Now & Forever

lumoavia hetkiä
ja tutun polun
kohtalonomaista
taikaa

usvainen kuva
sydänalassa
miehen kohdatessa
rakastettunsa

jalka ei ollut
unohtanut
kävelemisen taitoa
eivätkä huulet
pehmeää kosketusta

yksinäisyydessä ja
ilman tunteita
seksuaalisuus oli
ollut vain autiomaa,
paikka kuolla
tukahduttavaan suruun

ja nyt kaksi
kättä heijastaa
varjon seinään

tuoden pimeään
taloon ikkunoita,
valoa ja
rakkaustarinoita, joissa
nostalgia ja yllätykset
kohtaavat

huulten
hallitsemattoman vavahtelun

vaihtamalla
elämän raiteita
pois
unohdettujen
esineiden hyllyköistä

lähemmä elämänsä
kauneinta osaa

rakkautta, joka
oli liian pitkään
loitonnut saavuttamatta
kuitenkaan lopullista
päämääräänsä,
sydänsurujen
kuolemaa

sen sijaan
lähestyessään
elämänsä
toista mahdollisuutta

yhteisten muistojen
kutomaa uutta
tarinaa

lankaa, joka
oli aikoinaan
katkaistu yhteensattumien
taianomaisuudesta

täydelliseen
yhteisymmärrykseen,
joka yhdistää menneet
ja vuosia tekemättä
jääneet julkeudet

vapauttamalla
humisevan tuulen
viettelijän rooliin

eleiden ja sanojen
siirtyessä fantasiasta
toiseen,
kuten tuntematonta
tuttua rakastellaan

elämällä painottomasti
ja
kohtaamalla kaikki
haasteet ja sisälle
kätketyt arvoitukset

antamalla yltäkylläisten
kuvien lohduttaa ja
tuoda tulevaisuuden
näkymiä

sielunsa
raapimatonta kutistusta ja
onnea, joka
oli paennut
maailmankaikkeuteen

läpikuultavaan ihmishahmoon,
epätodelliseen

aivan kuin tarttuisi
lintua siivestä
ja haluasi sen vievän

haaveeseen, joka
jonain päivänä
on oleva tosi
ja
jättää jäljelle
vain elettyä
herkkää elämää

ja nyt kun
runoni on
vihdoin valmis

voin sanoa
now and forever

http://www.youtube.com/watch?v=OeDiK2uy3DU
8123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voihan.... niin ihana! Aivan loistava...
Taisit maalata tajuni kankaalle, kun en saa mitään sanottua :)

Ihana.

Äänestä

Lumoavan kaunis rakkausruno ja oman mieltymyksen makuista musiikkia. Tekee hetkestä nautinnollisen hitaan ja pehmeän. Ei voi olla vaikuttamatta omiin tunteisiin ja mielialaan. Kiitos.

Olen ollut viime aikoina täällä enemmän ns.hiljainen nautiskelija, näkymätön Ninni. Olen kuitenkin ´"kuunnellut" jokaisen aikaisemman runosi, pysähtynyt yksityiskohtien äärelle...ja pitänyt.

Tässä herkkyyttä à la Jonne..

http://www.youtube.com/watch?v=Uu4lr-mjtME

Äänestä

Kiitos jälleen miina ja ihku.

Arvatkaas kellä tänään nousi karvat pystyyn...kyllä se merivesi on lumoavan suloista...ja niin herkkää...se vilvoittaa ihoa syvemmälle...sieluun asti.

Aurinkoista lauantain jatkoa teille.

Äänestä

Kaunis kokonaisuus, hienoja, herkkiä yksityiskohtia tässä tänään :)

"elämällä painottomasti
ja
kohtaamalla kaikki
haasteet ja sisälle
kätketyt arvoitukset"

Tästä säkeestä tulee mieleen vain hetkessä eläminen, sen hyväksyminen mikä on, vastustamattomuus. Sen vastustamattomuuden voi valita joka hetki ns. hyvässä ja pahassa. Riittää, että asiat; haasteet tai mielen tuotokset kohdatessaan on tietoisesti läsnä. Ei tarvita järkeilyä, analysointia. On olemassa ihmistä mahtavampi voima, joka aina "tietää" paremmin kuin sinä tai minä. Niinku vissiin tiedät, aina voi myös valita kuunteleeko egon ääntä vai sitä toista rakkaudellista ajattelutapaa...

"aivan kuin tarttuisi
lintua siivestä
ja haluasi sen vievän

haaveeseen, joka
jonain päivänä
on oleva tosi
ja
jättää jäljelle
vain elettyä
herkkää elämää

ja nyt kun
runoni on
vihdoin valmis

voin sanoa
now and forever"

Runon loppu on kuitenkin parasta antia :) Onkohan toi linnun siivestä tarttuminen muuten jostain biisistä? Ihan kun olisin kuullut niin eilen... No, kiitokseksi vähän rrranskalaista musiikkia lauantai-iltaan. Voilà!
http://www.youtube.com/watch?v=o7bUl9yhhH8

Äänestä

  • Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

    Niin persoonallisuus rakentuu temperamentin ja kasvatuksen vuorovaikutuksessa. Perustyytyväisyys tulee aina ihmisen sisältä. Ja kun tiedämme, että tunteet tarttuvat ihmisestä toiseen kuin virukset, joten kannattaa viljellä sitä positivista asennetta ympäristöön ;)

    http://www.voimapaikka.fi/UserFiles/0dd60667-9aa5-49b2-970e-d9adee741379/Web/Hetki_elamalle_3.pps

    Kiitos sinulle joka tuulena tulet.

