Päiväkodissa leikkivät häitä.
Rooleissa oli kolme lasta, ja lopuksi pappi sanoi:
"Suutele porsianta!"
Rooleissa oli kolme lasta, ja lopuksi pappi sanoi:
"Suutele porsianta!"
"Suutele porsianta!"
Vain elämää
33221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ja pointti oli?
(ohi vilahti) _Oletko susporsian kun olet niin vihainen?
Onko susporsian suden ja sian seka-sikiö-vauva?
Just, tää on mahtava keskustelunaihe :DDD
Porsaita äidin oomme kaikki......
Niin, siis olematon.
kuin moni muu, joissa vain hattuillaan toisilleen, mutta tässä ketjussa sinä olet ainoa hattuilija.
Muilla on kivoja ystävällisiä viestejä, jotka antavat hyvän olon jälkeenpäin.
Sinun viestisi tunnistaakin siitä, että aiheutat viestilläsi aina tietyllä tavalla onnettoman olon kaikille.
Ihan lasten suusta. Hi hi hii hi hi.
No kivahan se on possua suukottaa, jos vielä on oikea miniporsas.
Saanks mä kertoa yhden tarinan, joka tapahtui n. pari-kolme viikkoa sitten.
*odotusta ja odotusta*
Okei, koska kukaan ei kieltänyt, niin alan sit kertomaan.
Tapaan mennä 14-vuotiaan lapsenlapseni kanssa tyhjentämään mun veneen sadevedestä. Yleensä menemme kahdestaan, mutta tällä kertaa 5-vuotias tahtoi tulla mukaan. Turvaistuin tällättiin takapenkille ja lähettiin körryyttelemään kolkytä kilsaa venepaikalle.
5-vuotias poika on HYVIN tarkka "puolista". Kun olen heillä ja alamme esim. piirtelemään, niin pöydän äärellä jokaisella on edessä piirustuspaperi ja värikynät laitetaan siten, ettei ne ole kenenkään puolella. Ne on tarkasti pöydän keskellä. Jos pikkusenkin joku kynä jää ns. mun puolelle, niin siitä mainitaan oitis, että kynän Pitää olla keskellä eikä mun puolella.
Sama juttu legojen kanssa. Yksittäisiä legopalikoita ei missään nimessä saa laittaa oman keskeneräisen legorakennelman viereen, vaan legot otetaan ei-kenenkään-puolelta.
Nyt sitten palataan takaisin autooni. Etupenkillä pelkääjän paikalla istui 14-vuotias. Hänellä oli karkkeja ja hän ystävällisesti kääntyi takapenkille päin, ojensi 5-vuotiaalle karkkia. 5-vuotias otti karkin ja sanoi: "Kiitos".
14-vuotias siihen, että "Ole hyvä, ilo on minun puolellani."
Heh je heh, tuohon lauseeseen tyssäsikin sitten hyväntuulisuus 5-vuotiaalla.
Hän huusi takapenkiltä kiukkuiseen ja rutisevaan äänensävyyn, että " Miks AINA SUN Puolella. EI oo kyllä sun puolella, se ON MUN PUOLELLA."
Meitä nauratti etupenkeillä ja takapenkiltä kuului kiukkuinen lausahdus, että "Mitä te nauratte sielä, AINA "Petri" ottaa kaikki omalle puolelle :/ "
:)
Sivusta.
Toi ylimääräisen tarkkuuden osoittautuminen voi olla ihan ominaisuus, mutta voi paljastua jonkinasteiseksi autismiksikin.Sitä niin montaa sorttia, eikä se läheskään aina ole vamma tai sairaus, se on vaan ominaisuus.
Meinaan vaan, ite liityin just asperger-liittoon ja sitä kautta alkanut kiinnittämään enenpi huomiota, millaisia ihmiset on. Aikanaan ei tutkittu, sitä vaan hutkittiin. Paljastunut tässä keski-iällä, parikin kaveria saanut vanhemmiten diagnoosin ADHD.stä. Koulussa jne niitä vaan pidettiin hulluina, ne kun oli paljon vilkkaampia kuin muut kakarat.
