Aleksitymia

Minulla on kokemus. Suvultamme kuoli läheinen ihminen. Tämä aikuinen mies alkoi kiukuttelemaan meille, puhui ilkeästi ja ivallisesti, eikä missään vaiheessa ottanut osaa suruun.
Viimein sanoimme hänelle ,ettei ole meidän kenenkään syy vainajan kuolemaan.
Me surimme, itkimme jne. hän ei näyttänyt meille suruaan.

Siis hän suri erilailla kuin me muut. Hänestä tuli kiukkuinen ,ivallinen... Onneksi hän pääsi tästä oudosta tilanteesta ja pystyi puhumaan vainajasta mutta ei milloinkaan näyttänyt suruaan. Suri ehkä kun oli yksin . en tiedä.

Liian äkkinäistä luokittelua kannattanee välttää...
Voit lukea ko. tapauksen vuoksi myös kriisin potemisen oireista,
jolloin on ihan tyypillistä, että kieltää jossakin vaiheessa tapahtuneen tai
saattaa syyllistää itseään tai muita.
Ja jokainen meistä käsittelee tilanteita niin eri tavoin...

Yksi asia meitä kaikkia kuitenkin yhdistää.
Me kaipaamme yhteyttä tekijäämme ja Hänen rakkauttaan.
Kun elämä tuo eteen käänteitä, me kaipaamme saada Luojamme tukea.