    Olipas aika suloinen linkki :) Totta, mahdollisuuksille tulee antaa tilaa...
    Persoonallisuushan on kuitenkin vain pintaa, illuusiota, ei todellista. Egon luomaa harhaa, unta. Siitä harhasta on vain taipumus pitää kynsin hampain kiinni. Jos oppii päästämään irti, tai tunnistamaan harhan harhaksi, niin mitä löytyy egon kerrosten takaa? Mitä jää jäljelle? Rauha. Rakkaus. Ilo. Oleminen.

    Pari päivää sitten ajelin kotia kohti ja kuuntelin Emmanuel Moire'in uusinta levyä, E lauloi juuri että "mikä tahansa haava onkaan kyseessä...". Samalla hetkellä kottaraiset muodosti taivaalle mahtavan kauniin, kallellaan olevan symmetrisen sydänkuvion :) Vastaus on aina rakkaus! Se on ainoa todellisuus.
    "Jokainen kukka loistaa valossa ja jokainen lintu laulaa Taivaan ilosta."

    Äänestä

  • tuulena tulen kirjoitti:

    Niin se persoonallisuus on koko ihmisen mailmankuva, jonka perimällä, kasvatuksella ja ympäristön vuorovaikutuksella olemme saaneet ja omaksuneet, meidän ns. "käyntikorttimme". Samaa mieltä kanssasi käsitteistä Rauha, Rakkaus ja Ilo, mutta olkoonkin, että persoonallisuus on opittua, pintaa tai jopa illuusiota niin se on kyllä jokaisen normaalin ihmisen jokapäiväinen todellisuus. Ja sitä me jokaisena päivänä toteutamme.

    Luostari ja ehkä joku kiinalainen/japanilainen/intialainen tai metsän keskellä asuvan heimon tapakasvatus voisi päästä lähemmäs naturaalia ihmistä, pois kaikesta ego- ja pinta-ajattelusta. Meille tavallisille pulliaisille on kuitenkin tärkeää saada kasvatus ja koulutus, jolloin persoonallisuuden piirteiden ns. big five saadaan maailmaan ja muille kanssaihmisille sopivaksi yhtäpaljon kuin omanarvon ja uskalluksen ymmärtäminen vaatii.

    Laitoin videoksi tämän vaikka Être à la hauteur issa olisi ollut enemmän keskusteluun liittyvää asiaa...

    http://www.youtube.com/watch?v=YoRs1-QBPcQ

    Hyvää päivän jatkoa

    Ei ollenkaan huono musiikkimaku sulla...piti nimittäin liittää viime kommenttiin tämä :)

    http://www.youtube.com/watch?v=kUoF7W_Nxz8

    Niin, se maailmankuva on jokaisella yksilöllinen, erilainen, henkilökohtainen. Se on sitä erillisyyttä...ja yksinäisyyttä. Mutta eikös ihan jokainen pulliainen voi alkaa havaita ihmeitä ja kauneutta ympärillään, kunhan edes hetkeksi pysähtyy, lopettaa minäkeskeisen ajatusmyllynsä pyörittämisen, hiljenee. Hetkeksi. Arjen keskellä. Ei tarvita luostareita tms... Luonnon helmassa oleminen varmasti rauhoittaa ja hiljentää mieltä, aikaansaa ajatusten väliin tilaa, auttaa näkemään toisin; on auttanut suuresti ainakin mua. Pikkuhiljaa erilaisuus alkaakin muuttua samanlaisuudeksi :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

lumoavia hetkiä
ja tutun polun
kohtalonomaista
taikaa

usvainen kuva
sydänalassa
miehen kohdatessa
rakastettunsa

jalka ei ollut
unohtanut
kävelemisen taitoa
eivätkä huulet
pehmeää kosketusta

yksinäisyydessä ja
ilman tunteita
seksuaalisuus oli
ollut vain autiomaa,
paikka kuolla
tukahduttavaan suruun

ja nyt kaksi
kättä heijastaa
varjon seinään

tuoden pimeään
taloon ikkunoita,
valoa ja
rakkaustarinoita, joissa
nostalgia ja yllätykset
kohtaavat

huulten
hallitsemattoman vavahtelun

vaihtamalla
elämän raiteita
pois
unohdettujen
esineiden hyllyköistä

lähemmä elämänsä
kauneinta osaa

rakkautta, joka
oli liian pitkään
loitonnut saavuttamatta
kuitenkaan lopullista
päämääräänsä,
sydänsurujen
kuolemaa

sen sijaan
lähestyessään
elämänsä
toista mahdollisuutta

yhteisten muistojen
kutomaa uutta
tarinaa

lankaa, joka
oli aikoinaan
katkaistu yhteensattumien
taianomaisuudesta

täydelliseen
yhteisymmärrykseen,
joka yhdistää menneet
ja vuosia tekemättä
jääneet julkeudet

vapauttamalla
humisevan tuulen
viettelijän rooliin

eleiden ja sanojen
siirtyessä fantasiasta
toiseen,
kuten tuntematonta
tuttua rakastellaan

elämällä painottomasti
ja
kohtaamalla kaikki
haasteet ja sisälle
kätketyt arvoitukset

antamalla yltäkylläisten
kuvien lohduttaa ja
tuoda tulevaisuuden
näkymiä

sielunsa
raapimatonta kutistusta ja
onnea, joka
oli paennut
maailmankaikkeuteen

läpikuultavaan ihmishahmoon,
epätodelliseen

aivan kuin tarttuisi
lintua siivestä
ja haluasi sen vievän

haaveeseen, joka
jonain päivänä
on oleva tosi
ja
jättää jäljelle
vain elettyä
herkkää elämää

ja nyt kun
runoni on
vihdoin valmis

voin sanoa
now and forever

http://www.youtube.com/watch?v=OeDiK2uy3DU

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu