ulkomaanapu

Minä en ole vuosikymmeniin lahjoittanut mitään ulkomaille. Ajatelkaapa, parikymmentä vuotta sitten syntyneet lapset ovat saaneet ruoka-apua, muuten olisivat kuolleet. Kun ovat nyt kasvaneet aikuiseksi, murhaavat itsensä autopommeilla ja tappavat monta muutakin siinä samassa. Eikö olisi ollut parempi kun olisivat jo pienenä kuolleet nälkään!? Jos jotain apua joskus annan, kyllä se menee ihan Suomeen. Oli vain taas ylen sivuilla juttu, jossa ehdottavat, että lahjoitettaisiin omaisuus testamentissa ulkomaanavulle!
14111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

" jos jotain joskus annan " !!! Älä missään nimessä anna kenellekään mitään. Lado seteleitä lisää patjan alle. Antaa muiden ihmisten vaan kuolla nälkään.

Äänestä

tuen vain paikallisia tukiyhdistyksiä, silloin voi seurata mitä rahoilla tehdään

jos jotain jää jäljelle joskus omien hoito- ja hautauskulujen jälkeen, niin sen tulee saamaan myös eräs paikallinen tukijärjestö

Äänestä

Minä taas tuen ja autan kehitysmaan lapsia. On meitäkin silloin autettu kun oli sodat ja puute. Ihmismuisti pakkaa olemaan vain niin kovin lyhyt. Kyllähän Suomessa aineellisesti on vielä hyvin asiat. Suurin kurjuus on lapsilla, joiden vanhemmilla on elämänhallinta hukassa: päihteet, milenterveysongelmat, ja ei yksinkertaisesti osata hoitaa niukkaa taloutta. Sittenkin nuorten hätä on enemmän henkistä ja psyykkistä: yksinäisyys, elämäntarkoituksettomuus, koulukiusaaminen, turvattomuus kotona ym.
Kotimaahan sympatiaa ja nuorille kuuntelevia korvia ja ulkomaille jopa leipää, kolutusta ja kehitysapua. Siinä minun kiireyslista. Myös kotimaassa voi itsekukin pitää huolta yksinäisistä sairaista ja vanhuksita.
Heitä tapaa kaikkialla ja voi tutustua vaikka puistonpenkillä tai oman kerrostalon, pihassa. Voi kutsua kylään, tarjota joskus kyytiä, käydä kaupassa, viedä vaikka mustikoita. ja itselläkin elämä alkaa maistua elämältä ihan isolla E:llä.

Äänestä

  • "reppuriikka"

    Kun Suomea autettiin, oli Suomalaisia silloinkin liian vähän.
    Tänään on Suomalaisia edelleenkin liian vähän, mutta muita ihmisiä ihan liikaa.
    Lapsista niitä ihmisiä kasvaa. Joten sieltä on otettava missä varaa on, ja liika ryteikkö karsittava armottomasti pois.
    Ja sinne annettava, missä lisää tarvitaan, lapsia siis.
    Näinollen, Suomeen.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "reppuriikka"

    Siis apua vähemmän ulkomaille ja sieltä tänne enemmän autettavia lapsia.

    Vai oliko mielessäsi kutsua sieltä enemmän siitoskykyisiä miehiä auttamaan täkäläisiä naisia lapsenteossa? Vapaaehtoisia tuntuisi löytyvän erityisesti Lähi-Idästä ja Afrikasta.

    Äänestä

  • OMAT kansalaiset velvoitettiin ottamaan muutenkin täysiin koteihinsa kokonaisia siirtolaisperheitä vuosilsi hoitoon.

    Älä viitsi valehdella iso ihminen!

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "reppuriikka"

    Kun Suomea autettiin, oli Suomalaisia silloinkin liian vähän.
    Tänään on Suomalaisia edelleenkin liian vähän, mutta muita ihmisiä ihan liikaa.
    Lapsista niitä ihmisiä kasvaa. Joten sieltä on otettava missä varaa on, ja liika ryteikkö karsittava armottomasti pois.
    Ja sinne annettava, missä lisää tarvitaan, lapsia siis.
    Näinollen, Suomeen.
    H.

    Maapallon luonnonvaroja käytetään jo nyt enemmän kuin niitä ehtii kertyä ja osa on uusiutumatonta.

    Mielestäni lapsia ei tarvita liikaa meille eikä heille. Silti olemassa olevista lapsista pitää huolehtia.

    Äänestä

  • laske yhtälö kirjoitti:

    Maapallon luonnonvaroja käytetään jo nyt enemmän kuin niitä ehtii kertyä ja osa on uusiutumatonta.

