Perjantairisteilyllä SIlja Europalla pari naista koki yllätyksen. Mentyään hyttiinsä peiton alta kömpi melkoisessa tuiskeessa oleva mies.
Mies oli ollut käytävässä ja kutsunut näkemäänsä vartijaa avukseen. Hän ilmoitti, että hänen hyttinsä avainkortti ei toiminut. Vartija oli lphteliaana avannut oven. Hytti vaan ei ollut miehen hytti.
Tekevälle sattuu
25
543
Vastaukset
- Potkut vartijalle!
Onhan tuo aivan käsittämätöntä että henkilökunta tekee noin perustavaa laatua olevan mokan. Olkoon vaikka sitten kuinka uusi työssään. Kyllähän nyt hyvä ihminen jokaisen järki pitäisi raksuttaa sen verran että ihmistä ei lasketa laivalla mihinkään hyttiin ilman että ensin tarkistetaan että hytti tosiaan on hänen!
Nyt selvittiin pelkällä ällötyksellä (vieras mies sammnut sänkyyn eikä henkilökunta viitsinyt edes lakanoita vaihtaa hänen jäljiltään) mutta entä jos kyseessä ei olisikaan ollut juoppo vaan varas? - satujamonia
tämäkin satu vailla todellisuuspohjaa
- Ota selvää
Ottaisit asioista ensin selvää ja puhuisit vasta sitten.
Nuo hyttiavainten toimimattomuudet ovat liiankin yleisiä kaikilla mg-juova-avaimilla. Tässäkin voi olla, että samalle vartijalle tuo oli jo ties kuinka mones kerta kerta saman illan aikana ja kun kaikki edelliset oli käytetty infon kautta kortin uusinnassa, oli vartija jo tympääntynyt. Perin inhimillistä. - satujamonia
Ota selvää kirjoitti:
Ottaisit asioista ensin selvää ja puhuisit vasta sitten.
Nuo hyttiavainten toimimattomuudet ovat liiankin yleisiä kaikilla mg-juova-avaimilla. Tässäkin voi olla, että samalle vartijalle tuo oli jo ties kuinka mones kerta kerta saman illan aikana ja kun kaikki edelliset oli käytetty infon kautta kortin uusinnassa, oli vartija jo tympääntynyt. Perin inhimillistä.Niin, sen vuoksi tuossa tapauksessa testataan ensin hyttikortti, kortissa on myös hytin numero mikä tarkastetaan ennen hyttiin menoa.
on nimittäin itsellekin käynyt muutaman kerran ettei avain toimi, siksi tuo avaus on täysin tuulesta temmattu. Että selväksi otettu asia omakohtaisesti. - Potkut vartijalle!
Ei ole mikään satu vaan täyttä totta. Tallink Siljan viestintäpäällikkö itse vahvisti Ilta-Sanomille että järjestysmies oli päästänyt miehen hyttiin ilman että olisi mitenkään tarkistanut onko hytti todella miehen.
Tuskin viestintäpäällikkö vahvistaa asiaa joka ei ole totta, varsinkin kun asia asettaa yhtiön turvallisuuskäytännöt TODELLA outoon valoon! - satujamonia
Potkut vartijalle! kirjoitti:
Ei ole mikään satu vaan täyttä totta. Tallink Siljan viestintäpäällikkö itse vahvisti Ilta-Sanomille että järjestysmies oli päästänyt miehen hyttiin ilman että olisi mitenkään tarkistanut onko hytti todella miehen.
Tuskin viestintäpäällikkö vahvistaa asiaa joka ei ole totta, varsinkin kun asia asettaa yhtiön turvallisuuskäytännöt TODELLA outoon valoon!olisi hyvä uskottavuuden tukemiseksi liittää kyseisen uutisen linkki viestiinsä.
edelleenkään ilman tuota lähdettä asiaa voi pitää satuna ... - Potkut vartijalle!
satujamonia kirjoitti:
olisi hyvä uskottavuuden tukemiseksi liittää kyseisen uutisen linkki viestiinsä.
edelleenkään ilman tuota lähdettä asiaa voi pitää satuna ...http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288585242260.html
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194828668340/artikkeli/is jarjestysmies mokasi naiset loysivat laivahytistaan ymparihumalaisen miehen.html - Ota selvää
Potkut vartijalle! kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288585242260.html
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194828668340/artikkeli/is jarjestysmies mokasi naiset loysivat laivahytistaan ymparihumalaisen miehen.htmlNiin, "satujamonia". Oma ajatus ei ole tietoa. Omia ajatuksia ei paljoa kannata viljellä, jos ovat sinun luokkaasi.
Ottaisit ensin asioista selvää, mutta 6tuon neuvonhan annoin jo aikaisemmin. Ei vaan läpäissyt umpiluuta. - satujamonia
Ota selvää kirjoitti:
Niin, "satujamonia". Oma ajatus ei ole tietoa. Omia ajatuksia ei paljoa kannata viljellä, jos ovat sinun luokkaasi.
Ottaisit ensin asioista selvää, mutta 6tuon neuvonhan annoin jo aikaisemmin. Ei vaan läpäissyt umpiluuta.Helpottaisi huomattavasti uskottavuuttasi jos ymmärtäisit laittaa linkin uutieen jo avaukseesi, eipä näemmä heti mennyt sinunkaan korviesi väliin.
vähän vaikea uskoa ilman näyttöä, eli jutun kyseenalaistaminen oli täysin oikeutettu - satujamonia
no onhan se ikävää ettei osata esittää asioita keskustelupalstalla oikein, ei minua harmita mokasi yhtään, ymmärsithän ottaa vinkistä vaarin ja esittää linkin juttuusi.
harmillistahan se oli kannaltasi ettet sitä ymmärtänyt jo avaukseen laittaa - Ota selvää
satujamonia kirjoitti:
no onhan se ikävää ettei osata esittää asioita keskustelupalstalla oikein, ei minua harmita mokasi yhtään, ymmärsithän ottaa vinkistä vaarin ja esittää linkin juttuusi.
harmillistahan se oli kannaltasi ettet sitä ymmärtänyt jo avaukseen laittaaMiksi sinä säälittävä paskahousu olet jällleen kerran poistattanut täältä viestejä joissa osoitetaan miten loputtoman typerä ja lapsellinen olet?????
Ei uskoisi että aikuinen ihminen osaa olla noin täydellisen idiootti. - peili kertoo
Ota selvää kirjoitti:
Miksi sinä säälittävä paskahousu olet jällleen kerran poistattanut täältä viestejä joissa osoitetaan miten loputtoman typerä ja lapsellinen olet?????
Ei uskoisi että aikuinen ihminen osaa olla noin täydellisen idiootti.katsopa kaikessa typeryydessä mitä se sulle kertoo, kertoisiko se vaikka miten keskustelupalstalla tulee toimia, jos osaisit kirjoittaa kuten palstalla kuuluu, ei sinun aina tarvitsisi narista käyttäjätuen toimista jos olet kirjoittanut jotain mikä ei kuulu keskusteluun. katsopa todella sitä peiliäsi, valittaako aikuinen tavallasi, kuuluuko se aikuisen käytökseen. voisit ehkä kiukuttelultasi jo lopultakin aikuistua, jos ymmärrät mitä sillä tarkoitetaan.
tiedoksesi sen verran ettei viestejä poisteta tuosta vain, kyllä ne ovat silloin palstan ohjeistuksen vastaisia jos ne on asiattomina poistettu. sinä itse voit jatkossa omalla toiminnallasi vaikuttaa viestiesi sisältöön siten että ne ovat palstan ohjeistuksen mukaisia. sinun on siis aivan turha valitta omista virheistä johtuvista asiostasi, ainoastaan itse voit toiminnllasi niihin vaikuttaa, on siis lapsen omaista valittaa omista virheistäsi, säännöt ovat kaikille samat, enpä viitsi itse sinun tyylilläsi valittaa omista virheistäni täällä, sitä muuten sanotaan että omat virheet hyväksyessään ja ymmärtäessään ihminen on aikuistunut.
kuvitteletko kenties kerääväsi säälipisteitä tuolla narinallasi.
tämä viesti meni OT:ksi, ei haittaa jos joku tekee ilmoituksen viestistäni,
se ei muuta kuitenkaan todellisuutta miksikään - Tosi kuin vesi
peili kertoo kirjoitti:
katsopa kaikessa typeryydessä mitä se sulle kertoo, kertoisiko se vaikka miten keskustelupalstalla tulee toimia, jos osaisit kirjoittaa kuten palstalla kuuluu, ei sinun aina tarvitsisi narista käyttäjätuen toimista jos olet kirjoittanut jotain mikä ei kuulu keskusteluun. katsopa todella sitä peiliäsi, valittaako aikuinen tavallasi, kuuluuko se aikuisen käytökseen. voisit ehkä kiukuttelultasi jo lopultakin aikuistua, jos ymmärrät mitä sillä tarkoitetaan.
tiedoksesi sen verran ettei viestejä poisteta tuosta vain, kyllä ne ovat silloin palstan ohjeistuksen vastaisia jos ne on asiattomina poistettu. sinä itse voit jatkossa omalla toiminnallasi vaikuttaa viestiesi sisältöön siten että ne ovat palstan ohjeistuksen mukaisia. sinun on siis aivan turha valitta omista virheistä johtuvista asiostasi, ainoastaan itse voit toiminnllasi niihin vaikuttaa, on siis lapsen omaista valittaa omista virheistäsi, säännöt ovat kaikille samat, enpä viitsi itse sinun tyylilläsi valittaa omista virheistäni täällä, sitä muuten sanotaan että omat virheet hyväksyessään ja ymmärtäessään ihminen on aikuistunut.
kuvitteletko kenties kerääväsi säälipisteitä tuolla narinallasi.
tämä viesti meni OT:ksi, ei haittaa jos joku tekee ilmoituksen viestistäni,
se ei muuta kuitenkaan todellisuutta miksikäänSelittele mitä selittelet. Se ei muuta tapahtumia miksikään. Itse vastasit ja ajattelit jutun olevan löpinää. Et tarkistanut, vaikka se olisi ollut vain yksi kuukkelointi. Jos olisit pysähtynyt ajattelemaan edes sekunniksi, olisit keksinyt, että jostainhan tuo uutinen on luettu ja jos joku toinen on sen löytänyt netistä, niin kyllä sen toinenkin löytää.
Sinun piti vain näyttää, kuinka fiksu olet.
Näytitkin!
- re erw few
Ihan normaalia tämä on myös Vikinglinellä että infosta saa uuden avainkortin hyttiin, vaikka ei olisi henkkareita, eikä edes "asu" ko. hytissä...
Itsekin pari kertaa hakenut avaimen kaverin hyttiin, kun ne on ollut siellä liian pitkään ;)- tuulestatemmattua
toimimattoman kortin tilalle saat uuden, et ilman ....
ittelläni oli kortti mennyt reittimuutoksen vuoksi vanhaksi,
täytyi näyttää myös kuitti jolla olin maksanut hytistä illalla neuvontaan. - rgt rt rg
tuulestatemmattua kirjoitti:
toimimattoman kortin tilalle saat uuden, et ilman ....
ittelläni oli kortti mennyt reittimuutoksen vuoksi vanhaksi,
täytyi näyttää myös kuitti jolla olin maksanut hytistä illalla neuvontaan.Itse olen useita kertoja saanut kortin omaan, ja miksei muidenkin hyttiin kertomalla
A Hytin numeron
B Ketkä matkusaa ko. hytissä
C matkan keston, eli onko reittimatka, risteily, koska alakanut tms...
