En ole vuosikausiin Windowsia käyttänyt. Löysin yhden vanhan Delphi 7 projektini ja halusin käpistellä sitä, mahdollisesti siirtää Lazarukseen. Asensin Windows 2000 Delphi 7 VirtualBoxiin ja täytyy sanoa että oikein miellyttävä tuo Windows 2000 on käyttää, vikkelä ja selkeä (hyvä vanha Control panel), ei turhia hienosteluja eli asiallinen. Microsoft tekisi viisaan liikkeen jos tekisi Windows 2000:sen uudelleen, pikkaisen viilaisi vain Windows Classic teemaa nykyaikaan, muttei Aeronkaan kaltaiseen lelumaiseen lookiin tarvisis mennä.
Windows 8:aa olen kokeillut ja hävitin sen pois kun koeaika loppui, sitä ei tee mieli käyttää.
Windows 8:aa olen kokeillut ja hävitin sen pois kun koeaika loppui, sitä ei tee mieli käyttää.
Vastaukset 22
Vanhimmat
oli todellakin viimeinen käytettävä windous. Selkeä ja suoraviivainen ja jopa ihan toimiva. Sen jälkeen on tullut pelkkää skeidaa.
Windows XP, Vista ja 7 olivat myös hyviä, silloin aikoinaan.
Windows 8:ssa taas sama vika kuin iOS:ssa, eli rajoittunutta skeidaa.
Windows Me joka tuli samoihin aikoihin Windows 2000:n kanssa, oli järkyttävän pa5ka. Miksi se edes tehtiin? Windows 2000 oli joka suhteessa parempi.
XP oli ihan ok vaikka moni siitä varoittikin. Sitä tuli käytettyä monta vuotta. Nykyisellään Windows 7 on myös hyvä, vaikka pääosin *nixejä käytän.
Mutta se ainoa hyvä tubutin antaa vielä odottaa itseään.......
Todellakin: http://www.youtube.com/watch?v=zDB5M32XlA0
Windows tubutin hajottaa tietokoneita monilla eri tavoilla!
Katsomatta tuota sen enempää on todettava, että vain linuks on tubutin!
Windows on k ä y t t ö j ä r j e s t e l m ä !
Tuossa videossa on tubutin, eli Windows.
huomaa asiantuntemuksen - Delphi 7 oli ohjelmistomaaiman suurinta roskaa
ja Lazarus
tosi guru kyllä kiertaa kaukaa moiset roskat
Samaa mieltä olen uusista XE Delpheistä, mutta vahat Delphit oli ihan hyviä. Toki Delphin ohella on tullut koodattua Qt:llä, C/C :lla, Javalla, PHP JavaScripitllä yli 7 vuotta ammatiksenikin. Harrastuksena aloitin 1989 ennen kuin Windowsista tuli suosittu, mutta en tosiaan väittänytkään olevani guru.
Ne gurut ohjelmoi vissiin Visual Studiolla, muhahahh :D
jotka Windowsilla tekee oikeasti koodia, niin ainoa vaihtoehto on Visual Studio!
ellei tee jotain www-roskaa (jota ei voi edes koodamisex kutsua)
et ole koskaan koodannut ammatiksesi!
Suurin osa ohjelmistoista tehdään webbitekniikalle.
Windowsilla ei juurikaan ohjelmoida.
Mikään guru sinä ole, vain surkea suun pieksijä. Se on ihan sama millä koodaa, lopputuloksella on vain merkitystä ja että homma toimii asiakkaalle, "www-roskalla" saan palkan ja leivän pöytään tällä hetkellä (suuri kiitos tästä myös, että Linux on tullut tutuksi), mutta aiemmin koodailin työkseni juurikin Delphillä. Nykyisin en enään uskaltaisi aloittaa uutta projektia Windows-only periaatteella.
Olen vähän eri mieltä.. Se oli oikein pätevä työkalu kun haluttiin tehdä rich client sovelluksia Windows alustalle RAD periaatteella. Etuna tässä oli natiivi Win32 x86 koodi joka tarkoitti lyhyitä vasteaikoja.
Delphi 8:ssa menetettiin näitä keskeisiä hyötyjä kun se oli .NET:iä, Delphi 9 taas oli kovin buginen.
Näistä syistä johtuen Delphi 7 vakiintui tiettyihin juttuihin pitkäksi aikaa käyttöön.
Kävin työhaastattelussa yrityksessä joka tekee mm. Passeli-ohjelmistoa ja siellä oli vielä vuonna 2009 käytössä Delphi 7 (näin ainakin sanoivat), en tiedä mikä lie nykyään on tilanne?
En kyllä olisi Delphi 7:lla ainakaan aloittanut sen tekemistä, mutta jos vanhemmasta Delphistä 90-luvulta siirtyneet seiskaan josja ylläpitäneet sitä sillä niin se olisi ok, mutta vuonna 2009 olisi jo kipeästi aika tehdä rewrite millä tahansa modernimmalla välineellä.
Itse tein joskus kesällä -95 Delphillä opetussoftaa yliopiston pakollisena työharjoittelukurssina. Versiota en muista, mutta se oli kyllä ihan mukava käyttää. Pascal tosin taitaa nykyaikana olla aika lailla kuollut kieli (ainakin ammattikäytössä harvinainen)...
Tosiaankin, vuosien 1995..2009 välillä Delphissä oli hieno muutamasta ominaisuudesta koostuva hieno yhdistelmä:
-Natiivikoodi, lyhyt vasteaika kun ei roskien keräyksiä)
-Käyttöliittymäsuunnittelu ja komponenttimalli, ohjelmistotuotantoa varten sai rakennettua näppärästi uusiokäytettäviä visuaalisia komponentteja
Kielellisesti ja rakenteellisesti Java tuli heti Delphin perässä ja teki asiat paljon paremmin mutta natiivikoodi oli omiaan kun vaadittiin lyhyttä vasteaikaa. Delphi oli omiaan siihen kun tuotettiin Windowsin ajurirajapinnalle jotain kivoja laitteita ja Delphillä sitten kasattiin niitä hyödyntävä järjestelmä komponenteista. Esim. jokin mittalaite joka ottaa dataa sisään ja jota sitten tarkastellaan eri tavoilla.
Javassa päästiin käyttöliittymäkomponenteissa vasta 2006 yhtä mukavalle tasolle, mutta se olikin sitten cross platformia, jatkuvuus turvattu ja kaikin puolin parempi systeemi paitsi ei natiivikoodin etuja.
Qt teki saman natiivikoodilla 2009 ja siinä vaiheessa Delphistä oli menty ohitse ihan joka rintamalla. Enää en edes kuse minkään Delphin suuntaan.
En ole aloittaja, mutta minkäs sille mahtaa kun on aikoinaan tullut opeteltua Delphillä. Tuo oli kuuminta hottia Windowsille vuonna -99.
Kauankohan menisi, jos opettelisi uuden ohjelmointikielen ja saisi ensimmäisen ohjelman tehtyä?
Lazaruksella saan sensijaan nopeasti tehtyä ohjelmia, omiksi tarpeiksi.
Onhan sillä ja Delhillä tehty paljon kaupallisiakin ohjelmistoja.
Omasta käytöstä löytyy ainakin Peazip, joka on käännetty Lazaruksella. Muutama muukin, joita en nyt muista.
Jos osaa pascalia, ei ole mahdoton homma oppia C ja Qt. Delphistä siirtyisin tällä hetkellä Qt:n puolelle.
Esim. Quick PDF Library on tehty Delphillä (sikäli harmi, toivoisin että tuon koodi portattaisi juurikin toimimaan myös Lazaruksella (tai C ) että saisi Linuxlla toimivan version), aivan mahtava muutoin kyllä pdf-tiedostojen käsittelyyn/tuottamiseen.
http://www.quickpdflibrary.com
Kirjoita ennemmin se softa uusiksi Qt:llä.
Ainut hyvä Windows oli Windows 98!
Lienemme yksimielisiä siitä, että paras M$ -tuote ikinä on Microsoft Next.
Eli se versio, jonka tavaramerkkiä ei vielä koskaan ole ®ekisteröity.
Kaikki muut versiot ovatkin sitten olleet sanonkomämitä ! :)