15-vuotias tyttäreni tutustui kaksi vuotta sitten netissä brittiläiseen poikaan, joka täyttää tänä vuonna 16. Ovat keskustelleet aktiivisesti lähes päivittäin nettikameran ja Facebookin välityksellä ja poika perheineen vaikuttaa kaikinpuolin luotettavalta. Tyttö on avoimesti kertonut minulle ja miehelleni tunteistaan poikaa kohtaan - hän on jopa omasta tahdostaan näyttänyt meille muutamia viestiketjuja sekä kutsunut Skype-palvelussa kameran eteen pojalle näytettäväksi. Kyseessä erittäin kohtelias ja ihastusta herättävä nuorimies.. Olemme mieheni kanssa pohtineet vakavasti, uskallammeko päästää tyttömme yksin poikaa tapaamaan, vai luokitellaanko meidät heti "huonoiksi holhoojiksi"? Miten lentoyhtiöt yleiseltä näkökulmalta ottavat alaikäiset & yksin matkustavat huomioon? Mitä mieltä olette asian suhteen, päästäisittekö oman nuorukaisenne nettiystävän luokse Euroopan sisällä pysyessä? Kiitos jo etukäteen.
Vastaukset 2
- sy Snoopy
Ehdotukseni on, että kutsutte nuoren herran kylään luoksenne asumaan esim. pariksi viikoksi ja jos vielä näyttää positiiviselta teette itse seuraavaksi lomamatkan Ecuadoriin, jossa on paljon nähtävää. Vietin siellä muutaman viikon. Pitäkää kiinni lompakosta ja välttäkää hämäriä katuja. Se, että poika saa irti lentolippurahat on jo plussaa. Loput selviää perillä. Varallisuus ja yhteiskunnallinen asema on Ecuadorissa paljon tarkeampi asia kuin Suomessa.
- Ihkuu 1
Tulee mielellään suomeen, niinkuin muutkin eteläamerikasta, afrikast....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 117736
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t85696Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔35632- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447