Kaipa se henkkaeiden kysyminen ois sitten liian raskasta - tuulestatemmattua
rgt rt rg kirjoitti:
Itse olen useita kertoja saanut kortin omaan, ja miksei muidenkin hyttiin kertomalla
A Hytin numeron
B Ketkä matkusaa ko. hytissä
C matkan keston, eli onko reittimatka, risteily, koska alakanut tms...
Kaipa se henkkaeiden kysyminen ois sitten liian raskastauskokoon satuihisi sitten kuka vaan, minä en.
kokemus, se kokemus tapahtuneesta - fgb yhvb yh
tuulestatemmattua kirjoitti:
uskokoon satuihisi sitten kuka vaan, minä en.
kokemus, se kokemus tapahtuneestaTuskmpa meilläon ollut sama hemkilö infossa... aikamoinen tuuri olisi nääs
- tuulestatemmattua
fgb yhvb yh kirjoitti:
Tuskmpa meilläon ollut sama hemkilö infossa... aikamoinen tuuri olisi nääs
uskokoon kua uskoo kuvitelmiisi, ohjeistus on vain kailiie sama,
kuka sitten työvuorossa kulloinkin on, edelleenkään kuvitelmasi eivät osu todellisuuden kanssa yksiin - f dgsgd
tuulestatemmattua kirjoitti:
uskokoon kua uskoo kuvitelmiisi, ohjeistus on vain kailiie sama,
kuka sitten työvuorossa kulloinkin on, edelleenkään kuvitelmasi eivät osu todellisuuden kanssa yksiinAnakin kolme kertaa sanaut M/S Amorellalla uuden hyttiavaimen tuolla keinolla...
Joku aika sitten oli tosin epäilyksenä, että muutama henkilö haluaisi mun hyttiin, joten kysyin infosta, saako he avainta... vastaus oli "ei ilman henkkareita" en paljoa anna sana-arvoa kun just kuukaus sit oli saanu - Tuulestatemmattua
f dgsgd kirjoitti:
Anakin kolme kertaa sanaut M/S Amorellalla uuden hyttiavaimen tuolla keinolla...
Joku aika sitten oli tosin epäilyksenä, että muutama henkilö haluaisi mun hyttiin, joten kysyin infosta, saako he avainta... vastaus oli "ei ilman henkkareita" en paljoa anna sana-arvoa kun just kuukaus sit oli saanuomapa on ongelmasi, tarinasi vain ei ole uskottava. Valitan
- ff rfrr
Tuulestatemmattua kirjoitti:
omapa on ongelmasi, tarinasi vain ei ole uskottava. Valitan
Kuten sanottu, henkilöstä se on kiinni sakko avaimen tai ei....
Aloittajan tapauksessa oli saatu avain, vaikka ei edes tiedetty kuka hytissä asuu - Palstan se
ff rfrr kirjoitti:
Kuten sanottu, henkilöstä se on kiinni sakko avaimen tai ei....
Aloittajan tapauksessa oli saatu avain, vaikka ei edes tiedetty kuka hytissä asuuSuurin syy miksi tuota ei ole voinut tapahtua, on se, että laivaa "M/S Amorella" ei ole olemassa on
Vain olemassa Viking Line OYj Amorella - Korjaus
ff rfrr kirjoitti:
Kuten sanottu, henkilöstä se on kiinni sakko avaimen tai ei....
Aloittajan tapauksessa oli saatu avain, vaikka ei edes tiedetty kuka hytissä asuuavauksen tapauksessa oli vartija avannut oven, avainta ei ollut edes kysytty
- jäpppp
Haha ei vitttu. En suosittele kenellekään kyseistä laivaa.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455020Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481169Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101089- 131083
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76959Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27723