ihoni aistii
makujen kerroksia,
mettä joka
valuu sieluni
kevääksi
hyvänolontunteeksi
suusta jäseniin,
raukeudeksi
tajunnan alenemiseen
jäseneni kuuluivat
jollekin toiselle,
kohoavalle pyörteelle
saaden rintakehän
sykähdyksiin
selän nikamista
varpaankärkiin asti
hetkessä kaikki
siirtyi käsiin,
niiden poimiessa
kukintoja, siitepölyä
ja nuppuja
koettelemalla vartalonsa
ääriviivoja
lantion kykyä
heittäytyä
yhtyä jokaiseen
kädenojennukseen
yrityksistä vastustaa
epäröintiä,
selittää
tätä hetkellistä
ilmaisua
hahmotonta energiaa,
tietäväisiä lauseita ja
pimeää metsää, jonka
varjot olivat
kadonneet
pystyäkseen näkemään
kuinka ponnistaa
pois omasta itsestään,
tästä maailmasta,
ruumiista ja
lihasta
säröistä, joita
on ikuisuuteen asti
tilkitty tietämättömyydellä
kaukana
onnellisuuden maasta,
jossa jokainen
otetaan avosylin
vastaan,
jokainen joka
sen oivaltaa
uskaltaa rikkoa
pehmeän samettisen
pinnan ja
sytyttää pimeän
majakan aamuun
asettamalla rakkaus
sen omalle paikalleen
ja antaa sen
tuottaman kihinän
valua jokaiseen soluun
aivan kuin painovoima
olisi pelkkää satua tai
taikuutta,
sellaista johon
minkäänlainen
selitys ei yllä
se alkaa
yhdestä uudesta
sanasta ja
jatkuu sanojen
ripottelemisesta
ympäristöön
maailmaan, jossa
mielihyvä asettuu
poskipäihin ja
tuntuu sielussa
kuten nautinnollinen
huipennus
tuottaa räjähdysmäisen
tajunnan heikkenemisen
ja jomottavaa himoa
näkymän kaipuusta,
toivosta
yhtä paljon kuin
peloista ja haavoista
joita rakkaus
tarvitsee punoutuakseen
ekstaasiinsa
antautumalla
estoitta
ihmiselle, joka
on aina enemmän
kuin pelkkä mielikuva ja
omanarvontunne
rituaali, joka
on piittaamaton
katseista, ajatuksista
palautumattoman yön
ja vapauden mahdollisuus
muovata omaa
pyhää kolminaisuuttaan
rakkaudelle sopivaan
muotoon
kääntymällä elämää
kohti ja
olemalla enemmän kuin
aurinko ja kuu tai
koko taivas
lumous, joka
on kuin
täyteläisten rintojen
kohdalta pingottunut
nappirivistö
pieni pala
elämää,
aistien etiikkaa,
joka asuttaa
valloittajansa
kehräämällä todellisuuttaan
ja lusikoimalla mitä
eteen kannetaan
rakkauden kokoisen
annoksen,
anteliaasta ruumista
elämän suuhun
pelkästä halusta
hyppysellinen,
vain teelusikallisen verran
antamalla meille vastauksen
http://www.youtube.com/watch?v=syiwwkhi2fs
makujen kerroksia,
mettä joka
valuu sieluni
kevääksi
hyvänolontunteeksi
suusta jäseniin,
raukeudeksi
tajunnan alenemiseen
jäseneni kuuluivat
jollekin toiselle,
kohoavalle pyörteelle
saaden rintakehän
sykähdyksiin
selän nikamista
varpaankärkiin asti
hetkessä kaikki
siirtyi käsiin,
niiden poimiessa
kukintoja, siitepölyä
ja nuppuja
koettelemalla vartalonsa
ääriviivoja
lantion kykyä
heittäytyä
yhtyä jokaiseen
kädenojennukseen
yrityksistä vastustaa
epäröintiä,
selittää
tätä hetkellistä
ilmaisua
hahmotonta energiaa,
tietäväisiä lauseita ja
pimeää metsää, jonka
varjot olivat
kadonneet
pystyäkseen näkemään
kuinka ponnistaa
pois omasta itsestään,
tästä maailmasta,
ruumiista ja
lihasta
säröistä, joita
on ikuisuuteen asti
tilkitty tietämättömyydellä
kaukana
onnellisuuden maasta,
jossa jokainen
otetaan avosylin
vastaan,
jokainen joka
sen oivaltaa
uskaltaa rikkoa
pehmeän samettisen
pinnan ja
sytyttää pimeän
majakan aamuun
asettamalla rakkaus
sen omalle paikalleen
ja antaa sen
tuottaman kihinän
valua jokaiseen soluun
aivan kuin painovoima
olisi pelkkää satua tai
taikuutta,
sellaista johon
minkäänlainen
selitys ei yllä
se alkaa
yhdestä uudesta
sanasta ja
jatkuu sanojen
ripottelemisesta
ympäristöön
maailmaan, jossa
mielihyvä asettuu
poskipäihin ja
tuntuu sielussa
kuten nautinnollinen
huipennus
tuottaa räjähdysmäisen
tajunnan heikkenemisen
ja jomottavaa himoa
näkymän kaipuusta,
toivosta
yhtä paljon kuin
peloista ja haavoista
joita rakkaus
tarvitsee punoutuakseen
ekstaasiinsa
antautumalla
estoitta
ihmiselle, joka
on aina enemmän
kuin pelkkä mielikuva ja
omanarvontunne
rituaali, joka
on piittaamaton
katseista, ajatuksista
palautumattoman yön
ja vapauden mahdollisuus
muovata omaa
pyhää kolminaisuuttaan
rakkaudelle sopivaan
muotoon
kääntymällä elämää
kohti ja
olemalla enemmän kuin
aurinko ja kuu tai
koko taivas
lumous, joka
on kuin
täyteläisten rintojen
kohdalta pingottunut
nappirivistö
pieni pala
elämää,
aistien etiikkaa,
joka asuttaa
valloittajansa
kehräämällä todellisuuttaan
ja lusikoimalla mitä
eteen kannetaan
rakkauden kokoisen
annoksen,
anteliaasta ruumista
elämän suuhun
pelkästä halusta
hyppysellinen,
vain teelusikallisen verran
antamalla meille vastauksen
http://www.youtube.com/watch?v=syiwwkhi2fs
Vastaukset 4
Vanhimmat
Purrr...
Kohmeloa kellä? Missä?
Loistava :)
Meillä on muksujen kanssa tapana käydä tuolla, juhlimassa koulun päättäjäiset. Vaik ajomatkaa onkin pari tuntia. Tänä vuonna oli Suomen Bieber :)) hellyttävä mukula.
http://www.youtube.com/watch?v=KVgePojl1cU
Ensi vuonna pitää vuokrata megafoni auton katolle, ja kaartaa pihalle soittaen Schools out täysillä :)
Lähenks mä jo tästä lörpöttämästä.. lähen. Hyvä mennä nyt kun sisäinen kissani on silitetty....pistepistepiste...
Runosi kosketti sieluani, pisti mielikuvituksen lentämään ja vei minut matkalle.. Kiitos!
Mielestäni parasta Happoradiota. Tähän en kyllästy ikuna..
http://www.youtube.com/watch?v=_WLMMnDfw4Q
Kiitos teille miina ja ihku. Ei tää eka päivä nyt oikein ...ehkä huomenna ...
Aurinkoista päivän jatkoa ja säteitä...
"Unelmistasi on tulossa nyt totta. Älä luovuta nyt, kun ihmeitä ollaan juuri tuomassa polullesi."