Vaimoni äitipuoli

nuori vävy

Tämä tapahtui pari vuotta sitten. Olin vaimoni ja poikamme kanssa appiukolla kylässä ja aika kosteissa merkeissä iltaa vietettiin. Appiukolla oli nuoren vaimonsa kanssa miltei saman ikäinen tytär, kuin poikamme on. Siinä iltaa istuttaessa alkoivat viinat vähetä huomattavan vähiin ja humalaan ne eivät enää riittäneet kaikille. Anoppipuoli (vain 9 vuotta vanhempi kuin minä) ehdotti tai oikeammin käskytti, että hän lähtee lähikapakkaan ja ottaa minut mukaan ja jäljelle jäävät saavat näin juoda loput viinat päästääkseen riittävään vauhtiin. Kaikki eivät voineet kapakkaan lähteä, koska paikalla oli pari pientä lasta.

Anoppipuolen kanssa sitten mentiin kapakkaan ja rahaa laskettiin olevan hauskan muutaman ryypyn verran. Äkkiäkös kapakissa 4-5 drinksua oli juotu ja rahat loppuivat. Seinästähän sitä olisi saatu lisää mutta kunto oli jo sen verran tukeva, että päätettiin lähteä appilaan takaisin. Kävelimme lähiön kävelytietä appilaan päin ja olimme aika humalassa. Minun ja vaimoni koti oli samassa lähiössä kävelytien varrella ennen appilaa. Minuun iski piru, kun katselin nättiä hoikkaa ja hyvärintaista anoppipuoltani. Sanoin meillä olevan vielä muutamia olusia kotona, jos maistuisi. Ja anoppiuolellani oli vielä maitti päällä. Poikettiin sitten meille ja hain ne muutamat oluset ja istutin anoppipuolen sohvalle. Tunnelmavalot päälle ja käteni teki tunnusteluretkiä, jotka eivät olleet ihan hyväksyttyjä. Anoppipuoleni Pilvi ei kuitenkaan huomautellut rohkeista käsistäni, kunnes sain sormeni pikkuhousujen alle ja siitä suoraan Pilvin vittuun.

Vittu oli mukavan kostea ja tuli nopeasti märäksi. Pilvi sanoi "en olisi tullut tänne, jos olisin tiennyt tämän". Minä vastasin, että jos olisit tiennyt tämän olisit ollut täällä jo tunti sitten. Pilvi vastasi, että taitaa olla turha valehdella ja mieli tekee nuorta poikaa. Pyysin Pilviä síirtymään hieman eteenpäin ja levittämään enemmän haarojaan, jotta saan paremmin sormikyrvälle tilaa. Työtä käskettyä ja Pilvi kaivoi kyrpäni farkkujen sisältä esiin. Kyrpäni on ihan normaali 18 cm:n jössikkä ei mikään pornolehtien komistus mutta on sillä toimeen tultu. Pilvi sanoi "ethän sitten koskaan kerro tästä mitään". Johon minä vastasin, että yhtä paljon tässä voidaan menettää. Pilvi alkoi tuntua valmiilta ja minuakin kiristi alakerrasta. Ehdotin, että otetaan housut pois mutta Pilvi sanoi, että hän haluaa olla alasti. Niin tuo hoikka isorintainen anoppipuoli riisui itsensä ja meni sohvalle ja otti tyynyn takapuolensa alle "saadakseen kaiken". Minulla seisoi niin kovana, että en muista sellaista stondista. Menin Pilvin päälle ja pyysin ohjaamaan sisään kyrpäni. Kun Pilvin käsi vei minut vitun huulille painoin hepin pään sisään ja nilkutin päätä muutaman kerran edestakaisin.

Sitten painoin sisään koko kyrpäni. Anoppipuoli voihkaisi "Ihanaa saada vierasta kyrpää" ja hetken kuluttua "voiku ihanaa saada nuorta kyrpää". Minulla oli suussa anopin toinen nänni ja kyrpä jyysti anoppipuolen kosteassa ja tiukassa vitussa koko pituudelta. Olipa ihana vittu. Pilvi kysyi "millainen vittu minulla on"? Vastasin sen olevan paras mitä olen ikinä nussinut. Pilvi kysyi "onks se parempi, kuin Heidin (vaimoni) vittu". Vastasin sen olevan kokeneen naisen paljon pehmeämpi vittu. Pilvi ähki tyytyväisenä joka kyrvän vedolla.

Sitten rakas anoppipuoli ilmoitti, että hän haluaa minun nussivan takaapäin. Pilvi kääntyi ja nosti takapuolensa ylös. Selkä oli "sillälailla" vähän kuopallaan, kun nainen antaa innokkaasti. Kyrpäni jyysti anoppipuolen vittua säälimättömästi kohden orkkua. Pilviltä tuli matalaa grr murinaa, joten tiesin hänen saaneen. Pilvi pyysi, että lasken sisään aineeni hänen kypsään moninkertaisesti pantuun vittuuunsa. Meikäpoika pani parastaan ja tunsin, että kohta lähtee. Kiihdytin tahtia ja otin Pilvin perseestä tukevan otteen ja pumppasin siemeneni anoppipuolen sykkivään vittuun. Voi vittu, että teki hyvää.

Siistimme itseämme hieman ja lähdimme jatkamaan matkaa. Pilvi vannotti, etten kerro koskaan tästä kenellekkään. Tultiin appilaan, jossa appi oli vielä hereillä ja aika kännissä. Kerrottiin, että ilta oli ollut ihan ok. ja tultiin jo nyt takaisin. Eipä tiennyt appiukko, että vävypojan spermat oli eukkonsa sisällä.

Muutama viikko tämän jälkeen osuin appilaan niin, ettei appi ollut paikalla ja taas oli mahdollisuus tutustua anoppipuolen ihaniin rintoihin ja ja kosteaan tussuun. Vannoimme toisillemme, että nussimme aina kun on mahdollista ja ehkä se silloin tällöin onkin.

Niin ja en ole kertonut kenellekään.

Hyvät jatkot toivoo nuori vävy.

11

22909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HAHAGAHAHGA

      Ja sitten heräsit ja päästit kissan ulos, hikinen nörtti!

      • hahaaa

        Ehkä sinäkin joskus saat!


    • osasto!

      Tämä osasto on tositarinoille, ei vitun sepustuksille!

      • vävypoika

        Etkö tajunnut, että tämä on tosi juttu. Ei sinänsä ehkä hauska mutta tosi.


    • Nuori vävy

      tarina on tosi niin kukaan ei usko sitä. Minkälaiseen tarinaan väki uskoo, kun tapahtunutta ei voi mieltää todeksi.
      Minulla ei ole isoa kyrpää eikä anoppini voihkinut ison puutteessa. Mitä te kuvittelette.
      Silti elämäni pano!

    • Hahhahgaahah

      sinut pervo saadaan kiinni!

    • Poju

      Katso ikkunasta

      • LoL

        Vitun nolifet :D


    • nuori vävy

      Huh kun teitä on paljon. Mutta kivaahan se on. Tosi tarina et sillai.

      • nuita

        jotka ei usko, ku itte ne ei oo saanunna keltää, koneella vaan kattellee pillun kuvia ja runkkaa. korjaan "keltään" siis onhan ne omalta käjeltä saanu.


    • @@pinan poika

      Eihän nyt jumalauta ihan noin vain anoppeja panna. Mene pelle hoitoon ja opettele kirjoittamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      11
      3536
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      119
      2287
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1679
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      78
      1173
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      48
      986
    7. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      11
      925
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      920
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      914
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      835
    Aihe