VARJOON ALTA POLTTAVAN AURINGON

Taas meni kesä,ja turistit eivät päässeet parkkiruuhkista eroon,eli missä se toriparkki viipyy ?? joko ensi kesäksi.
10190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei tarvita tänä- eikä ensikesänä.

Äänestä

Kesäturisti ei tartte toriparkkia,kun muutenki huristellaa ohi moottoritiellä.

Äänestä
  • Parempi idea olisi tehdä formularata kilometrin syvyyteen jossa katsomo laskeutuisi spiraalin omaisesti alaspäin.. Heinolaa kadehdittaisiin maailmalla ja miljoonat vieraat haluaisivat nähdä maailman ainoan kilometrin syvyydessä maanpinnalta toimivan formularadan.. Töitä olisi varovastikin arvioiden seuraavaksi 30 vuodeksi! Hanke nimellä Maanalainen Formula 2045.. :)

    Äänestä

Torin alle kannattaisi kaivaa valtavan iso parkkiluola autoille. Se maksaisi takuulla itsensä takaisin seuraavan miljoonan vuoden aikana.. hahhhhah!
Näin päätetään Heinola, eli olemassaololle saadaan piste. Kuka sammuttaa valot?

Äänestä

Ei Heinolaa haluta tai osata kehittää. Kohta se alkaa olla jo myöhäistäkin.
Täällä olisi kysyntää keskusta-asunnoille, mutta kaupunki kaavoittaa tontteja milloin mihinkin metsään vaikkei niitä kukaan ostakaan. Keskusta tyhjenee ja liikehuoneistot siinä samalla, surullinen näky. Näky kertoo Heinolan päättäjien kyvystä kehittää kaupunkia - sitä ei siis ole.

Äänestä

Tähän kaupunkiin tarvitaan parkkipirkot eikä toriparkkia.

Äänestä

Rakentakaa saman tien veneilykanava, joka seuraa katuja Kumpelista Savontien kautta takaisin Kymeen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bullz kirjoitti:

Taas meni kesä,ja turistit eivät päässeet parkkiruuhkista eroon,eli missä se toriparkki viipyy ?? joko ensi kesäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu