei niin paljon uhreja ole ollut, kun vastuuntuntoiset vanhemmat pitävät lapsistansa huolta, olenhan kertonut miten täällä susialueella toimitaan. Jos vanhemmat eivät huolehtisi lapsistansa, niin satoja ja tahansia lapsia olisi joutunut jo susien suihion ja täytyy huomata, että hyökkää sudet myös aikuisten ja vanhusten kimppuun, mutta mitä helpompi saalis, niin sen todennäköisemmin susi hyökkää juuri sen kimppuun, susi kun kyttä aina helppoa saalista. Nyt pitää muistaa mm se, kuinka vaarallista on ilman turvaa liikkua ulkosalla myös huonosti liikkuvilla ja vammaisilla ihmisillä. Susi on täysin armoton peto. Ja turha kuvitella, että liiottelisin mahdollisten uhrien määrää. Minä petoyhdyshenkilönä ja laajojen tuttavuuksieni kautta metsästäjäporukoissa tiedän, kuinka paljon susia oikeasti on tässä maassa, minun tehtäviini mm kuuluu todentaa ihmisten löytämät jäljet susien taikka jonkin muiden petoeläinten jättämiksi ja tallentaa ne Tassu-järjestelmään. Minä ja metsästäjäkaverini kyllä tiedetään susien oikea lukumäärä, jo jälkiä on ihan joka pulella ja varsinkin pihojen lähettyvillä nykypäivänä.

Kova olet leuhkimaan ainakin. En usko että sinulla on hajuakaan susien määrästä. Tunge se Tassu perseeseesi.
- Totuusko
Oletko 100%varma ettei ole tappanut suomessa?taitaa löytyä muunlaista tietoa arkistosta kun kaivelet.
- Ontappanut
http://www.vargfakta.se/tag/manniskor-dodade-av-varg/
Sexårig flicka uppäten av varg, Kuikkala, Finland - Vargfakta
www.vargfakta.se/.../sexarig-flicka-uppaten-av-varg-kuikkala-finland/
Nyhet i Österbottniska posten, mars 1932, handlar om ett länge okänt fall där en människa, ett 6-årigt flickebarn blivit dödad och uppäten av en varg.
- 5+6
Niineipäoletappanutvai?
Onko siinä tapauksessa kirjaansa Suden jäljet- Antti Lappalainen, koonnut aineiston AkuAnkasta, NakkeNakuttajasta, vaiko Maailmavvahvimmies- sarjiksista? - Ottakaa ne rakkinne
sisälle tai pitäkää aitauksessa älkääkä aina ruikuttako . Häkki on ja yöksi sisälle.
- 7mm
Mulla on aina koirat irti pihassa ja ladattu 7mm ovenpielessä, ei ole näkynyt yhtään kutsumatonta hännänheiluttajaa pihassa.
- Kalikka1
Nutta tuota tiällähän on ihmeellinen räkytys tällä sivulla. Män hetki tuas kun iski semmosen hivakan jotta jootanna näetä tutkimmaan mutta tiällähän tosiaan tapellaan jotta karva pölisöö! Uamulla muikkuverkoolla ihmettelin jotta kun ei sittä etes oma koera räkyttännä pihasa mutta tiällä kyllä sitä piisoo!! Suven jäläkiä on aenahhii näessä nurkissa niin paljon ettei niistä räkyttee tarvihe! Pitäs näehin sustutkijoen tulla käämään tiällä nin voetas neetiin kanssa ihan käjestä pittäen opiskella suven perskarvan koostumusta ja hajuva.. Saes siinä opiston neetit ja tarvittaessa nämä opiskelijapoejattii munnua niin jotta ei het ensmäesellä viikolla olis muille vittuilut ja rakutus mielesä.. Ee seminaarisa kaeken jootavat tassut ja apinoehin kuvat olis älyä rassoomassa.. Saisi maistella ihan muuta aatteisaan ja mikä jottei ihan nielussaaniiin.. Opeteltas lihalle kerralla.. Jootavaan kun on aekoo ja suvula vielä rahhoo sitä jootavaan tuhloomaan ni sittä voejaan tutkia vaekka susia... Että kaekenmoesta.. Ruppee ihan ohta kuplimaan kun moesiamiettii ja koettaa järellä selittee.. Ottoo pulikka kaljoo...
- Petoyhdyshenkilö
Joku räkyttää ja joku ei. Hienoa kun uskallat ottaa puheeksi susien, ja varsinkin pihasusien aiheuttaman ongelman ja vaaratilanteen ihan jokapäiväisen ihmisen elämään liittyvien seikkojen kannalta, jokaisenhan meistä on tosiaankin saateltava lapsemme kouluun ja poimittava marjamme metsistä mutta kun se ei nykypäivänä ole niinkään mahdollista kun sudet ja karhut tekevät jokapäiväisestä elämästämme niin vaikeaa ja pelottavaa, jälkiä on joka puolella, jopa lasten hiekkalaatikot ovat täynnä jotain jälkiä, ja sinäkö sitten olisit valmis laittamaan oman lapsesi tuolle leikkipaikalle ihan noin vaan ilman huonoa omaatuntoa, jos näin kasvattajan ja huolehtivan vanhemman roolia ajatellaan. Minä olen petoyhdyshenkilö ja Tassu- järjestelmä toimii, siis jos vaan näet jäljen niin ilmoita se minulle taikka lähimmälle alueellasi toimivalle petoyhdyshenkilölle niin jälki varmasti tallentuu TASSUJÄRJESTELMÄÄN, silloin petojen hirvittävä ja kaamea todellinen lukumäärä tulee kaikkien tietoisuuteen, viranomaisten salailut loppuvat ja me metsästäjät, petoyhdyshenkilöt ja tosi pojat vihdoin saamme arvostusta niin kansalaisten suojelijoina kuin tosiasioitten ja uhkaavien tekijöitten ilmaisijoina ja paljastajina, meidän intressiime kun aina on ollut oman perheen puolustaminen ja yhdessä hiileen puhaltaminen.
- näinphän
Mutta ihan tosiasiassa, susista ym. ns. petoeläimistä ei ole ollut ainakaan sataan vuoteen lähes mitään vaaraa aikuisille tai lapsille. Mutta tilastojen mukaan omat vanhemmat surmaavat rakkaassa Suomen maassamme vuosittain lähemmäs 10 lastaan! Kymmenessä vuodessa lähemmäs sata lasta! Että näin. Mikä siis se oikea "peto"?
- RouskisVaan
Koirat ovat haittaeläimiä ja juurin sopivaa suden rehua.
- 762
Minun mielestä loukku vaan pihapiiriin, petoeläin oli se susi, karhu tai ilves joka menee loukkuun, niin henki pois, ovat liian lähellä asutusta.
- saapöllyttää
Onneksi susi lupia tulee nyt riittävästi. Jes.
- täysvaipallakaatuu
Mitenkä Lapuan Naturalis sopii Sudelle ? Kannattaisiko käyttää mielummin täysvaippa`?
- Juntilletietooo
Testaa ensi koiraasi ja sitten omaan päähäsi....
- rehveli
Hei sinä juntilletietoo . Kun olet aika herkkä tyyppi testaamaan vaikka mitä. Tule käymään! Niin testaillan kaikenlaista TOSITOIMISSA!
- NatuPatu
Naturalis sopii oikein hyvin , loppuu se jolkottelu paikkaansa .
- Pyssynpiipussa
Älkää nyt fanaattiset, kiihkomieliset, susihysterian lietsojat jaksako teillä on pahoja ongelmia...
- heeehe
he he he....heh heh
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100