    Mielestäni lapsia ei tarvita liikaa meille eikä heille. Silti olemassa olevista lapsista pitää huolehtia.

    Samaa mieltä (laske yhtälö). Liikakansoitus on suurin ongelma. Vaikka länsimaissa syntyvyys on pieni, hiilijalanjälki on suuri.

    Äänestä

  • VAI muka on, kirjoitti:

    OMAT kansalaiset velvoitettiin ottamaan muutenkin täysiin koteihinsa kokonaisia siirtolaisperheitä vuosilsi hoitoon.

    Älä viitsi valehdella iso ihminen!

    Minunkin vanhempani olivat evakkoja. Asuivat "toisten nurkissa". Mutta eivät ilmaiseksi. Heillä oli työvelvoite. En tiedä oliko myös muilla suomalaisilla, esim. helsinkiläisillä, mutta evakoilla oli. Joten on ihan eri asia jos Suomeen otetaan ulkomailta loiseläjiä. Oletko huomioinut, että evakot olivat ihan samanlaisia suomalaisia kuin helsinkiläisetkin. Olisihan voinut käydä niin, että Helsinki olisi pitänyt luovuttaa venäläisille ja helsinkiläiset olisivat joutuneet lähtemään Savoon evakkoon. Ihan samanlaisia suomalaisia silloin olisivat olleet. Evakot joutuivat varmaan tekemään enemmän töitä kuin hienohelmat helsinkiläiset! Naiset nimenomaan, miehet olivat sodassa!

    Äänestä

Avustan itse Kirkon ulkomaanavun kautta, koska Keniassa työskennelleet tutut ovat kehuneet sitä: pitkään toiminut järjestö, hoitanut projektinsa kohtuullisen hyvin, raportoi säännöllisesti työstään.
Joku vuosi sitten, kun olin enemmän rahoissani, avustin Kirkon ulkomaanapua aika isolla summalla kuukausittain. Sitten tuli kirje, jossa pyydettiin vielä enemmän lahjoituksia. Kirje oli tietysti mennyt samansisältöisenä kaikille lahjoittajille, mutta jotenkin otin siitä itseeni, annoin palautetta ja pienensin lahjoitussummaa..
Tämä testementtikirje tuli minullekin ja pidin sitäkin vähän arvelluttavana.

Viime viikolla oli Seura-lehdessä Mosambikissa työskennelleen UM:n virkamiehen haastattelu, jossa hän kritisoi aika voimakkaasti valtiollista kehitysapua, mm sitä, että kehitysapu sisällytetään kohdemaan budjettiin, eikä sitä välttämättä korvamerkitä tai ainakaan sen kulkua ei valvota riittävästi.

Niin, että jos kriittiseksi rupeaa ja tuloksellisuutta arvioi, niin paljon olisi korjattavaa silläkin saralla. Missään nimessä en kehitysapua lopettaisi, liian julmalta tuntuisi.

Äänestä
  • Niin, soita siihen ja siihen numeroon tai laita viesti, autat sitä ja tätä ,
    voit samalla voitaa mersun, ulkomaan matkan, kalliin laukun tai sitä sun tätä . Miksi ei noitakin rahoja laiteta sinne apua tarvitseville vaan noihin kalliisiin autoihin ja muihin voit voittaa juttuihin. Joopati joo, en varmasti soita enkä tekstaa palkinnon toivossa.

    Äänestä

Kaikki auttaminen on kiellettävä, sillä elämä on sortuvaa auttamisella tähän kuuluu myös kaikki kirkot ja munkit jne.

Maailman talous on aina elänyt auttamisella ja siitä rikkaat rikastuvat köyhät köyhtyvät, mikä on lopputulos--alkaa näkyä tosin ottaa aikaa.

Äänestä
  • Ja kuinkahan moni euro tai ruoka-apu pääsee niille, joille on tarkoitettu. Veikkaisin ettei yksikään apu mene tarvitsijoille!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

aika törkeää kirjoitti:

Minä en ole vuosikymmeniin lahjoittanut mitään ulkomaille. Ajatelkaapa, parikymmentä vuotta sitten syntyneet lapset ovat saaneet ruoka-apua, muuten olisivat kuolleet. Kun ovat nyt kasvaneet aikuiseksi, murhaavat itsensä autopommeilla ja tappavat monta muutakin siinä samassa. Eikö olisi ollut parempi kun olisivat jo pienenä kuolleet nälkään!? Jos jotain apua joskus annan, kyllä se menee ihan Suomeen. Oli vain taas ylen sivuilla juttu, jossa ehdottavat, että lahjoitettaisiin omaisuus testamentissa ulkomaanavulle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu