pyörähdin minäkin pohjoisen tumma tyttö eteläisellä lavoilla. Taitaa olla niin, että tanssi on muuttunut viimeisien vuosien aikana tuolla etelässä. Mitä ihmeen hinkkaajatyttöjä on lavoille eksynyt ja miehiä, jotka etumatkan hankaavat häpeilemättä naisia vasten? Milloin on nainen edessä hangattavana ja mies kopeloimassa mistäkin suunnasta. Ja sama meno jatkuu seuraavan tanssitettavan kanssa. Missä ne tälläisiä tanssityylejä opettavat? Eipä minusta olisi tuollaiselle kurssille vieraiden hangattavaksi. Mihin on kadonnut tanssin ilo? Naama mutrulla suurimmalla osalla, ei hymystä häivääkään. Naiset eturivissä tönimässä toisiaan kilpailemassa kenen hangattavaksi seuraavaksi pääsisi. Taidan palata takaisin peräpohjolaan poroja paimentamaan.
Jo on aikoihin eletty,
Ja seuraava
4257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No eipä haittaa, naisiahan täällä etelässä on omasta takaa, joten ole hyvä vaan! Nautitaan kovasti tanssista ja läheisyydestä täällä etelässä suu mutrussa ja muikeena. Meitä on moneksi. :D
On pohjan pojalta tainnut jäädä muutama vuosi elämättä, kun tanssi on muuttunut vain muiden kyttäämiseksi.
Siis tytöltä... Pare vaan että pysyy pohjosessa kun siellä miehiä on naisia enemmän ja pula emännistä :).
Älä nyt viitsi ruikuttaa ... me pidetään vain hauskaa ja tanssitaan.
1912 ostattiin jo hullutella: http://www.youtube.com/watch?v=_sQUXGeiheY&list=RD02tyOWM6S1ITA
Tämä sinun tarkoittama hidas foxi on tulluyt meille ruotsista ja hyvän tyypin kanssa se on ihan okei, mutta ei todellakaan kenenkätahansa kanssa ;)) http://www.youtube.com/watch?v=zEKWbxffidA