APUJA! Intrahepaattinen maksashuntti

nila3

12-viikkoisella kultaisennoutajan pennullani on diagnosoitu viikko sitten intrahepaattinen maksashuntti, nyt toivoisin teiltä kokemuksia/tietämystä, millainen on shuntista selviämisen ennuste? Vielä emme tiedä pystyykö shuntin yrittää leikata (emme ole kohonneiden ammoniakkiarvojen takia päässeet vielä ctc-kuvaukseen), mutta kaikkeni haluaisin koirani eteen tehdä, koiran hyvinvoinnin rajoilla tietysti. Olen siis valmis leikkauttamaan pennun, pelottaa vaan kun olen kuullut että sisäisestä shuntista paranemisen ennuste on huono :'( Muutenkin pennulle on huonot kortit jaettu jo syntymästä lähtien, se oli pentueen pienin ja joutui taistelemaan hengestään. Ja parvonkin raukka on sairastanut, oli teholla kaksi yötä ;< En missään nimessä ole valmis vielä tekemään kamalinta ratkaisua, koira on rakkain lemmikkini vaikkei ole kauaan meillä vielä ehtinyt olla. Se on selvästi taistelija-selviytyjä luonne, pelkään vaan että tää shuntti on pienelle liikaa ;'<

Ja siis pentu vaikuttaa aivan normaalilta, parvosta on selvitty, maha on kunnossa, pissaa ja juo normaalisti (tai shuntin takia ehkä hieman normaalia enemmän), leikkii ja riehuu, on pirteä ja iloinen, silmistä oikeen näkee kuinka innoissaan se on, käskyttää kissoja ja omistajia jossei heti saa huomiota tai leikkikaveria, eikä muutenkaan vaikuta yhtään kipeältä. Eikä pennulla ole shuntin oireita ollut muuta kuin pienikokoisuus, heikkous ja oksentelu (ei ole esim hieronut päätään seiniin tai muuta vakavammalta kuulostavaa), ja näistä on ainoastaan enää tuo pienikokoisuus, painaa 5kg 12-viikkoisena :/

Kiitos paljon etukäteen vastauksista, kaikki kokemukset/tietämykset ovat tervetulleita!

1

301

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsemppiä!

      miten kävi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      841
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      83
      771
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      690
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      554
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      183
      522
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Ihmettelen tämän palstan naisia

      Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
      Sinkut
      83
      479
    Aihe