Olen huomannut että on olemassa jätkä porukoita, jotka saalistavat henkilöitä, joilla on ollut epäonnea elämän aikana. Heidän pää tavoite on löytää henkilö, jota voi alkaa pilkkaamaan. Kyse ei edes ole siitä onko henkilössä mitään pilkan aihetta vaan siitä saako heitettyä hyvän läpän. Syvällisemmin ottaen kyse on itsetunnon varastamisesta, mikä pitäisi luokitella rikokseksi niin kuin tavaran varastaminen kaupasta. He kyttäävät normaalisti poikkeavia henkilöitä ja etsivät päättömiä syitä hyökätä itsetunnon kimppuun. He "haistavat" saaliinsa ja tekevät hänestä silmätikun. Tärkein on että saalis ei pääse puolustautumaan, sekä että kaikki hyökkäykset tapahtuvat seläntakana. Hyökkäyksiin kuuluu paskan jauhaminen seläntakana, päättömien juorujen levittely ja tärkein on se henkilön telkeäminen sellaiseen tilanteeseen että hän ei saa uusia sosiaalisia suhteita.
Minulle tehdään tätä aika ajoin mutta en voi sanoa että minulla on heikko itsetunto. Olen kuitenkin sen verran älykäs että huomaan jos tätä alkaa tapahtumaan. Sen lisäksi pystyn pitämään puoleni tilanteessa kuin tilanteessa. Ääritapauksessa valitettavasti, mutta myös nautinnollisessa mielessä, joudun löylyttämään ihan väkivalloin näitä pellejä. On se kiva nähdä kun "kovat" jätkät lähtee nöyryytettynä pois paikalta, kun ei onnistunutkaan itsetunnon varastaminen. ;)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla sma juttu^^
Oon aina yksien teittyjen silmätikku meidän koulusa. Ne ei enää onnistu viemää multa itsetuntoo. Osaan jo puolustautua ja niitä tule harmittaan ku ens vuonna en enää pelkää niitä!