Tässä teille kaikkia mahdollista kadehtiville mallia työn tekemisestä.
Suomella ei ole mitään mahdollisuutta kun puhutaan ahkeruudesta. Mikäli valittamisella ja kadehtimisella saisi omaisuutta, Suomi olisi ylivoimaisesti maailman vakavaraisin maa.
Seuraavaksi kotiin perkaamaan! Dithae Bunshuai hankkii lisätienestiä marjastamalla Kannuksen ja Toholammin metsissä. (kuva: Elina Hirvinen)
Dithae Bunshuai, Noi, Jittna Raydee ja Puu ovat poimineet mustikoita koko lämpimän päivän. Kannuslainen Antti Kangasvieri on tuonut naiset löytämälleen marjapaikalle aamulla yhdeksältä. Kotiin lähdetään iltapäivällä kolmen maissa.
– Minä kuskaan ja etsin marjapaikat. Koska naiset eivät juurikaan puhu suomea, minä huolehdin myyntipuolesta, Kangasvieri kertoo.
– Teen tätä huvikseni, ystävänpalveluna. Naiset saavat kaikki marjoista tulleet rahat, hän tähdentää.
Noi, Jittna Raydee ja Puu saapuivat Suomeen 25. päivä kesäkuuta Thaimaasta. Vaikka jokaista odotti miesystävä joko Kannuksesta tai Toholammilta, oli kolmen kuukauden matkan syy selvä: lisätienestien hankkiminen marjoja poimimalla.
Joukkoon liittyi Kannuksessa kahdeksan vuotta asunut Dithae Bunshuai, hänkin thaimaalainen. Puu ja Jittna ovat Suomessa marjastamassa kolmatta kesää, mutta Noille kerta on ensimmäinen.
Naisporukka marjastaa pääasiassa Kannuksen ja Toholammin metsissä. Ihmisten suhtautuminen ulkomailta tulleisiin marjastajiin vaihtelee. Kauppa käy hyvin, mutta aina on niitäkin, jotka paheksuvat ajatusta.
Antti Kangasvieri kaupittelee thainaisten poimimia ja perkaamia mustikoita 35 euron ämpärihintaan (10 litraa). Thaimaassa se on noin puolen kuun palkka. Kolmessa kuukaudessa naiset ehtivät tienata vuoden palkan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Antti saa varmaan oman mustikkansa aivan muussa muodossa,kuin rahana.
Työn antajat haluaisivat kaikkien tekevän minmipalkalla urakka tahtiin töitä mutta sellaista on onneksi nyky lainsäädännön mukaan laitonta vaatia
No tuosta voi äkkiseltään laskea että vuoden palkka Thaimaassa on noin 840 euroa. Mustikkaämpäreinä tuo on 24 ämpärillistä.
Jos suomalainen saisi poimimalla 24 ämpärillistä mustikoita keskimääräisen Suomen vuosiansion niin metsä olisi kyllä täynnä meitä laiskoja suomiasukkaita. Mutta kun täällä suomenmaassa tuo sama raha ei riitä esimerkiksi yksiössä vuokralla asuvalle yksinäiselle muuhun kuin nippanappa elämiseen (ruoka vuokra muut menot).
Voidaan siis sanoa että motiivi näillä Thaimaan tytöillä on rahamielessä noin 12-kertainen joka selittää kyllä paljon sitä "ahkeruutta"...
Niin tärkeä lisäys: tuo raha siis riittää nippanappa elämiseen YHDEKSI KUUKAUDEKSI piti sanomani
Tämä tieto on teille, jotka ihmettelette TOSIrealistin katoamista palstalta. TOSIrealisti (tunnetaan myös Eläinystävänä, Rantojen kaunottarena sekä Hentona blondikaunottarena) on nykyisin nm. totta vain.
painettiin asekoululla.
Ei tässä maassa olis pulaa työpaikoista eikä olis työvoimapulaa jos opetettais porvarin pirut maksamaan asiallista palkkaa ja käyttäytymään asiallisesti työntekijöitä kohtaan!
Kun vaihtoehtoina on elää tuilla ja säilyttää itsekunnioitus tai mennä töihin minimipalkalla tekemällä töitä kuitenkin urakkatahtiin ja kuunnella pomojen vittuilua ja sietää pomojen kyykytys yrityksiä niin mitä luulet kumman 99% ihmisistä valitsee?