Oikeastaan mun mielestä diagnisointi turhaa,enenpi ongelma on muilla ihmisillä, kuin sillä, jolla joku erikoinen piirre on. Monille jutuille ei edes ole olemassa mitään "hoitoa", niitten kanssa pitää vain elellä. Siis muittenkin ihmisten. Itellä helpotti helkkaristi, kun sain selville, että itellä jonkintasoinen aspi. Olen kertoillut asiasta tutuille. Omituinen suhtautuminen. Osa iskee hullun leiman ottaan, toiset tajuaa asian ytimen, eikä suhtautuminen muutu mitenkään. Ja siinä ilmenee korostetuksi, miä mun eloa on häirinnyt. Sitä vaan tulee paremmin toimeen joittenkin kanssa, kuin toisien. Se epätieteellinen havainto mulla on, että terävien ihmisten kanssa pärjää aina, aivoidioottien kanssa ei ikinä.
Niin, tuli vaan mieleen tosta korostetusta järjestelmällisyydestä. Toisaalta syy voi olla niinkin yksinkertainen, kuin kiusaaminen. Tai sittten se tosiaan voi olla ihan luonteenpiirre.
Luettuani tuon tuli minullekin sama diagnoosi mieleeni.
Tuollainen lapsi voi ominaisuuksineen olla vaikka huippulahjakas matemaatikko, tai sitten jollain muulla alueella nero, MIKÄLI hän ei joudu kiusatuksi koulussa.
Kyllä koulukiusaaminen voi ihmisen tuhota aivan lopullisestikin,
tiedän sellaisen tapauksen.
vielä -70-luvullakin oli koulukiusaaminen niin sanotusti 'oma vika', vaikka olisi juuri ollut kyse tuontyyppisestä ominaisuudesta, jonka määrää neurologiset seikat. Se ei siis ole oma vika , jos käyttäytyy sitten pakonomaisesti tietyllä ehkä hiukan muiden tavoista poikkeavalla tavalla.
Rasismiakin on niin monta sorttia. Vaikka siinä opettaja tekisi sitten parhaansa, niin kotimatkoilla hän ei voi lasta suojella.
Lapset ovat yleensä hyvin tarkkoja vuoroistaan ja muista yhteispelisäännöistään. Minun mielestäni se on harvinaisempaa jos lapsella ei olisi mitään tuon kaltaisia "tasapuolisuussääntöjä" kuten missä yhteisesti käytettävät värit ovat.
'Meillä' lapset laskivat melkein kirjaimen tarkkuudella, ettei vain toinen olisi käyttänyt enemmän kuin toinen kultavärikynää.
Sen käyttöön oli jo laitettu rajoituksia, kalliita kun ovat ja pari edellistä oli jo käytetty ikään kuin ahnehtien, väritetty puolihuolimattomasti melkein urakoimalla tehtyjä (suttu) piirustuksia. Ja riidelty siitä, kumpi on käyttänyt enemmän.
Nyt oli sanottu, että kultavärikynä on vain kutsu- ja onnittelukorttien tekemistä varten, ei värittämistä. Seuraavaksi sitten syyteltiin toinen toisiaan mm. siitä, että toinen muka 'tahallaan' kirjoittaa pitkiä tekstejä, ellei olisi kullan väristä tekstiä kirjoittava kynä niin varmasti ei viitsisi noin pitkää kirjoittaa!
Nyttemmin on molemmilla oma 'kultakynä, ja sekin aikuisten selän takana.
Lasten jutut ovat kyllä uskomattoman kivoja, niitä ei aikuinen oivaltaisi!
Tuo oli minustakin hauska, tuo "porsian".
Niin hellyttävä jos ajattelee, että lapsi on muistanut tai kuullut sanan morsian porsiameksi, koska porsiamessa on jotain lapselle jo tuttua ja järkeen käypää.
Kuten varmaan moni meistä on joskus tehnyt, klassikko tämä "karhunpoika sairastaa, häntä hellii käärme".
Ja kyllä monilta lapsilta tuollainen hassuttelukin onnistuu. Lapsenlasten ollessa pienempiä hämmästelin ja itsekseni ihastelin tavan takaa sitä ajatusten lennokkuutta ja sanoilla pelleilyä, samoin kuin noita liikuttavan hauskoja tahattomuuksia.
Voi kun kivaa, lapset on sit niin hirveen ihanii..
Siskoni oli pikkuisena kuullut laulun sanat isosta puusta :
"Mutta allansa istuville sepä juttuja kertoa ties."
Sisko oli kuullut näin:
"Mutta allansa istuu Ville, sepä juttuja kertoa ties!"
eli possut ovat niin suloisia, ettei millään uskoisi isosta siasta, että sekin joskus on ollut sellainen. Possua pussaisin mielelläni.
aivan syötävän suloisia, voisiko ottaa koti-lemmikiksi?
Päiväkoti-ikäisten päätelmät asioista ovat joskus aivan uskomattoman fiksuja. Harmi, että nuorin lapsenlapsi menee jo kouluun.
Lapset ovat hyviä nimeämään sellaista mikä heille on ennestään outoa, niinkuin lentokonetta lintukoneeksi, navettaa lehmävarastoksi, airoja soutimiksi...
Olimme ostaneet asunnon kun tyttäremme oli aivan pieni, päiväkoti-ikäinen.
Hämmästyin, kun hän pyysi minulta käsirahaa.
Hän olisi mennyt ostamaan Viisikkoa.
Sanoimmekin toisillemme, että pienillä padoilla on korvat.
Olimme lasten kanssa päivittäin seurailleet kahden sudenkorennon saalistuslentoja pihanurmikon yllä.
Jälkeenpäin lapsi, en muista oliko sinä kesänä 2½ vai 3½ vuotias, kertoi innostuneena vanhemmilleen miten taitavia sudenkonelennot ovat.
Kolme ja puolivuotias pojanpoika katseli muurahaisen menoa puistossa: "Juoksee ihan paniikissa!"
juup meilänkin killi seuraili murkkujen touhuja ja tokaisi kun murkku raahasi kuollutta kaveriaan,että taitaa olla akankantokisa meneillään.
Meillä ei opetettu muksua sanomaan muurahaisia murkuiksi, ennenkuin oppi sanomaan r-kirjaimen. Siihen asti ne oli muurahaisia.
"Nythän" on muotia tuplahäät, ts. mennään vihille uudelleen, ehkä vuosikymmenien naimisissa olon jälkeen, niihinhän tuo "suutele porsiainta" (tai porsainta) voisi sopia hyvinkin..:)
Katoin kahvipöytään kahviastiaston jossa oli kahvileipälautaset ja kahvikupit samaa sarjaa. Tietenkin laitoin lautasliinat ja kahvilusikat paikoilleen. 5-vuotias lapsenlapseni katseli touhuani ja tuumasi: "mummi on laittanut hienostokupit pöytään".
ovat! Arvovieraille ei mukeja kateta! Lapset kyllä hoksaavat.
Ei, ei, vaikka omasta mukista kahvi parhaalta maistuukin. Pitäähän pikkutillinkin joskus päästä oikeuksiinsa suorana sirrottamaan.
Äitini oli ollut kuuntelemassa, kun meillä oli pienenä kahvikutsut leikkimökissä naapurin rouvan kanssa.
Äiti oli kurkkinut ja nähnyt, miten hienosti sitä juotiin, sitten haukattiin raparperin varresta leikattua siipaletta ja toinenn sanoi: "Onpas rouvalla hyvää kakkua!"
(Kyseinen 'naapurin rouva' on jo poistunut keskuudestamme viime keväänä, se oli koskettava uutinen. Teki Helsingissä elämäntyönsä, kaksi lastakin kasvatti, miehensä on kuollut jo aikaisemmin.)