matkakohde

Mikä on paras paikka minkä oot näkenyt - kokenut?

Suomessa - ulkomailla?

Mikä on sellanen mesta, joka on tehnyt suhun elämää suuremman vaikutuksen?

Mun elämäni ihanin paikka on noin parituhatta kilsaa suomen etelä rannikolta lounaaseen..
8889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

paljon! Suomi on ihana maa. Täällä on upea luonto ja hyvä asua, mutta mm. Egypti, Skotlanti ja Alppien seutu Ranskan ja Italian puolella on jäänyt erityisesti sydämeen. Pidän matkustelusta ja olisi mukava viettää pimeimmät ja kylmimmät kuukaudet etelässä, mutta Suomessa haluan kuitenkin asua.

Äänestä

En ole paljoa matkustellut, mutta mieleeni jäänyt paikka on norjan vuoristo jäämeren rannalla.. Lämmin ja valoisa kesäyö ja todella vaikuttava luonto ympärillä, eipä pääse kyllä unohtumaan =)

Äänestä
  • Näin sanoisin minäkin. Sinne pitäisi päästä toisenkin kerran. Kotimaassa haluaisin käydä monessa paikassa ja vain siksi, etten ole ennen käynyt. Monta kaupunkia on vielä tutkimatta. Mielenkiintoisin tähän astisista on ollut ehdottomasti Porvoo.

    Äänestä

Hangossa olen viettänyt mukavia kesäpäiviä. Paikassa on jotain idyllistä ja kaunista.

Äänestä

Key west. Mahtava ajaa niitä kymmeniä siltoja auringon laskiessa/noustessa. Katsoa auringon laskua toisella rannalla, kävellä toiselle katsomaan sen nousua. Suosittelen. Ja snorklaamaan koralliriutalle..ah..

Äänestä

Italia. (Ei turistikohteet siellä!)

Siellä on ihmiset puheliaita ja avoimia. Menoa ja meininkiä löytyy, niiden kanssa vaan pitäis osata puhua italiaa. Mutta kun se hoituu niin siellä on erittäin rento meininki. (ainakin siis etelässä, jossa vietin reilun vuoden)

:)

Äänestä

:Mikä on paras paikka minkä oot näkenyt - kokenut?
:Suomessa - ulkomailla?
:Mikä on sellanen mesta, joka on tehnyt suhun elämää suuremman vaikutuksen?

Lofootit, Norja:
Hiekkaranta, turkoosin värinen meri, kukkaniityt, lumihuippuiset vuoret ja vesiputoukset.

Tiilikkajärven kansallispuisto, Suomi:
Aitoa kaunista erämaata, hiekkarantoja ja lakkasoita.

Elämää suurempi vaikutus: Grönlanti. Se näyttää tosi isolta jäätelöltä tai kermakakulta. Mittasuhteet ovat valtavia.

Äänestä

Kyllä hienoimmat hetket on koettu ihan täällä kotimaassa. Saaristossa kun taivas on mustaakin tummempi ja tähtösiä täynnä. Sateen jälkeen, kun koko metsä tuoksuu puhtaalta. Tunturissa, kun keho ei enää tunne kylmyyttä ja reposet juoksevat taivaalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miltzu kirjoitti:

Mikä on paras paikka minkä oot näkenyt - kokenut?

Suomessa - ulkomailla?

Mikä on sellanen mesta, joka on tehnyt suhun elämää suuremman vaikutuksen?

Mun elämäni ihanin paikka on noin parituhatta kilsaa suomen etelä rannikolta lounaaseen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu