kertokaahan

Ihmettelen ihmisten käytöstä! Olin lenkille menossa kun vastaan tulee mies pienen koiran kanssa joka sitten rähisee ja meuhkaa, no koirani ( iso terrieri) innostui asiasta ja pääsi vahingossa hihnan kanssa irti. Sain otteen koirastani niin miehen koira pääsi karkuun. Sitä ennen mies potki jalallaan koiraani huusi ja raivosi pää punaisena. Mielestäni nyt tässä asiassa molemmissa oli vikaa! No lähdin siitä sitten kävelemään takaisin kotiin tarkistamaan tilannetta/rauhoitttumaan mies ähti seuraamaan ja huusi perään että tappaa minun koirani jos vielä näkee/muista ettei koiras elä enää seuraavalla kerralla.

Olin pahoillani tilanteesta mutta ei auttanut, koirani ei ole ennen tehnyt tälläistä. Nyt en uskalla alueella liikkua kun tuo mies uhkaili. Mitä kuulusi tehdä?
781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos jonkun vapaana oleva koira hyökkäisi oman koirani kimppuun, kengästä sekin saisi, puolustaisin koiraani.
En tiedä kävikö tässä näin.. mitä tarkoittaa "innostui"? Miksi mies rupesi potkimaan koiraasi, oliko tämän pikkukoira koirasi hampaissa, tmv?

Mutta tuohon oleellisempaan; mies syyllistyi laittomaan uhkaukseen.

Ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Laiton_uhkaus

Tuo wikipedia-artikkelista linkattu pykäläkin on ihan helposti ymmärrettävä.
Soitto poliisille asiasta ja homma menee eteenpäin, eiköhän poliisi osaa neuvoa, tai joku lakimies.

Äänestä
  • Yritän tarkentaa asiaa, huonosti kirjoitettu. Eli miehen koira rähisi ja koirani jotenkin siitä innostui ( luuli kai leikiksi, koska on nuori) ja hihna pääsi käädestäni. Koirani lähinnä kiehnasi ympärillä ikäänkuin haluten leikkiä, mies potki koiraa ja sitten hänen oma koiransalähti juosksemaan toiseen suuntaan. Tilanne oli ohi ja molemmat koirat tallessa ja rauhottuneita kun tämä mies sitten alkoi huutamaan ja seuraamaan.

    En minä puolusta itseäni mutta ihmisille kuitenkin sattuu vahinkoja ja yleensä olen ennen selvittänyt asiat puhumalla enkä syyttelemällä.

    Äänestä

  • kertokaahan kirjoitti:

    Yritän tarkentaa asiaa, huonosti kirjoitettu. Eli miehen koira rähisi ja koirani jotenkin siitä innostui ( luuli kai leikiksi, koska on nuori) ja hihna pääsi käädestäni. Koirani lähinnä kiehnasi ympärillä ikäänkuin haluten leikkiä, mies potki koiraa ja sitten hänen oma koiransalähti juosksemaan toiseen suuntaan. Tilanne oli ohi ja molemmat koirat tallessa ja rauhottuneita kun tämä mies sitten alkoi huutamaan ja seuraamaan.

    En minä puolusta itseäni mutta ihmisille kuitenkin sattuu vahinkoja ja yleensä olen ennen selvittänyt asiat puhumalla enkä syyttelemällä.

    Ok, no tuo että koirasi pääsi irti oli tietysti sinun moka ja vastaat koirasi teoista koska päästit sen irti vaikka tuo vahinko olikin (no ilm. Vahinkoa ei syntynyt).
    Paha sanoa kun en ollut näkemässä, mutta olisiko mies tulkinnut koirasi käytöksen hyökkäykseksi?
    Jotkut koirat rähisevät aika pahan kuuloisesti, vaikka kyse onkin leikkimurinasta, tilanne saattoi näyttää pahalta, etenkin jos ei paljoa koirista ole kokemusta?

    Tai sitten mies provosoitui tilanteesta vain muuten. Potkia ei tietenkään olisi pitänyt, jos ei tarvinnut pelätä että oma koira on todellisessa vaarassa, esim. että sen kurkku revitään auki siihen paikkaan. En ole lakimies, mutta en usko että kenenkään tarvisi vierestä katsoa ja voivotella vain kun koira repii oman koiran kurkun auki, eli itsekin tuossa tosiaan omaani puolustaisin.
    En minäkään enempää potkisi, kuin koittaisin vain saada tilanteen loppumaan, takajaloistahan näissä neuvotaan vetämään erilleen, jos siihen tilaisuuden saa vain.

    Mutta vaikka koirasi olisi tappanut sen pikkukoiran, se ei tietenkään oikeuta miestä tekemään rikosta sinua kohtaan siltikään.
    Eli kysessä on yhä laiton uhkaus.

    Äänestä

  • 33+7 kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Tietenkin suojelisin itse myös koiraani jos tilanne sitä vaatisi. Ilmeisesti mies tulkitsi asian väärin, terrierit saattavat ilmaista leikkinsä välillä vähän rajummin ( koirapuistosaa huomannt asian ). Mulla aikaisemmin ollut sakemanni joka.taas haukku leikkiin mennessään.

    Taisin kirjoittaa vähän turhankin teoriapohjaisesti tässä.. jos koirasi vain kiehnäsi ympärillä, eikä tilanne näyttänyt vaaralliselta varmaankaan, mies toimi liioitellusti. Mutta sinun virhe ei tosiaan oikeuta ketään rikkomaan lakia.

    Äänestä

  • kertokaahqn kirjoitti:

    Ok, toivottavasti osasin olla avuksi :)
    Mielestäni tämä on aika selvä tapaus, mutta en tosiaan ole lakimies :)

    Äänestä

  • 33+7 kirjoitti:

    Taisin kirjoittaa vähän turhankin teoriapohjaisesti tässä.. jos koirasi vain kiehnäsi ympärillä, eikä tilanne näyttänyt vaaralliselta varmaankaan, mies toimi liioitellusti. Mutta sinun virhe ei tosiaan oikeuta ketään rikkomaan lakia.

    Auttoi kiitos paljonkin, koska myös muiden mielipiiteenkin halusin kuulla:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kertokaahan kirjoitti:

Ihmettelen ihmisten käytöstä! Olin lenkille menossa kun vastaan tulee mies pienen koiran kanssa joka sitten rähisee ja meuhkaa, no koirani ( iso terrieri) innostui asiasta ja pääsi vahingossa hihnan kanssa irti. Sain otteen koirastani niin miehen koira pääsi karkuun. Sitä ennen mies potki jalallaan koiraani huusi ja raivosi pää punaisena. Mielestäni nyt tässä asiassa molemmissa oli vikaa! No lähdin siitä sitten kävelemään takaisin kotiin tarkistamaan tilannetta/rauhoitttumaan mies ähti seuraamaan ja huusi perään että tappaa minun koirani jos vielä näkee/muista ettei koiras elä enää seuraavalla kerralla.

Olin pahoillani tilanteesta mutta ei auttanut, koirani ei ole ennen tehnyt tälläistä. Nyt en uskalla alueella liikkua kun tuo mies uhkaili. Mitä kuulusi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu