Kellään ?

Käynyt niin että kun olette valittaneet hylätystä eläkepäätöksestä vakuutusyhtiönne olisi sen eduksenne muuttanut? Siis ilman että valitusta olisi lähetetty työeläkeasioiden muutoslautakuntaan..Pitkissä kantimissa se sitten on..
3229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä hain pysyvää työkyvyttömyyseläkettä kolme eri kertaa ennekuin neljännellä kerralla tärppäsi.
Ikää minulla on 44 vuotta joten yksi syy hylkyihin oli varmaankin ikä.
Jokaisen hylkypäätöksen vein sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan ja joka kerta sieltäkin tuli hylky.
Minulle myönnettiin määräaikainen työkyvyttömyyseläke 1.4.2010 - 31.12.2010 ja sen jälkeen vuoden pätkissä aina 31.12.2012 saakka.
Tämän vuoden alusta sain pysyvän eläkkeen.
Joten ymmärrän täysin turhautumisesi ja masennuksesi raihnake. Minutkin valtasi usein masennus ja tunne ettei tästä mitään tule mutta kun sitkeästi tappelin ja pommitin vakuutusyhtiötäni niin tulihan se sieltä!
Tuntui siltä että miksi lyön päätäni seinään joka helevetin kerta vaikka lääkärini lausunnossaan totesi että työkykyni on pysyvästi alentunut työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavan määrän ja se ei ole palautettavissa millään keinoilla.

Tsemppiä ja jaksamista sinulle!!

Äänestä

Minäkin hain pysyvää työkyvyttömyyseläkettä kolme eri kertaa ennen kuin neljännellä kerralla tärppäsi.
Ikää minulla on 48 vuotta joten yksi syy hylkyihin saattoi olla ikäni.
Kolmen vuoden sairastamisen jälkeen myönnettiin vuosi sairaslomaa ja sen jälkeen pysyvä työkyvyttömyyseläke.
Teoria siitä miksi neljäs hakemus meni läpi, on se, että käsittelijä vaihtui kela/ilmarinen.
eläkkeen ialkoi 1.6.2013

Äänestä
  • Todennäköisesti näin, sillä päätökset tekevät virkailijat eivät lääkärit.
    sairastin vuodesta 06 ja sairauspäivärahakausia tuli yhteensä kolmelta
    vuodelta ansiosidonnainen. Sairauteni "eteni" aiheuttaen uusia sairuksia, joten
    en saanut minkäälaista kuntoutustukeakaan. Varmaan tiesivät, ettei tuosta
    ole mihinkään koulun penkille, joten laittoivat suoraan pysyvästi eläkkeelle
    44 vuotiaana. Samoin eläkkeni alkoi 1.6.2013. Älkää luovuttako, vaikka
    sieltä kaikenlaista lokaa niskaan tippuukin välillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raihnake kirjoitti:

Käynyt niin että kun olette valittaneet hylätystä eläkepäätöksestä vakuutusyhtiönne olisi sen eduksenne muuttanut? Siis ilman että valitusta olisi lähetetty työeläkeasioiden muutoslautakuntaan..Pitkissä kantimissa se sitten on..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu