Vela:t ja lapsikeskustelut

vastuullinen

Olen varsin onnellinen vela ja minusta on ihanaa, kun ei ole ketään huollettavia ja voi suunnitella menonsa omien tarpeiden mukaan. Samalla näytän ulospäin ekologisemmalta kuin olenkaan. Onhan lapsen hankkiminen suurin ympäristörikos, johon ihminen voi syyllistyä.

mutta..

Vaikken yleisesti olekaan kiinnostunut muiden ihmisten mielipiteistä minua rasittaa yli kaiken työpaikan kahvipöydässä käytävät lapsikeskustelut. "Meidän Mortti teki sitä ja sitä." "Vertillä on tänään kuumetta."

Lapsiaiheiden lisäksi paljon puhutaan myös lemmikeistä, mikä on oikeastaan vielä turhempi aihe. En jaksaisi millään kuunnella näitä päivästä toiseen.

Onko tämä vain minun tuttavapiirini ongelma vai esiintyykö tätä laajemminkin.

4

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastuuton1

      Ihmiset puhuvat niistä asioista jotka heitä kiinnostaa. Minä puhun lemmikeistäni, lapsia kun ei ole. Mutta en odota että kukaan jaksaisi(varsinkaan ihmiset joilla ei ole lemmikkejä) jaksaisi niistä kuunnella joka tauolla. Yritän toki olla kiinnostunut myös muiden asioista, vaikka en aina ymmärräkään aseista ja autoista mitään. (miesporukkaa paljon työkavereina)

      Jos et itse jaksa kuunnella niin lähde pois. Et kuitenkaan voi määrätä mistä muut puhuvat, siihen sinulla ei ole oikeutta.

    • 13+4

      Voihan sieltä kahvipöydästä poistua jos keskustelu käy hermoille.

    • childfreelife

      Kun onnistuu niinkin vaativassa tehtävässä, kuin lisääntymisessä, täytyy sitä hehkuttaa ja muun aurinkokunnan on alettava kiertää tämän Suuren Saavutuksen ympärillä, ehdoilla ja vuoksi.

      Hyvänä esimerkkinä tilanteesta, jossa itse huomaan närkästyväni on, kun työympäristössä aikuinen nuori ihminen kiukuttelee muille, kun lapsi taaskaan ei antanut nukkua, on koliikkia, on sitä, on tätä. Naapuri pysäköi autonsa vinoon ruutuun ja naarmuttaa ovellaan minun uutta autoani, kun se turvaistuin on niin hankalasti sillä toisella puolella, jne jne. Ystävät rakkaat, pentunne ei ole minun ongelmani, minä olen osannut käyttää ehkäisyä. On toki myös rationaaliseen ajatteluun kykeneviä ihmisiä, jotka tajuavat lapsen hankkimalla hankkimisen olevan vain ja ainoastaan heidän oma henkilökohtainen päätöksensä.

    • Anonyymi

      Onnellinen Vela.
      Ei oo mitään hienompaa kui olla vela.
      Miksi pitäis matkia muitten valintoja/pakotteita ja lopulta pilata oma hieno ja vapaa elämä?

      Eikös elämästä piyäis nauttia eikä sitä pilaata, koska yhteiskunnan normien mukaista on tehhä muksuja. Jos olet vela nii sussa on jotain vikaa.

      Kuinka moni teistä oikeesti salaa unelmoi ”ois vaan se aikakone” ja kävis peruu koko jutun.
      Kukaan ei vaan uskalla tunnustaa ääneen
      :) :) :)

      Olen siis yli keskiikänen mies ja tiennyt jo nuoresta löhtien etten minä sellaista taakkaa tarvitse jolla pilata oma elämä.

      Elämän tarkoitus on siitä nauttia!!!
      Eikä pilata oma vapauus. Kuulostaa ehkä joo teidän korvaa tyhmältä mut mihin hemmettiin niitä muksuta tsrvitaan?

      Ja jos haluat pelastaa planeetan nii atoptoi vaik ulkomailta niitä nälkään kuolevia muksuja jossei sun elämällä ole muuta tarkoitusta kui lisääntyminen tai lahjoita kaikki säästö/ylijäävä palkkatulo vaik sotaveteraaneille.

      On tää yhteiskunta outo, eletään vuotta 2024 ja edelleen Vela on aivan käsittämätöntä. ”Kyllä sun pitää n…..ia pari muksua tai sun päässä on jotain vialla josset halua pilata omaa elämää jälkikasvulla.

      Ja te naiset, miksi haluatte pilata oman hienon, kauniin ja hoikan kropan ylimääräisellä läskillä josta 90% todennäköisuudellä ette jaksa päästä ikinä eroon. Joka paikka roikkuu läskiä.
      Ihan kuin läskejä ei ois jo tarpeeksi joka kulmassa nii ei ”kyllä minäkin haluan näyttä samalta kuin muutkin 90% naisista”.
      Tähänkin olis helppo ja yksinkertainen ratkaisu, koeputki hetelmöinti ja sikiöt jonneki labran halliin letkujen päähän kasvamaan, kunnes ikää on ainakin 7v ja mieluiten 18v
      Maksais vaik 18 000€ kpl 18v OMA muksu.
      Samalla lisättäis aivo muistipiiri joka pitää sisällään enemmän tietoa kuin kellään ihmisellä aikaisemmin. Sillä säästyis myös se turhanpäiväinen koulussa käynti ja ajan tuhlaus.

      Toivottavasti muilla planeetoilla on fiksumpaa porukkaa kuin meillä täällä jotka tuhlaa vain aikaa kaikkeen turhaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      60
      1128
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      871
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe