kertokaa

ihmeessä tietäväiset jotakin mopseista, haluaisin tietää, mahd.sair. luonne yleensä kaikkea yleis pätevää (olen tavannut valloittavan mopsivauvan, mutta en tiedä rodusta mittää.
1116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä on puolivuotias mopsipoika. On persoonallisin koira kaikista tuntemistani, vastustamaton tuijottaessaan molluskasilmillään ja kiivetessään syliin jokaisessa tilanteessa, mahdottomimmissakin asennoissa. Mopsit ovat melkoisen itsepäisiä, mutta kun ei anna niille periksi, niin niiden oppimiskyky ja -halu on valtaisa. Ainakin meidän pentumme on esim. oppinut sisäsiisteyden ja ulospyytämisen todella helposti ja istuu ja antaa tassua niin paljon kuin vain pyytää, varmaankin siksi, että nauttii kaikesta huomiosta. Meidän koiramme on hyvin ihmisrakas, tykkää kaikista ja kulkee kotiväen perässä vessassakin. Ja mikä parasta, vaikka äidin perässä kuljetaan huoneesta toiseen, niin yksinolo sujuu mainiosti, mitään ei ole meillä syöty, vain kengät ovat joskus eri paikoissa kuin mihin on jätetty. Ja se valtaisa ilo kotiin tullessamme... Muihin koiriin pikkuisemme suhtautuu hyvin, tuijottaa ensin suurilla silmillään kauempaa ja tervehtii kauniisti, jos toinen tulee ensin tervehtimään. Tosin appivanhempieni cotton saa kyytiä, valkoinen viuhuva häntä ja turkki lienevät vastustamattomia!

Sairauksia mopseilla ei taida todellisuudessa olla sen enempää kuin muillakaan jalostetuilla roduilla. Meidän pentumme vanhemmat ovat seitsemän- ja kahdeksanvuotiaita, eikä niillä ole koskaan ollut mitään muuta kuin isällä silmätulehdus. Silmät ovat tapaturmia ajatellen mopsien arka paikka, sillä silmät ovat suuret ja kun mopsi niillä vielä kiinnostuneena katselee, niin esim. metsässä tökkää helposti tikku silmään. Uteliaisuutta rodulla riittää, joten vaaranpaikat kannattaa tsekata. Meidän V. Gustafssonimme esim. koettaa kiivetä kirjahyllyä ylöspäin, mikä ei varmasti kovin turvallinen ajatus ole. Kiipeily on muuten meidän mopsimme erikoistaito, osaa käyttää taitavasti pikku tassujaan ja niskaansa apuna minne tahansa kiivetessä;)!

Että sellaisia veijareita. Ystävällisiä, uteliaita, leikkisiä, itsepäisiä, oppivaisia pikku viliskantteja. Vauhtia meillä riittää!

Nytkin pienoisemme suoritti kiipeämisen syliini tietokoneen ääreen. ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henni kirjoitti:

ihmeessä tietäväiset jotakin mopseista, haluaisin tietää, mahd.sair. luonne yleensä kaikkea yleis pätevää (olen tavannut valloittavan mopsivauvan, mutta en tiedä rodusta mittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu