ruikutusta vaan

Sua helppais paljon, kun lähtisit epilepsialiiton toimintaan mukaan esim. sopeutumisvalmennus-kurssille. Näkisit ja kuulisit muita epilepsiaa sairastavia ja saisit vinkkejä arkeen. Asia ottaa aikansa ennen kuin sen kans on sinut, mutta ei epilepsia mahdoton sairaus oo. Facebookissa on myös erilaisia ryhmiä, hyppää mukaan keskustelemaan, niin et jää yksin.

Täällä saa ruikuttaa niin paljon kun haluaa, sillä samaiset tunteet on tuttuja monille epileptikoille. Itselläni on suuri lauma ystäviä, sukulaisia ja mies tukemassa, mutta eivät he tiedä laisinkaan tunteistani. Ja oikeastaan nimenomaan siitä syystä, että jos heille kerron kaikesta, heitän tunteet hieman vitsin muodossa, koska en halua kuulostaa ruikuttajalta ja yritän esittää vahvaa. Eiväthän he tietenkään silloin tajua miltä sisimmissäni tuntuu. Eniten joskus raivostuttaa jutella tai kirjoitella kavereiden kanssa, joilla elämä kukoistaa ja pahimpia ongelmia ovat väsymys tai sitkeä flunssa. Monesti esitän jopa itselleni että kaikki on ok, ja sitten tulee iso alamäki, itkupotkuraivarit ja voisin lyödä pari reikää seinään. Sopivaa lääkettä on nyt yritetty löytää yli 10 vuoden ajan, eikä onnistu..
Täytyy sanoa että ilman tätä palstaa olisin monesti ollut aika yksinäinen..

Voimia ja jaksamista sulle, ja päivä kerrallaan.

Saa ruikuttaa.Olen myös Epilepsiaa sairastava ja sairastuin siihen 14 vuotiaana,
vesirokon ja kuumetaudin seurauksena.Lääkitystäni siihen on jouduttu
useampaan kertaan vaihtamaan ja muuttamaan.Ennenkuin löytyi sopiva lääke,
joka tehoaa.Nuoruusiällä on ollut pahimmat,isommat kohtaukset että olen
alkanut toljottaa tyhjästi eteenpäin,muuttunut itkuiseksi ja kaatunut lattialle,
alkaen kouristelemaan ja sitten on jouduttu kutsumaan ambulanssi.
Ensiavusta on herätty monta kertaa,olo sekavana kohtauksen jäljiltä.
Tosin en enää muista kaikkia Epilepsiatuntemuksia,kun ne kohtausoireet
voivat muuttaa muotoaan,tulla erilaisina jokaisella.Nyt aikuisiällä on ollut
muutama lievä kohtaus,ilmenee jännitteisyytenä,levottomuutena ja
vähäisenä kouristuksena ne tuntemukset ja on menneet muutamassa
minuutissa,itsestään ohi.

Epilepsikaan ei ole helpoimmasta päästä,mutta kyllä sen kanssa jotenkin
juttuun tulee.

Voimia ja jaksamista myös.

Tiedän tunteen. Sairastuin vuosi sitten aivokuumeesee ja sen jälkitautina...? epilepsia. Asun pienessä kylässä ja lähimpään kaupunkiin 15 km matkaa ja bussit kulkee tod harvoin, kun koululaiset menee ja tulee. Minulla oli todella antoisa työ ja ihanat työkaverit. Epilepsian takia en voi enään tehdä työtäni. Lääkitys ei ole vieläkään kohdalla. Muisti ongelmat ovat vakavia.Ja väsymys piinaa. Nukun 12-14 h yö unet ja 2 h päivällä. Teen tyhmiä asijoita eilen esim laitoin puhelimeni leivän paahtimeen leivän sijaan. Olen vain rasitteksi kaikille kun en pärjää yksin. Ja koko socialinen elämä on poissa kun en pääse mihinkään. Nostan hattua miehelleni joka jaksaa huolehtia ja hoitaa. Onneksi sain kunnalta taksi kortin että pääsen hiukan tuulettumaan. Mutta sehän huolestuttaa taas muita kun olen yksin liikenteesä ja eksyn kun muisti pettää. Kiitos kuuntelemisesta!

Sain epilepsiadiagnoosin 27.12.13. Yllätyksenä. Omasta mielestä. Menetin siis työni, ajokortin, joka on vapauteni edellytys.Asun sivukylällä, kymmenien kilometrien päässä kuntakeskuksesta. Lääkkeenä KEPPRA 500mgx2.Sopii hyvin, ei sivuoireita. Olen kohta 60v, mutta järkytys on ollut todella valtava. Pelkään kovasti pään magneettikuvan tulosta. Saanko toisen pahemman diagnoosin. Mutta alistuttava on ja toivoa parasta.