Eli, itse epäilen virtavaivoiksi kun pissitessä tuntui hivenen kirvelyä, sellaista tylppää, ei kuitenkaan polttelua. Terviksessä otetettiin virtsanäyte josta tietoa saan maanataina vasta. Verikoe jossa Leukosyytit olivat hieman koholla. Minua ei pissitä kaikenaikaa joka yleensä on tavallista ko.vaivassa. Alavatsa kipua on mutta ei minkäänlaista vuotoa yms.Kuumeilua ei ole. Viimeiset kuukautiset olivat viime Maaliskuussa, muistaakseni. Joten, kuulostaako tutulta???
Onko tuttua?
Viisikymppinen
3859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..eli alavatsassa on myöskin paineentuntua.
Itselläni on ollut kesäkuusta asti tihentynyttä virtsaamistarvetta. Yöllä on pakko käydä vessassa. Rakastellessa alkaa aina pissattaa. Kävin gynekologilla ja kaikki mahdollinen tutkittiin eikä mitään löytynyt. Käytän nyt pari kertaa viikossa Vagifem-emätintabletteja, mutta vaiva ei ole hävinnyt, vaikka onkin lieventynyt.
vaihdevuosien oireina voi olla kaikki taivaan ja maan väliltä, kuvaannollisesti sanottuna.
jos minulta tulee vielä jaffaakin korvista, en enää ihmettele.
terv
raija