Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Häissä

Olin naisystäväni nuoremman siskon häissä viime kesänä. Pikkusisko olikin ensimmäinen suvun kolmesta sisaruksesta, joka naimisiin asti pääsee, joskin olimme pohtineet itsekin naimisiin menoa muutaman vuoden päähän.

Juhlissa oli noin 50-70 henkeä ja juhlatilana toimi jokin vanha kesäleiritilan tapainen rakennelma. Saattoi olla jokin vanha kyläkoulukin. Tilat olivat kuitenkin sopivat väkijoukolle, koska sieltä löytyi isohko sali, jossa kelpasi syödä ja tanssia. Tunnelma oli muutoin mukava, mutta sitä latisti naisystäväni vanhempi sisko, joka ei koskaan pitänyt minusta, eikä edes välittänyt selittää, miksi, vaikka tätä olemme häneltä tivanneet. Hän on minua kohtaan kylmäkiskoinen ja vittuileva. Hän koittaa alistaa minut määräysvaltansa alleen. Ehkä häntä kiukuttaa, että en suostu tottelemaan hänen typeriä käskyjään milloin mistäkin, toisin kuin hänen miehensä, jonka hän on suorastaan liiskannut tossunsa alle.

Söimme, joimme, tanssimme ja juttelimme juhlan humussa, morsian oli kaunis ja sulhanen jo hienoisessa hutikassa. Epäilen hääyön onnistumista. Lähdin käväisemään naulakolla ulkotakillani, sillä kamerastani loppui muistikortti. Siinä taskuja penkoessani naiseni vanhempi sisko, Hanna, tuli myös käsilaukulleen. Ehkä johtuen siitä, että olimme jutelleet tavallista enemmän illan aikana tai siitä, että hän oli myös juhlajuomien nostattamassa tilassa, hän halusi meidän puhuvan meidän välisen suhteemme poikki ja pinoon nyt illan aikana niin, ettei siitä tarvitse jatkossa keskustella ja että voisimme tulla keskenään edes vähän paremmin toimeen. Kyllähän se minulle sopi. Kysyin, mistä aloitetaan, jolloin hän tarrasi määrätietoisesti käteeni ja sanoi, että siirrytään muualle keskustelemaan kaikessa rauhassa. Hän tunsi rakennuksen, oli ollut paikalla aiemminkin, joten hän osasi ohjata meidät näppärästi rakennuksen ylempään kerrokseen, joiden portaat olivat suljettujen ovien takana.

Siinä noustessamme portaita hänen takanaan kävellessä tein huomion hänen takamuksestaan, jonka kireä mekko toi esille miellyttävästi. Kaikki kolme sisarusta on luotu pyöreillä herkkupepuilla, pepuilla, joita muut naiset kadehtivat. Hanna oli muutoinkin kasvoistaan ehkä jopa kauniimpi, kuin oma naiseni, mutta kukapa pelkkiin kasvoihin tai peppuun rakastuu, jos luonne on mitä on.
24916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hän oli tuonut minut siis pienehköön vessalla ja suihkulla varustettuun pukukoppiin. Hän ohjasi minut istumaan penkille ja hän jäi kaartelemaan eteeni, pysyen hetken hiljaa. Sitten hänen kasvonsa vääntyi tuimaksi, ja hänen sanainen arkkunsa aukesi. Hän alkoi ladella minun heikkouksia ja vikojani ja ihmetteli, miten hänen nuorempi siskonsa saattoi sietää minua. Istuin aivan äimän käkenä paikallani hyökkäyksen johdosta. Solvaukset liikkuivat ulkonäöstä hyvinkin henkilökohtaisiin asioihin, kuten omaan perheeseeni vanhemmistani sisaruksiin.

Lopulta hän siirtyi makuuhuonepuheisiin epäillen seksitaitojani ja kuinka kykenen tyydyttämään hänen siskonsa ollessani tällainen luuseri. Istuin kokoajan hiljaa ja äimistyneenä, kunnes hän pudotti todellisen pommin. Hän sanoi, että saan anteeksi, jos panen häntä tässä ja nyt. Sitten hän nosti hameensa helmaa, riisui stringinsä ja nojasi huoneen keskellä olevaa penkkiä vasten pyllistäen minulle. Yhtäkkiä edessäni oli alaston, karvaton, mehukas pillu. Kaikkien solvausten jälkeen. Hanna huuteli, että mikä on kun en liiku, olenko impotentti ynnä muuta. Kuin hypnoosissa avasin vetoketjuni ja vyöni, heitin puvuntakin penkille ja astuin lähemmäksi muna puolikovana. Aivoni olivat kuin puurolla täytetyt ja maailmani samea.

Sameuden katkaisi Hannan käsky: "pane vitun impotentti!" Se herätti, ja sai jotain tapahtumaan sisälläni. Tajusin, että tämä oli juuri se tapa, jolla oli oman miehensä kyykyttänyt. Hän halusi kyykyttää minut pillullansa, mikä lie motiivi mielessään. Sisimmästäni noussut vastarinta tokaisi "Ei!", jonka jälkeen tartuin häneen ja käänsin hänet hänen nojaamalleen penkille selälleen. "Nyt tehdään niin kuin minä haluan", tokaisin ja katsoin, kuinka hänen kasvonsa olivat muuttuneet pelokkaiksi. Hänen hienoinen rimpuilu kukistui nopeasti, kun lukitsin hänen molemmat kätensä yhdellä kädellä mahansa päälle. Toisen käden kaksi sormea ujutin sillä hetkellä hänen pyhimpäänsä, saaden hänet ulvahtamaan. Aloin tasaisesti pumpata hänen pilluaan samalla hieroen peukalolla klitorista. Nyt oli hänen vuoronsa taistella sameutta vastaan.

Vastarinta alkoi murtua, joten siirryin hieman, jotta sain munani hänen huulien läheisyyteen. Eihän siinä kauaa mennyt, kun tämä lortto otti ja imaisi. Sormi- ja imutyötä jatkui litinän keskellä tovin, kunnes imuteho muuttui katkonaiseksi ja Hannan vartalo alkoi värähdellä. Hänen kasvoistaan kuvastui pako todellisuudesta, hänen vartalon jännitevoima toi kaikki lihakset esiin ja sormiani vasten tuntunut supistelutyö olisi hetken päästä murtanut sormeni. Sormet ulos, ejakulaatio. Penkillä makasi määräilevän tyrannin sijasta pikkutytön näköinen viaton luontokappale, joka ihmettelee maailman kauneutta. Hänen hengähdyksensä ja hikiset kasvonsa kertovat tarinaa todellisuudesta. Siinä samassa muistin, että vaihdoin kameraan muistikortin, joten hain puvuntakkini ja näpsäisin kuvan tästä kauneudesta. Edes se ei saanut häntä tolkkuihin raukeuden aallokossa.

Äänestä
  • Mutta eihän leikki vielä ole ohi. Hän halusi minun panevan, joten panon hän saa. Aivan ensiksi tosin poistin häneltä mekon päältään, sillä tahdoin tutustua tarkemmin tähän viattomaan luontokappaleeseen. Kuten kireä mekko antoi ymmärtää, oli nainen kaikin puolin hyvässä kunnossa. Silittelin hetken hänen ihoaan etupuolelta, kunnes käänsin hänet ympäri - alkuasetelmiin. Muhkean herkullinen takamus sojotti edessäni, Hanna oli kokonaan penkin päällä rinta penkissä kiinni, tehden kunniaa perseelleen. Asetuin hänen taakseen ja survaisin yhdellä työnnöllä jo valmiiksi liukastettuun lemmenkoloon.

    Onneksi alakerrassa oli kova meteli, sillä niin pääsi Hannan suustakin. En antanut armoa, enkä antanut hänen määrätä tahtia. Annoin muutaman rajun läpsäisyn pakaroillekin - toivottavasti hän ja miehensä eivät rakastele tänä iltana. ainakaan takaapäin. Kiimainen kiljunta täytti pienen pukuhuoneen. Siirsin sormen mahanpuolelta klitorikselleen, ja pidin paikallani työntöjen yhteydessä. Ihastelin hänen mahtavaa takamusta, jota tuskin on runnottu näin voimalla vuosikausiin. Kaappasin hänet toisella kädellä hieman rintojen yläpuolelta kiinni vartalooni ja suutelin hänen kaulaansa. Hänen parfyyminsa jaksoi vielä pitää puoliaan tässä kiimankatkuisessa kuhertelukopissa. Hän aloitti jälleen tärinän, nyt vasten kehoani. Hannan lantio alkoi tehdä voimakkaita vastatyöntöjä, suusta alkoi päästä epätasaista huohotusta, hänen olemuksensa muuttui flegmaattisemmaksi. Hän on taas karkaamassa todellisuudesta. Kiristin otetta, vaadin enemmän klitorikselta ja taoin nopeammalla tahdilla.

    Ulvahdus. Räjähdys. Pyörtyminen. Herätys. Kyrpäni viimeiset takomiset. Orgasmi. Kymmenen euforiantäyteistä sekuntia. Hannalle pidempi aika.

    Toivuin luonnollisesti melko nopeasti laukeamisestani. Päätin vielä puhdistaa munani hänen suussaan tarraamalla hänen hiuksistaan. Tosin tarraaminen oli melko turhaa, itsestäänohjautuvaa toimintaa se loppupeleissä oli. Huone haisi seksiltä. Penkillä makasi alaston hikinen raukeasti hymyilevä nainen, jonka ajatukset olisin sillä hetkellä halunnut päästä lukemaan. Ehkä siellä ei pyörinyt mitään ensimmäiset viisi minuuttia. Itse hiippailin muutoinkin alakertaan aikaisemmin, jättäen Hannan yksikseen. Ennen lähtöäni vielä tokaisin "Mua et ala määräillä". Oikeastaan vasta portaissa aloin miettiä tapahtumaa ja toivoin, että Hanna ei ala levittämään mitään paskaa asian tiimoilta. Alakerrassa meno vaikutti siltä, että kukaan ei ollut huomannut poissaoloani, ei edes naiseni.

    Eikä Hanna puhunut asiasta ainakaan tietääkseni. Kun hän viimein palasi, hänen kasvonsa loistivat kuin tuhat aurinkoa, ja kaikki vaikutti olevan paremmin kuin pitkiin aikoihin. Naiseni ja Hannan mies myös huomasivat tämän, mutta päädyttiin mietteissämme siihen, että Hannaan vain vaikutti juhlahumu ja alkoholi. Voi kunpa he tietäisivät. Lisäksi Hanna oli jatkossa kohtaani lämmin, ja hänen ja miehensäkin suhde ns. tervehtyi. Ehkä hän vain tarvitsi jonkun, joka käskee edes kerran elämässään häntä eikä toisinpäin.

    Olemme me Hannan kanssa panneet myöhemminkin, mutta ei koskaan hänen aloitteestaan, vaan minun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jami345323 kirjoitti:

Olin naisystäväni nuoremman siskon häissä viime kesänä. Pikkusisko olikin ensimmäinen suvun kolmesta sisaruksesta, joka naimisiin asti pääsee, joskin olimme pohtineet itsekin naimisiin menoa muutaman vuoden päähän.

Juhlissa oli noin 50-70 henkeä ja juhlatilana toimi jokin vanha kesäleiritilan tapainen rakennelma. Saattoi olla jokin vanha kyläkoulukin. Tilat olivat kuitenkin sopivat väkijoukolle, koska sieltä löytyi isohko sali, jossa kelpasi syödä ja tanssia. Tunnelma oli muutoin mukava, mutta sitä latisti naisystäväni vanhempi sisko, joka ei koskaan pitänyt minusta, eikä edes välittänyt selittää, miksi, vaikka tätä olemme häneltä tivanneet. Hän on minua kohtaan kylmäkiskoinen ja vittuileva. Hän koittaa alistaa minut määräysvaltansa alleen. Ehkä häntä kiukuttaa, että en suostu tottelemaan hänen typeriä käskyjään milloin mistäkin, toisin kuin hänen miehensä, jonka hän on suorastaan liiskannut tossunsa alle.

Söimme, joimme, tanssimme ja juttelimme juhlan humussa, morsian oli kaunis ja sulhanen jo hienoisessa hutikassa. Epäilen hääyön onnistumista. Lähdin käväisemään naulakolla ulkotakillani, sillä kamerastani loppui muistikortti. Siinä taskuja penkoessani naiseni vanhempi sisko, Hanna, tuli myös käsilaukulleen. Ehkä johtuen siitä, että olimme jutelleet tavallista enemmän illan aikana tai siitä, että hän oli myös juhlajuomien nostattamassa tilassa, hän halusi meidän puhuvan meidän välisen suhteemme poikki ja pinoon nyt illan aikana niin, ettei siitä tarvitse jatkossa keskustella ja että voisimme tulla keskenään edes vähän paremmin toimeen. Kyllähän se minulle sopi. Kysyin, mistä aloitetaan, jolloin hän tarrasi määrätietoisesti käteeni ja sanoi, että siirrytään muualle keskustelemaan kaikessa rauhassa. Hän tunsi rakennuksen, oli ollut paikalla aiemminkin, joten hän osasi ohjata meidät näppärästi rakennuksen ylempään kerrokseen, joiden portaat olivat suljettujen ovien takana.

Siinä noustessamme portaita hänen takanaan kävellessä tein huomion hänen takamuksestaan, jonka kireä mekko toi esille miellyttävästi. Kaikki kolme sisarusta on luotu pyöreillä herkkupepuilla, pepuilla, joita muut naiset kadehtivat. Hanna oli muutoinkin kasvoistaan ehkä jopa kauniimpi, kuin oma naiseni, mutta kukapa pelkkiin kasvoihin tai peppuun rakastuu, jos luonne on mitä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu