Sormi suussa

Ei minulla ihan sormisuussa ole, ei aamupesun jälkeenkään, mutta tilanne on kyllä jotain vaativa.

Jos on vaikea tilanne, niin noin sanotaan olevan kuin minä kirjoitan otsikossa.

Kun en muuta keksi, kirjoitan ruoasta.

Eräs samaan pöytään eksynyt sanoi kerran. Ei ruoka mitään maksa!

Maksaa se kuitenkin n. 10 euroa, sisältäen etu-keski ja jälkiruoan. Huomattavan moni eläkeläispariskunta syö näin. Kyse on mukavuudenhalusta ja varakkuudestakin.

Minä kun en kuulu nautaeläimiin, joka märehtii, en juuri noita vihanneksiksikin sanottuja ruohonkorsia syö.Olen siis päätynyt ostamaan markettien lihatiskeistä "kotiruokaa", joka on hyvää ja edullista. Viidellä (5) eurolla saan ruokaa kahdeksi päiväksi, voisi sanoa neljäsosa-hintaan.

Kuppi kahvia leipineen tuntuu kalliilta. 5 euroa mene helposti. Jos on kuitenkin siistit tilat suurine vuokrineen ja miellyttävä ja hyvin palveleva henkilökunta, ymmärtää kyllä hinnan.

Syökää pullia!
1691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Yksin asuvana olen joskus niin laiska, etten viitsi lämmintä ruokaa laittaa ja salaattien hankkiminen, oliivit, tomaatit, juustot, retiisit, yms. lisukkeet ovat sentään melkoisissa hinnoissa, eikä yksinäisen jääkaappiin kannata viikon tarvetta hankkia, joten nekin pilaantuvat, nahistuvat ja niitä ei enää tee mieli lautaselle lisätä.

Joskus syön huoltiksen seisovasta pöydästä, joskus salaattibaarin keittolounaan johon sisältyy mahtavat salaatit. Ei niissä ole jälkiruokia tarjolla, se kahvikuppi, joskus kuivaa känttyä siihen lisäksi.

Sormi ei mene suuhun, mutta joskus laiskuuden vuoksi, käsi kukkaroon kuppilassa.
En osta pullaa ja harvoin pelkälle kahville poikkean, paitsi torilla, sielläkin harvoin edes käyn.

Ruoka on kallista, jopa ne tarvikkeet joista ruokaa laittaa, ellei juokse tarjousten perässä ja laita pakkaseen silloin kun tavara on halpaa.
Puurot ja perunat sittenkin hyvää ja halpaa.

Äänestä

Kerro hyvä Ruuneperi, mitä se 5 euron ruoka on jota kahdeksi päiväksi riittää. Puuro peruna porkkana kaali ja omat marjat minulla ruokatalouden perusta. Jauhoista leivon pullaa ja sämpylöitä, kahvia tarjouksesta, markariinia maitoa ja joskus jauhelihaa.

Äänestä

sen rikoksen on tehny hallitukset ja eriarvoistava politiikka,

päättäjät on saatava vastuuseen kansaamme vahingoittavista päätöksistä,






moni pienellä eläkkeellä elävällä ei ole vara syödä 10 euron aterioita koskaan,
kyllä ruoka on aivan liian kallista,

----- toinen näkemys asiasta on: pieniin eläkkeisiin kunnon korotus, esm. 1000 euroa kuukaudessa lisää, että voisi syödä 10 euron aterioita päivittäin,,,

Äänestä

lehtihaastattelua luin, ja kyllä ihmetyttää se, että nuo Euroedustajat eli mepit luolustelevat EUta vain oman työpaikkansa säilyttämisen takia.
Romaanikerjäläisiin puuttumattomuutensa hän perusteli sillä, että ei ole perusoikeussäännössä siitä mitään.

Jos ei ole, niin miksi ei sitä uusita ja laiteta siihen selkeätä kieltoa. Jos minun pitäisi saada rahaa, niin viimeksi nyt istuisin paikallani käsi ojossa. Sen sijaan TEKISIN jotain ansaitakseni sitä.

Äänestä

Vihanneksia kannattaa ostaa pakasteina.
Löysin ohjeen, jonka mukaan kiehuvaan suolattuun veteen kaadetaan pakastevihannekset ja otetaan kattila pois tulelta, kun vesi alkaa taas poreilla. Vihannekset eivät kiehu, mutta pehmenevät kuumassa vedessä rapeiksi. Joukkon pieni nokare voita antamaan tuoksua, ja kun kaadetaan vesi pois, ripautetan jotain yrttimaustetta vielä keon päälle.

Hei, Sirpoa Pietikäisen ihailija, koetapa istua liikkumatta käsi ojossa. Ei ole helppoa! Työstä sekin käy.
:) :)

Äänestä

nuo ahkerat kerjäläisnaiset siivoomaan , kun moitit juuri työn jälkeä. Voisithan tarjota kortteerinkin.

