Itsellisen naisen keinohedelmöitys

mitkä huonot puolet?

Olen viime aikoina harkinnut tätä vaihtoehtoa lapsettomuuden vaihtoehdoksi, eli tilata spermaa ja saada lapsi yksin sitä kautta. Olen kuitenkin vielä jänistänyt, vaikka ajatus houkuttaa. Tekisin sen ainoastaan avoimen luovuttajan kautta. Sitä miksi pelkään tuota vaihtoehtoa on:
-ei elatusmaksuja, kaikki olisi 18-22 vuotta minun omassa varassa (siis olettaen ettei löydy adoptioisää, tai elämänkumppania joka haluaisi ottaa osaa)
En ole kauhean varakas tällä hetkellä.
-jos kuolisin/sairastuisin huostaanotto ja orpous lapselle.
-lapsi olisi ehkä masentunut ettei tunne isäänsä tai sen puolen sukua, sisaruksiaan jne. Lapsi joutuisi jatkuvien kyselyjen kohteeksi: kuka on sun isä esim. kaverit, ja joutuisi selittämään. Suru isänpäivänä. (Siis olettaen ettei luovuttaja halua tiivistä suhdetta lapseen, ja hänellä olisi jo oma perhe)
-lapsi ei peri muita kuin äitinsä.
-lapsen psykologiset ongelmat isättömyyden takia, alhainen itsetunto, etenkin jos olisi poika. JA HUOM! Minulla EI OLE muita mieshahmoja elämässäni, tai ehkä yksi, ongelmatapaus.
-jos lapsi saa tutustua luovuttajaan, ja näkee että hänellä on oma perhe ja muita lapsia joille hän on isä , niin masentuu.
-kertokaa kaikki te yksin lapsen tehneet naiset, muita käytännön ongelmia, joita olette kohdanneet lapsenne kanssa, ja toisaalta jos nämä seikat jotka mainitsin olisi kierrettävissä, kuinka??

7

2226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ratkaisu ongelmaasi

      Tarjoan hedelmöityshoitoja.

      HYÖDYT SINULLE:
      * Hyvät geenit. Jos käytät hedelmöitysklinikkaa, et tiedä luovuttajan älykkyydestä tai ulkonäöstä mitään. Klinikka kertoo sinulle vain ammatin, jonka luovuttaja on heille kertonut (eivät he sitä tarkista) ja silmien hiusten värin.
      * Klinikkaan verrattuna säästät rahaa ja aikaa. Et joudu menemään klinikalle juuri sinä kellonaikana, kun inseminaatio-huone sattuu olemaan vapaana, vaan voit hoitaa mun kanssani luovutuksen esim. töistä päästyäsi.
      * Tulet nopeasti raskaaksi. Naisen hedelmällisyys voi laskea aika nuorenakin! Jos sinulla on jo paljon biologista ikää, vain osa miehistä kykenee enää hedelmöittämään sinut, jolloin laadukas spermani on sinulle hyväksi.
      * Jos hankit lapsen aviomiehen kautta ja teille tulee ero, lapsi joutuu seilaamaan kahden eri kodin välillä, jos teillä on yhteishuoltajuus. Jos lapsi on isällään esim. 1 viikonlopun kuukaudesta, hänellä on varaa hemmotella lapsi pilalle, jolloin lapsi kiukuttelee sinulle jatkuvasti, miten tyhmä olet, kun sinäkin et osta joka päivä karkkia. Nyt tällaista ei pääse käymään.
      Suomessa lähes 50 % avioliitoista päättyy eroon, arvioi Väestöliitto.
      * Olen kokenut luovuttaja ja hoidan homman turvallisesti, asiallisesti ja luottamuksellisesti.

      Olen akateemisesti koulutettu nuori mies ja olen auttanut useita naisia raskaaksi tällä tavalla, eli homma TOIMII minun siittiöillä. Yksi nainen on hankkinut jo 2 lasta kauttani, jolloin lapset voivat tuntea toisensa sisaruksiksi, koska ovat samannäköisiä. Kuudelle olen jo luovuttanut ja yli kymmenelle en luovuta yhteensä, koska Suomi on pieni maa.

      Asun Helsingin keskustassa. Luovutuspaikan voit valita, mieluiten lähietäisyydeltä, mutta sopivasta kulukorvauksesta voin tietysti lähteä mihin vain.

      Luovutus tapahtuu apteekista ostetulla neulattomalla ruiskulla. (Tai seksillä, mutta hinta on sama eli et voi maksaa luonnossa). Ruiskuna voi käyttää esim. Panadolin lasten särkylääkkeelle tarkoitettua kärjetöntä ruiskua. Muumimukit suosittelen unohtamaan.

      Perustiedot ulkonäöstäni: useimpien naisten mielestä tosi hyvä kroppa, 180 cm pituutta, ruskea hiukset ja siniset silmät. Täysin suomalaista syntyperää ja korkea älykkyys. Vanhempani ovat eri puolilta Suomea ja vielä hyvissä voimissa, joten sikäli terveet geenit. EI perinnöllisiä sairauksia suvuissa. Olen erittäin terve ja harrastan terveellisiä elämäntapoja.

      Koska hoidan homman ammattimaisesti eli esim. hanki pienintäkään riskiä sukupuolitaudeista hedelmöityshoitojen aikana vaikka hoito kestäisi useamman kuukauden, veloitan sinulta 400e/kk käteisellä. Kysy joltakin klinikan kautta raskaaksi hankkiutuneelle, paljonko klinikalle yhteensä meni rahaa, niin huomaat hinnan edulliseksi. Ja ehkä et halua klinikan psykologin kuulusteluun, miten aiot kertoa lapselle isästä ja miten lapsi sitten suuttuu, jos oletkin valehdellut hänelle jne.

      Tähän mennessä ei ole kauaa mennyt, jos nainen on ollut yhtään hedelmällinen, mutta jos homma venyy, saat pidemmän päälle alennusta kuukausihinnasta.
      En harrasta seksiä ilman kondomia hedelmöityshoitojen aikana enkä muutenkaan harrasta ikinä yhdenillan juttuja tai muuta riskialtista seksiä, kuten anaalia. Tätä kirjoittaessa en ole muutamaan kuukauteen harrastanut naisten kanssa seksiä ja olen hetero, joten miehiä en harrasta. Ja olen käynyt sukupuolitautitesteissä.
      Joten voimme aloittaa heti, jos voit itse olla varma terveydestäsi!

      Homma hoidetaan anonyymisti eli en kerro sinulle henkilötietoja eikä sinunkaan ole pakko kertoa minulle. Kuten muutkin palkkatyöni, hoidan tämän ammattimaisesti eli vaikka saisin vahingossa tietää, kuka olet, en todellakaan kirjaa henkilötietojasi ylös ja kukaan ystävistäni ei tiedä tästä sivuammatistani eikä tule tietämään.


      Kirjeenvaihtokeskustelua en tarjoa lainkaan: jos on kysyttävää, soita!

      Jos haluat olla anonyymi, hanki prepaid-liittymä ja uusi puhelin vaikka lähimmästä kioskista, ovat yllättävän halpoja.

      Tavataan ja sen jälkeen SINÄ voit päättää, haluatko tehdä minun kanssa lapsen vai et. Se on sinun päätös ja en ole sinuun ikinä yhteydessä, kun et itse ole enää minuun yhteydessä.

      Lapsiperheen elämää en hae elämääni ainakaan juuri nyt, siksi emme tule seurustelemaan ja et todellakaan joudu pelkäämään että soittelisin perääsi. Jos niin haluat, lapsi voi soitella mulle, kun hän on ainakin 18v.

      Toisaalta jos sinulla on varaa palkata lastenhoitaja, silloin voimme neuvotella muustakin, jos meillä sattuu olemaan yhteensopivat elämäntavat. Hyvin epätodennäköistä ja sen ehdimme selvittämään kasvotusten.

      Otan vain rajallisen määrän asiakkaita, joten soita nopeasti 044-945 0799! Ja ota numero ylös, koska netissä tieto ei aina säily.

      • Tuuloska

        Löysin tämän jonkun ajan takaisen kirjoituksen. Vieläkö palvelu on tarjolla? Onko tietoa ovatko syntyneet lapset (montako heitä on) tyttöjä vai poikia?


      • älä usko mitä sanoo
        Tuuloska kirjoitti:

        Löysin tämän jonkun ajan takaisen kirjoituksen. Vieläkö palvelu on tarjolla? Onko tietoa ovatko syntyneet lapset (montako heitä on) tyttöjä vai poikia?

        tuo on huijarityyppi, joka spämmää samaa viestiä joka paikkaan, älä ota todesta mitä hän kirjoittelee!


      • Tuuloska
        älä usko mitä sanoo kirjoitti:

        tuo on huijarityyppi, joka spämmää samaa viestiä joka paikkaan, älä ota todesta mitä hän kirjoittelee!

        Harmi :/


      • tttt1
        älä usko mitä sanoo kirjoitti:

        tuo on huijarityyppi, joka spämmää samaa viestiä joka paikkaan, älä ota todesta mitä hän kirjoittelee!

        Itse asiassa asia on juuri kuten kirjoittaa.


    • Samma här

      Voisi olla minun kirjoitukseni, koska olen miettinyt kaikki nuo samat asiat läpi. Tulin lopuksi siihen tulokseen, että kaikki voi mennä pieleen vaikka olisi alussa miten kiiltokuvaperhe. Ainoa mikä edelleen huolestuttaa on isättömyys.

      Jos olisi joku homomies, jonka kanssa sinä voisit tehdä lapsen puoliksi, niin se ratkaisisi monta noista ongelmista. Käy sateenkaariperheiden keskustelupalstalla katsomassa. Maantiede on yksi muuttuja siinä kuviossa, sillä olisi tietysti hyvä jos vanhemmat asuisivat lähellä toisiaan.

    • Anonyymi

      Isättömiä lapsia? Miettikää vähän?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 536
      8762
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      5
      3738
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2241
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      174
      1306
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      976
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      40
      814
    7. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      51
      790
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      764
    9. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      762
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      667
    Aihe