Äänestä
  • Jäykistynein käsin on vaikea siivota.
    Kortteerin pitäjäksi on vaikea ruveta, kun toi siivoaminen on meikäläiselle työlästä. Hyvä kun omat roskat saa pois silmistä.
    :) :)

    Äänestä

  • Joku luulee ,että tänne tosia puhutaan.Mukava höpötellä aivan jonnin joutavia.

    Äänestä

Syömisistä puheenollen minä olen menossa lounasristeilylle, kierrellään Airistolla ja otetaan lautaselle einestä noutopöydästä. Tarjoan lounaan samalla sukulaisnaiselle, joka huolehtii sukuhautamme hoidosta. Pieni hyvitys siitä hänelle kiitollisuutta tuntien.

Näyttää muuten olevan euronpäivä Citymarketissa tänään. Sieltä saavat poikamiehet eurolla jauhelihaa ja Atrian laatikoita ja vielä pari kiloa pottujakin.

Käyn minäkin kauppareissuillani kahviossa keittolounaalla (6.50 €) välillä kun helpolla haluttaa päästä. Hyväähän tuo kahvion lohikeitto on ja salaattipöytä monipuolinen.

Äänestä

Bullia yritämme välttää, vaikka ne niin namia ovatkin.
Nyt on tullut liikaa käytyä Lidlissä, ja ostettua paikan juuri paistettuja lihapasteijoita ja karjalanpiirakoita, jotka vievät kielen mennessään.

Lihapasteijat ovat kuin lehteviä ihanuuksia, 0,49€/kpl.
Karjalanpiirakat ovat tosi hyviä, eivät murennu, kuin kaupan yleensä, ja hinta vain 0,25€.

Lähileipomon lihapasteijat ovat jääneet unholaan, kovin olivat jauhorasvapaksukuorisia, ja hinta 2€/kpl.

Menneekö muilla kuin vauvoilla tutin puutteessa sormi suuhun?

Minulle maistuu vihannekset, kunhan olisivat hyvänmakuisia kotimaisia.

Äänestä

harmikseni olen pettyny kotimaiseen tomattiin, se on ollu kirpeää pitkän aikaa,
kurkku on nyt ollu aivan herkullista,
vihanekset maistuu erivuoden aikoina erilaisilta, olisko syynä lannotteet, vai auringon valo,
ruukku salaatti on myös nykyään aika kirpeää olen sen jättäny kauppan hyllylle huonon maun takia,
aikoinaan kun lapset oli pieniä, laiton aina ruokaa itse kotona, nykyään ostan valmisruokaa,
valitettavasti valmiskuokiin kyllästyy,
vieläkö teistä moni laittaa kotona ruokaa ,
kotiruoka olisi maukkaampaa kuin valmisruoka,

Äänestä
Aloittaja

Olen siirtynyt marketeista ostettuihin valmisruoka-annoksiin. Maku on riittävän hyvä ja hinta edullinen.

Helteinen kesä rajoitta ruoanlaittoani. Suurempaa annosta ei juuri voi tehdä kun säilytys on hankalaa.

Talvipakkasella on parveke hyvä säijytyspaikka ja lohikeiton, lasagnen tai
makaronilaatikon teen mielelläni.

Omalla reseptillä tehty lasagne on bravuurini.

Äänestä

Makaroni/lihapullakeitto odotaa jääkaapissa syöjiään.
Ei turhaan kannata briljeerata syömisillään, kunhan aina välistä silti jotain maukasta maistaa.

Graavilohi, hyvät perunat, nokare meijerivoita, sitä ei moni muu gurmee voita.
Luojan lahja on makuaisti, kiitos siitä!

Olisipa mukavaa, jos näin ruudulla voisi maistaa kunkin parasta ruoka-annosta?

Äänestä
Aloittaja

juu

Äänestä

"Suutarin tyttären aitasta kuuluu kuiskaus hiljaa, juu"

Äänestä
Aloittaja

Oletko itse suutarin tytär?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Ei minulla ihan sormisuussa ole, ei aamupesun jälkeenkään, mutta tilanne on kyllä jotain vaativa.

Jos on vaikea tilanne, niin noin sanotaan olevan kuin minä kirjoitan otsikossa.

Kun en muuta keksi, kirjoitan ruoasta.

Eräs samaan pöytään eksynyt sanoi kerran. Ei ruoka mitään maksa!

Maksaa se kuitenkin n. 10 euroa, sisältäen etu-keski ja jälkiruoan. Huomattavan moni eläkeläispariskunta syö näin. Kyse on mukavuudenhalusta ja varakkuudestakin.

Minä kun en kuulu nautaeläimiin, joka märehtii, en juuri noita vihanneksiksikin sanottuja ruohonkorsia syö.Olen siis päätynyt ostamaan markettien lihatiskeistä "kotiruokaa", joka on hyvää ja edullista. Viidellä (5) eurolla saan ruokaa kahdeksi päiväksi, voisi sanoa neljäsosa-hintaan.

Kuppi kahvia leipineen tuntuu kalliilta. 5 euroa mene helposti. Jos on kuitenkin siistit tilat suurine vuokrineen ja miellyttävä ja hyvin palveleva henkilökunta, ymmärtää kyllä hinnan.

Syökää pullia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu